Vesimerkillistä
Jakso 1
13.9.2021
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirille käsikirjoittaneet ja toteuttaneet Silja Kononen ja Johanna Viitanen
[aaltojen ääntä, jatkuu taustalla]
Petri: Vesimerkillistä.
[aallot jatkuvat, häivytys ulos]
JOHANNA: Hei Silja, arvaa mikä on vesimerkillistä?
SILJA: No, mikä on, Johanna?
JOHANNA: No semmonen, kun täällä luonnonsuojelupiirin alueella on 1 677 järveä, ja niitä on riittänyt joka kuntaan. Paitsi Ypäjälle ei oo. Niillä on Ypäjällä kaikkiaan nolla järveä. Sori, Ypäjä!
SILJA: Ohoh. En muuten tiennyt tuota. Mutta onko siellä joki kuitenkin?
JOHANNA: Juu, sitä olin tässä juur sanomassa, että Ypäjällä on kuitenkin erinomaisen hienoja jokia. Joet on meillä aiheena sitten ensi kerralla, ja tänään puhutaan järvistä.
[aaltojen ääntä]
SILJA: Milloin sä Johanna kiinnostuit vesiensuojelusta?
JOHANNA: No oikeastaan varmaan vasta kun rupesin kulkemaan maastossa sisämaassa hienoilla erämaajärvillä, tuli semmonen havahtuminen että onhan nää aika herkkiä ympäristöjä. Sen pystyi kunnolla hahmottamaan vasta kun näki yhdellä kertaa kaikki ne rannat. Kun on niin pieniä vesiä että pystyy niin kuin omin jaloin kulkemaan ympäri.
SILJA: Se on sellainen ihmisen kokoinen mittakaava.
JOHANNA: Yli kakskytä vuotta tullut kuljettua tätä meidän Etelä-Hämettä ristiin rastiin ja mulle täällä on ehkä tärkeintä meidän ylängön harjumetsät ja jääkauden jäljet, mutta kyllä toiseksi tärkeintä on suot ja pienvedet ja kaikki se jännä, mitä niitten ympärillä on. Täällä on kaikkea ihme ryteikköä ja soistumaa ja lehtoa. Semmoisethan usein reunustaa näitä pikkupuroja ja lähteikköjäkin, mitä meillä on.
SILJA: Hei, noi kuulostaa hauskoilta paikoilta. Mutta palataan niihin sitten podin kolmannessa jaksossa.
JOHANNA: Se vaan on jännä että sen merenkin suojelusta on tullut täällä sisämaassa jollain tapaa konkreettisempaa. Mä kuljen oikeastaan joka päivä sellaisten vesien lähellä jotka laskee tuota Vanajan reittiä Kokemäenjokeen. Siitähän ne lähtee sitten Pohjanlahteen. Käytännössä se tarkoittaa että jos jossain jokivarressa täällä hakataan ja myllätään joku turvekangas mikä on ojitettu, ja sitten tulee pitkä rankkasade, niin kyllähän siitä kuviolta huuhtoutuu ravinteet ihan iloisesti tuonne Itämerta kohti. Matkalla ne sitten käy monessa muussakin joessa ja järvessä.
SILJA: Netissä lueskelin vaikkapa noita Tapion ohjeita, niin siellä sanottiin… mä lunttaan täältä nyt ihan suoran sitaatin, että ”vesien hyvän tilan säilyttämiselle on tärkeää, että myös metsätalous onnistuu ehkäisemään aiheuttamaansa vesistökuormitusta. Vesiensuojelussa on tärkeää estää ravinteiden, kiintoaineksen ja kemikaalien päätyminen pinta- ja pohjavesiin”. Että siinähän se on aika selvästi sanottu. On tärkeää säilyttää vedet puhtaina. Mutta toimitaanko me aina suositusten mukaan täällä, niin se on tietysti toinen kysymys.
JOHANNA: Mm-m. Mutta hei, kerro vähän, miten sä olet tullut tutuksi tän vesiensuojelun kanssa?
SILJA: 90-luvun lopulla, kun asuin Keski-Pohjanmaalla. Siellä mä kohtasin sellaisen joen ja järven, joitten vesi olikin ruskeaa. Olin tottunut, että vedet on kirkkaita. Muistan kyllä hyvin edelleen sen hämmentyneen fiiliksen kun oltiin mökillä ja eka kertaa nousin uimasta sellaisesta matalasta järvestä, ja kaikki ihokarvat oli värjääntynyt ruskeiksi.
JOHANNA: Eikä.
SILJA: Olin tosi pöyristynyt, että miten tätä voi käyttää pesu- ja löylyvetenä. En mä totta puhuakseni osaa sanoa, että mikä sen veden oli värjännyt sellaiseksi, että oliko se ihmisten toimista johtuvaa, vai voisiko se olla ihan sen järven ominaisuus. Mutta yleisesti ottaen tuntui kyllä, että ei paikalliset hirveän kärkkäästi ainakaan missään paikallislehden sivuilla arvostelleet maanviljelyn tai turvetuotannon vaikutusta vesistöihin. Tärkeintä oli tietysti se työnteko ja että ihmisillä on toimeentulo, ja jos siinä sivussa päätyi sitten jotain kiintoainesta vesistöihin, niin ei siitä kukaan nostanut hirveää älämölöä, vaikka toisilla sitten tämä virkistyskäyttö siitä kärsi.
JOHANNA: Tuossa kyllä tuntuu että suunta olisi vähän kääntynyt. Tässä meidänkin lähiseudulla toimii montakin järvien suojeluyhdistystä, ja ne on pitäneet kyllä aika meteliä valumista. Ja musta tuntuu että ne ei puhu pelkästään ihan lämpimikseen, että soo soo, älkää nyt tulko pilaamaan meidän järveä, kun tuolla näkyy semmoisia ihan käytännönkin asioita. Sanotaan nyt vaikka tuossa Valajärven rannassa, niin huomasin siellä lenkillä pari kesää sitten, että nehän oli rakentanut pohjapatoja metsäojiin. Vähän ikään kuin semmoisia stoppareita, ettei sieltä ojitetusta korvesta ihan kaikki valu suoraan järveen.
SILJA: Joo, sen mäkin oon huomannut, että vesiensuojeluyhdistyksiä on tullut lisää, ja osa niistä on toiminut jo tosi pitkäänkin. Vähän kävin näitä läpi, ja huomasin että Hämeenlinnassa esimerkiksi on tällainen Katumajärven suojeluyhdistys. Tiiätkö muuten miten Katumajärvi on saanut nimensä?
JOHANNA: No kerro!
SILJA: No, siis kerrotaan että kun hämäläisiä oli ristiretkiaikaan käännytetty kristinuskoon ja heitä tietysti kastettiin, niin he kävi sitten täällä Katumajärvessä pesemässä pois kasteensa. Se oli silloin erämaajärvi. Toisen tarinan mukaan sanotaan, että se syntyi Ilmattaren, ikuisen immen, kyynelistä. Mun mielestä tämmöiset tarinat on ihan mahtavia. Jotenkin niistä tulee sellainen olo että nämä järvet on ollut paljon ennen meitä ja kyllähän meidän tulisi jättää ne jos ei nyt juomakelpoisina niin ainakin elinkelpoisina myös tuleville sukupolville.
JOHANNA: Sitten jos oikein toiveajattelua yrittäisi harrastaa, niin kyllä kai sitä nykyisin toivoisi, että ainakin ympäristölupien ehtona olisi vähän tehokkaammat konstit kuin ennen. Ootko huomannut hei miten täälläkin viimeistään tuossa juhannuksen paikkeilla aina alkaa netissä näkyä kyselyitä, että onko siinä tai tuossa järvessä havaittu vielä sinilevää. Ja siinä on aina sanamuoto tosiaankin näin että onko ”vielä” havaittu. Eli ihmiset olettaa, että sitä leväpuuroa tulee, ja kysymys on vain siitä että, no, milloinka se tulee.
SILJA: Mä kyllä muistan sen tunteen kun eka kertaa ei päässyt sinilevän takia uimaan. Oli se kyllä vähän semmoinen shokki kun tajusi että ei voi mennä uimaan eikä ottaa sitä löylyvedeksi. Tää järvi oli sellainen, mihin lasketaan sen kunnan puhdistetut jätevedet.
JOHANNA: Joo, niillä jätevesillä onkin taidettu rehevöittää sisämaassa ihan jokunen muukin järvi. Ja pahimmassa tapauksessa takavuosina niin eihän siellä ollut edes kovin häävejä puhdistamoita. Tälleenhän se kävi tuossa Lahdessakin Vesijärvelle, ja voitas kuunnellakin vähän lisää Vesijärvestä, koska heillä oli siellä melkoinen urakka, kun järven tila pääsi ensin aika huonoksi.
MIRVA KETOLA: Vesijärvi on tietysti tämmöisenä suurena järvenä hyvin monipuolinen, että sieltä löytyy hyvin erilaistakin vesiluontoa. Kaunis, hieno järvi kaiken kaikkiaan. Löytyy jopa kalliorantoja, hiekkarantoja, mutta sitten tällaisia reheviä lahtialueita joissa on laajoja kasvillisuusalueita. Vesijärvellähän on myös Natura-alueita, joissa on monipuolinen linnusto ja kasvisto ja esimerkiksi esiintyy näissä laajoissa ruovikoissa kaulushaikaraa, täplä- ja lummelampikorentoa, viitasammakkoja. (Kun) järvellä liikkuu, niin ehkä näkyvin kasvi on tuo järviruoko. Sitten voisin mainita, että pinnan alla Vesijärvessä on kyllä todella hienoja vitoja, joista osa tulee kyllä pintaan saakka monin paikoin näkyviin, esimerkiksi välkevita ja poimuvita. Välkevitaa voisi sitten pitää Vesijärven nimikkokasvina.
JOHANNA: Vesijärvi sijaitsee Päijät-Hämeessä Salpausselkien välissä Lahden, Hollolan ja Asikkalan alueilla. Sen onnistunut kunnostus on yksi taustasyy sille, että Lahti on kuluvana vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki. Vesistöasiantuntija Mirva Ketola, työskentelet Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiössä. Millainen Vesijärvi on ekologialtaan?
MIRVA KETOLA: Joo, Vesijärvi on luontaisesti kirkas, kalaisa järvi. Tältä viralliselta järvityypiltä Vesijärvi on suuri, vähähumuksinen järvi. Se vesi on kirkasta, väritöntä, ei lainkaan ruskeaa. Nimi Vesijärvi on varmasti tullut nimenomaan siitä, että se vesi on ollut niin kirkas, että sen mukaan on sitten järvi nimettykin. Silloin kun aikanaan on esimerkiksi siirrytty Päijänteeltä Vesijärven puolelle, niin tämä veden kirkkaus ja suuri näkösyvyys on ollut sellainen ihastuksen aihe. Kirkkaus johtuu siitä että se järvi on saanut runsaasti pohjavettä. Jos verrataan sitten ehkä muihin tällaisen järvityypin järviin, niin Vesijärvi ei oo ehkä luontaisesti yhtä karu kuin muut tämän järvityypin suomalaiset järvet, vaan valuma-alueen maaperä on viljavaa ja Vesijärvikin on aina ollut tuottoisa järvi elikä sieltä on saatu hyvin runsaat, monipuoliset kalasaaliit. Esimerkiksi se on ollut aikanaan hyvinkin kuuluisa suurista lahnoista. Ja myös erilaisia vesikasveja, hyönteislajeja tällä järvellä on runsaasti, että se on hyvin lajirikas.
JOHANNA: Mikä oli käännekohta, josta Vesijärven tilan muutos alkoi? Mitä järven tilalle tapahtui sen jälkeen?
MIRVA KETOLA: Tietysti tämä rehevöityminen ja sen historia on varsin pitkä. Ihminen on vaikuttanut Vesijärven tilaan hyvinkin monin tavoin jo 1600-luvulta lähtien. Esimerkiksi tämän järven vedenpintaa on laskettu moneenkin otteeseen tuossa 1600–1800-luvuilla yhteensä kaikkiaan reilu kolme metriä. Myös maatalous tuolla viljavalla maaperällä alkoi hyvin varhain, että jo 1600-luvulla, ja sitten 1900-luvulla koneellistumisen myötä laajeni sitten. 1800-luvun lopulla, kun Lahdesta tuli Vääksyn kanavan ja Riihimäen–Pietarin-rautatien myötä tämmöinen liikenteen solmukohta, niin tällä alueella alkoi kehittyä paljon saha- ja puunjalostusteollisuutta. Ja myös Lahden kaupungin väkiluku alkoi kasvaa. Ja 1900-luvulla ja etenkin sotien jälkeen se väkiluku kasvoi hyvinkin nopeasti, ja vaikka rakennettiin jopa tämmöisiä jätevedenkäsittelylaitoksia, joita palkittiin edistyksellisyydestä, niin tämä puhdistuskapasiteetti ei pysynyt kasvavan väestön mukana. Tämä sitten johti siihen, että näitä riittämättömästi puhdistettuja jätevesiä sitten päätyi Vesijärveen. Samalla myös tuo yhdyskuntien pohjavedenotto lisääntyi ja se on vähentänyt hyvälaatuisten pohjavesien purkaantumista järveen. Jos sitten ajatellaan, että mitä järven tilalle tapahtui kaikkien näitten muutosten jälkeen, niin jo 20-luvulla havaittiin ensimmäisiä merkkejä Vesijärven eteläosien rehevöitymisestä. Silloin tapahtui esimerkiksi tällainen karjakuolema, kun nautakarja joi sinileväpitoista vettä. Mutta siinä 20- ja 60-luvun välillä tämä järvi rehevöityi sitten erityisen selvästi, että sitten 60-luvulla rehevöityminen eteni jo tuonne Kajaanselälle. 70-luvulla Vesijärvi olikin jo oikeastaan Suomen likaantunein, rehevöitynein suuri järvi, että vesi oli ihan siis vihreänä sinilevistä ja päällysveden pH oli tosi korkeissa lukemissa ja syvännealueet oli laajalti hapettomia ja vesi aivan mustaa niissä. Että hyvinkin heikko oli silloin Vesijärven tilanne.
JOHANNA: Varmaan tässä kohtaa sitten alettiin herätä siihen, että Vesijärven tilalle täytyy tehdä jotain.
MIRVA KETOLA: Joo, kyllä siinä 60-luvulla tapahtui jonkinlaista heräämistä. Silloin jo esitettiin periaate siitä, että näitä kaupungin jätevesiä ei johdettaisi järveen ollenkaan vaan ne suunnattaisiin Porvoonjokeen. Ja noihin alettiin myös suunnitella Päijänne-tunnelin rakentamista ja siinä sitten havaittiin että tämä Vesijärven huono vedenlaatu voisikin olla riski sille vedenotolle. Juha Keto joka tätä sitten konsulttina oli joutunut selvittelemään, hänet palkattiin Lahden kaupungin limnologiksi, ja se oli ensimmäinen tämmöinen virka Suomessa. Tämän jälkeen tämä Juha Keto on ollut hyvin keskeinen henkilö Vesijärven kunnostuksen aloittamisessa. Tämä Kariniemen suurpuhdistamo ja jätevesien ohjaaminen kaupungin alittavan kalliotunnelin läpi Porvoonjokeen rakennettiin 70-luvulla, että se jätevesikuormitus päättyi 1976 kokonaan Vesijärveen, että se on ollu se ylipäänsä edellytys sille, että järveä voitaisiin sitten kunnostaa. Mutta noihin aikoihin nämä tämmöiset kunnostusajatukset ja -teoriat on olleet vielä hyvin alkutekijöissä niin kuin ylipäänsä maailmalla. Tästä sitten täällä alkoi laajan yhteistyön valmistelu erilaisten tutkimusorganisaatioiden ja yliopistojen, viranomaisten, kalastajien ja paikallisten ihmisten kanssa ja saatiin aikaan tämmöinen Vesijärvi-projekti. Näitä keskeisiä tahoja tämän Lahden kaupungin lisäksi oli Helsingin yliopisto, jolla oli sitten merkittävä rooli tässä tutkimukseen perustuvassa kunnostuksessa ja etenkin sitten kun tehtiin tämä ravintoverkkokunnostus. Oli toki hyvin paljon muita tahoja mukana, esimerkiksi silloinen vesi- ja ympäristöpiiri ja silloinen riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja tietysti alusta lähtien sitten järven osakaskunnat ja paikalliset ihmiset.
JOHANNA: Kertoisitko, millaisia kaikkia keinoja Vesijärven tilan parantaminen on käytännössä vaatinut.
MIRVA KETOLA: Tietysti tämä jo mainittu ulkoisen kuormituksen vähentäminen tämän jäteveden laskun päättymisen myötä niin oli varmasti sellainen merkittävin tekijä, ja silloin 70-luvulla saneerattiin lisäksi sitten viemäröimättömän ranta-asutuksen ja teollisuuden jätevesikuormitukset. Näillä Enonselän pintakuormitus laski seitsemänteen osaan siitä entisestä. Sen jälkeen pystyttiin sitten miettimään muuta, kun tämä kuormitus saatiin juuri alle sellaisen kriittisen kuorman. 80-luvulla tosiaan vaikka tämä jätevesikuormitus oli laskenut ja järven tila hieman paranikin, niin sinileväkukinnat kuitenkin jatkui. Eli tämä paranemiskehitys päättyi, ja silloin alettiin… vinoutunutta kalakantaa ongelmien syyksi. Siinä sitten nämä Helsingin yliopiston allaskokeet sekä sitten tutkimukset särjen liikkumisesta rannan ja ulapan välillä vahvisti, että tällä särjellä oli hyvin… hyvin merkittävä rooli tässä sisäisen kuormituksen aiheuttajana. Niinpä sitten Vesijärvellä tehtiin tämä ravintoverkkokunnostus eli käytännössä massiivinen tehokalastus. Muutaman vuoden aikana järvestä poistettiin siis miljoona kiloa kalaa, lähinnä särkeä ja kuoretta. Tämä oli kyllä ihan sellaista pioneerityötä, sillä missään muussa vastaavankokoisessa järvessä maailmassa ei tällaista oltu vielä koskaan tehty. Kalastus on sitten jatkunut näihin päiviin asti hoitokalastuksena vuosittain. Tämän tueksi on vahvistettu petokalakantoja istutuksin ja kalastusrajoituksin, järveen on esimerkiksi saatu kotiutettua kuha. Ulkoisen kuormituksen vähentämistoimista, niin niitähän on hajakuormituksen osalta myöskin tehty. On tarkastettu näitä hajajätevesijärjestelmiä, on rakennettu maatalouden vesiensuojelukosteikkoja ja laskeutusaltaita, perustettu suojakaistoja. Myöskin tähän hulevesikuormitukseen on viime vuosina puututtu. Muita käytettyjä keinoja on ollut esimerkiksi näitä vesikasvien niittoja sekä sitten hapetusta.
JOHANNA: Onko kunnostustyössä tullut vastaan yllätyksiä teille?
MIRVA KETOLA: Varmaan ensimmäinen yllätys oli varmaan jo se, että tämä järven tilan paraneminen silloin 80-luvulla, vaikka se puhdistamo oli rakennettu ja näin, se että kuinka ekosysteemi muututtuaan tämmöiseksi reheväksi vastustaa muutosta takaisin parempaan tilaan… niin siinä on ollu varmasti sitten silloin alkuvaiheessa yllätystä. Ja toki tälle nykyään on olemassa hyvä teoreettinen perusta, että miksi näin käy. Mutta täysin ennustettavaa tämmöisen järviekosysteemin toiminta ei koskaan ole, koska on näitä lukuisia sekä biologisia että ei-biologisia tekijöitä ja yhteisvaikutuksia ja vuorovaikutussuhteita ja… esimerkiksi sitten voimakkaita leväkukintoja ajoittain esiintynyt vielä kunnostuksen aloittamisen jälkeenkin.
JOHANNA: Mikä järven kunnostamisessa on käytännössä hankalinta? Onko se juuri nämä vaikeasti ennustettavat tapahtumat järviekosysteemissä vai kenties jotkut aivan käytännön asiat niin kuin rahoitus?
MIRVA KETOLA: Varmasti tämä monimutkaisen järviekosysteemin ymmärtäminen ja erilaisten muuttujien hallinta ja ennakointi, joka nyt ei tietysti ole täysin mahdollista. Sitten myöskin tälläinen eri keinojen vaikutusten arviointi on myöskin hyvin hankalaa. Nämä tämmöiset vaikutukset voi tulla viiveellä, ja useita toimia tehdään samanaikaisesti, niin mikä sitten on minkäkin vaikutus, mukaan lukien esimerkiksi sääolosuhteiden aiheuttamat luontaiset vaihtelut, ja tätä tietysti on erilaisilla seurannoilla pyritty arvioimaan näitä vaikutuksia, seurantaakin on tämän vuoksi tehostettu. Mutta sitten tuollaiset käytännön työt sinällänsä yleensä pystytään kyllä ratkaisemaan, mutta kyllähän niissäkin haasteita on, että esimerkiksi Vesijärvessä on tämä resuspensio eli sedimentin uudelleensekoittumisen merkitys vesipatsaaseen varsin suuri, ja sille on vaikea ainakaan suoraan tehdä mitään. Sitten tietysti tämä kunnostuksen aikajänne, sehän on pitkä ja muutokset on hitaita. Tämä tuo haasteita paitsi siihen vaikuttavuuden arviointiin, niin myöskin tuohon rahoituksen pysyvyyden varmistamiseen. Tässä yhteydessä tietysti on todettava että nämä Lahden seudun toimijat niin kuin kaupunki ja ympäryskunnat ja jopa yritykset ja valtio on olleet poikkeuksellisen sitoutuneita tähän.
JOHANNA: Miltä Vesijärven nykytila ja tulevaisuus näyttää? Mitä toimia pitää vielä jatkaa? Tai onko teillä suunnitteilla jotain sellaisia kunnostustoimia, joita ei ehkä ole päästy vielä niin kokeilemaankaan?
MIRVA KETOLA: Vesijärven nykytila esimerkiksi virkistyskäytön kannalta on… on kyllä hyvä. Ja Vesijärvihän on myös hyvä kalajärvi. Sitten jos ajatellaan tätä virallista ekologisen tilan luokitusta, niin Vesijärvellähän se menee niin, että Kajaanselällä tilanne on hyvä ja Enonselällä tämä järven tila on tyydyttävä. Ja tavoite sielläkin olisi tietysti se hyvä tila. Tulevaisuus, täytyy uskoa että se on… on valoisa ja että sitä kohti ollaan menossa, vaikka muutokset on hitaita ja myöskin tämä ilmastonmuutos tuo sitten oman epävarmuustekijän tulevaisuudelle. Näitä nykyisiä toimia pitää edelleen jatkaa, esimerkiksi juuri sitä hoitokalastusta, särkikalojen lisääntymiskyky on kuitenkin hyvä, ja ilmastonmuutoksen myötä ulkoisen kuormituksen hallinta tulee entistäkin tärkeämmäksi. Sitä varmaan voidaan hajakuormituksen osalta edelleen vähentää ja sitten näissä hulevesien käsittelyssä on… on viime vuosina edetty ja sitä ollaan myös parhaillaan tehostamassa. Sitten jos tätä tällaista hidasta paranemiskehitystä halutaan edelleen nopeuttaa, niin sitten voisi tietysti miettiä, että pitäisikö jotain tehdä sitten sille sedimentistä lähtöisin olevalle sisäiselle kuormitukselle, mutta kysymys on tosi vaikea näin ison järven kyseessä ollessa, että mitään helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. Kun kysyit noista uusista menetelmistä, tässä voisin mainita esimerkiksi Kymijärvellä olevan tämmöisen alusveden suodatuskokeilun elikä siellä on tämmöistä hyvinkin ravinteikasta ja hapetonta alusvettä pumpattu rantaan tämmöiselle hiekkasuodattimelle, joka sitten sitoo fosforin, ja tämä vesi sitten palautetaan järveen vielä kosteikon läpi puhdistettuna. Tämä on tämmöinen ihan uusi menetelmä, jota tässä Lahden alueella on kokeiltu, mutta tämä ei nyt ehkä sitten Vesijärvellä ainakaan suuressa mitassa olisi mahdollista, mutta en tiedä voisiko ehkä joissain sen osissa.
JOHANNA: Kuinka suuri osuus tästä Vesijärven ulkoisesta kuormituksesta muuten on sellaista että yksittäinen asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa? Jos on tämmöistä ulkoista kuormitusta, johon ei voi yksittäinen talous niin vaikuttaa, niin miten sitten esimerkiksi maa- ja metsätalouden tai liikenteen päästöjen tai hulevesien vaikutuksiin päästään kiinni?
MIRVA KETOLA: Vesijärven valuma-alueellakin on tämmöisen kunnallisen viemäröinnin ulkopuolella olevaa sekä vakituista että sitten vapaa-ajanasutusta. Tämän Suomen ympäristökeskuksen tekemän VEMALA-mallin mukaan nämä hajajätevedet muodostaisi noin 12 prosenttia siitä ulkoisesta fosforikuormituksesta. Elikä laittamalla tietysti nämä jätevesiasiat kuntoon yksittäiset asukkaat ja mökkiläiset voi tähän osuuteen sitten kyllä vaikuttaa. Mutta sitten jos puhutaan esimerkiksi tuosta maataloudesta, joka on tietenkin hajakuormituksen osalta suuri lähde, niin mainitsin aiemmin jo näitä laskeutusaltaita ja kosteikoita, joita Vesijärven valuma-alueelle on rakennettu, että niitähän on jo yli 30 kappaletta ja niillä kuormitusta voidaan kyllä pienentää. Mutta niitäkin tehokkaampaa olisi se, että yritetään pysäyttää se kuormitus jo ennen kuin se syntyy. Näitä keinoja maataloudessa on tietysti erilaiset suojavyöhykkeet ja sitten on sellaisia viljelymenetelmiä, kuten ympärivuotinen kasvipeitteisyys. Ja sitten yksi mistä paljon puhutaan on tämä maan rakenteen merkitys ja maa, jossa on hyvä mururakenne, sellainen pidättää vettä ja ravinteita, jolloin ne on kasvien saatavilla eivätkä huuhtoudu pois. Hulevesistä, niin niitä tosiaan on siirretty suuri osa ydinkeskustasta Lahdesta nykyään käsiteltäväksi tuolla Hennalassa, siellä on sellainen laskeutusallas ja biosuodatuskenttä ja kosteikko, ja tämän lisäksi siellä keskusta-alueella on pienempiä paikallisia käsittelyratkaisuja, kuten tällaisia vihertaskuja. Tänä kesänä on myöskin alkanut tutkimushanke, kuulin juuri tuolta Lahden kaupungin hulevesi-insinööriltä, että siinä selvitellään tiiviin kaupunkirakenteen hulevesien käsittelyä hulevesikaivoihin asennettavilla suodattimilla. Esimerkiksi hulevesissähän on ongelmana muun muassa mikromuovit, ja tällaisten muovien kulkeutumiseen, esimerkiksi tupakantumppeihin, jokainen asukaskin voi sitten tietenkin vaikuttaa, että ei heitä niitä maahan, roskia tai tupakantumppeja, että nekin voi hulevesien mukana päätyä jopa järveen.
JOHANNA: Kerrotko loppuun kolme käytännön vinkkiä, mitä jokainen voisi tehdä vesien tilan parantamiseksi tai vaikka lähivesistön kunnostamiseksi.
MIRVA KETOLA: Jos ei ole kala-allergiaa, niin kannattaa syödä särkeä. Ja sitten jos pystyy jopa kalastamaan sitä niin… niin se kannattaa, mutta jos itsellä ei ole kalastusmahdollisuutta, esimerkiksi Vesijärven alueen hoitokalastuksista voi tätä hoitokalastussaalistakin saada ihan käyttöön, kun ilmoittautuu tällaiseen rinkiin kuulemaan, milloin hoitokalastussaalista jaetaan. Sitä menee myös kyllä ihan sitten särkisäilykkeiksi, joita voi ihan kaupastakin ostaa. Voi myöskin esimerkiksi Vesijärven tapauksessa liittyä Vesijärvi-kummiksi, jos haluaa lahjoittaa rahaa tähän vesienhoitotyöhön tällä alueella. Järven… oman lähijärven tilaa voi ruveta vaikkapa seuraamaan esimerkiksi näkösyvyyslevyllä. Meilläkin on mahdollisuus tämmöinen näkösyvyyslevy antaa, jos joku hyvinkin sitoutuu tämmöisiä mittauksia tekemään. Järviwiki on sellainen foorumi, johon voi perustaa oman seurantapaikan. Sinne tulee sekä viranomaisseurannan tuloksia että ihan kansalaishavaintoja monesta asiasta, myöskin leväseurantaa voi tehdä.
[lintujärven kevätääniä]
SILJA: Mä muistan mun Etelä-Karjalan vuosilta, että silloin alettiin puhua Suomessa merien mikromuoveista, ja meillä päin siellä pohdittiin, että voiko Saimaassakin olla niitä mikromuoveja. Kyllähän niitä sittemmin on löytynyt vähän joka puolelta. Siellä meidän mökkikunnassa – se oli siis Parikkala – otettiin käyttöön uusi, huippumoderni jätteiden puhdistusmenetelmä, ja sen piti poistaa tosi tehokkaasti nämä mikromuovit. Ja mä muistelen, että alussa puhuttiin jopa lääkejäämien poistamisesta. Kävin ihan mielenkiinnosta katsomassa, että miten se puhdistusasia siellä mökkikunnassa sitten eteni.
JOHANNA: No miten?
SILJA: Huomasin, että ei se ihan.. ihan ongelmitta ollut sitten lähtenyt käyntiin. Tämä uutinen kertoi, että se kalvosuodatustekniikka ei ollut toiminut ihan niin kuin odotettiin vaan ne kalvot oli mennyt myös tukkoon. Siellä oli jonkunlainen pattitilanne, että kuka nyt sitten kustantaa näitä korjauksia ja niin päin pois. Alkoi kiinnostaa kyllä niin paljon tämä tekniikka… ajattelin sitten että ihan soitan sinne ja kysyn, onko tämä nyt sitä parasta, mitä on tarjolla tähän puhdistukseen.
SILJA: Mika Mänttäri, sinä olet membraanitekniikan professori ja vedenpuhdistuksen asiantuntija. Työskentelet LUT-yliopistossa, ja te tutkitte jäte- ja prosessivesien puhdistamista ja kierrätystä siellä. Tavoitteena on kehittää ympäristöystävällisiä menetelmiä vesiongelmien ratkaisemiseen. Mites se on, voiko jäteveden puhdistaa laitoksessa ihan juomakelpoiseksi?
MIKA MÄNTTÄRI: Kyllä tämä mahdollista on, tätähän tehdään maailmalla, esimerkiksi Singaporessa 40 prosenttia heidän vedestään mitä he käyttää tulee jätevedestä ja siitä puhdistetusta jätevedestä. Että se on periaatteessa mahdollista siellä päin maailmaa, missä vettä ei hirveästi ole, ja merivedestä puhdistaminen koettiin siellä kalliimmaksi, niin silloin on lähdetty jätevedestä puhdistamaan ihan juomakelpoista vettä. Siinä hyödynnetään Singaporessakin tätä membraanitekniikkaa, mitä itse olen tutkinut Lappeenrannan ja Lahden teknillisellä yliopistolla.
SILJA: Joo, siitä kuullaan varmaan vähän myöhemmin lisää, mutta Suomessa tällä hetkellä yleisin on tämä aktiivilietemenetelmä jäteveden puhdistusmenetelmänä. Miten puhdasta vettä sillä saadaan aikaiseksi, ja mitä sitten toisaalta puhdistetun jäteveden mukana edelleen päätyy vesistöihin?
MIKA MÄNTTÄRI: Kyllähän silläkin puhdasta vettä saadaan, ei ihan vielä juomakelpoista vettä, mutta varsin puhtaaksi se vesi silläkin saadaan. Tästähän tietysti todisteena on tämä vesistöjen tilan paraneminen Suomessa 70-luvulta, jos mietitään tähän päivään niin on monessa paikkaa vesistön tila parantunut huomattavastikin. Se poistaa valtaosan siitä orgaanisesta aineesta ja ravinteitakin kohtuullisen hyvin, mutta se mitä siinä vielä ehkä menee tänä päivänä veteen, mikä on tietyllä tavalla haaste, on niitä ravinteita eli siellä fosforipitoisuudet saattaa joskus… Vaikka ne eivät ole korkeita, mutta kuitenkin se vastaanottava vesistö voi kärsiä niistä. Ja sitten ehkä uutena tässä viime vuosina on tullut ja noussut esille nämä erilaiset lääkeainejäämät, torjunta-ainejäämät, tämäntyyppiset jäämät, tämäntyyppiset yhdisteet, joiden poistamiseen tämä aktiivilieteprosessi ei välttämättä niin hirveän hyvin sovellu. Tämä varsinainen aktiivilietemenetelmähän on nyt 100, 110 vuotta vanha kohta, 1913–1914 paikkeilla se on keksitty, ja sitä on pikkasen muunneltu, mutta periaate on kuitenkin aika vanha jo. Ja silloinhan ei vielä oikeastaan kukaan osannut ainakaan mitata, että siellä on tällaisia lääkeaineita. Ei sitä ole räätälöity tämmöisten lääkeaineiden poistamiseen. Toki osa näistä lääkeaineista kyllä poistuu hyvin, mutta edelleen sinne jää niitä… Osa ei poistu ollenkaan, ja sen takia ehkä on tulevaisuudessa jonkinlainen haaste, jolle pitää sitten jotain muutakin tehdä.
SILJA: Mites nämä mikromuovit?
MIKA MÄNTTÄRI: No mikromuovithan on kanssa semmoinen, mikä on noussut viime vuosina kovasti keskusteluun, että… Niitähän menee tästä laitoksesta vähän läpi, mutta jos ajatellaan poistotehokkuutta, niin tämmöiset laitokset on kyllä varsin tehokkaita mikromuoveille – sellaisille mikromuoveille, mitä me osataan mitata. Nythän tämä mikromuovin käsitekin on vähän semmoinen liikkuva ja ehkei niin selkeästi määritelty, mitä ne mikromuovit loppujen lopuksi on. Isommat muovipartikkelit, ne saadaan varsin hyvin pois, mutta sitten ne pienemmät joiden voisi olettaa olevan myös haitallisempia – niitä ei oikeastaan osata mitatakaan hirveän hyvin, ja niiden poistotehokkuudesta sitten ei ole tietenkään niin hyvää tietoakaan.
SILJA: Minkälaisia ongelmia luonnolle ja vesiekosysteemeille on koitunut siitä, että me tuotetaan tätä jätevettä ja ihan sataprosenttisen puhtaaksi ei sitä saada?
MIKA MÄNTTÄRI: No se olisi se 70-luku, johon aikaisemmin viittasin – sillä lailla se on helppo nähdä, kun siellä oli semmoinen varsinkin teollisuuden ympärillä… saattoi olla sellaisia massalauttoja, että jokainen näki silmillään, että vesi on likasta ja siellä on erilaisia komponentteja mitä sinne ei kuulu. Tänä päivänä meidän on vaikea nähdä niitä yhdisteitä, mitä sieltä puhdistamoista menee veteen, elikä ne on liuenneita ja niitä ei silmällä nähdä. Se mitä me nähdään aika monesti on tietysti nämä leväkasvustot, tämmöistä rehevöitymistä tapahtuu, se on ehkä se miten me havaitaan tämä asia. Sittenhän on tietysti jonkinlaisia tutkimuksia tehty, että jos on jotakin hormonijäämiä tai joitakin muita yhdisteitä päätynyt ja aiheuttaako ne sitten muutoksia kaloissa tai muissa eliöissä.
SILJA: LUT:issa on yritetty löytää muita, tehokkaampia ratkaisuja. Voitko kuvailla lyhyesti, mitä tämä membraanitekniikka on.
MIKA MÄNTTÄRI: MBR tarkoittaa tämmöistä membraanibioreaktoria, ja siinä ideana on se, että siinä yhdistetään se nykyinen tämmöinen aktiivilieteprosessi, joka nyt oli tuossa se reilu sata vuotta vanha – ja sitten yhdistetään se membraanitekniikka, joka on suodatusta. Ne pistetään yhteen. Ja tällä saadaan sitten jonkun verran parempi tulos.
SILJA: Minkälainen puhdistustulos tällaisella menetelmällä saavutetaan?
MIKA MÄNTTÄRI: No se MBR on tietyllä tavalla vertailukelpoinen siihen nykyiseen aktiivilieteprosessiin. Sillä saadaan vähän parempi puhdistustulos, mutta ei se nyt mikään dramaattisesti parempi puhdistustulokseenkaan ole. Tietynlaista varmuutta sillä saadaan, että jos tapahtuu tämmöisiä lietteenkarkausasioita esimerkiksi näillä aktiivilietelaitoksilla, tällaisella MBR-prosessilla sitä ei pitäisi pystyä tapahtumaan. Kun siellä on sellainen seula, siivilä, suodatin, jonka läpi ne kiintoaineet ei mene. Ja nyt kun se erottaa kaikki kiintoaineet hyvin, silloin se poistaa myös sitten sitoutunutta fosforia vähän tehokkaammin, ja sitten tavallaan se membraanin kokoluokka on sitä tasoa, että se poistaa myös mikrobit ja bakteerit, tämä membraanibioreaktorilaitos. Sitä kautta saadaan vähän parempi tulos. Sitten jos mietitään näitä tämmöisiä lääkeainejäämiä tai liuenneita ravinteita, niin niitten poisto ei siinä MBR:ssä suodatuksen ansiosta ole merkittävästi parempi. Sehän se biologinen prosessi pääsääntöisesti ne poistaa. Lääkeaineetkin on niin pieniä, että ne pääsee kyllä sen MBR-membraanin huokosten läpi.
SILJA: Onko tämä kuitenkin nyt paras tällä hetkellä käytössä oleva systeemi? Tehokkain?
MIKA MÄNTTÄRI: No siinä määrin, että jos sitä nyt yhdistetään tähän biologisen prosessin… jäteveden puhdistusta, niin silloin tämä MBR pikkasen sitä tehokkuutta parantaa, ja tietynlaista luotettavuutta parantaa. Siinä systeemissä kyllä, mutta tietysti jätevettähän voisi puhdistaa myös ihan suoraan membraanitekniikan avulla, ja… Tai tehostaa sitten vielä erilaisilla tekniikoilla MBR-tekniikkaa tai jotain aktiivilieteprosessia, niitähän voi myös tehostaa lisäämällä sinne perään jonkinlaisen vaiheen, joka sitten on räätälöity näitten komponenttien poistamiseen, joita muuten ei voida poistaa. Vaikka ravinteiden tai sitten näiden lääkeaine-, torjunta-ainejäämien poistamiseen. Eli kyllä sitä tehostamista voidaan tehdä monelta kantilta, joko lisäämällä uusia vaiheita pystytään… puhdistamon perään, tai sitten tekemään koko puhdistus kokonaan uudella tavalla, mikä antaisi ehkä myös mahdollisuuden tehdä näistä jätevedenputsareista tietynlaisia talteenottolaitoksia, mistä saataisiin sitten esimerkiksi ravinteita tehokkaammin talteen ja voitaisiin käyttää se jäteveden sisältö hyödyksi eikä vain poistaa siitä vedestä ja puhdistaa sitä vettä. Vaan päästäisiin siihen tilanteeseen, että tosiaan se jätevesi hyödynnettäisiin.
SILJA: Suomessa on joitain laitoksia jo, jotka hyödyntävät tätä MBR:ää? Voitko kertoa…?
MIKA MÄNTTÄRI: Joo, Suomessa on muutamalla paikkakunnalla tuota MBR:ää käytössä, ja toki Suomessa ollaan vielä aika uuden tilanteen edessä, että meillä ei välttämättä vielä ole ihan niin paljon sitä osaamistakaan niitten pystyttämiseen kuin jossain päin maailmaa. Siinä on tiettyjä pieniä haasteita ollut, mutta niitä on kuitenkin käytössä Suomessakin, ja ympäri maailmaa niitä on satoja ellei tuhansia laitoksia jo käytössä. Tukholmaankin ollaan rakentamassa todella isoa MBR-laitosta.
SILJA: Viittasit, että käyttöönotossa on ollut vielä jotain ongelmia. Minkälaisia haasteita siellä on ratkottavana?
MIKA MÄNTTÄRI: Varmaan osittain se liittyy vähän siihen, ettei sitä kokemusta vielä ole kertynyt niin paljon Suomeen ja Suomen olosuhteisiin, niitten käyttöönottoon. Mutta puhdistustulos on ymmärtääkseni kyllä ollut hyvä. Enemmän se on liittynyt sitten siihen, että kuinka usein näitä laitoksia tulee pestä, ja tämäntyyppisiin asioihin.
SILJA: Mikä jarruttaa tällaisten uusien ja tehokkaampien menetelmien käyttöönottoa? Onko se hinta?
M: Toki se hinta on, mutta… Erään laitoksen kanssa oltiin mukana siinä pilotointivaiheessa ennen kuin he tekivät päätöksiä, se hinta laskettiin jopa halvemmaksi kuin tämä perinteinen aktiivilieteprosessi, mikä allekirjoittanutta kyllä pikkasen yllätti, mutta se nyt vähän riippuu, kuka laskee ja mitä laskee ja millä parametreillä asiaa arvioidaan. Ei se välttämättä tämä MBR ole kalliimpi. Toki tietysti sitten jos sinne pitää laittaa perään joitain muita tekniikoita, millä halutaan niitä haitallisia komponentteja… tai niitä komponentteja mitä me uskotaan olevan haitallisia, vaikka lääkeaineita pois, sitten tulee aina vähän lisäkustannusta. Mutta ei sekään kustannus nyt välttämättä mikään hirveän iso ole. Puhutaan aika perinteisestä alasta, niin tietysti uutuudet on aina vähän haastavia saada läpi. Tietysti nämä menee myös kunnallisten päätöksentekoelimien läpi, että onko siellä sitä osaamista tai halutaanko siellä ottaa minkäänlaista uutta ajatusta vastaan. Että onko se parempi mennä sillä vanhalla, että vältetään mahdollisesti kaikki riskit.
SILJA: Mites noista mikromuoveista vielä – niistä on puhuttu, että esimerkiksi Gore-Tex-vaatteista ja tämmöisistä keinokuiduista irtoaa pyykinpesukoneessa mikromuoveja, niin onko jotain menetelmää, joka voisi soveltua kotien pyykkikoneisiin nappaamaan talteen mikromuoveja tai kemikaaleja?
MIKA MÄNTTÄRI: Kyllähän niitä voisi periaatteessa suodattaa pesukoneen poistovedestäkin pois, mutta en oikein näe, että mitä järkeä siinä olisi, kun se menee… Varsinkin jos se pesukone on, tai viemäriverkosto liittynyt kunnalliseen putsariin, se kunnallinen putsari kuitenkin poistaa niistä mikromuoveista todella ison osan. Ja nyt sitten tulee kysymys, jos ihminen poistaa sen kotonaan, niin sittenhän hänellä on ne mikromuovit siinä jossakin suodattimessa, ja mitäs hän sitten sille tekee, niin menee ehkä vähän monimutkaiseksi. Ja onko se hyöty oikeastaan sitten yhtään mitään loppujen lopuksi. En näkisi, että siinä on semmoista tarvetta ihmisten huolestua, varsinkin jos se menee putsareille. Toki ne volyymit on isoja, kyllähän sieltäkin mikromuovipartikkeleita pääsee vesistöön, mutta se poistotehokkuus on kuitenkin 90:ää, joskus jopa lähelle sataa prosenttia, onko siinä yhdeksänkymmenenviiden ja yhdeksänkymmenenyhdeksän välillä, riippuu vähän, miten niitä asioita mittaillaan. Mutta tässäkin tulee nyt tosiaan muistaa se, että mitä me kyetään mittaamaan mikromuoveista on kohtuullisen isoja partikkeleita. Että ne pienemmät partikkelit, niistä ei hirveästi tiedetä ja nehän on potentiaalisesti haitallisempia, mitä pienemmäksi se partikkeli menee.
SILJA: Vesi on jatkuvassa kiertokulussa maapallolla, ja me käytetään sitä jatkuvasti uudelleen ja uudelleen. Pitäisikö ihmisten sinun mielestä olla kiinnostuneempia siitä, miten kohdellaan ja käsitellään vettä?
MIKA MÄNTTÄRI: Kyllähän jos halutaan, jos me haluttaisiin tehostaa näitä nykyisiä putsareita, niin kyllähän varmaan voisi siinä sellainen kansalaisaktivismi tai kiinnostuksen osoitus, jos se tulisi tarpeeksi laajalta tasolta, kyllähän silloin kunnallispäättäjätkin näkisi että okei, meillä on halukkuutta tehdä asioita jopa paremmin kuin tänä päivänä, vaikka nykyäänkin aika hyvin puhdistetaan. Silloin tulee kysymykseen esimerkiksi nämä ravinteiden tehokkaampi poistaminen tai sitten lääkeainejäämien tehokkaampi poistaminen. Kyllä siinä kohtaa ihmisten omalla aktiivisuudella on merkitystä. Että jos siihen on tahtoa ja halua, kyllä se varmaan sitten menee eteenpäin paremmin.
SILJA: Sä työskentelet veden parissa, niin varmaan vesi on sulle tuttu elementti ja vesiensuojelukin lähellä sydäntä… anna kolme arkielämän vinkkiä, miten me voidaan vaikuttaa vesiensuojeluun.
MIKA MÄNTTÄRI: Valitettavasti tässä itsekin vielä tänä kesänä nähnyt, että mattoja pestään järvenrannalla tai mennään sampoot päässä uimaan. Mun mielestäni ne on sellaisia mitä jokainen voisi omassa toiminnassa, jos näin on joskus tehnyt tai tekee, niin miettiä että ne on pieniä asioita mutta isossa polussa ei niitä tarvitsisi enää nykyaikana tehdä ollenkaan. Ja sitten tietysti ihmisethän voi olla kiinnostun¬eita tässä ja olla aktiivisia, ajaa asiaa siihen suuntaan, että näitä vesiä halutaan puhdistaa paremmin, mutta ihan mitä nyt yksittäinen ihminen voisi tehdä, niin ei se nyt siitä ole kiinni, jos me käytetään sitä vettä siitä hanasta mikä meille tulee kymmenen litraa enemmän tai vähemmän, se ei tätä hommaa pelasta, voi olla joskus jopa sitten vedenlaadun kannalta haittaa jos kulutus pienenee kovin paljon, kun meillä kuitenkin on puhdistamot olemassa. Se suunta ei välttämättä ole… Mutta jos nyt ajatellaan ihan lääkkeitäkin, niin kyllä se nyt on ensiarvoisen tärkeää, että kukaan ei ainakaan viemäriin lääkkeitä laskisi, että vietäisiin ne sinne takaisin apteekkiin. Kun sitäkin vielä tuntuu tapahtuvan, ja sehän on… Sitä lääkekuormaa todella merkittävästi lisää, jos näin tehdään, että pois heitetään viemäriin tai vessanpöntöstä vedetään alas.
[kahlausta luhtaisessa rannassa]
SILJA: Kyllähän se mikromuovikin pitäisi jotenkin saada pois tuolta vesistä.
JOHANNA: Vaan milläs sitten poistat? Eikös me just kuultu, että tekniikka ei vielä ihan täydellistä oo?
SILJA: Sen takia meidän pitäisi varmaan yrittää ehkäistä sen syntyä, koska se poistaminen on niin vaikeaa. Voidaanhan me yksittäiset ihmiset suosia julkista liikennettä ja muitakin valintoja tehdä. Jättää vaikka ostamatta asioita. Välttää ettei käytä sellaista missä on mikromuovia, joka on vaarassa joutua vesistöön, tekokuituvaatteissa sitä on, tosiaan pesussahan sitä irtoaa.
JOHANNA: Tämähän se onkin aiheuttanut tosi paljon päänvaivaa. Enkä varmasti ole ainut retkeilijä, joka tämmöisiä joutuu miettimään. Kun usein semmoiset vaatteet mitkä parhaiten toimii tuolla ulkona ja retkellä, kyllähän ne sisältää noita muoveja. Ihan pelkkää merinovillaakaan ei kuitenkaan pysty käyttämään. Vähintään housuissa on yleensä jotain sekoitetta. Fleeceä en itse enää kyllä osta, koska siitä muovia irtoaa niin turkasen paljon, mutta on tuolla kaapissa kuitenkin muita teknisiä vaatteita. Pitää olla rytkyt joka säähän ja vuodenaikaan.
SILJA: No sama. Tiesitkö muuten että Suomessa myydään jo – tai sanotaanko myydään jälleen –retkeilijöille ja eräilijöille sarkavaatteita? Ne on vielä kotimaisia tuotteita. Siis sarkahan on villaa ja kestää räntäsadetta ja tämmöistä kevyttä vesisadetta. Kovalla sateella tietysti suositellaan että siihen päälle sitten vedetään joku vaikka kuoritakki.
JOHANNA: Mulla itse asiassa onkin yksi semmoinen tosi toimiva takki talvipyöräilyyn, ja se on villan ja kierrätyspolyesterin sekoitetta elikä siinä se muovin osuus on jo tosi paljon pienempi kuin tavallisesti. Ja sitten kun muutkin kun meikäläinen ostaa tämmöisiä, niin kyllähän niiden tuotanto varmaan lisääntyy. Ja kääntöpuolena sitten tietysti se, että jos me ei niitä osteta, niin kukaan ei niitä sitten varmaan vaivaudu tekemäänkään.
SILJA: No niinpä. Jokainen voi vaikuttaa. (tauko) Tuntuu että kaikkea ympäristöön kuulumatonta päätyy sinne meidän ihmisten toimesta. Raskasmetalleita myöten. Facebookissa mä näin erään tuttavan seinällä ikävän postauksen tässä taannoin. Hänen veljensä oli nähnyt, kun oli kolme joutsenta ja yksi niistä ei jaksanut lähteä lentoon. Siis niin väsynyt, että se ei jaksanut enää kannatella omaa päätään. No, nämä kiltit ihmiset sitten korjasi sen joutsenen talteen ja halusivat auttaa sitä. Heillä oli tarkoituksena siirtää tämä lintu Pyhtäälle lintuhoitolaan, mutta ei se raukka sitten selvinnyt aamuun asti. Ruokavirastosta saivat kuolinsyyraportin.
[näppäimistön rapinaa]
PETRI: ”Kuolinsyy: lyijymyrkytys. Lintu oli aikuinen naaras ja painoi vain 5,3 kg. Nahan alla oli kohtalaisesti rasvakudosta, mutta lihakset olivat selvästi heikentyneet. Ruho tuntui kuivalta. Ruokatorvi oli tyhjä, mutta rauhasmaha oli erittäin voimakkaasti laajentunut ja täyttynyt vesikasvimassalla. Rauhasmahan limakalvolla oli kuolioituneita alueita. Myös lihasmaha oli voimakkaasti täyttynyt, ja sen sisäkalvo oli halkeillut. Lihasmahan jauhinsoraa mikroskopoitaessa löytyi pikkukivien seasta ainakin 30 lyijyhaulia, joista osa oli vielä melko kulumattomia, isoin halkaisijaltaan n. 3 mm. Suolistossa oli hyvin vähän sisältöä. Maksa ja perna olivat kutistuneet. Sappirakossa oli viskoosia, mustanvihreää sappea. Lyijypitoisuudet maksassa ja munuaisissa olivat hyvin korkeat, myrkyllisellä tasolla. Joutsenet voivat saada lyijymyrkytyksen niellessään vesien pohjalle kertyneitä lyijyhauleja jauhinkiviksi. Lyijyhauleja on voinut kertyä ympäristöön ajan saatossa erityisesti ampumaratojen tai suosittujen metsästysalueiden läheisissä vesistöissä. Joutsenilla tyypillinen lyijymyrkytyksen vaikutus on ruoansulatuskanavan lamaantuminen ja ruokamassan pakkaantuminen mahoihin. Ruoka ei liiku eteenpäin eikä sula, ja lintu nääntyy lopulta nälkään.”
[kurkien ja joutsenten haikeaa huutoa]
SILJA: Yksilöistä on varmaan tosi turhauttavaa joskus, että samaan aikaan kun yrittää itse tehdä pieniä tekoja, isot voi jatkaa saastuttamista… Tarkoitan nyt tässä esimerkiksi kaivosteollisuutta tai jotain muuta sellaista teollisuutta, joka tarvitsee prosesseissaan tosi paljon vettä.
JOHANNA: Eikä yksilöiltä vaadita kyllä aina niin pieniäkään tekoja. Onhan tuommoiset vaikka jätevesisysteemien remontit niin tosi kalliita teettää. Asut jossain mummonmökissä keskellä kuivaa maata…
SILJA: Kyllä mäkin olen joskus haaveillut, että asuisin vielä sellaisessa ”ekotalossa”, ja sitten siellä voisi olla ehkä se kompostoiva kuivakäymälä. Mutta nyt kun asutaan kerrostalossa niin helposti vaan vedetään pöntöstä tavara alas. Mutta ei sinne tungeta kyllä mitään ylimääräistä.
JOHANNA: Onhan se aika huimaa, jos mietit että me täällä Suomessa huuhdellaan vessanpönttö juomavedellä. Samaan aikaan jossain kansainvälisellä avaruusasemalla tai Singaporessa juodaan suoraan jätevedestä tehtyä vettä…
SILJA: Niinpä. Pitäisikö tästä asiasta jotenkin nolostua? Vai olla ylpeä?
JOHANNA: Miten musta vaan tuntuu, että nämä vesiensuojelun vastuujutut ja tämmöiset mittakaavaongelmat, eihän ne jää pelkästään siihen, että pykätäänkö nyt jonkun pihaan huussi vai pannaanko umpisäiliö…
SILJA: Mm-m. Jos otetaan vaikka nyt sitten nämä järvien kunnostushankkeet, niin tosi usein korostetaan sitä paikallisten asukkaitten vastuuta hankkeesta. Oon huomannut, että kunnat ei ole niin hirveän hanakoita ryhtymään vetovastuuseen. Tavallaan mä kyllä ymmärrän tämän, eihän ne resurssit vain riitä, ei ne ympäristöpuolen budjetit ole niitä isoimpia. Mutta… onhan nämä kunnatkin esimerkiksi kaavoituspäätöksillä mahdollistaneet sen, että vesistö likaantuu. Niin, lainsäädäntö on ollut sellainen, sanoisiko lepsu, että ehkei ole aina vaadittu niitä suojakaistoja pelloille tai metsähakkuisiin, ja yhteiskunta on antanut kaivaa metsät täyteen ojia takavuosikymmeninä ja on kaavoitettu rantatontteja, edelleenkin halutaan kaavoittaa, ja golfkenttiä on tehty järven rannalle ja on annettu perustaa kaivoksia, rikastamoja ja soranottoalueita ja… Niin, entäpä turvetuotantoalueet. Ne on ihan oma lukunsa. Mun mielestä ihan kaikkea sitä kunnostamisvastuuta ei sitten voi kaataa kyläyhteisöjen syliin, sitten kun se tilanne on äitynyt niin pahaksi kuin se monissa paikoissa on.
JOHANNA: Talkoilla pitäisi ratkaista suunnilleen viimeisten sadan vuoden aikana aiheutetut ongelmat, ja sitten näitten pulmien mittakaava on paria kertaluokkaa isompi kuin joku pikkunen kyläyhdistys jossa on viisi aktiivista jäsentä.
SILJA: Joo, eikä mikään saisi maksaa mitään.
JOHANNA: Mutta mitä noihin kunnostustoimiin tulee, niin onhan niitä kuitenkin onneksi aika paljon.
SILJA: On hoitokalastusta ja vesikasvillisuuden poistoa ja niin päin pois. Mutta ihan helppoja ja ongelmattomia ei taida olla esimerkiksi se ilmastus ja ruoppaus? Kun toisaalta ei haluta sitäkään, että ruoppaus vapauttaa niitä ravinteita sieltä pohjasta. – Mutta mitä sä oot tehnyt? Kerro joku oma arjen valinta, mitä olet tehnyt, jotta et ainakaan itse olisi edesauttamassa näiden järvien ahdinkoa.
JOHANNA: Kai ne on tämmöisiä aika tuttuja… että miettii veden ja kaikenlaisten aineiden käyttöä, ja millaisia hankintoja tekee tai mitenkä vesiluonnossa toimii. Mietin paljon etten vaikka kantaisi saappaiden pohjissa minkään haitallisen kasvin siemeniä herkkiin rantoihin. (lyhyt tauko) Mutta hei eikö ollut niin, että sulle oli nämä arkipäivän kemikaaliasiat aika tuttuja. Kerro vähän, kuinkas sä semmoisista kiinnostuit?
SILJA: Mulle oli oikeastaan yks kirja sellainen herättävä juttu. Rita Stiens: Totuus kosmetiikasta. Sen jälkeen mä aloin tihrustaa näitä tuotteiden INCI-listoja eli näitä ainesosalistoja, jotka on lain mukaankin ihan pakko olla kaikissa tuotteissa. Tänä päivänä jos tuotteessa lukee EDTA, eli isoilla kirjaimilla E, D, T, A, niin kyllä se multa jää ostamatta.
JOHANNA: No, minkä takia?
SILJA: Tämä EDTA on siis edetiinihappo, ja se on tosi suosittu ainesosa kosmetiikassa. Mutta. Se ei hajoa vedenpuhdistamoissa vaan se päätyy vesistöihin siihen sitoutuneiden raskasmetallien kanssa. Niillä taas sitten on vaikutusta muun muassa näitten levien kasvuun. Tämä edetiinihappo on kinkkinen, koska sitä ei pidättele edes aktiivihiilisuodatin.
JOHANNA: Kuinkas yleinen tämmöinen ainesosa on?
SILJA: Kyllä sitä itse asiassa yllättävistäkin paikoista löytyy. Jopa jostakin tuotteista, mitä olin pitänyt aika luonnonmukaisena, niin sielläkin sitä oli. Monia tuotteita myydään bio- ja eko- ja kaiken maailman koivunlehtikuvilla, ja sitten siellä saattaa olla tätä EDTAA. Ja ei tämä EDTA ole ainut pahis, näitä on muitakin, VOC-yhdisteet ja kvatit ja polykvatit ja silikonit, akrylaatit…
JOHANNA: Sulla taitaa olla meille vähän terveisiä tästä sieltä Hämeenlinnan-reissulta?
SILJA: No joo, mä kävin tosiaan Hämeenlinnassa tapaamassa tällaisen Inkivääri-nimisen luomu- ja herkkupuodin pitäjää Hanna-Leena Rajamäkeä. Hän on tehnyt monenlaisia muutoksia omaan arkeen.
SILJA: Onko sulla täällä Hämeenlinnassa joku suosikkijoki tai -järvi?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No joo, montakin, koska luonnonvesissä uiminen on mun ja lapsen yhteinen harrastus ollut jo monta vuotta, ja ollaan kyllä kierretty melkein kaikki järvet, mitä täältä lähiseudulta löytyy. Asutaan lähellä Ahvenistonjärveä, joka on tällainen luonnonsuojelualue. Järvi harjujen keskellä, joka on ehkä meidän sellainen suosikkiuimapaikka. Siellä on kirkasta, syvää vettä ja hyvät uimapaikat. Sitten on tietysti toi Aulankojärvi toisella laidalla Hämeenlinnaa, jossa on hyvät retkeilyreitit ja uimapaikat kanssa.
SILJA: Mitä vesi merkitsee sinulle?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No tosi paljon. Jotenkin kaikki retkeily mieluiten aina suuntautuu vesistöjen ääreen ja todellakin tykkään uida kesällä ja myös talvella. Tosi tärkeitä asioita. Ja myös se vesien puhtaus. Että on ollut surullista nähdäkin jossain, tai miten jonkun järven veden laatu on muuttunut vuosien varrella.
SILJA: Onko jotain vinkkejä podcastin kuulijoille vaikkapa lasten kanssa retkikohteeksi? Onko just näitä mitä mainitsit?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No nämä on tällaisia helppoja Hämeenlinnan retkiä, se Aulankojärven retkipolut ja Ahvenisto. Toki sitten jos mennään vähän kauemmas Hämeeseen, niin esimerkiksi tuolla Lopen suunnalla on se Iso-Melkutin, sellainen ihana kirkasvetinen järvi, ja sillä suunnalla on ihan tosi paljon muutenkin hyviä retkireittejä. Evo Lammilla on toinen ihana hämäläinen kohde, ja sitten tietysti yksi lempijärvi on tuo Iso-Roine Hauholla, jossa me mökkeillään.
SILJA: Hanna-Leena, minkä ikäisenä sinä havahduit siihen, että se miten me eletään vaikuttaa myös vesistöihin?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Kyllä mä luulen että joskus kaks-kolmekymppisenä oli sellainen ikä, että joku oma luontosuhde tiivistyi, ja sitten työskentelin silloin partiolaisissa ja sain olla mukana monessa ympäristönsuojeluprojektissa ja työskennellä myös muiden ympäristöjärjestöjen kanssa. Niin silloin opin paljon uutta ja havahduin moneen.
SILJA: Mikä sinulle oli sellainen käänteentekevä, herättävä asia?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No varmaan oman lapsen syntymä, äidiksi tuleminen, ja sitten tietenkin tämä oma uranvaihdos ja tämän luomu-ekokaupan perustaminen on ollut sitten käänteentekevää siitä lähtien.
SILJA: Mimmoisia ihan konkreettisia muutoksia teit itse?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No sitten varmaan enemmän oon alkanut miettiä, että millaista ravintoa me nautitaan, ja muuttaa vähän sitä ruokavaliota ja panostaa siihen ruuan laatuun, ja sellaisia. Ja sitten tietenkin ne kaikki kemikaalit, mitä käytetään, on alkanut uudella lailla kiinnostaa siinä vaiheessa.
SILJA: Vaihdoitko ihan kemikaaleja toisiin tai vähensitkö meikkaamista tai tämän tyylisiä?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No varmasti olen vaihtanut, ja siitä lähtien kiinnittänyt huomiota, että on luonnonmukaisia kemikaaleja. Ikinä en ole ollut kova meikkaamaan, että se ei nyt sinänsä ole muuttunut, mutta sekin on tärkeää sitten valita, että millaisilla meikeillä.
SILJA: Olitko tuttavapiirissäsi ainut tällainen äiti, vai oliko tämä yleisempääkin, että vaikkapa kemikaaleja pohdittiin?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Kyllä mulla on paljon tuttavia, joilta olen myös oppinut paljon, että niistä asioista on puhuttu ja sitten on havahtunut moneen. Ei toki kaikille ole niin tärkeää mitä muuttaa, mutta se on ollut mukavaa, että on niitä ihmisiä, jotka on myös opettanut itselle näistä asioista.
SILJA: Mistä näistä saa tietoa, ja mistä tietää, että joku tuote minkä sanotaan olevan eko tai bio, että se varmasti on?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Noh, nykyäänhän maailma on täynnä tietoa, mutta se onkin aikamoinen suo sitten sieltä tietää, että mikä tieto on totta ja… Mutta on tosi paljon esimerkiksi hyviä bloggaajia, jotka kirjoittaa näistä aiheista, se on sellainen hyvä alku monelle alkaa ymmärtää vaikka kemikaalikuormaa kosmetiikassa tai muuta. Vielä tänä päivänäkin, vaikka työkseni tässä pidän tätä kauppaa, niin ei ole mitenkään helppo homma erottaa tuotteita, että mikä on viherpesua ja mikä ei, sertifikaatteja on maailma täynnä, ja se on sellainen ikuinen oppimisen aihe myös itselle, että mikä on jonkun tuotteen lopullinen jalanjälki tai mitä se sisältää ja mitkä on niitä luotettavia tahoja, jotka jonkun tuotteen pystyy määritellä sitten turvalliseksi.
SILJA: Sä havahduit näihin jo silloin noin 12 vuotta sitten… valikoima on varmaan lisääntynyt todella paljon niistä ajoista.
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No on, kyllähän se maailma onneksi on muuttunut niin, että tätä asiaa tiedostetaan yhä enemmän ja ihmiset on kiinnostuneita siitä ja haluaa tehdä luonnonmukaisia valintoja. Että vaihtoehtoja on onneksi paljon. Koko ajan mennään jollain lailla eteenpäin.
SILJA: Näillä omilla valinnoilla voi sitä omaa kemikaalikuormaa pienentää, mutta samalla myös sitten tämän koko meidän yhteisen maapallon veden kemikaalikuormaa. Miten tärkeää sulle on tämä ympäristönäkökulma tänä päivänä?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Se on mun mielestä yksi tärkeimmistä, että nimenomaan haluaa pitää huolta tästä ympäristöstä ja vesistöistä ja niillä pienillä teoilla, mitä itse voi tehdä, niin valita esimerkiksi just ympäristöystävälliset pesuaineet, on ehkä asia, joka jokaisen olisi tosi helppo muuttaa omassa elämässään.
SILJA: Mitäs muita vaihtoehtoja on? Äidit joutuu miettimään tätä vaippa-asiaa – kumpi siinä olisi vesistön kannalta parempi nyt sitten?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Tietenkin se kestovaippa-asia on aina se paras vaihtoehto, että tuota… Sellaisia valintoja joutuu ja täytyy miettiä, mutta sitten tietenkin jokaisen täytyy miettiä että mitkä on ne oman elämän vaihtoehdot, joista pystyy pitämään kiinni, ja mikä sopii siihen omaan elämäntyyliin.
SILJA: Niin että liian ankara ei voi olla, että pitäisi olla täydellinen tai ei mitään…
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Nimenomaan, ja mä olen jotenkin huono tuommosessa ehdottomuudessa, mun mielestä tärkeämpää on jotenkin löytää ne omat tavat. Että tiedostaa asioita ja miettii, että mitä omassa elämässään pystyy toteuttamaan.
SILJA: Mikäs olisi sellaista vesiystävällistä ruokaa täällä Suomessa? Mitä meidän kannattaisi suosia?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: No, tokihan meidän kannattaa suosia kasvisruokavaliota niin paljon kuin pystyy, sitä lähiruokaa mitä meillä täällä kasvaa, miettiä millaisia kaloja syödään, jos syödään, ja sitten itse tietenkin puhun aina tämän luomun puolesta, että se kemikaalien määrä mitä voidaan sitten vähentää sillä, tai sitten tehotuotantoa lihantuotannossa, jos haluaa syödä lihaa… Niin ne on sellaisia asioita, joihin voi kuka tahansa tehdä pieniä valintoja sen vesiystävällisemmän ruokavalion puolesta.
SILJA: Hei, annatko tähän lopuksi vielä kolme vinkkiä meidän podin kuuntelijoille, että miten omilla valinnoilla voi omalta pieneltä osalta vaikuttaa siihen, että suojellaan yhdessä näitä vesistöjä?
HANNA-LEENA RAJAMÄKI: Yksi mun mielestä tosi helppo on kiinnittää huomiota näitten omien pesuaineiden tai kosmetiikan valintaan, ostaa ne ehkä sellaisesta paikasta, että tietää tai voi kysyä, että mitä ne sisältää, jos ei itse niistä sertifikaateista ymmärrä. Sitten tietenkin tämä luomun ja lähiruuan suosiminen on sellainen helppo asia, jos ei kaikessa, niin tekee niitä valintoja edes silloin tällöin. Ja sitten tietenkin se kasvisruuan suosiminen, niin siinä on kolme tällaista aika päivänselvää tai helppoa mun mielestä.
[kahlausta matalassa vedessä]
PETRI: Vesimerkillistä.
[kahlaus jatkuu]
JOHANNA: Saanko hei jatkaa ihan vähän noihin Hanna-Leenan retkivinkkeihin? Kysyin nimittäin meidän kuulijoille vinkkejä Heidi Painilaiselta. Hän tekee opastuksia Päijät-Hämeen vesiluonnossa. Päijännehän se on Päijät-Hämeen helmi, ja onhan se Suomen toiseksi suurin järvikin… Mutta sitten siellä kuulemma kannattaa käydä vaikka Heinolassa, siellä voi kurkata Kymenvirtaa ja Sonnasen järveä, joka on todella kirkas. Asikkalassa tuo Vääksyn kanava kuuluu mun mielestä ainakin ihan yleissivistykseen. Heidi vinkkasi myös Päijänteen kansallispuistosta tämmöisen Kelventeen saaren, on kuulemma ihan huikean hieno. Ja sitten Hartolassa ja Sysmässä Tainionvirran reitti on semmoinen, että varsinkin jos tykkää meloa, kannattaa kyllä laittaa korvan taa.
SILJA: Kyllähän tässä omatkin ensi kesän suunnitelmat alkaa pian hahmottua… Tämä jaksohan alkaa olla meillä nyt kohta taputeltu. Tuleviin jaksoihin mä kyllä haluaisin hankkia vähän lisätietoa noista kuivakäymälöistä vielä. Nimittäin olisi aika mahtavaa, jos löytyisi joku, jolla on semmoinen ihan kodissaan. Mites sulla, tarttuko sulle jotain uutta mukaan?
JOHANNA: Aion sinnikkäästi retkeillä vieläkin enemmän. Koska ei se ratkaise kauhean paljon, jos vaan ahdistun kotona luonnon tilasta. Tiedonhankinta on totta kai tosi tärkeää, mutta haluan kyllä kulkea siellä maastossakin. Mitä paremmin tuntee lajit, luontotyypit ja vesistöt, niin sitä kautta vasta oikeastaan oppii ymmärtämään, mitkä on ne keinot, joilla voi auttaa nimenomaan omaa lähivesistöä.
SILJA: Minä taas yritän jatkossakin säästää lämmintä vettä ja suosia luonnontuotteita synteettisten sijaan. Ja, no, mulle sydämen asia olisi kyllä se, että me tarvitaan tänne Suomeen parempi kaivoslaki ja tosi pian. Joku päivä olisi kyllä hienoa osallistua myös vesistön ennallistamisprojektiin. Toi ennallistaminen, sehän on vähän niin kuin sairastuneen luonnon hoitoa. Ja sitten toisaalta kaikki jos ei voi antaa sitä työpanosta, niin ainahan sitä voi lahjoittaa rahaa jollekin taholle, joka tekee tällaista vesistöjen ennallistamista ja kunnostamista. Ja itse asiassa se rahahan on tosi tärkeää. Sillä voi ostaa niitä työtunteja ja, no, jopa voimalaitoksia, joita voidaan purkaa. Siinähän sitten taas pienistä puroista syntyy se iso virta.
JOHANNA: Kaikilla ei ole tietysti rahaa mitä voisi lahjoittaa taikka pääsyä talkoopaikoille tai ei kaikilla ole edes laitteita, joilla voisi käyttää nettiä milloin vain. Mutta älyttömän paljon silti pystyy tekemään ihan omin päin ja ilmaiseksi. Kirjasto on luontoihmisen paras ystävä, tietohan ei siinä mielessä kesken lopu varmasti keltään.
SILJA: Luontohan on kyllä siitä mahtava, että kun sille antaa mahdollisuuden elpyä, niin se pystyy tekemään tosi paljon ihan itse. Mutta hei, ensi kerralla puhutaan sitten joista ja isommista virtavesistä. Aion käydä tapaamassa Erärenki Jouni Palénia. Hän vetää tämmöisiä melontaretkiä, ja tutustun sitten myös siihen Liesjärven suojeluun hieman tarkemmin.
JOHANNA: Puhutaan siitäkin, miten täällä Hämeessä aika pienet ja haavoittuvat jokiuomat yhdistää noita järvialtaita, niin kuin vaikka Vanajan reitillä. Ja mitä siitä sitten seuraa.
SILJA: Kiitos kaikille teille jotka olitte nyt tänään kuuntelemassa Vesimerkillistä-podcastia. Olette tervetulleita myös seuraavan jakson pariin kolmen viikon päästä. Riippuu tietysti milloin kuuntelette tätä. Voit jakaa omia kokemuksia ja osallistua keskusteluihin tuolla Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin Facebookissa ja Instagram-tilillä. Sillä on sellainen osoite kuin Sll_etela_hame. Siellä on meidän Vesikoulu.
JOHANNA: Meidän Vesikoulussa opiskellaan nimittäin vesiasioita ja kerrotaan, miten ihan kaikki voi kantaa kortensa kekoon vesiensuojelussa. Tulee myös vähän tunnelmapaloja tuolta maastosta.
SILJA: Pitäkää huolta toisistanne – ja vesistänne.
[aaltoja kivisessä rannassa, sorsapoikueen piipitystä]
Petri: Kuuntelit Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin Vesimerkillistä-podcastia, jonka käsikirjoittivat ja toteuttivat Silja Kononen ja Johanna Viitanen. Tekstisitaatit luki Petri Rinne. Äänitarkkailusta vastasi audiotohtori Tomi Taskinen. Podcast on saanut rahoitusta Euroopan unionin Life-ohjelmasta.
[sorsa mulahtaa veteen, aaltoja]
SILJA: Johanna, arvaa mikä mun mielestä on tosi vesimerkillistä?
JOHANNA: No…?
SILJA: No, tiesitkö sä että Saharan autiomaan alla on vettä?
JOHANNA: Eikä oo. Huijaat.
SILJA: No, kyllä vain. Brittitutkijat osoitti vuonna 2012, että Afrikan pohjavesivarannot on satakertaiset verrattuna maan pinnalla oleviin vesivaroihin. Tämä Saharan pohjavesi seurausta noin 5 000 vuotta sitten tapahtuneesta ilmastonmuutoksesta. Silloin se alue muuttui autiomaaksi samalla kun nämä maanalaiset kerrokset täyttyivät vedellä.
*
Vesimerkillistä on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden ja haastateltavien näkemyksiä eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.