Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Mielipide Kruu­nu­vuo­ren­ran­nan Kruunuvuoren ase­ma­kaa­va­luon­nok­ses­ta

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on tutustunut kaava-aineistoon ja lausuu siitä mielipiteenään seuraavaa.

Yleistä

Pääosa kaavaluonnoksessa esitetystä maankäytöstä on perusteltua, toteuttamiskelpoista ja riittävässä määrin linjassa vuoden 2008 lopussa hyväksytyn Kruunuvuorenrannan osayleiskaavan kanssa. Tiettyjä muutoksia on kaavaan kuitenkin erinäisistä syistä syytä ja osin pakkokin tehdä.

Erillispientalojen varaus AO 49327 ja sille johtava katuvaraus

Kaavaluonnoksessa on esitetty irrallista erillispientalojen korttelia sekä sille johtavaa katuvarausta (Kalastaja-Kallen katu) keskelle arvokasta luonto- ja virkistysaluetta. Ratkaisu on paitsi huonosti harkittu luonto- ja virkistysaluetta pirstovan vaikutuksen takia, myös räikeästi osayleiskaavan vastainen.

Rakentamisalueen ja tievarauksen moninaiset luontoarvot (mm. osa arvoluokan I kallioaluetta, osa arvoluokan III lintualuetta, arvolehtoa, osa tärkeää lepakkoaluetta, tärkeää sammakko- ja matelija-aluetta) on todettu myös Helsingin kaupungin omassa luontotietojärjestelmässä sekä alueella osayleiskaavan yhteydessä tehdyissä luontoselvityksissä.

Edellä mainitut aluevaraukset on syytä poistaa.

Kultakruununkaaren tievarauksen ja Kruunuvuorenlammen väliset alueet

Kaavaluonnoksen kaavaratkaisut eroavat säilytettävien ja rakennettavien alueiden ”rajankäynnin” osalta jossakin määrin osayleiskaavan ratkaisuista. Toisaalta rakentamisalueita on laajennettu osayleiskaavan virkistysalueille, toisaalla hieman supistettu.

Lopputulos olisi luonnoskartalla esitettyä huomattavasti parempi Kruunuvuorenlammen ympäristön säilyvän luonto- ja virkistysalueen virkistyskäytön kannalta, mikäli rakentamista Kruunuvuorenlammen eteläpuolella hieman supistettaisiin ja ohjattaisiin etelämmäksi. Nyt rakentamista ollaan ohjaamassa muutamien metrien päähän alueen eteläosan tärkeästä ja vakiintuneesta ulkoilureitistä. Lisäksi korttelit ulottuvat hieman lammen valuma-alueella, millä voi olla seurauksia lammen vesitalouteen.

Esitämme, että säilyvää lähivirkistysaluetta laajennetaan supistamalla kriittisiä asuinkerrostalokorttelien varauksia AK 49316, AK 49317 ja AK 49318 pohjoisosasta muutamilla kymmenillä metreillä. Myös ensiksi mainitun asuinkerrostalokorttelin kupeeseen kaavoitettua autopaikkojen korttelialuetta (LPA) tulisi supistaa hieman pohjoisosasta.

Ulkoilureitit

Alueen Helsingin oloissa ”erämaista” luonnetta ei tulisi pilata liiallisella reittiverkostolla. Alueen luonteeseen sopivat parhaiten pienimuotoisemmat polut. Keskeistä on suunnitella reititys niin, ettei se muuta luontaista vedenkulkua alueella.

Puuttuvat kaavamääräykset

Kaavaluonnos on aidosti luonnos eli siitä puuttuvat mm. pääosa kaavamääräyksistä. Kruunuvuorenlammen SL-varauksen ja laajan VL-varauksen arvojen säilymisen kannalta on keskeistä, että tulevissa kaavamääräyksissä käytetään riittävän selkeitä ja ohjaavia suojelu-, suunnittelu- ja rakentamismääräyksiä.

Luontoselvitysten riittävyys

Kaava-alueen pohjoisosassa, Kruunuvuorenlammen SL-varauksen ympäristössä on säilynyt merkittäviä määriä rakenteeltaan luonnontilaisen kaltaisia kangas-, kallio- ja lehtometsiä. Vain osa näistä arvoista on tunnistettu osayleiskaavan yhteydessä tehdyissä luontoselvityksissä. Selvityksiä voi tältä osin pitää vanhentuneina ja riittämättöminä.

Esitämmekin, että kaupunki kaavan jatkotyön yhteydessä selvittää alueen metsien biologiset arvot hyödyntäen kaupungin omien metsien arvottamisessa v. 2011 ja 2013 käytettyjä METSO-kriteereitä. Alueen arvokkaimmat metsät tulee huomioida kaavassa osoittamalla ne vähintäänkin luo-alueiksi.

Muuta

Kaavoitus ei sinänsä ota kantaa alueen tulevaan maanomistukseen. Kruunuvuorenlammen ja sen ympäristön metsäalueiden luonto- ja virkistysarvojen pidempiaikaisen säilymisen kannalta olisi silti perusteltua, että Helsingin kaupunki pyrkisi tulevaisuudessa lisäämään maanomistustaan etenkin suojelu- ja lähivirkistysalueeksi kaavoitetulla alueella.

Helsingissä 28.11.2014

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta,

Jarmo Nieminen          Johanna Kare-Haavisto

Puheenjohtaja            Järjestösihteeri