Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Mielipide Pasilan kes­kus­ta­kort­te­lin asemakaavasta ja sen muutoksesta

Kaava-aineistoihin tutustuttuaan Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy) pitää Pasilan keskustakorttelin asemakaavaluonnosta järkevänä ja toteuttamiskelpoisena. Tähän hyvien raideliikenneyhteyksien solmukohtaan Pasilassa on erittäin perusteltua rakentaa tehokkaasti.

On syytä tutkia, voitaisiinko suunnitelmaa vieläkin tehostaa esimerkiksi lisäämällä rakennusten korkeutta ja rakentamista ratapihojen päälle siten, että ratapihan raiteet joko olisivat rakennusten alla tai sitten ratapiha siirrettäisiin kauemmas Helsingin ulkopuolelle.

Myös asuintilojen määrää suhteessa liike- ja toimistotilojen määrään tulee lisätä, koska Helsingissä on runsaasti toimitiloja tyhjilläänkin. Lisäksi Helsingissä on jo niin runsaasti isoja kauppakeskuksia, että on epävarmaa, riittääkö kaikkiin nykyisiinkään asiakkaita (vertaa esim. Anttilan tilanne). Liiketilojen määräksi Pasilan keskustakortteliin suunniteltu 73 000 kerrosneliömetriä on todella paljon. Kolme neljäsosaa tästä määrästä voitaisiin ottaa asuinrakentamiseen ja toteuttaa liiketilat kivijalkakauppoina lähinnä päivittäistavaramyyntiä varten.

Toimitilat kannattaa suunnitella joustaviksi niin, että ne voidaan helposti ottaa tarvittaessa myös asumis- tai muuhun käyttöön. Tätä periaatetta tulee noudattaa kaikessa toimitilarakentamisessa, mikäli niihin tarkoitettu toiminta, esimerkiksi toimistokäyttö, mahdollistaa sen. Tällaisella joustavalla rakentamisella voidaan hillitä asuntopulaa merkittävästi, kun rakennettuja tiloja ei jää tyhjilleen niin paljon.

Toimistotilat kannattaa sijoittaa talojen alimpiin kerroksiin ja varata ylemmät kerrokset asumiselle, koska asumisessa ovat hyvät näköalat ja suurempi valon määrä olennaisempia. Työtiloissa näillä ei ole niin suurta merkitystä, koska työntekijöiden huomio kiinnittyy työntekoon.

Helsy pitää järkevänä, että kaavassa varaudutaan Pisara-rataan. Kannattaa varautua myös siihen, että tulevaisuudessa voi olla tarvetta lisätä raidekapasiteettia ainakin Pasilan pohjoispuolella, jos junaliikennettä lisätään tuntuvasti tulevaisuudessa. Tämä varautuminen voidaan toteuttaa rakentamalla paikoitushallit niin, että ne on mahdollista muuttaa tarvittaessa rautatietunnelikäyttöön.  Joka tapauksessa tarve autopaikoille tulee vähenemään tulevaisuudessa monestakin syystä, esimerkiksi öljy- ja muut energiavarat ehtyvät, ajokortin ajamisen suosio on hiipumassa ja ihmisten ympäristötietoisuus lisääntyy.

Helsingissä 30.4.2014

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta,

Jarmo Nieminen         Johanna Kare-Haavisto
Puheenjohtaja            Järjestösihteeri