Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Mielipide Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja ar­vioin­ti­suun­ni­tel­mas­ta

Viherkaulussieniä Ramsinniemessä. Kuva: Helena Forss

Mielipide Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (diaarinumero HEL 2022-014189)

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys eli Helsy on tutustunut huolellisesti Meri-Rasilan Ramsinniemen pohjoisosan esillä oleviin kaavamateriaaleihin ja tehnyt myös maastokäyntejä alueella. Esitämme asemakaavan suunnittelualueen laajentamista käsittämään koko Ramsinniemen, jotta kaavatyölle asetetut tavoitteet olisi mahdollista toteuttaa sekä turvata alueen merkittävät luonnonsuojelu- ja virkistysarvot.

Ramsinniemen suunnittelun taustaa

Ramsinniemen asemakaavoitus virkistyskäyttöön käynnistettiin 2000-luvun alussa Yleiskaava 2002:n pohjalta ja hankkeen taustavalmistelun yhteydessä laadittiin aluetta kuvaavia maisema- ja rakennusselvityksiä. Asemakaavan valmistelu kuitenkin keskeytettiin, koska uudessa esivalmistelussa olevassa yleiskaavassa oli muita kuin virkistykseen pohjaavia ideoita Ramsinniemen tulevaisuutta ajatellen. Valmistunut Helsingin uusin Yleiskaava 2016 ehdotti sitten niemeen mittavaa noin 3000 asukkaan uutta kerrostaloaluetta. Ramsinniemen asuinalue oli yleiskaavassa myös Laajasalosta Vartiosaaren kautta Vuosaaren metroasemalle kulkevan raitiotieyhteyden varrella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yleiskaavan, mutta Helsingin hallinto-oikeus sekä korkein hallinto-oikeus kumosivat yleiskaavasta osia lainvastaisina. Yksi kumottu merkintä oli Ramsinniemelle osoitettu uusi asuinalue sekä siihen liittyvä raitiotieyhteys. Alueella on siten edelleen voimassa Yleiskaava 2002. Myös Vartiosaareen noin 7000 asukkaan asuinaluetta ehdottanut osayleiskaava kumoutui oikeuskäsittelyssä.

Suunnittelutilanne nyt

Nyt nähtävillä olevan asemakaavamateriaalin perustava epäkohta on suunnittelualueen rajaus, joka ehkäisee Ramsinniemen arvokkaiden luontoympäristöjen kokonaistarkastelun kunnollisen asemakaavatyön edellyttämällä tavalla. Aluerajaus ei sisällä juuri mitään niistä alueista, joihin Yleiskaava 2016 esitti uutta asuinrakentamista. Luontoalueista mukana on lähinnä vain nykyinen Ramsinniemen lehdon luonnonsuojelualue ja siihen Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa tehdyt sinänsä mitä lämpimämmin kannatettavat laajennukset. Rajaus on siten laadittu ikään kuin alueella kumottu Yleiskaava 2016 olisi asemakaavaa ohjaava ylempi kaava.

Helsingin kaupunginvaltuusto linjasi uuden valtuustokauden alkaessa, että Vartiosaari jää jatkossa rauhaan asuinrakentamiselta. Saaren virkistyskäyttöön sekä luonnonsuojeluun pohjaavan uuden osayleiskaavan suunnittelu on nyt jo kaavaluonnosvaiheessa. Raitiotieyhteyttä Vartiosaaresta Ramsinniemeen ei siten ole tulossa, eikä Vartiosaaren osayleiskaavan luonnoksessa ole enää edes siltayhteyttä Vuosaareen suuntaan. Yleiskaava 2002 vastaa siten sisällöltään oikein hyvin nykyistä ympäristön suunnittelutilannetta, poliittista tahtotilaa ja myös uutta maakuntakaavaa, jossa koko niemi on osa laajaa Meri-Rastila – Ramsinniemi -virkistysaluekokonaisuutta.

Tätä taustaa vasten on outoa ja ikävää, että Ramsinniemen asemakaavatyön valmistelussa ei ole huomioitu kokonaistilannetta, vaan tyydytään tarkastelemaan luonnonsuojelualuetta tai pääasiassa vain muutamien yksittäisten tonttien rakennetun ympäristön kaavatilanteen päivittämistä. Kaavatyön päätyttyä iso osa Ramsinniemeä jäisi siten yhä edelleen täysin ilman asemakaavaa.

Luonnonsuojelu ja virkistyskäyttö

Luonnonsuojelualueen osalta kaavatyön julkilausuttuna tavoitteena on luonnonsuojelualueen luontopolkujen parempi integroiminen muuhun virkistysreittien verkostoon. Valitettavasti suunnittelualue on niin pirstaleinen, että polkureittien luonto- ja kulttuuriympäristöarvoja kunnioittava arviointi ja toteuttaminen ei ole mahdollista, koska laajat ja virkistyskäytöltään keskeisimmät metsäiset luontoalueet sekä Vartiokylänlahden puolella että Ison Kallahden puolella sijoittuvat kaavahankkeen rajauksen ulkopuolelle.

Seurakuntayhtymän ja Stora Enson alueet

Helsingin seurakuntayhtymä on kaavamateriaalin mukaan osoittanut kiinnostusta seurakunnan leiritoiminnan edellytysten parantamiseen majoitusrakennuksia lisäämällä. Seurakuntayhtymä toivoo kesäleiritoimintansa laajentamista myös idänpuoleiselle luonnontilaiselle metsäiselle naapurikiinteistölle 91-435-3-21, joka on nykyään kaupungin omistuksessa. Asemakaavaa ohjaavassa yleiskaavassa sekä seurakuntayhtymän nykyinen alue että naapurissa sijaitseva luontoalue ovat virkistysaluetta ja seurakunnan tontti on lisäksi kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittävä alue. Mahdollisen pienimittakaavaisen täydennysrakentamisen tulisi siten rajoittua seurakuntayhtymän omistamalle tontille, ja se tulee toteuttaa paikan arvokkaaseen luonto- ja kulttuuriympäristöön sopivana. Samojen arvojen huomioiminen on syytä olla johtoajatuksena myös Stora Enson alueen ja sitä vastapäätä Ramsinniementien toisella puolella olevan pitkään leirikeskuksena toimineen alueen jatkokehittämisessä.

Helsingissä 31.3.2023

Noora Kaunisto

puheenjohtaja, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Emilia Pippola

järjestösihteeri, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry