Puheenjohtajan terveiset
–
Hei, tässä yhdistyksen puheenjohtajan terveiset helmikuulta 2025! Ensimmäinen vuosi puheenjohtajana on ollut mielenkiintoinen ja yhdistyksen käytännöt opettava. Saimme antaa kunnioitettavat 27 vuotta yhdistystä johtaneelle Matti Laurilalle Suomen luonnonsuojeluliiton kultaisen ansiomerkin….

Hei, tässä yhdistyksen puheenjohtajan terveiset helmikuulta 2025!
Ensimmäinen vuosi puheenjohtajana on ollut mielenkiintoinen ja yhdistyksen käytännöt opettava. Saimme antaa kunnioitettavat 27 vuotta yhdistystä johtaneelle Matti Laurilalle Suomen luonnonsuojeluliiton kultaisen ansiomerkin. Syksyllä päivitimme yhdistyksen säännöt, loppuvuoden työstön jälkeen tammikuussa 2025 julkistettiin uudistetut nettisivut, joita lähdetään nyt päivittämään kattavammiksi. Lisäksi olemme tehneet vuoden aikana Hollolan kunnan kanssa yhteistyötä useissa luontoon liittyvissä hankkeissa tai projekteissa, niin kuntakeskuksen puolella kuin Vesikansassa. Yhdistyksemme on vireä ja elinvoimainen, sen saimme kuulla myös syksyllä kokouksessamme vierailleelta Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajalta.
Näin kevään korvilla olemme käynnistelemässä jälleen uutta toimintavuotta. Pidämme maaliskuun loppupuolella vuosikokouksen, jonne kaikki nykyiset jäsenet ja uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita. Lähetämme tarkasta päivämäärästä tietenkin kutsun erikseen. Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden 2025 teemana on nyt toista vuotta lähiluonto. Edistämme sen huomioimista mm. tekemällä lähiluontoretkiä, joissa on tarkoitus olla myös metsien terveysvaikutuksia esille tuovaa teemaa. Tapahtumat, joissa on mahdollisuus päästä yhdessä luontoon tai tekemään asioita luonnon hyväksi, ovat tärkeä osa yhdistystä. Olemme innoissamme monista Hollolan kunnan uuden ilmastosuunnitelman toimenpiteistä, ja toivomme voivamme edistää niitä tehokkaasti yhdessä kunnan ja tietenkin kuntalaisten kanssa.
Olkaa ihmeessä yhteyksissä, jos tulee tunne että haluatte jutella luontoasioihin liittyen. Tiedän, että monia mietityttää lähiluonnon tilanne, ja varsin monia luonnon tilanne paljon laajemminkin. Olen käynyt viime vuosina paljon keskusteluja aiheen parissa, ja usein toivotaan kanavia tai keinoja toimia luonnon hyväksi tilanteessa, jossa tyystin muunlaiset arvot tuntuvat jyräävän kaiken alleen. Kun yhdessä keksitään toimintaa, saadaan asiat sujumaan ja vieläpä jaettua toiminnan yhteydessä maailman murheet pois niin se on valtavan hienoa. Hollolan ympäristöyhdistys on olemassa juuri tätä varten.
Todettakoon vielä pienenä esittäytymisenä, että asustan täällä Vesikansan puolella. Maatilan poikana sain läheisen luontokosketuksen jo heti pienestä saakka, ja nykyiselläänkin maanomistajana kumisaappaat pysyvät savessa edelleen. Meillä kävi tuuri ja saimme taannoin suojeltua vapaaehtoisen luonnonsuojelun kautta suvun metsiä, joissa on ilo käydä ihastelemassa luonnon kehittymistä ihan omaan tahtiinsa. Suomi on metsäinen maa, ja metsäluonto pienvesineen on minulle erityisen kiinnostavaa. Toiveeni ja kenties toimintaani ohjaileva päämäärä on saada kaikenikäisille laajemmin ymmärrystä pysähtyä luontoon katselemaan ja samalla miettimään, ettei ihminen voi sieltä omaan käyttöönsä ottaa ihan kaikkea. Muillekin eliöille täytyy jättää riittävästi tilaa. Tämän vuoksi toimin myös harrastustason vapaaehtoisena metsien kartoittajana, ja pyrin aina kun mahdollista opastamaan muitakin havaitsemaan arvokasta luontoamme. Luonnon ymmärtäminen herättää halukkuuden puolustaa sitä. Ja luonto tarvitsee puolustajiaan!
Matti P, 0447212843, matti.peltonen@iki.fi
Ps. Olemme perustaneet Hollolan ympäristöyhdistyksen jäsenille tarkoitetun ryhmän Whatsappiin. Ryhmässä on tarkoitus jakaa tietoa yhdistykselle kuuluvista ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Pyydä Whatsappissa minulta, tai laita viestiä hollola@sll.fi ja kerro puhelinnumerosi, niin lisäämme sinut ryhmään!