Kuva: Outi Neuvonen

Yhdistys

Espoon ympäristöyhdistys eli Espyy

Espoon ympäristöyhdistys, eli Espyy, on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Espoossa. Yhdistys on toiminut vapaaehtoisvoimin espoolaisen luonnon ja ympäristön puolesta jo vuodesta 1974. Espyyssä on noin 1700 jäsentä.

Espoon ympäristöyhdistys toimii kaupungin luonnon, sen viherympäristön ja kulttuurihistoriallisten alueiden suojelemiseksi. Päämääränä on edistää ympäristönsuojelua niin, että kuntalaisten elinympäristö säilyy luonnoltaan elinvoimaisena ja monimuotoisena myös tuleville sukupolville. Myös ympäristötietoisuuden, osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen kuntalaisten keskuudessa on tärkeää.

Kuva: Paul Stevens

Mitä yhdistys on saanut aikaan?

  • Olemme vaikuttaneet monien suojelualueiden syntyyn keräämällä arvokasta luontotietoa ja tekemällä suojelualoitteita kaupungin suuntaan.
  • Olemme puolustaneet luontoa Pohjois- ja Keski-Espoon sekä Etelä-Espoon yleiskaavatyössä. Tämän ansiosta saatiin turvattua maakunnallinen viheryhteys Nuuksiosta Keskuspuiston kautta merelle.
  • Olemme kunnostautuneet uhanalaisten lajien suojelussa ja esimerkiksi liito-oravien elinalueiden puolustamisessa.
  • Olemme pitäneet huolta myös pienvesistä. Luonnontilaiset pienvedet alkavat olla Espoossa harvinaisia, joten jäljellä olevat täytyy saada turvattua.
  • Teemme aloitteita ja suojeluesityksiä myös Itämeren ainutlaatuisen meriluonnon huomioimiseksi ja sen tilan parantamiseksi nykyisestä huolestuttavasta tasosta. Tähän vaikuttaa erityisesti itämeren lahtiin virtaavien vesien tuomat ravinteet ja roskat.
  • Puolustamme espoolaisille tärkeitä viheralueita ja viemme espoolaisia luontoon. Järjestämme retkiä, yleisötilaisuuksia,kokouksia, tapahtumia ja esitelmätilaisuuksia.
  • Puolustamme kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman lähiluontonsa säilyttämiseen.
  • Teemme yhteistyötä asukasyhdistysten ja eri luonto- ja liikuntajärjestöjen kanssa sekä Espoon kaupungin kanssa.
Kuva: Paul Stevens

Espyy osana Suomen luonnonsuojeluliittoa

Voit olla asiasta riippuen yhteydessä myös SLL:n Uudenmaan piiriin tai liiton keskustoimistoon. Lapsia ja nuoria koskevissa asioissa auttaa Espoon Nuoret ympäristönsuojelijat (ENY).

Natur och Miljö on SLL:n ruotsinkielinen sisarjärjestö, jonka paikallisyhdistys Espyy myös on.

Lue lisää

Ajankohtaista

  • Tervetuloa Itämeri-seminaariin 28.3.2025

    Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri järjestää Itämeri-seminaarin perjantaina 28.3. klo 13-17 Lapinlahden Lähteellä Helsingissä. Asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi luvassa on ohjelmaa lapsille sekä Itämeri-vapaaehtoistoiminnan ideointia seminaarin jälkeen. Seminaari striimataan eli ohjelmaa voi seurata myös etänä.

    LUE LISÄÄ: Tervetuloa Itämeri-seminaariin 28.3.2025
  • polku ja penkki aamuauringossa, vasemmassa laidassa näkyy rinteen alla kaistale Lippajärveä

    Kapea luontopolku Lippajärvelle parempi kuin massiivinen ulkoilutie

    Espoo suunnittelee rakentavansa kolme metriä leveän, valaistun ulkoilureitin Lippajärven pohjoisosaan. Tämä hanke uhkaa alueen merkittäviä luontoarvoja. Lippajärven ympäristössä on monipuolinen linnusto, runsas lepakkokanta sekä suojeltuja lajeja kuten viitasammakoita ja saukkoja.Suojelualueen…

    LUE LISÄÄ: Kapea luontopolku Lippajärvelle parempi kuin massiivinen ulkoilutie
  • ,

    Espyy valitti Finnoon kaavasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen

    Äänekäs naurulokkiyhdyskunta tarjoaa turvaa muidenkin vesilintujen pesinnälle. Kuva: Jukka Ranta Espyy jätti valituslupahakemuksen ja valituksen Finnoon asemakaavasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Helsingin hallinto-oikeuden hylättyä valituksen äänin 2-1. Espyy katsoo, että Suomenojan lintualue…

    LUE LISÄÄ: Espyy valitti Finnoon kaavasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen