Keskustelua luonnon ennallistamisesta
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri järjesti alkukesällä 2023 kaksi metsänomistajille suunnattua keskustelutilaisuutta, joiden aiheena oli metsien ennallistaminen. Tilaisuuksissa kuultiin alustukset metsäekologian lehtori ja tietokirjailija Petri Keto-Tokoilta sekä Huljalan Tupalan maa- ja metsätilaa isännöivältä Mika Hämäläiseltä, joka on toteuttanut monimuotoisuutta parantavia toimenpiteitä omalla tilallaan Hämeenkoskella. Yhteistä keskustelua luotsasi Sampo Manninen, joka toimii jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry:n puheenjohtajana.
Miksi ennallistamista tarvitaan?
Suomessa tavattavista metsälajeista 833 lajia ja kangasmetsien luontotyypeistä 87% on uhanalaisia (Punainen kirja 2019). Metsälajien uhanalaisuuden syynä on useimmiten metsätalouden aiheuttama rakennemuutos metsissä. Suuri osa metsälajeista on riippuvaisia vanhoista, lahopuuvaltaisista metsistä, joita on jäljellä enää vähän. Sen sijaan nuorta, tasaikäisenä ja useimmiten yksilajisena kasvatettua metsää on paljon.
Suomen tavoitteena on ollut pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ensin vuoteen 2010 ja sitten vuoteen 2020 mennessä. Kahden edellisen uhanalaisuusarvion (2009 ja 2019) perusteella lajien uhanalaisuus ei ole lieventynyt eikä uhanalaistumisen kehitys ole pysähtynyt. Tähän asti käytetyillä keinoilla ei ole saatu haluttuja tuloksia. Sen vuoksi luonnon hyväksi on tehtävä enemmän ja paremmin.
Suomen sitoumukset pysäyttää luontokato nousevat kansainvälisistä sopimuksista, kuten Montrealin luontosopimuksesta (2022) ja EU:n biodiversiteettistrategiasta (2020), jonka osa paljon keskustelua herättänyt ennallistamisasetuskin on. Sitoumusten tavoitteena on, että 30% maa- ja vesialueista on ennallistettu tai ennallistamistoimet ovat käynnissä vuoteen 2030 mennessä.
EU:n ennallistamisasetuksen toimenpiteet tulevat todennäköisesti olemaan jonkinlainen valikoima jo olemassa olevia luonnon ennallistamisen käytäntöjä ja toimenpiteitä.
Asiaan!
Keskustelutilaisuuksissa kyseenalaistettiin heti alkuun ennallistaminen-termin merkitystä. Siitä tuli mieleen mm. huonekalujen entistöiminen tai luonnonympäristön palautus maalaisromanttiseen 1950-luvun idylliin. Luonto on kuitenkin dynaaminen kokonaisuus, jossa paluuta entiseen ei ole, etenkin kun ilmastonmuutos muokkaa ekosysteemejä tulevaisuudessa yhä radikaalimmin. Toisaalta huonekalujen entisöinti ei ehkä olekaan hassumpi analogia luonnon ennallistamiselle: hauraasta ja kulahtaneesta korjataan toimiva ja käyttökelpoinen. Vastaavasti heikentyneestä elinympäristöstä voidaan ennallistamalla saada toimiva ja kukoistava ekosysteemin osa.
Suomessa ennallistamisella on tavallisesti tarkoitettu kertaluontoista toimenpidettä, jolla ihmistoiminnan heikentämä elinympäristö saatetaan lähemmäs luonnontilaa. Tällainen toimenpide voi olla esim. suo-ojien tukkiminen. Luonnonhoito taas on tarkoittaa ajoittain toistuvaa elinympäristön ylläpitoa, esimerkiksi kuusien poistamista lehdoista. Keskusteluissa kuvaavana ja hyvänä terminä pidettiin luonnon tilan parantamista, joka sisältää sekä ennallistamisen ja luonnonhoidon menetelmät ja kuvaa toimenpiteiden haluttua tulosta.
Luonnon ennallistamista on tehty Suomessa jo muutaman vuosikymmenen ajan, joten erilaisista menetelmistä on jo kokemusta. Metsien ennallistamisen menetelmiä ovat mm. kulotus, lahopuun lisääminen kaivinkoneella kaatamalla tai kaulaamalla, tilan tekeminen halutuille puille sekä luontotyyppien, kuten lehtojen, hoito.
Petri Keto-Tokoin mukaan metsien ennallistamisessa monimuotoisuuden kannalta vaikuttavimpia toimenpiteitä ovat poltot ja kulotukset. Myös pienvesien ja soiden ennallistaminen on tuottanut hyviä tuloksia, kuten myös lehtojen hoito ja lehtojen putkilokasvien suosiminen kuusia poistamalla.
Aktiivisilla ennallistamistoimenpiteillä luonnon prosesseja voi nopeuttaa tai ohjata haluttuun suuntaan, esim. tärkeän lajin suojelemiseksi. Aktiivisten toimien vaihtoehtona on olla tekemättä mitään. Luonnon uudistumiskyky on valtava ja elinympäristön voi myös jättää ennallistumaan omaan tahtiin. Mika Hämäläinen totesikin, että luonto yllättää nopealla paluulla. Omalla työllä voi vaikuttaa ja muutoksen voi vähdä omin silmin. ”Metsää ei voi museoida, kun se ryökäle kasvaa koko ajan!”
Metsänomistajan näkökulmasta talousmetsien luonnon monimuotoisuuden lisääminen ja hoito tarkoittaa omistautumista. Talousmetsän luonnonhoito vaatii jalkatyötä, kuten toimenpiteiden suunnittelua ja säästettävien kohteiden maastoonmerkausta. Tätä työtä ei vielä tueta, vaan työtä tehdään metsänomistajan omalla ajalla ja kustannuksella. Metsien talouskäyttöön integroitu luonnonhoito olisi kuitenkin laaja ja hedelmällinen sektori suojelun ja tehokäytön välillä.
Keskuteluissa nousi nopeasti esiin metsänomistajien motivaatio luonnon monimuotoisuutta lisääviin toimiin omissa metsissään. Mika Hämäläinen huomautti puhetavasta, jossa arvokkaita luonnonalueita vaaditaan usein välittömästi suojeltavaksi. Kannattaako metsänomistajan silloin ilmoittaa uhanalaisista lajeista tai luontotyypeistä metsissään, jos alue vaaditaankin suojeluun ja metsänomistaja menettää sen myötä määräysvallan omaan metsäänsä? Kannattaako metsänomistajan ylipäänsä työskennellä monimuotoisuuden hyväksi, jos riskinä on metsän ”menetys” suojelualueeksi? Monet metsänomistajat saattavat pitää omia ”hiljaisen suojelun alueita” eli säästökohteita, joilla ei tehdä metsätaloustoimenpiteitä. Näitä ei ehkä halutakaan viedä virallisiin rekistereihin edellämainitusta syystä.
Suojelualueen perustaminen voi aiheuttaa kafkamaista byrokratiaa metsänomistajan oman metsän käytölle. Esimerkiksi laavun rakentaminen omalle suojelualueelle voi olla monen mutkan ja poikkeusluvan takana. Suojelualuetta perustettaessa suojelumääräysten määrittäminen onkin avainasemassa.
Ennallistamistoimenpiteistä ja luonnon monimuotoisuuden lisäämisestä viestiminen metsänomistajille on osattava tehdä houkuttelevasti. Viedäänkö sinulta jotain vai tarjoatko itse jotain? Metsänomistajien saaminen ennallistamisen puolelle on ytimessä siinä, miten ennalistamisasetus ja monimuotoisuuden suojelu onnistuu!
Miten ekologinen tieto ja osaaminen luonnon monimuotoisuutta lisäävistä toimintatavoista sitten saadaan välitettyä metsänomistajille? Tähän kysymykseen ei ollut vielä vastausta. Keskustelussa todettiin, että opittu toimintatapa on melkein refleksi. Uuden asian opettelu tarkoittaa myös vanhasta tavasta poisoppimista. Metsänomistajan tärkeä taito on kysyä. Tietoa on saatavilla, kunhan sitä osaa etsiä, mutta oma aloitteellisuus on avainasemassa. Metsänomistajan kannattaa myös pohtia omia arvojaan ja motiivejaan ja asettaa tavoitteet eri kohteille sen mukaisesti. Esimerkiksi jatkuva kasvatus on yksi työkalu metsänkäsittelyn pakissa. Sitä opetetaan nykyisin integroituna kaikkeen metsänkasvatukseen. Sekä jaksollista että jatkuvaa metsänkasvatusta voi tehdä hyvin tai huonosti, tärkeää on valita oikea menetelmä oikeaan paikkaan.
Ennallistamisasetuksen 30% suojelutavoitteen toteuttaminen oikeudenmukaisesti vaatii vielä lisää pohdintaa. Reilu siirtymä luonnon ennallistamiseen on kuitenkin niin metsäomistajien kuin luontoväen tavoitteena. Eräs maanomistajien suosima korvaustapa on maanvaihto, mutta Etelä-Suomessa sopivia vaihtomaita on vain vähän tarjolla. Keskusteluissa todettiin myös, että metsänomistajat eivät halua lähteä mukaan ennallistamiseen omalla kustannuksellaan, vaan toimenpiteistä halutaan rahallinen korvaus. Ennallistamisasetuksen käytännön toimeenpano vaatii siis riittävän rahoituksen.
Tilaisuuksissa keskusteltiin myös metsätuhoista, kuten juurikäävästä ja hirvieläimistä. Kuusen juurikäävän torjunnassa ainoa toimiva menetelmä on puulajin vaihto. Hirvieläinten laidunnuspaine on Suomen metsissä nykyään huipputasolla. Osasyynä on metsätalous itse: avohakkuumetsätalous tuottaa hirville buffetin. Vanhan metsän vallitsemassa maisemassa sorkkaeläimille ei ole juuri syötävää. Jatkuvalla kasvatuksella ja vanhan metsän piirteitä suosimalla voi välttää hirvituhoja. Ylipäätään sekametsän kasvattaminen on paras tapa välttää metsätuhoja, olivatpa ne eläimistä tai ilmastosta johtuvia. Petri Keto-Tokoin mukaan sekapuustoa tulisi olla siten, ettei mitään puulajia olisi kolmannesta enempää. Tällöin tuhon osuessa kohdalle metsään jää yhä kasvatettavaa puuta.
Entäs metsättömät?
Kaikki suomalaiset ovat yhteisten kuntametsien ja valtionmetsien omistajia. Kuntametsien monimuotoisuuden suojelussa tarvitaan aktiivista painostusta asukkaiden ja kansalaisyhteiskunnan taholta. Kuntien metsienhoito perustuu yleisesti taloudelliseen tuottoon, mutta käytännöt ovat hiljakseen muuttumassa. Kuntalaiset voivat vaikuttaa siihen, että metsänhoidon tavoitteeksi otetaan virkistysarvot, terveys ja hyvinvointi sekä luonnon monimuotoisuus.
Kuntalaiset voivat myös vaatia kunnollisia luontokartoituksia metsäsuunnittelun pohjalle. Esimerkiksi lähteitä on paljon merkitsemättä karttoihin. Maastossa havaitusta merkitsemättömästä lähteestä kannattaa ilmoittaa Metsäkeskukselle ja maanomistajalle.
Keskusteluissa esitettiin idea ”kaupunkilaisten metsänomistajien” metsänhoitoyhtymistä tai yhteismetsistä, joiden perustoimintamallina on luonnon ennallistaminen.