Luonnonsuojeluliiton mielestä linjauksissa hyvää on se, että Marinin hallitus kohtuullisti Metsähallituksen tuloutustavoitetta, asetti valtion metsille hiilinielutavoitteen ja edisti luonnonhoitoa.
Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman luonnos oli reipas ja radikaali. Tapani Veistola oli valmistelussa ja antoi vielä kommentit 24.4.2020 ennen asian hyväksymistä maaseutupolitiikan neuvostossa 16.6.2020.
Suomessa tarvitaan velvoitteita taloyhtiöille ja työnantajille lisätä sähköajoneuvojen latauspisteitä ja latauspistevalmiuksia rakennuksissa, jotta ilmastotavoitteisiin voidaan päästä, muistuttaa Luonnonsuojeluliitto lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnalle.
Luonnonkukkien päivä järjestetään koronaepidemian takia tänä vuonna hajautetusti suomalaisten kotipihoilla. Perinteiset opastetut kasviretket on peruttu. Sen sijasta Luonnonkukkien päivän järjestäjät rohkaisevat luonnonystäviä pihakasvien tarkkailuun sunnuntaina 14. kesäkuuta 2020. Tapahtuma on kaikille avoin, ja siihen voi osallistua yksin tai yhdessä oman perheen kesken.
Lohia vahingoittuu paljon aiempaa luultua enemmän kalanpyydyksissä uuden ruotsalaistutkimuksen mukaan. Siksi SLL kumppaneineen suhtautuvat kriittisesti lohen poisheittokiellon poikkeuksen jatkumiseen Itämerellä. Asia on esillä EU:n sidosryhmien Baltic Sea Advisory Councilissa.
EU aikoo uusia kestävän vesiviljelyn suuntaviivoja. Ne ovatkin tarpeen alan ympäristöasioiden parantamiseksi. Kannatimme prosessin etenemistä komission kyselyssä ja annoimme vinkkejä aiheiksi.
Teollisuuspäästödirektiiviä on aika laajentaa vastaamaan myös ilmaston ja kiertotalouden haasteisiin. Siihen kannattaa ottaa myös uusia aloja mukaan. Vaatimustasoa tulee nostaa ja poikkeusmahdollisuuksia vähentää tekemällä direktiivistä asetus. Nämä olivat kolme pointtiamme komission kyselyyn asian etenemissuunnasta.
Kevät on jo puolivälissä, mutta monet pihapiiriemme pesimälinnuista ovat vielä matkalla Suomeen. Kolopesijöillä ensimmäisiä asioita on asuntojen etsintä. Pihan linnunpöntön tapahtumien seuraaminen on antoisaa ja opettavaista – varsinkin jos sattuu olemaan kotikaranteenissa.
Luonnonsuojeluliitto tukee EU:n työtä kestävämmän rahoituksen määritelmiksi. Työn tulee tukea ilmaston lisäksi vesi- ja biodiversiteettitavoitteita. Tavoitteiden tulee ylittää nykytaso ja tieteellisen näkökulman jäsenmaiden lyhytnäköiset edut.
Luonnonsuojeluliitto kannattaa lämpimästi Iijoen viiden vesivoimalan kalatalousvelvoitteiden muuttamista. Liitto esitti vielä joukon tehostamistoimia, jotka koskivat kalateiden luonnonmukaisuutta, ekologista virtaamaa ja haitallisia vieraslajeja.
EU:n rakennerahojen suuntaamisesta koronan ja uuden ohjelmakauden suhteen kolme pointtia valmistelijoille: vähähiilisyydestä ei saa tinkiä, oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa pois turpeesta tarvitaan myös lännessä ja liikenneinfraan ei näitä rahoja ole tarkoitettu.
EU:n kalastuspolitiikan huhtikuun asioissa on tärkeää varmistaa koronatuet myös kalastusoppaille, riittävä lohien eloonjääminen ehtona lohisaaliin purkamisvelvoitteen poikkeukselle ja kalastuksen valvonnan tehostaminen.
Saimaannorpan kuuttien suojaksi asetetut verkkokalastusrajoitukset astuvat voimaan 15. huhtikuuta, ja ne jatkuvat kesäkuun loppuun asti. Luonnonsuojeluliiton mielestä nykyiset verkkokalastusrajoitukset eivät turvaa saimaannorpan kannan kasvua. Rajoitukset ovat puutteellisia niin alueellisesti, ajallisesti kuin pyydystyyppien osalta.