Kun luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri on listannut ajankohtaisia ja tärkeimpiä luonnonsuojeluasioita, ovat listan kärjessä olleet asiat kuten Metsätalouden monipuolistaminen ja kohtuullistaminen, Natura-alueiden boreaalisten luonnonmetsien hakkuukäytäntöjen muuttaminen vastaamaan luonnonsuojelulain 65 §:ää ja Koloveden kansallispuiston laajentaminen. Metsä on Etelä-Savon piirin keskiössä.

Etelä-Savo on Suomen metsäisin maakunta, sen metsien suojeluaste on kuitenkin Suomen pienin vaihdellen 3,5 ja 4 prosentin välillä käytetystä lähteestä riippuen.

Tänä päivänä metsätalous ja hakkuiden valvonta ovat huomion kohteena johtuen Hukkajoen raakkutuhosta sekä sen jälkeen paljastuneista muista puutteista ja laittomuuksista sekä epäillyistä laittomuuksista metsätaloudessa. Myös luonnonsuojelupiireihin on tullut jonkin verran enemmän yhteydenottoja liittyen luonnonarvojen vaarantumiseen metsien käytön seurauksena. Asian ajankohtaisuus selittää herkkyyttä ilmoittamisessa, osa yhteydenottajista on sanonut, että ei ennen viime aikaisia lehtiotsikoita tiennyt kyseessä olevan mahdollinen rikos.

Metsäalaan kohdistuu monenlaisia paineita, viime aikoina moni niistä on tullut näkyväksi. Kaivataan paitsi lisäsuojelua, myös valvontaa olemassa olevan lainsäädäännön noudattamiseksi. Ja rangaistuksia jotta syntyisi pelote. Samaan aikaan kuitenkin Metsäkeskuksen resursseja vähennetään ja Metsähallituksen metsätalouden tuottovaatimuksia nostetaan.

Sunnuntaina 8.9.2024 Suomen Kuvalehdessä julkaistussa kolumnissa Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori ja ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä kertoo kuinka uutisoitiin metsäoikeuden tutkimusryhmän tutkimuksesta syksyllä 2003 otsikolla Metsärikoksia jää tutkimatta – tuomiot olemattomia. Joillekin metsäalan toimijoille tulokset olivat niin kiusallisia, että he ottivat yhteyttä yliopiston rehtoriin jottei ikäviä tutkimustuloksia julkaista.

Vuonna 2003 tutkimuksen tulos oli, että Metsäkeskukset tekivät poikkeuksellisen vähän rikosilmoituksia metsälakien rikkomisesta. Myös metsärikosten seuraamukset ovat lähes olemattomat.

Kohennus hakkuiden valvonnan suhteen oli, kun Metsäkeskus ryhtyi vuonna 2019 kattavasti valvomaan hakkuita satelliittikuvien perusteella. Kun vielä vuonna 2017 Metsäkeskus selvitti 34 metsälain rikkomusta, vuonna 2019 luku oli jo 289 kertoi Helsingin Sanomat.

Kyse ei siis ole muutoksesta hakkuurikkeiden lisääntymisestä, vaan tehostuneesta valvonnasta. Vuonna 2023 Metsäkeskus uutisoi metsälakirikkomusten vähentymisestä jo usean vuoden peräkkäin.

On valitettavaa, että Suomen hallitus on heikentämässä Suomen metsäkeskuksen resursseja.

2014 Metsälakiin tehdyt muutokset mahdollistavat hakkuut luontoarvoiltaan erityisen tärkeillä alueilla. WWF:n mukaan jopa 30 000 hehtaaria aiemmin suojeltuja luontokohteita on jäi vaille lain suojaa.

Monissa puheenvuoroissa tulee esiin, että tulevaisuuden näkymä ei ole hyvä. Ilmasto kuumenee entisestään, lajikato kiihtyy ja huonot uutiset seuraavat toisiaan.

Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi kertoi tuoreeltaan, että yhtiöllä on erittäin korkeat vastuullisuusvaatimukset. Hukkajoen raakkutuho oli hänen mukaansa täysin Stora Enson arvojen, toimintatapojen ja ohjeiden vastaista.

Viimeisten tietojen mukaan Hukkajoen raakkutuho johtui Stora Enson suunnitelmallisesta toiminnasta.

(Julkaistu 11.9.)

 

Jatkoteksti 17.9.

Mitä voidaan tehdä?

Edellisen tekstin lopusta tulee ilmi, että metsäyhtiöiden johdolla on hyvät korkeat vastuullisuusvaatimukset, mutta puunhankintaketjussa voi ilmetä katkoksia. Yhtiöt pyrkivät parantamaan toimintaansa, mutta helppoa se ei ole. Tekstin ensimmäisessä osassa kaivattiin Suomen metsäkeskuksen resurssien turvaamista, mutta tarvitaanko uusia keinoja?

Millä varmistetaan, että hakkuusuunnitelmien- ja hakkuiden valvonta ovat riittäviä? Voivatko yhtiöt luottaa viranomaisiin vai pitäisikö yhtiöiden itse ottaa Metsäkeskusten ja Elyjen tehtäviä hoitaakseen? Pitäisikö yhtiöiden tehostaa sisäistä tarkastusta tai tehdä pistokokeita Metsäkeskuksen käsittelemiin hakkuusuunnitelmiin?

Pitäisikö metsänkäyttöilmoitus olla pidempään nähtävillä nykyisen minimissään 10 vuorokauden sijaan, jotta luontojärjestöt, naapurit ja muut aluetta tuntevat ehtivät reagoida ja ilmoittaa mahdollisista suojeltavista luonnonarvoista. Esimerkkinä huuhkajan pesä, jonka sijainnin yleensä parhaiten tietävät aluetta tuntevat ja maastossa liikkuvat.

Pitäisikö hakkuuta suorittavissa koneissa olla paikantimet, jotta yhtiön vastuullisuusjohto voi varmistua käytetyistä reiteistä?

Vastuullisuuskysymys on merkitykselinen koko metsäalalle. Metsä on Suomen vihreää kultaa ja metsän arvoissa pitää voida huomioida muutkin arvot kuin eurot ja motit. Jos vastuullisuudesta ei pidetä huolta voi vaikutus olla metsäteollisuudelle negatiivinen jo kuluttajien eurojen kautta. Paras olisi jos vastuullisuuteen olisi olemassa aidot kannusteet, eikä vain kannusteita vastuullisuuspuheeseen ja -ohjelmiin sekä PEFC:n kaltaiseen sertifikaattiin, joka ei tunnu pystyvän täyttämään yhtään vastuullisuuslupauksistaan.

Suomen perustuslain 20 § mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Tämä laki jopa ohittaa lain omaisuuden suojasta.

 

Linkkejä (täydentyy)

• Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta, maatalous ilmastonmuutoksen ja vesistöt huomioiden. Sunnuntaivieras -podcast Areena: https://areena.yle.fi/podcastit/1-70575447
• Metsäteollisuus ja Greenpeace keskustelevat A-studiossa aiheenaan Miten hakkuut ja luonnonsuojelu sopivat yhteen? Areena: https://areena.yle.fi/1-66930851