Suojaton maisemamme

Helsyblogiin kirjoittavat Helsyn aktiiviset jäsenet ympäristöön, kulttuuriympäristöön ja luontoon liittyvistä aiheista. Blogikirjoitukset eivät ole Helsyn virallisia kannanottoja.

Huomasitteko, että Suomessa viettiin sunnuntaina 20. lokakuuta kansainvälistä maisemapäivää? Ettekö? Se ei ehkä ole mikään ihme – esimerkiksi Helsingin kaupunki ei kovin innokkaasti nostanut teemaa esiin.

Euroopan neuvoston aloitteesta perustettua maisemapäivää on yleensä vietetty melko kevyin juhlamenoin. Suosittuja ovat olleet esimerkiksi kotimaiset tai kansainväliset valokuvauskilpailut, joissa kuvaajat ovat päässeet tuomaan esiin mielimaisemiensa kauneutta.

Hienojen maisemien esiin tuominen kuvin on kaikista myönteinen asia. Kun mennään pidemmälle – esimerkiksi siihen kysymykseen, miten näitä maisemia pitäisi arvottaa ja suojella – tullaankin jo vaikeammalle alueelle. Puhumattakaan siitä, keillä on oikeus ottaa osaa niitä koskevaan päätöksentekoon.

Maisemien suojelu on viime aikoina noussut mieleeni parinkin Helsingissä ajankohtaisen hankkeen yhteydessä.

Toinen on Kumpulanmäen rinteen asemakaava, joka ohjaa suurimman osan nyt seudun maisemalle olennaisesta rinteestä rakentamiseen. Rakentaminen hävittäisi enimmän osan rinteen yhtenäisestä vaahterametsästä, joka kuuluu Suomen suurimpiin. Helsy ja osa helsinkiläisistä vastustaa kaavaa nykymuodossaan. Kaupunginmuseo on kaavasta antamassaan lausunnossa puolustanut metsän säilyttämistä erityisesti sen maisemallisen, kaupunkikuvallisen arvon takia.

Meilahdessa Humallahden rantakallioiden eteen, aivan pääministerin kesäasunnon viereen, puolestaan suunnitellaan 200 metrin pituista siltaa meren päälle. Uusi reitti palvelisi lähinnä pyöräilijöitä, joilta halutaan poistaa nykyinen jyrkähkön mäen aiheuttama ponnistelu.

Humallahden ranta on yksi harvoista Helsingin niemen rakentamattomana säilyneistä kalliorannoista. Kallioiden edustalle rakennettu baana tärvelisi sen luonnontilaisuuden. Maisema sekä kallioilta että meren suunnasta katsottuna muuttuisi olennaisesti.

Maisema vaikuttaa hyvinvointiin

Joskus luontoa tuhoavia hankkeita pystytään torjumaan sillä perusteella, että ne hävittävät lainsäädännön turvaamia luonnonarvoja: harvinaisia ja suojeltavia kasveja, eläimiä tai luontotyyppejä.

Mutta onko mitään tehtävissä, ellei löydy liito-oravan papanoita, lattakirvelikoita, tai muuta osoitusta suojeltavasta lajista? Entä kun vaarassa on asukkaille rakas maisema, joka hankkeessa tärveltyy?

Kumpulanmäen rinteen upea vaahterametsä ei kaupungin käyttämän konsultin mukaan täytä uhanalaisen jalopuumetsikön luontotyypin kriteerejä. Metsää ei siis kaupungin mielestä tarvitse suojella.

Metsärinteen arvo rakentamattomana, kauniina maisemana ja pitkäaikaisena maamerkkinä on kuitenkin kaupunkilaisille suuri.

Munkkiniemen pyöräbaana tuhoaisi Helsingin kantakaupungin arvokkaan kulttuuri- ja luonnonympäristön ja rantakalliomaiseman sen lisäksi, että se rakennettaisiin liito-oravan ydinalueen ja kahden kaupungin toteaman uhanalaisen luontotyyppikohteen läpi.

Hanketta vastustamaan on kerätty kansalaisadressi, jossa esitetään Munkkiniemenbaanan yleissuunnitelman arvioimista uudelleen Humallahden kalliorannan kohdalla.

”Ei ole ollenkaan mukavaa, että lapsuuden maisemaa tuhotaan”, suree eräs allekirjoittaja.
Kyselytutkimusten mukaan maisemat todella vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin.

Kun kasveilta tai eläimiltä viedään niiden elinympäristö, ne häviävät tai joutuvat siirtymään muualle. Kun ihmisiltä viedään tuttu, rakas maisema, me suremme.

Tällaiselle surulle on annettu tieteellinen nimityskin: ympäristösuru. Ympäristösurua aiheuttavat monenlaiset ympäristön muutoksista aiheutuvat menetykset, ja jopa pelko tällaisista menetyksistä.
Ympäristösurulle altistuu Helsingissä yhä useampi ihminen, kun ympäristöä myllerretään jatkuvasti mahdollisten tulevien asukkaiden tarpeisiin.

Kohti maisemapolitiikkaa?

Onko maisemalla puolustajia? Tohditaanko niistä edes puhua, kun maisema-arvoihin vetoaminen leimataan helposti nimbyilyksi, itsekkääksi oman lähireviirin puolustamiseksi?

Kyllä maisemalla puolustajansa on, ja lainsäädäntöäkin on olemassa.

Joitakin Suomen maisemia on suojeltu erityisellä lainsäädännöllä. Tällaisia ovat valtioneuvostossa päätetyt valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, joita on nyt 186. Myös maakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista on oma luettelonsa.

Maankäyttö- ja rakennuslakikin edellyttää yleisesti maiseman huomioon ottamista alueiden suunnittelussa.

Todellisuudessa maisemien suojelu ei kaupunkien päätöksenteossa kuitenkaan juuri paina, kun toisessa vaakakupissa on vaikkapa asuntotuotannon lisääminen tai asuntojen sijoittaminen potentiaalisesti myyville paikoille.

Yksi syy voisi päätöksentekijöiden asenteiden lisäksi olla se, että monet maisemien suojeluun liittyvät kysymykset ovat epäselviä.

Määrittelyä edellyttäisi, millaista muutosta, kehitystä tai maisemien tilaa ylipäänsä milloinkin tavoitellaan. Kysymyksistä vähäisin ei myöskään ole se, keiden ääni saa kuulua maisemista päätettäessä.

Näihin kysymyksiin päätettiin muutama vuosi sitten hakea vastauksia. Silloin ympäristöministeriössä tehtiin johtotasolla päätös, jonka mukaan Suomessa ryhdytään valmistelemaan maisemapoliittista ohjelmaa. Yhdeksi tavoitteeksi asetettiin maisemademokratia, johon kuuluu kaikkien oikeus maisemaan.

Työtä pohjustamaan valmistui viime keväänä laaja ja perusteellinen Yhteiset maisemat – kohti maisemapoliittista ohjelmaa -selvitys. Tarkoitus oli, että seuraavaksi perustettaisiin aihepiiristä laajapohjaiset työryhmät. Niiden organisoinnistakin oli suunnitelmat olemassa.

Hanke kuitenkin seisahtui siihen, eikä jatkosta ole tietoa.

Teksti: Anne Brax

Kirjoittaja on ympäristöasioista kiinnostunut toimittaja ja Helsyn hallituksen jäsen