Lausunto Östersundomin lintulahtien hoito- ja käyttösuunnitelmasta
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Östersundomin lintuvesien hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan. Siihen liittyen kaupunki kartoittaa alueen käyttäjien näkemyksiä lintuvesien ja niiden ympäristön nykytilasta sekä parannusehdotuksista 20.8.2023 saakka auki olevalla verkkokyselyllä. Alueen luontoa ja sen kehitystä pitkään seuranneina haluamme lausua hoito- ja käyttösuunnotelmasta myös yhdistyksenä seuraavaa.
Kunnostustoimilla on kiire
Helsingin kaupunki on viime vuosina niittänyt Kapellvikenin, Torpvikenin ja Bruksvikenin ruovikkoja, jälkimmäisellä ovat asialla naudat. Nämä ovat olleet hyödyllisiä toimia parantaen vesilintujen ja kahlaajien ruokailumahdollisuuksia vesijättöalueilla. Vaikuttaa siltä, että toimet ovat lisänneet ainakin Torpvikenin ja Bruksvikenin suosiota kahlaajien syysmuuton levähdysalueena. Niitto on ollut hyödyksi myös virkistyskäytölle, kun lintuharrastajat, retkeilijät ja muut alueella ulkoilevat pääsevät näkemään lintuja.
Niitto on hyödyllisintä silloin, kun niitetyt ruo’ot kuljetaan pois, kuten Kapellvikenillä on tehty talvella. Niitto ja laidunnus eivät kuitenkaan ratkaise lintulahtien suurimpia ongelmia, jotka ainakin Kapellvikenillä ja Torpvikenillä ovat umpeenkasvu. Niillä vanhan, vuodesta toiseen kasautuneen kasvillisuuden poistaminen on edellytys, jotta lahtien perusajatus, vesilinnuston suojelu, toteutuisi.
Umpeenkasvu on kiihtyvä, itseään ruokkiva prosessi, jossa muutoksen huonompaan näkee joka vuosi. Siksi kiirehdimme hoito- ja käyttösuunnitelman laatimista ja kunnostustöihin ryhtymistä.
Keväällä 2009 Torpvikenin suulla oli 46 silkkiuikun pesää. Umpeenkasvun vuoksi ne ovat vähenneet vuosi vuodelta, ja vuonna 2022 siellä ei tiettävästi ollut enää yhtään ja tänä vuonna yksi, ehkä kaksi pesää. Nokikanoja lahden itäpäässä pesi vuonna 2009 noin 20 paria, nykyään enää muutama.
Vanhoilla, veteen kerrostuneilla ruovikonjätteillä ei pesi eikä ruokaile mikään vesilintulaji tai muukaan lintulaji; paitsi satunnaisesti harmaahaikarat vetisimmillä reuna-alueilla.
Torpvikenillä turvekannakset ulottuvat pitkälle katkaisten lahden. Sikäli kun esimerkiksi kyhmyjoutsen yrittää tällaisilla paikoilla pesiä (kuten se on yrittänyt), pesä on maapetojen saavutettavissa.
Torpvikenin kunnostus edellyttää ruovikkoaineksen radikaalia poistamista. Nopeimpana ensiapuna ruovikkoa voisi niittää Torpvikenin suulla, siellä missä vanha ruovikko ei ole vielä muodostanut turpeen tai kuntan kaltaista kiinteää massaa. Niiton ulottaminen Talosaaren koko itärantaan – vaikka se ei kuulukaan HKS:n alueeseen – parantaisi merkittävästi Talosaaren ulkoilualueen virkistyskäytön, kuten uimisen ja kalastuksen mahdollisuuksia. Ranta oli vielä 10 vuotta sitten onkijoiden ja virvelöijien suosiossa, mutta kalastusmahdollisuudet ovat suuresti heikentyneet ruovikon levittäytymisen vuoksi.
Kannatamme myös lintutornien rakentamisen ottamista hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Sopivia paikkoja on ainakin Bruksvikenin pohjoisrannalla ja Torpvikenin länsipään lähellä, lahden pohjoisrannalla. Paikkojen tarkempaan suunnitteluun osallistumme mielellämme.
Helsingissä 18.8.2023
Noora Kaunisto
puheenjohtaja, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry
Emilia Pippola
järjestösihteeri, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry