Tuulivoimaa 2/7: Linnunaivot

Tähän mennessä tapahtunut: …Me tässä…hukattu…menetetty…

Lintuja käytetään usein keppihevosena tuulimyllyjä vastustettaessa. Ympäristöministeriön lintujulkaisu (Koistinen 2004: Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset) toteaa, että tuulivoimalaan törmää keskimäärin yksi lintu/mylly/vuosi. Luku on pienempi kuin asuintalon ikkunoihin vuosittain lentävien lintujen määrä. Jos voimaloita vastustetaan lintutörmäysten varjolla, pitäisi rehellisyyden nimissä vastustaa jokaista uutta osayleiskaavaa. Hyvä on myös muistaa, että Koistisen törmäysaineisto on ulkomaista, eteläisempää perua – meillä muuttolintuja liikkuu paljon vähemmän.

Lintujen näkökyky on tarkempi kuin ihmisen – myös yöllä – ja liikkeellä olevat huhut tuulivoimaloista ”lihamyllyinä” ovat vailla totuuspohjaa. Porissa sijaitsee tuulivoimaloita maa- ja vesilintujen suosimalla etelä-pohjois-reitillä Tahkoluodossa sekä itä-länsi-suuntaisen reitin varrella joen ja meren rajavyöhykkeessä Hilskansaaressa. Reposaaressa sijaitsee tuulimylly 150 metrin päässä satamasta, jossa ympäri vuoden liikkuu sadoittain lokkeja ja sorsalintuja, ja ainoastaan kaksi kertaa olen löytänyt tuulimyllyn alta kuolleen linnun; niistäkin toinen oli todennäköisimmin kalasataman lokkisodan uhreja. Olen vuosia tiedustellut havaintoja kuolleista eläimistä tuulimyllykohteissa liikkuvilta lintuharrastajilta sekä alueista vastaavilta kunnan ja valtion ympäristövirkailijoilta. Havaintoja ei ole. Ympäristöministeriön ohjeistuksessa kuitenkin lukee: ”Törmäysalttiita lajeja ovat suuret päiväpetolinnut (esim. merikotka, maakotka, sääksi), jotka eivät syöksyessään saaliin perässä aina havaitse tuulivoimaloiden pyöriviä lapoja.” Mistä tämä on peräisin? Koistisen selvityksessä todettiin, ettei kotimaasta ollut havaintoja merikotkatörmäyksistä. Asiaa kysyessäni säännönmukaisesti viitataan

• yhteen Norjassa dokumentoituun tapaukseen, tai
• verkossa oleviin törmäysvideoihin.

Norjassa törmäyksiä tapahtui vanhalla merikotkareviirillä, jolle rakennettiin tuulimyllyjä. Selkämeren rannikolla merikotka alkoi pesiä vasta kun sinne oli rakennettu tuulivoimaloita. Kumpienkin lukumäärä on alati lisääntynyt – nykyisellään merikotka on Porissa helpoiten bongattavissa oleva petolintu. Suomesta on raportoitu muutama tuulivoimalan merikotkaonnettomuus 30 vuoden tulivoima-ajalta. Reposaaren pengertiellä Hilskansaaressa – joka halkoo Pohjoismaiden suurimman jokisuiston, Kokemäenjoen suiston – on vuodesta 1999 lähtien ollut suuria tuulivoimaloita (nykyään neljä), eivätkä niihin ole törmäilleet

• kilometrin säteellä pesivät laulu- ja kyhmyjoutsenet, eivätkä
• alueella säännöllisesti saalistavat ”törmäysherkät suuret petolinnut” merikotka, kalasääski ja ruskosuohaukka.

Muutama havaintoesimerkki:

Vappuna 2011 luotsasin lintukurssilaisia Porissa. Katselimme kaukoputkilla merta Kallossa kilometrin päässä Reposaaren aallonmurtajasta. Aallonmurtajan tuulimyllyn välittömässä läheisyydessä liiteli sadoittain lokkeja. Seuraavana päivänä olimme menossa kyseisen tuulimyllyn ääreen, ja lupasin ison tuopin jokaisesta linnunraadosta, joka ”lihamyllyn” alta löytyy. Olen itse asiassa luvannut saman useita kertoja ja yhtään olutta en ole joutunut tarjoamaan.

Syyskuussa 2012 seurasin Reposaaren Takarannan männikössä vilkasta hippiäismuuttoa, joka suuntautui saaren pituuslinjassa kohti etelää ja aallonmurtajan tuulimyllyjä. Hippiäinenhän on pieni peloton lintu, joka tihrustaa neulasten väleistä niveljalkaisia eikä piittaa isosta uhasta, kuten ihmisestä tai tuulimyllystä? Menin tuulivoimalan alle etsimään satoa. Yhtään ruumista ei löytynyt.

Tällaisista rannalla sijaitsevista esimerkeistä selitykseksi ruumiiden katoamiselle esitetään usein, että ne sinkoutuvat veteen. Jos näin kävisi Reposaaressa, suuri osa linnuista ajautuisi aallonmurtajalle tai viereisen kalasataman kivikkoon ja olisi nähtävissä. Toinen usein kuultu selitys on, että lapa pyörii niin kovaa, että pikkulintu tai lepakko ”suorastaan räjähtää jälkiä jättämättä”. Kolmas veruke, jota tarjotaan, kun kuolleita ei löydy, ovat nähdyt ”läheltä piti -tilanteet”. Yllä kirjaamassani lokkitilanteessa voitiin puolen tunnin aikana tulokseksi kirjata satakunta ”läheltä piti -tilannetta”. Tämä tekee tunnissa 200, päivän valoisana aikana varovaisesti arvioiden 3 000 ”läheltä piti” -tilannetta, ja vuosilukemaksi voi heittää hatusta vähintään kymmeniä tuhansia läheltä piti -tilanteita; keskimäärin nolla kuollutta.

Verkkosivuilta löytyy monia videoita joissa petolintu törmää pyörivän myllyn lapaan. Kun videoita selailee, huomaa että kyseessä on yksi ja sama tapaus. Kreikassa kuvattu hanhikorppikotkan törmäys on kopioitu laajalti ja sitä väitetään milloin espanjalaiseksi, milloin yhdysvaltalaiseksi. Hanhikorppikotkaa ei ole koskaan tavattu Pohjois-Amerikassa. Huhtikuussa 2013 ajoin Reposaaren pengertietä pitkin kun huomasin nuoren merikotkan lähestyvän matalalla tuulivoimaloiden rivistöä. Lintu lensi kahden pyörivän myllyn välistä osumatta niihin – myllyjen väli on 230 metriä.

Todellinen vaaratekijä linnuille ovat ilmassa kulkevat sähköjohdot. Näihin ovat joutsenet Reposaaren pengertiellä törmäilleet kevätöisillä soidinlennoillaan tuulivoimaloiden läheisyydessä – jo vuosikymmenten ajan ennen tuulivoimaloita. Sähkölinjat tulevat Tahkoluodon hiilivoimalasta. Ilmiö on tuttu ja tavallinen joka puolella Suomea missä linjoja kulkee sorsalintujen suosimien levähdyslahtien ja -peltojen yli. Tuulivoimaloiden liittäminen verkkoon tulee tehdä maakaapelin avulla, mikä sekin puoltaa alussa mainittua periaatetta rakentaa näitä saasteettomia sähkölaitoksia taajamiin.

Karri Jutila

Seuraavassa osassa: …Barotrauma…syke…Shell…