Suomen luonnonsuojeluliitto ja BirdLife Suomi tuomitsevat merikotkien ampumisen Ahvenanmaalla. Järjestöt ovat hakeneet tappolupiin muutosta Suomen korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on päättänyt jättää tutkimatta Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen hallintovalituksen ilmastolain rikkomisesta. Perusteluissa kuitenkin korostuu se, että valtioneuvoston toimien lainmukaisuus jäi tutkimatta tässä vaiheessa. Päättäjien passiivisuuden jatkuminen voikin avata tien uuden valituksen tutkinnalle. Päätöksen valossa valtioneuvoston, eli tulevan hallituksen, tulee osoittaa, että sillä on aikomus toimia riittävän nopealla aikataululla niin, että ilmastolain tavoitteet ja velvoitteet saavutetaan.
Suomen luonnonsuojeluliiton maastotyöntekijät ovat torjuneet haitallista vieraskasvilajia jättiputkea 12 varsinaissuomalaisen kunnan alueella vuodesta 2019 lähtien. Jättiputkitiimi jatkaa torjuntaa ja maanomistajien neuvontaa vielä tulevan kesän ajan, jonka jälkeen kuntien ja yksityisten maanomistajien toivotaan jatkavan jättiputken torjuntatyötä pysyvän torjuntatuloksen saavuttamiseksi.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi vetoavat muodostettavaan hallitukseen luonnon monimuotoisuutta parantavien ohjelmien rahoituksen turvaamiseksi.
Tänään julkaistu raportti vyöryttää jälleen esiin uusia esimerkkejä valtion talousmetsissä sijaitsevista arvometsistä, jotka pitäisi asettaa välittömään hakkuukieltoon ja suojeluun. Metsiä kartoitti vapaaehtoisista koostuva Luonnonmetsä-työryhmä, joka on löytänyt valtion mailta luonnonmetsää jo yhteensä 58 000 hehtaaria. Alueiden suojelu edistäisi 10 prosentin tiukkaa suojelutavoitetta, johon Suomi on sitoutunut.
KHO pyysi tammikuussa valtioneuvostolta lausuntoa ympäristöjärjestöjen viime marraskuussa jättämään hallintovalitukseen, ja nyt ympäristöjärjestöt jättävät oman vastaselityksensä valtioneuvoston ympäristöministeriöllä teettämään lausuntoon.
Suomen luonnonsuojeluliitto on julkaissut vapaasti hyödynnettävät saimaannorppa-aiheisten oppituntien materiaalipaketit. Valmiin ja ikäryhmittäin räätälöidyn aineiston avulla opettajat ja kasvattajat voivat itse pitää saimaannorppa-aiheisen oppitunnin. Oppilaitokset ja yleisöpaikat voivat myös saada liikuteltavan norppanäyttelyn maksutta käyttöönsä.
Vain kahden eduskuntapuolueen toimet olisivat riittäviä luontokadon ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Puolueille vaikeimpia kysymyksiä ovat riittävän rahoituksen ja suojellun pinta-alan turvaaminen. Eniten kannatusta puolueilta saavat vapaaehtoisten suojeluohjelmien tekeminen pysyviksi ja niiden rahoituksen pitäminen vähintään ennallaan sekä hiilinielujen pelastaminen.
Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen Porotalouden tulevaisuustyöryhmän työskentelyyn ja loppuraporttiin Kohti kannattavaa, kestävää, ja kulttuurisesti merkittävää porotaloutta. Työryhmän tehtävänä oli arvioida hallitusohjelman tavoitteiden mukaisia porotalouden kehittämistarpeita, joilla ”edistetään porotalouden kehittymistä kannattavana, kestävänä ja kulttuurisesti merkittävänä elinkeinona”.
Korkein hallinto-oikeus on ottanut Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen hallintovalituksen käsittelyyn ja pyytänyt asiasta lisäselvitystä valtioneuvostolta. Päätöstä asiasta odotetaan kevään aikana.
Suomen luonnonsuojeluliitto ja sen Lapin piiri vaativat aikalisää Metsähallituksen hakkuisiin Kolarin Aalistunturissa. Hakkuiden keskeyttäminen on tarpeen metsien ja hiilinielujen suojelupäätöksiä sekä asian oikeuskäsittelyä varten.
Talousvaliokunta ehdottaa eduskuntaa hylkäämään Suomen luonnonsuojeluliiton alulle paneman Irti turpeesta -kansalaisaloitteen. Siinä vaadittiin, että turpeen polton kieltämiseksi säädetään vastaavanlainen laki kuin kivihiilelle.