Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Iisalmen yhdistys

Iisalmi
Navigaatio päälle/pois

Lintujen muutto käynnissä

Merikotka, kuva: Kai Jäderholm

Lintujen muutto on käynnissä. Suurin osa linnuista muuttaa öisin ja siksi niitä on hankala nähdä. Onneksi ainakin isot linnut muuttavat päivisin, joten niitä pääsee ihailemaan.

Kurjet ovat kerääntyneet isoiksi parviksi. Samoin, monen vuoden jälkeen, suuret kottaraisparvet ovat ilmestyneet maisemiin. Niitä on nähty ainakin seuraavissa paikoissa:

Vieremä, Kaarteenmäki 900
Iisalmi, Leipämäki 400
Iisalmi, Pakkaskylä 365
Iisalmi, Paaslahti 200
Iisalmi, Nerohvirta 140

Laulujoutsenia Kiuruvedellä, kuva: Jarmo Yliluoma

Pedoista mehiläishaukkojen päämuutto taisi mennä jo. Seuraavana on tiedossa hiirihaukat ja piekanat. Myös ensimmäiset pienehköt metsähanhiparvet ovat olleet liikkeellä. Sonkajärven Saukkosuolla nähtiin elokuun lopussa jopa 148 metsurin lauma ruokailemassa pellolla. Laulujoutsen parvet ruokailevat vielä pitkään pelloilla. Niitä näkyy vielä lokakuussakin.

Metsähanhet muutolla, kuva: Jarmo Yliluoma

Pääskyset ovat kerääntyneet rehevien järvien luokse ruokailemaan. Parhaimmillaan niitä voi olla yli 1000 lintua saalistamassa ravintoa. Muut hyönteissyöjät ovat jo joukolla menneet etelään. Niitä on ollut runsaasti tutkakuvissa. Linnuista ja tutkasta löytyy lisää tietoa ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

Syyskuun lopulla on tiedossa runsasta peippomuuttoa. Västäräkit taitavat mennä ennen niitä.

7.9. tuli Radio Suomesta Luonto-Suomi -ohjelmassa kiinnosta juttu lintujen syysmuutosta. Kannattaa käydä kuuntelemassa!