Vesimerkillistä menee kankaalle
Syksyn toisessa jaksossa Vesimerkillistä menee reheviin kangasmetsiin. Tuoreet ja lehtomaiset kankaat ovat Hämeessä yleisiä, mutta koko maassa tuoreiden kankaiden laadussa on parantamisen varaa. Ekologista laatua ovat heikentäneet erityisesti vanhojen puiden ja lahopuun väheneminen.
Yksi metsäluontotyyppien uhanalaisuutta arvioinut asiantuntija on lajisuojelun erikoissuunnittelija Kaisa Junninen, joka kertoo jaksossa, miten tuoreilla kankailla oikeasti menee. Kääpäasiantuntijana hän valottaa myös kuolleen puun merkitystä ja lahottajien monimuotoisuutta ja yllättävää kauneutta. Kuollut puu elättää monenlaista elämää kääväkkäistä hömötiaisiin.
Kangasmetsät vallitsevat myös Kanta- ja Päijät-Hämeen rajoilla Evolla, joka on Etelä-Suomen viimeisiä yhtenäisiä metsämantereita. Tapaamme Evolla Lammin biologisen aseman tutkimuskoordinaattori John Loehrin, joka on osallistunut Evon tiedekansallispuiston suunnitteluun hankkeen alkuperäisessä työryhmässä. Miksi tiedekansallispuisto on saatava Evolle, ja miksi ei riitä, että aluetta kehitettäisiin retkeilyalueena ilman suojelua? Entä mikä on majavan ja haavan rooli Evon metsissä, ja kuka ihme on punahärö?
Suomalaiset haluavat avohakkuut historiaan ja lisää suojelumetsiä. Mitä kansalainen voi tehdä, kun päättäjät eivät toimi ja suojelukriteerit täyttäviä metsiä hakataan edelleen? Ida Korhonen Luonto-Liiton metsäryhmästä kertoo vapaaehtoisten kartoittajien työstä ja muusta kansalaisaktivismista, jota on syntynyt metsäluontoa puolustamaan. Metsäryhmä on nostanut esiin arvokkaiden valtionmetsien hakkuuaikeita muun muassa Asikkalassa ja Tammelassa.
Pohdimme myös tuulipuistojen ja metsäkadon suhdetta, selvitysraporttien ongelmia, haapajatkumoa ja kangasmetsissä runsastuvia jalopuita. Kuulet myös vinkit, millä toimilla jokainen voi maksaa vapaaehtoista luontoveroa.
Linkkejä taustatietoon podcastin jaksojen aiheista
*
Vesimerkillistä menee metsään on saanut rahoitusta Suomen tiedetoimittajain liitolta.