Viikko lammaspaimenena
Juhannuksen mentyä suuntasin 14-vuotiaan tytön kanssa viikoksi paimentamaan lampaita Heinävedelle Mattilan tilalle. Ajettuamme maatilan pihaan meitä tervehti lapinporokoira Ursuksen haukku. Koira kertoi talonväelle, että uudet lammaspaimenet ovat saapuneet.
Suomen luonnonsuojeluliitto sai Mattilan tilan perinnöksi seitsemän vuotta sitten. Tilalla erakkona elänyt Ilmari Räsänen oli tehnyt metsistään suojelusopimukset vähän ennen kuolemaansa, ja testamentissaan hän määritteli tarkasti mitä maatilalle saa jatkossa tehdä. Metsistä 206 hehtaaria on luonnonsuojelualuetta ja sata hehtaaria jatkuvan kasvun metsää.
Suomen luonnonsuojeluliitto remontoi yli kaksisataa vuotta vanhan päärakennuksen, ja pestasi tilan pehtoripariskunnaksi Jaana ja Risto Sulkavan. Lammaspaimenille on remontoitu majoitustilaksi talon pihapiirissä oleva vanha kaupparakennus, ja keittiön virkaa toimittaa vanha väentupa.
Jaana lähti ensitöikseen näyttämään meille lammaslauman, johon kuuluu 16 uuhta ja kuusi pässiä. Lammaspaimenen tehtävänä on laskea lampaat aamuisin ja tarkastaa, että ne ovat kunnossa, sekä huolehtia niille juomavettä. Lampaat olivat varsin uteliaita ja ystävällisiä, ja ne tulivat mielellään rapsuteltaviksi.
Tilan laitumella käyskenteli myös naapuritilan viisi hiehoa. ”Ne ovat teini-ikäisiä lehmiä”, selvensin tytölle. Hiehot tulivat rapsuteltaviksi ja nekin olivat uteliaita ja ystävällisiä.
Illalla lämmitimme saunan ja sen jälkeen ryömimme tuvassa rankisten alle sänkyihin. Tupa oli mukavan pimeä, viileä ja ilma raikasta.
Tilan kaikki eläimet ovat suomalaisia alkuperäisrotuja, niin myös kanalan kanat. Ne ovat Alhon maatiaiskanakantaa. Maatiaiskanoilla on tallella haudonta-, ravinnonhaku- ja hoivaamisvietti. Ne rypevät hiekassa, kuljeskelevat pihalla ruopimassa maata, napsivat heinistä hyönteisiä ja hoitavat itse hautomansa poikaset.
Lammaspaimenlomalle kannattaa ottaa lapsia mukaan, ja ainakin kaupunkilaislapset saavat ahaa-elämyksiä maatilalomalla. Karitsat imeä lutkuttavat emon nisiä, villa keritään lampaista ja villasta kehrätään lankaa, kananmuna pullahtaa ulos kanan peräpäästä ja tiput kuoriutuvat munista.
Luonnonsuojelualueen luontopoluilla vanamot lopettelivat kukkimistaan ja valkolehdokit aloittelivat. Suojellussa metsässä humisevat satavuotiaat puut ja polkuja reunustavat sankat saniaiskasvustot.
Keskiviikkona osallistuin pehtorin sekä hänen ”renkinsä” Jussin kanssa kerppujen tekoon. Kerput ovat pajun, pihlajan ja muiden lehtipuiden oksia, jotka kootaan nipuiksi ja kuivatetaan. Talvella ne ovat lampaiden herkkua.
Perjantaina pakkasin tavarat autoon ja hyvästelin talonväen ja Ursuksen. Iltapäivällä Ursus haukkuu tervetulleeksi uudet paimenet.
Anna-Liisa Pirhonen
Anna-Liisa Pirhonen on Etelä-Karjalassa asuva luontovalokuvaaja, joka kiinnostui luonnosta jo lapsuudessa. Rakkaus luontoon johti hänet luonnontieteen opintojen pariin Helsingin yliopistoon. Hänen pääaineensa opinnoissa oli luonnonmaantiede, sivuaineina hän luki geologiaa ja paleontologiaa sekä ympäristöbiologiaa. Pirhonen kuvaa pääasiassa lähiluontoa Etelä- Karjalassa. Kuvauskohteet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Talvella hän kuvaa lintuja ja nisäkkäitä, keväällä ja kesällä lisäksi kasveja ja hyönteisiä.