Miksi Hollolassa tarvitaan tuulivoimaa?
Hiilineutraalin eli Hinku kunnan itsestään antamaan kuvaan kuuluu luonnollisesti tukea päästöttömiä energiaratkaisuja.
Hollola on tyypillinen maaseudun kunta, jossa monilla on pitkät matkat kauppoihin ja palvelujen ääreen. Kunnan keskustaan ja kylille on kaavoitettu väljiä omakotialueita. Auto on tällä hetkellä välttämätön lähes kaikille, varsinkin lapsiperheille. Tilanne voi muuttua kunhan kevyen liikenteen väylät ja joukkoliikenne saadaan riittävän kattavaksi.
Kuitenkin kaikki liikkuminen autolla, junalla tai bussilla vaatii energiaa. Hiilineutraalin eli Hinku kunnan itsestään antamaan kuvaan kuuluu luonnollisesti tukea päästöttömiä energiaratkaisuja.
Energialajeista
Näitä ovat bio-, aurinko- ja tuulienergia. Bioenergia on hiilineutraalia. Tämän energian kohdalla on pidettävä huoli että raaka-aine ei ole elintarvike eli ruokaa. Lisäksi tärkeä asia on saannon hyötysuhde eli EROEI. Varottavia esimerkkejä ovat maissietanoli, jonka valmistukseen kuluu yhtä paljon energiaa kuin saadaan sekä suunniteltu Kaindl Kemin biotehdas. Sen EROEI on laskelmien mukaan 0,79 eli kuluttaa energiaa enemmän kuin tuottaa! (asiasta tarkemmin ”Suomi öljyn jälkeen” kirjassa ja prof. Esa Tommilan artikkeleissa). Puu on paljon parempi käyttää pitkän viipymän tuotteissa kuten rakennuksissa.
Bioenergia on paras säästää maatalouden käyttöön, koska siitä saadaan energian lisäksi ravinteet suoraan korvaamaan hiiliperusteisia lannoitteita.
Aurinkopaneeleilla tehty energia on päästötöntä, mutta talvella ei ole tuottoa. Tällä hetkellä tuulienergia on jo hinnaltaan kilpailukyinen ja päästötöntä. (poisluettuna myllyjen valmistuskustannukset kuten aurinkoenergiassakin).
Nyt on kuntaan tullut uudestaan lupa-anomus tuulivoimalasta. Jostain syystä kunnan päättäjät ovat torjuneet aikaisemman hakemuksen, vaikka tuulivoimalan melu-, ympäristö- ja muut arvot täyttävät Valtioneuvoston asetuksen tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista 1107/2015 .
Herää kysymys
Mitkä ovat olleet aikaisemman lupa-anomuksen hylkäämisen perustelut?
Mahdollisesti syynä on voinut olla tuulimyllyn ulkonäkö. Ainakin vihiriän sepän mielestä mylly on paljon kauniimpi kuin kännykkätorni haruslankoineen. Mylly joudutaan suunnittelemaan lujuusopin sääntöjen mukaan ja yleensä tulos on sopusuhtainen kuten sillassa, joka on rakennettu siltaan kohdistuvien voimien mukaan. Kustannusoptimoidut ristikkohäkkyrät ovat rumia.
Tuulimyllyjen aiheuttamat lintukuolemat ovat eräs syy, mikä askarruttaa ihmisiä. Hakemuksen liitteenä on kattava 51-sivuinen linturaportti. Yhteenvetona raportista voi laskea, että tieliikenne on yli 20 000 kertaa vaarallisempi kuin kaikki Suomen nykyiset tuulimyllyt.
Ehkä painavin syy onkin kritiikki tuulivoimaa vastaan. Amerikkalaisen National Wind Watch -yhdistyksen kritiikki on esitetty Wikipedia tuulivoimasivuilla. Tämä haiskahtaa tyypilliseltä harhatiedolta. Näitä tuulivoimasta aiheutuvia oireita on tituleerattu tuuliturbiinisyndroomaksi (Wind Turbine Syndrome) pääosin epätieteellisissä ja kyseenalaisissa tutkimuksissa, joita ei ole julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä. Ei Wikipediakaan ole aina varma tiedon lähde.
Päätöksiä pitää tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa muuttaa
Kaikessa päätöksenteossa tulisi ottaa käyttöön tiedeyhteisön tapa punnita kulloinkin voimassa olevia ”totuuksia” (paradigma, teoria) eli tutkijayhteisössä vallitsevien periaatteiden, uskomusten, arvostustenkokonaisuuksia. Jos todetaan että nyt vallitseva totuus ei pidä paikkaansa, niin kumotaan vanha totuus ja otetaan käyttöön uusi. Luonnollisesti vankoin perustein. Aiemmin Hollolan kunnan tekemässä kielteisessä tuulivoiman sijoituspäätöksessä perustelut olivat keveitä.
Jotta autolla ajaminen Hollolassa olisi hiilineutraalia tarvittaisiin useita myllyjä. Liikennefaktan ja tuulivoimayhdistyksen tilastotietojen perusteella voi laskea, että 3 MW:n myllyjä tarvittaisiin 4 tai 5 kompensoimaan hollolalaisten henkilöautojen vuosittaiset päästöt.
Myllyjä tarvitaan lisää kipeästi muillakin toimialoilla kuten maataloudessa, teollisuudessa, rakentamisessa, asumisessa jne.
Puheet eivät riitä.
Nyt tarvitaan ”hinkua” tekemiseen ja sitä ennen faktoihin perustuvia päätöksiä !
Pentti Huhta
Vihiriä seppä
HOLLOLA