Evon kansallispuisto – Etelä-Suomen vuoro
Teksti: Hannu Raittinen
Kuvat: Markku Karvonen
Teksti on julkaistu lyhennettynä Etelä-Hämeen luonnosuojelupiirin jäsenliitteessä toukokuussa 2021.
Parhaillaan hallitusohjelman linjausten mukaisesti valmistellaan perustettavaksi kahta uutta kansallispuistoa, toinen Sallaan Itä-Lappiin ja toinen Evolle Hämeenlinnan Lammille. Kansallispuistot on lain mukaan perustettava valtion maalle ja valtiolla on myös kansainväliset velvollisuutensa ilmastomuutoksen ja biodiversiteettikadon torjunnassa.
Evon kansallispuistosta on tehty Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin toimesta kolme aloitetta 2000 luvulla. Edellinen aloite kilpaili Suomi-100 kansallispuistotittelistä 2012. Hossan valtion retkeilyalue voitti ja muuttui kansallispuistoksi 2017. Nyt Evon valtion retkeilyalue ja siihen liityvät arvoalueet ovat päässeet loppusuoralle koronavuoden 2020 avatussa kansallispuistohaussa. Nyt tilanne näyttää varsin toiveikkaalta. Kuitenkin maan hallitus on lakia valmistelleessaan ympäristöministeriön esityksen pohjalta temppelin harjalla. Vääntöä varmaan riittää. Eduskunnassa asian uskoisi menevän kyllä läpi. Nyt olisi myös Etelä-Suomen vuoro.
Evon kansallispuistosta on käsittelyssä kaksi erillistä aloitetta. Helsingin yliopisto on tehnyt aloitteen tiedekansallispuistosta. Tämän aloitteen on allekirjoittanut mm. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace. Lisäksi Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirillä ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirillä on yhteinen aloite, joka mahdollistaisi ainakin lähes 7000 hehtaarin puiston. Näitä kahta aloitteita laadittaessa ei kumpikaan taho ollut tietoisia toisistaan. Pirkanmaa lähti mukaan Etelä-Hämeen aloitteeseen, koska Evo on aivan maakuntarajan tuntumassa ja 100 km tie-etäisyydellä Tampereen kaupunkiseudusta, kuten Helvetinkolu.
Allekirjoittanut edustaa luonnonsuojelupiirejä Evon aluetyöryhmässä. Taustalla on pitkän työuran kautta saatu Evotuntemus seutu- ja maakuntakaavoittajana Hämeen liitossa. Vaikka Evon maankäyttökuviot ovat usean vuosikymmenen ajalta tuttuja, ei allekirjoittanut luontotiedossa pääse lähellekään sitä tietotasoa, jota Evon tiederyhmän jäsen, Luken tutkija, Keski-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Ruuhijärvi edustaa.
Adolf Erik Nordenskiöld kirjoitti vuonna 1880: ”Jos nykyisin maksetaan miljoonia muinaisten mestarien maalauksista tai marmoriveistoksista, niin mitä ollaankaan vuosisadan perästä halukkaat maksamaan isänmaan todellisesta kuvasta, joka näyttää mimmoinen se oli muinoin, kun peltomaa oli vähäalainen, kun vielä oli olemassa viljelemättömiä rantoja ja metsiä, joihin kirves ei ollut koskenut.”
Nordenskiöld jatkaa: ”Tämmöisiä tauluja on vielä useimmissa osissa maata, mutta on ilmeistä, että ne päivä päivältä häviävät. Ja kumminkaan ei tulisi kalliiksi säilyttää jälkimaailmalle sarja tämmöisiä kuvia… jos näin tehdään, ei kulu montaakaan vuotta, ennen kuin nämä puistot ovat Euroopan kuuluisimmat, ja jälkeläisemme tulevat kiitollisina muistelemaan sitä päivää, jolloin puisto perustettiin.”
Metsien suojelussa ollaan Nordenskiöldin 140 vuotta sitten ennustamassa tilanteessa. Kansallispuistoverkon vahvistamiselle on Etelä-Suomessa kiire. Sitä vaatii alueen metsiensuojelun surkea tila. Kasvullisesta metsämaasta on suojeltua vain 2,5% ja uhanalaisia metsälajeja on jo lähes 800. Sitä vaatii myös kansallispuistojen räjähdysmäisesti kasvanut suosio. Kävijämäärät kasvoivat viime vuonna 23% lähes neljään miljoonaan. Kasvuprosentti etelässä oli vielä paljon suurempi.
Etelä-Suomessa 150 km säteellä pääkaupunkiseudusta on kahdeksan mannerkansallispuistoa, joiden keskipinta-ala on vain 2800 ha. Sen lisäksi on kolme merikansallispuistoa. Vastaavasti 300 km säteellä kansallispuistojen määrä on 16, ja keskiala 3300 ha. Kaikkiaan Suomessa on 35 mannerkansallispuistoa, yhteisalaltaan 832 500 ha. Kansallispuistoja on Pohjois-Suomessa kahdeksan, lähes 740 000 ha, 88% kansallispuistojen kokonaisalasta ja Etelä-Suomessa 16, vain 53 300 ha ja 6% puistojen kokonaisalasta.
Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri on jättänyt viime vuonna ympäristöministeriölle myös esityksen Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen laajentamisesta ja samalla yhdistämisestä. Valtion maille sijoittuvan 110 neliökilometrin laajennuksen myötä puistojen kokonaisala kasvaisi 211 neliökilometriin. Lähtökohtana oli, että kansallispuistojen laajennukset voidaan tehdä valtioneuvoston päätöksellä. Kuitenkin, kun esitys on näin laaja, on vaarana, että se vaatisi lainsäädäntökäsittelyn koko ison uuden puiston alueelle.
Syntyvä kokonaisuus olisi laajuudeltaan Etelä-Suomessa omaa luokkaansa ja verrattavissa Lapin erämaisiin kansallispuistoihin. Se olisi pinta-alaltaan suurempi kuin esimerkiksi Patvinsuon (105 km²), Hossan (111 km²) ja Pyhä-Luoston (144 km²) kansallispuistot Laajennuksen ympäristöarvot ovat huomattavat. Alueella on suojelullisesti arvokkaita alueita lähes 6000 hehtaaria perustuen joko suojelupäätöksiin tai -esityksiin. Näihin kuuluu myös alueen keskelle sijoittuva suosittu Riuttaskorven retkeilyalue.
Professori Janne S. Kotiaho kirjoittaa Twitterissä (9.4.2021): ”Suojelutarve on suurin Etelä-Suomessa. Kokkola-Iisalmi-linjan eteläpuolella valtion talousmetsiä on n. 750 000 hehtaaria ja osa näistä on yksityismaita arvokkaampia ja/tai erittäin hyvin olemassa oleviin suojelualueisiin kytkeytyneitä.” Esimerkiksi hän nostaa kuvan Haukkasydänmaan metsämantereesta Pirkanmaalta. Hän jatkaa. ”Pitäisikö siis valtion maat suojella ei-inhimilliselle luonnolle ja ihmisille vai hakata? Edellä esitettyjen lukujen valossa vakuttaisi viisaalta, kustannustehokasta ja oikeudenmukaista, että suuri osa valtion eli meidän jokaisen omistamista alueista suojeltaisiin.”
Evon ja Seitsemisen-Helvetinjärven yhdistämisen kaltaisista laajoiksi metsäkansallispuistoiksi sopivista luonnonsuojelullisesti arvokkaista metsäalueista olisi hyvä aloittaa. Tätä ja Kotiahon ehdotusta jälkeläisemme tulisivat arvostetun tutkimusmatkailijan sanoin kiitollisina muistelemaan.
Hannu Raittinen
Puheenjohtaja, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri
