Torpalle
Tutustu Helsyn Torppaan – 1800-luvun huvilaan meren rannalla
Meillä ja jäsenillämme on käytössään vanha 1800-luvun puuhuvila – Torppa – luonnonkauniissa Talosaaressa Östersundomissa meren rannalla. Järjestämme siellä talkoita ja luontotapahtumia, esimerkiksi pöllö-, lepakko- ja hyönteisretkiä ja Suomen luonnon päivänä osallistumme Nuku yö ulkona -tapahtumaan. Torppa on myös vuokrattavissa.
Rakennus pihapiireineen on vuokrattu Helsingin kaupungilta vuonna 1986. Ylläpidämme ja kunnostamme niitä, kuten myös Talosaaren ulkoilualueen ainoaa ulkohuussia ja jätepistettä.
Ihanteellinen paikka luonnon tarkkailuun
Torpalta avautuu upea näkymä yli ruovikkoisen Torpvikenin, joka on Natura 2000 -verkostoon kuuluva lintulahti. Talosaaren luonto on vaihtelevaa: korkeita kallioita jäkälikköineen ja suopainanteineen, rantakallioita ja -lepikoita, paloaukeaa, vanhoja laidunmaita ja niittyjä ja kalliojyrkänteitä. Alue on rikasta niin lintujen, nisäkkäiden kuin hyönteistenkin suhteen.
Keväisin Torpan pihapiirissä kukkivat keltavuokot, käenrieskat ja kiurunkannukset. Alueella pesii monipuolinen linnusto, linnunlaulu täyttää ilman. Varsinkin tikkakanta on alueella runsas: vakituisesti pesii harmaapää- ja käpytikka sekä palokärki. Valkoselkätikasta on havaintoja ympäri vuoden. Torpvikenillä saalistavat esimerkiksi ruskosuohaukka ja kalasääski eli sääksi, jonka reviiriin Talosaari kuuluu. Talvisin ylläpidämme linturuokintapaikkaa Torpan pihapiirissä, jossa voit bongata useita talvehtivia pikkulintuja.
Alueella suunnittelemamme luontopolku
Alueella on suunnittelemamme noin 1,5 kilometrin mittainen luontopolku, joka otettiin käyttöön vuonna 2024. Se tarjoaa vaihtelevaa ympäristöä ja monipuolisia näkymiä kuten merenrantaa ja metsäluontoa.
Husön ratsastuskeskuksen kupeesta alkavan reitin varrella on 14 kylttiä, joissa kerrotaan matkan varren metsistä ja muista luontotyypeistä sekä nisäkäs-, lintu-, hyönteis-, kääpä- ja kasvilajeista. Polku sopii myös lapsiperheille ja koululuokille, puolet sen pituudesta on esteetöntä hiekkatietä. Toteuttamista ovat tukeneet Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri sekä Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut.
Lue aiheesta lisää
Talosaaren ulkoilualue | Helsingin kaupunki
Talosaaren luontopolku | Helsy
Natura 2000 -verkosto | Ympäristöministeriö
Jäsenenä yövyt Torpalla maksutta
Jäsenemme voivat jäsenetuna yöpyä Torpalla ympäri vuoden maksutta:
- sovi yöpymisestä aina etukäteen
- ota omat lakanat tai makuupussi mukaan
- saunoakin voit, tosin ilman uintimahdollisuutta.
Yöpymismahdollisuudesta voit tiedustella Torppa-vastaava Mikko Niskasaarelta niskasaarimikko0(ät)gmail.com tai tekstiviestillä puhelinnumeroon 046 6127 349.
Torppa vuokrattavissa yksityis-, yhdistys- ja yritystilaisuuksiin
- 70,- päivä | 100,- yön yli | 170,- kahden yön yli.
Torppa on myös vuokrattavissa yksityis-, yhdistys- ja yritystilaisuuksiin kuten pieniin perhejuhliin, lasten leiritoimintaan, kokouksiin, virkistyspäivään tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen.
Mikäli Torpan vuokraaminen kiinnostaa ole yhteydessä järjestösihteeriimme: helsy(ät)sll.fi, puhelin 050 3011 633.
Sijainti ja kulkuyhteydet
Talosaarentie 290, Talosaari Östersundom.
Sijainti Google Mapsissa on oikein, mutta sen reittiohjeet saattavat neuvoa väärän reitin perille.
Julkinen liikenne
- bussipysäkki: Uusi Porvoontie Talosaarentien pysäkki (H5007 / H5008), bussit Itäkeskuksesta / Itäkeskukseen
- kävelymatka pysäkiltä Torpalle on noin 3,5 kilometriä, josta Talosaaren ulkoilualueen alkuun Husön ratsastuskeskukselle noin 2,8 kilometriä ja siitä Torpalle noin 700 metriä.
- koulunkäyntiaikana arkipäivisin lähemmäs liikennöi linja, jolla on muutamia vuoroja päivässä. Bussipysäkki: Talosaarentie (H5027).
Autolla saapuminen
Suosittelemme saapumaan ympäristöystävällisesti julkisen liikenteen kyydittämänä tai polkupyörällä. Mikäli autolla tulo on tarpeen, lähin parkkipaikka sijaitsee Husön ratsastuskeskuksessa, Talosaarentie 280. Sieltä matkaa Torpalle on noin 700 metriä.
Sivu luotu 2.12.2024.