Kysymyksiä ja vastauksia
Hyvä tietää luontokato vai luontoteko? -kampanjasta
Miksi puhutte luontokadosta? Suomihan on metsiä ja maaseutua täynnä.
Luonto katoaa myös Suomessa. Joka yhdeksäs suomalainen laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Maamme luonnon monimuotoisuutta voidaan säästää vain täällä. Luontokatokohteiksi olemme valinneet paikkoja, joiden luonto on erityisen arvokasta. Esimerkiksi Kumpulan jalopuinen metsikkö, jonka kokonaisuutta rakentaminen nyt uhkaa, on koko Suomen suurimpia.
Kuuluuko luonto ylipäänsä isoihin kaupunkeihin? Eivätkö palvelut, asunnot ja liikenneyhteydet ole tärkeämpiä?
Luonto on kaupungeissa tärkeää luonnon itsensä ja kaupunkilaisten virkistyksen takia. Tutkimus toisensa perään on myös osoittanut, että luonnossa oleskelu on terveydelle tärkeää. Samoin ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten torjunnassa. Kaupunkeja voidaan rakentaa viisaasti niin, ettei arvokasta luontoa menetetä.
Miten kaavoitus vaikuttaa luontokatoon tai luontotekoihin?
Kaavoituksessa tehdään säilyttävät tai hävittämisen mahdollistavat ratkaisut.
Usein luontokatoa aiheuttavat ihmisille rakennettavat palvelut – kuten vaikkapa lasten päiväkoti tai liikuntapalvelut. Jos nämä ovat luontoarvojen kanssa vastakkain, eikö palvelut kuitenkin ole tärkeämpiä?
Ymmärrämme, että päätöksentekijöiden pitää ottaa monenlaisia asioita huomioon. Päiväkodeille ja palveluille on kuitenkin miltei aina olemassa rakentamispaikkoja, jotka kaikki hyväksyvät. Päätökset rakennusten sijainnista perustuvat usein suunnitelmiin ja kaavaratkaisuihin ajalta, jolloin luonnon asema päätöksenteossa oli vielä hyvin heikko.
Missä vaiheessa kaavoituksen kautta tapahtuvaan luontokatoon olisi parasta puuttua / yrittää vaikuttaa viranomaisiin ja luottamushenkilöihin?
Mahdollisimman varhain. Paras olisi vaikuttaa jo siinä vaiheessa, kun asia ei ole vielä julkinen. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä yrittää. Joskus harvoin kaavat palautuvat uudelleen valmisteltaviksi jopa ihan päätöksenteon viimeisissä vaiheissa.
Miksi syyllistätte yksittäisiä poliitikkoja nimeämällä heitä?
Haluamme osoittaa, että luontokatoa tapahtuu Helsingissä myös poliittisin päätöksin. Tämä voi olla ajattelemattomuutta ja oletamme, että päätökset voivat muuttua, kun poliitikot tiedostavat tämän. Nimeämisen tarkoitus on muistuttaa, että jokaisen kaavoitus- ja muun päätöksen takana on joukko yksittäisiä ihmisiä, joiden tulee kantaa vastuunsa päätöksistä.
Jokaisella poliitikolla on varmasti ollut omaan päätökseensä painavat syyt. Oletteko lainkaan kuunnelleet heitä?
Poliitikkojen mielipiteet ovat tärkeitä. Uskomme, että poliitikot eivät ole luontokohteissa ehtineet tutustua kylliksi luontoarvoihin.
Eikö kaupunkimetsien / metsiköiden säilyttäminen vain aiheuta sen, että luontoalueita muualla otetaan rakentamisen käyttöön?
Rakentaminen arvoluontoon on hyvin harvoin välttämättä tarpeen. Olemme usein osoittaneet vaihtoehtoisia rakentamisalueita.
Onko tämä jonkin poliittisen puolueen masinoima kampanja? Kuka/mikä on sen taustalla?
Tämä on puolueista riippumaton luontokampanja, jonka käynnistäjä on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys – Helsy. Innoituksensa paikalliskampanja on saanut luonnonsuojeluliiton yhteisestä Luontokato vai luontoteko? -kampanjasta.
Miten voin ehdottaa luontokatokohdetta / luontotekokohdetta?
Kuka tahansa voi ehdottaa luontokato- ja luontotekokohteita täällä.
Millaisia luontotekoja Helsingin kaupunki tekee?
Kaupunki perustaa mailleen suojelualueita ja pyrkii joskus säästämään kohteita, joista kiistellään. Parhaimmillaan koko kiistakohde saa suojan.
Miten tavalliset kaupunkilaiset voivat tehdä luontotekoja?
Vaikuttamalla poliittisiin päättäjiin ja pitämällä luonnon arvoja esillä. Jos omistaa maata ja esimerkiksi metsää, vaihtoehtoja on paljon. Arvometsiä voi suojella ja talousmetsää hoitaa myös luonnonarvoja painottaen. Helsyn jäsenenä – joita on yli 5000 – lisäät mahdollisuuksiamme vaikuttaa luonnon puolesta. Liity jäseneksi täällä.