Koskikararetki Hiitolanjoelle 12.2.2023. Vapaana virtaava Lahnasenkoski näytti hyvältä ja sen oli hyväksynyt ruokapaikakseen retken ensimmäinen koskikara.
Vajaan kymmenen asteen talvisäässä käveltiin ensin Ritakoskelta Lahnasenkoskelle ja sitten Lahnasen lintutornille. Lahnasen lintutornin edessä oli sulaa ja siihen oli jäänyt kahdeksan laulujoutsenta talvehtimaan sinisorsien seuraksi. Pitkän tovin jälkeen joku huomasi pikku-uikun tornin edustalla. Huomaamaton lintu oli koko ajan sukellellut ruovikon reunassa.
Kangaskoskella kaksi koskikaraa lehtelivät peräkkäin heti kun tulimme ulos autoista. Linnut jäivät näkyville ja jatkoivat välillä kisailua. Kauempana alajuoksulla lähelltä laavua löytyi lisää karoja. Evästauon jälkeen porukka alkoi lähteä kukin omille teilleen. Saldona oli ainakin kuusi koskikaraa. Retkellä oli 25 osallistujaa ja oppaina toimivat Jari Kiljunen, Liisa Laitinen ja Juha Juuti.
Pöllöretkelle 3.3.2023 lähti lähes parikymmentä autokuntaa kolmessa ryhmässä. Osallistujia oli 47. Sää oli täydellinen – oli tyyntä, tähtikirkas ilta ja lämpötila oli laskemassa nollan alapuolelle. Tuulen suhina ei nyt kuuntelua haittaisi. Kaikki ryhmät lähtivät samalle reitille, mutta kolmosryhmä kiersi reitin vastakkaiseen suuntaan.
Ensimmäisellä kuuntelupaikalla taivaalla loistivat Venus ja Jupiter. Tummenevassa illassa tähdet alkoivat erottua yhä selvemmin. Hiljaisuuden rikkoi pian puita kuljettanut traktori, jonka ohiajoa odotellessa kertasimme tähtikuvioita ja näimme kaksi satelliittiakin. Traktorin vaimennuttua pöllötkin olivat hiljaa.
Toisella kuuntelupaikalla päähuomion vei ilmeisesti pellon takana metsätietä aurannut traktori. Jatkoimme pian matkaa. Kolmannella paikalla lähitalon pihalla oli kolme koiraa, joilla oli jotain kivaa meneillään ja haukunta oli sen mukaista. Päätimme jatkaa vähän matkan päässä olevien mäkien toiselle puolelle. Siellä olikin hiljaista, mutta pöllöjäkään ei kuultu.
Sitten saimme kuulla, että reitin viimeisillä kuuntelupisteillä helmi- ja lehtopöllö olivat olleet äänessä. Matkalla sinne meiltä oli vielä jäljellä pari pysähdyspaikkaa.
Seuraava piste oli suojelualueen vieressä. Hetken ajan hiljaisuutta kuunneltuamme tuttu jyrinä alkoi voimistua takaa. Tällä kertaa traktori kuljetti heinäpaaleja. Leveässä ja painavassa lastissa ollut ajoneuvo mahtui vaivoin ohittamaan autojonomme. Raskaasti mäkiin kaasuttelevan traktorin ääni kantautui varmaan kilometrien päähän.
Viimeisilläkin kuuntelupaikoilla pöllöt olivat hiljaa ja lähdimme paluumatkalle kohti Ollinmajaa. Munkkikahveilla kuulimme, että osa ykkösryhmästä oli myös kuullut kolmosryhmän löytämän lehtopöllön. Helmipöllöä ei kuullut kuin kolmosryhmä. Lisäksi ykkösryhmässä epäiltiin myös huuhkajan olleen äänessä. Meidän ryhmässä kaikki luonnonäänet saatiin määritettyä koiriksi.
Pöllöretken oppaina toimivat Liisa Laitinen, Juha Juuti, Timo Tikka, Juha Jantunen ja Jari Kiljunen.
Hannu Siitosen esitys ’Kuukkelin vuosi’ 9.3.2023 vei katsojat Haarikkoon seuraamaan metsän elämää vuoden aikana. Päätähtenä oli kuukkeli ja sivurooleissa esiintyi lukuisia lintuja tiaisista pöllöihin. Metsässä vilahti myös oravia ja näätä. Hannun selostus sisälsi paljon tietoja ja kameraan oli tallennettu tapahtumia, joita ei ehkä aikaisemmin ole saatu kuvattua. Elokuvassa oli draamaa, kun varpushaukka löysi metsäkirvisen pesän. Huumoriakin oli. Puukiipijän juuri pesästä lähtenyttä poikasta ei voinut vakavana katsoa. Naurun hörähdyksiä kuului 35 kuulijan joukosta myös kaakkurin virhearviolle. Emo tarjosi pienelle poikaselle aivan liian suurta kalaa. Kun poikanen ei sille mahtanut mitään, emo söi sen itse ja lähti sitten sopivampaa evästä etsimään.
Vuoksen lintukävelyn 12.3.2023 alkaessa koko yön jatkunut lumisade oli loppumassa. Liekö lumityöt vieneet kaikki voimat, sillä paikalle tuli vain 13 retkeläistä. Varpasaaren kierroksella oli hiljaista. Vain joitakin telkkiä, koskeloita ja merimetsoja oli näkyvissä. Edellisellä viikolla Vuoksella kierrelleet harmaalokin olivat vetäytyneet jonnekin alajuoksulle.
Keskusliikenneaseman sorsien ruokintapaikalle mentiin tavia ja pikku-uikkua etsimään. Kumpikin olivat jossakin muualla. Sorsien seurana oli kivellä kuivatteleva merimetso ja levottomuutta aiheutti koivussa ruokintapaikkaa tarkkaillut kanahaukka.
Neitsytniemessä oli paljon pikkulintuja. Ruokintapaikan houkuttelemana oli punatulkkuja, tiaisia, pähkinänakkeli, tiklejä. Tikkojen nakuttelua ja rummutuksia kuului puista. Ensin löytyi käpytikat, jotka kinastelivat keskenään. Vilaukselta rantapuissa nähtiin pikkutikka ja vähän myöhemmin paikalle tuli valkoselkätikkakin. Lopuksi talipallolla kävi vielä pari pyrstötiaista.
Retken oppaina toimivat Juha Juuti, Liisa Laitinen ja Juha Jantunen.
Retkellä havaittiin 27 lintulajia: merimetso, laulujoutsen, sinisorsa, telkkä, isokoskelo, kanahaukka, harmaalokki, kesykyyhky, valkoselkätikka, käpytikka, pikkutikka, mustarastas, pyrstötiainen, talitiainen, sinitiainen, pähkinänakkeli, puukiipijä, pikkuvarpunen, viherpeippo, vihervarpunen, tikli, punatulkku, keltasirkku, varis, harakka, naakka, närhi.
Vuoksen toinen lintukävely 16.4.2023 osui lämpimään keväiseen päivää. Hyvä sää oli saanut 35 linnuista kiinnostunutta ulos koloistaan. Linnutkin olivat liikkeellä. Peipot lauloivat Varpasaaren puissa ja Hiljan pihalta kuului västäräkin ääntä. Retken alussa kilpailutehtäväksi annettu kuikka löytyi heti Vuoksen varteen saavuttua. Tavanomaisten lajien lisäksi Varpasaaresta havaittiin nokikana.
Seuraavaksi mentiin keskusliikenneaseman rantaan. Siellä retkeläisiä tervehti parvi naurulokkeja. Meriharakoita oli kirjaston viereisellä nurmikolla ja vielä yksi oli Vuoksen kivellä lokkien seurassa.
Matka jatkui Niskalammen satamaan. Jäänreuna oli vetäytynyt kauas ja niin linnutkin. Jäältä kaukoputkella löytyi selkälokki, kaukaa selältä tukkakoskelo ja saarten välistä kolmen uivelon ryhmä. Siniseltä taivaalta kaartelevan piekanan erotti vain osa retkeläisistä.
Lopuksi mentiin Neitsytniemeen. Lintujen ruokintapaikka oli hiljainen ja sinitiaisetkin olivat päivystämässä vanhan koivun kololla pesimispuuhat mielessä. Metsästä kuului peippojen ja rastaiden ääntä. Kymmenen asteen paremmalle puolelle noussut lämpötila oli saanut nokkos- ja sitruunaperhoset lentoon.
Retki päättyi Tornansillalle, jossa toiveissa oli nähdä virtavästäräkki. Heti vihertävän keltainen lintu pyrähtikin hyönteisen perässä esille siltarakenteista palaten heti takaisin katseilta piiloon. Retkeläisen yrittivät eri suunnista nähdä sillan alla piileskelleen linnun ja lopulta virtavästäräkki lensi näkyville joenpohjan kivikolle.
Retken oppaina toimivat Juha Juuti, Liisa Laitinen, Jari Kiljunen ja Juha Jantunen. Retkellä havaittuja lajeja olivat kanadanhanhi, kuikka, sinisorsa, telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo, uivelo, merimetso, harmaalokki, selkälokki, kalalokki, naurulokki, piekana, hiirihaukka, kurki, meriharakka, töyhtöhyyppä, metsäviklo, käpytikka, räkättirastas, punakylkirastas, peippo, viherpeippo, vihervarpunen, tikli, sinitiainen, talitiainen, pikkuvarpunen, kottarainen, västäräkki, virtavästäräkki, korppi, varis, naakka, harakka, närhi.
Yölaulajaretkellä 9.6.2023 viileähkö, lähes tyyni alkukesän perjantai-ilta Siikalahdella oli poikkeuksellisen hiljainen, eikä hyttysten ininäkään juuri kiusannut, kun 26 retkeilijän joukolla suuntasimme lähtöpaikalta Patotien lintulavalle. Pensaskerttu, punavarpunen ja ruokokerttuset lauloivat ja kaulushaikara puhalteli harvakseen. Lintulavalta näimme useita haapanoita ja sinisorsia, nokikanan, ruskosuohaukan, pikkulokkeja ja kalatiiroja ravintoa tähyilemässä. Patotien varrella ihastelimme runsaina kukkivia lehtomaitikoita ja upeaa laskevaa aurinkoa.
Päätornilta näimme laulujoutsenia, härkälintuja ja silkkiuikkuja ja kuulimme metsäviklon ja valkoviklon, mutta emme ainoatakaan luhtakanaa. Lopuksi istuimme nuotiolla paistamassa makkaraa ja jutustelemassa satakielen laulun voimistuessa lähistöllä. Lajeja kertyi 42. Retkeilijöitä oli lähiseutujen lisäksi Sotkamosta, Helsingistä ja Jyväskylästä. Jari Kiljunen, Juha Juuti ja Liisa Laitinen opastivat.
Luonnonkukkien päivänä 18.6.2023 retkeiltiin Itä-Siitolan kosteikolla. Aikoinaan se oli hyvä lintupaikka, mutta nyt jo lähes täysin umpeenkasvanut ja vesilinnutkin ovat sieltä suurelta osin kaikonneet. Alueen historiasta oli kertomassa kyläyhdistyksen puuhamies Pekka Sarkanen. Retkeläisiä oli kaikkiaan 12.
Aluksi tutkittiin pellon reunan kasvillisuutta, josta löytyi iso joukko erilaisia heiniä järviruo’osta ja nurmirölliin. Hiekkapohjaisen reunan kasvillisuudessa näkyi kuivuus. Nurmimailaset ja hopeahanhikit jatkoivat kukkia, paikalle kuulumattomien lupiinien lehdet olivat nuupallaan.
Kosteikkoa kiertävällä polulla pääsimme koivujen ja suurien raitojen alle piiloon paahtavaa auringon paistetta. Vertailimme hies- ja rauduskoivuja sekä kylä- ja ojakellukoita. Kosteikkoa ympäröi tiivis lehtipuupensaikko. Torpparin polun varressa kasvoi runsaasti kanukkapensaita, vaikka niistä on ajoittaan yritetty päästä eroon. Pensaikkojen väleissä oli korkeaa kasvillisuutta, mesiangervoa, viitakastikkaa, huopa-ohdaketta ja rohtovirmajuurta. Lintujakin oli äänessä. Räkättirastailla oli poikasia, lehto- ja mustapääkerttu lauloivat ja välillä kuului punavarpunenkin.
Polun loppupäässä koiranputkilla kiipeili pyjamaluteita ja retkeläisiä säikähti päivälevolla ollut sarvipöllö. Paluumatkalla ihasteltiin kurjenjalan kukkaa ja pientareilta löydettiin kulttuurikasveja kuten kumina, isotuomipihlaja ja lainsuojaton kurtturuusu. Oppaana toimi Juha Jantunen.
Pellisenrannan niittytalkoissa 10.8.2023 osallistujia oli vain neljä. Onneksi kuivan alkukesä ja varmasti myös pitkään jatkuneen niityn hoidon seurauksena, kasvillisuus oli matalaa ja haravoitavaa oli aika vähän. Kun mäkäriäkin oli vain muutama ja aurinko paistoi, hommat tulivat hyvillä mielin tehtyä parissa tunnissa. Talkoolaisia kaivataan taas ensi kesänä, sillä Imatran ja Lappeenrannan yhdistyksillä on hoidossa kaikkiaan neljä niittyä. Pellisenrannan lisäksi niittämään ja haravoimaan pääsee Korvenkylän metsälaitumella, Anolan kedolla Joutsenossa ja Riihilahden niityllä Lappeenrannassa. Tervetuloa silloin luontoliikkumaan!
Lepakkoretken 25.8.2023 alkaessa taivas oli Lappeenrannan suunnalla synkkien pilvien peitossa. Puhelimeen kilahti viesti: ”Onko lepakkoretki peruttu”. Ei ole, Imatralla sää oli mukavan lämmin, tyyni ja sateeton. Paikalle tuli silti vain neljä henkilöä.
Yhdeksän jälkeen Mellonlahden metsässä oli jo riittävän pimeää lepakoille. Viiksisiipat lensivät polun päällä ja näkyivät hyvin taivasta vasten. Välillä detektoreista kuului yksittäsiä pohjanlepakon kaikuluotausääniä.
Mellonlahdella kuului harvakseltaan vesisiippoja, mutta taskulamppu paljasti todellisen tilanteen. Valokeilaan osui samaan aikaan parhaimmillaan viisi vesisiippaa. Kaikkiaan Vuoksella oli useita kymmeniä vesisiippoja hyönteisiä saalistamassa.
Paluumatkalla pohjanlepakotkin olivat jo paremmin liikkeellä. Detektorit poimivat samanaikaisesti useiden pohjalepakoiden äänet patotieltä. Ilta oli jo pimentyä niin etteivät lepakot enää paljain silmin erottuneet tummalta taivaalta. Juha Jantunen opasti retkeläisiä.
Syysretkellä Poitsilanmaan suojelumetsässä 17.9.2023 oli paljon nähtävää. Metsä vaihteli kuusikkoisista korpipainanteista kuivempiin kalliomänniköihin. Kävelimme erilaisia sieniä, sammalia ja lahopuita tutkien, välillä puukiipijää kuunnellen ja hiirihaukan pesää katsellen. Kävelylenkin jälkeen paistoimme makkarat laavulla ja puolen päivän jälkeen lähdimme paluumatkalle. Retkellä oli seitsemän osallistujaa ja oppaina toimivat Juha Juuti ja Liisa Laitinen.
Syysmuuton seurantaan Tiuruniemessä 1.10.2023 ei itselläni ollut suuria odotuksia. Yöllä oli satanut ja kova tuuli kävi etelästä. Tulisiko väkeä paikalle ja olisiko lintumuuttoa kovaan vastatuuleen? Sade oli sentään aamulla vähenemässä ja sää oli vielä lämmin, vaikka syksyisempään suuntaa oltiinkin vihdoin menossa. Muutama päivä aikaisemmin syyskuun lopun 20 asteen lämpötilat olivat olleet epänormaaleja.
Aamukahdeksan jälkeen niemenkärjessä oli vain muuta lintujen tarkkailija, mutta vähitellen ihmisiä alkoi saapua paikalle. Lintujakin oli liikenteessä. Heti kahdeksan jälkeen merikotka taisteli vastatuuleen niemen ohi ja pieniä vesilintuparvia viuhtoi Saimaan pinnassa vaahtopäitä hipoen.
Aamusta muodostui lopulta haapanoiden ja kaakkureiden muuttopäivä. Myös muita pienempiä vesilintuja, kuten sotkia ja alleja oli lähtenyt muutolle, mutta hanhia näkyi vähän. Muutonseuraajien eduksi monet parvet lensivät matalalla ja läheltä niemenkärkeä ikään kuin hakien tuulensuojaa niemen puustosta.
Havaintolistalle kertyi lopulta monipuolisesti lintuja. Kaikkiaan havaittiin 40 lintulajia ja vähän yli 2100 yksilöä. Hieman yli puolet, 1200 lintua, oli haapanoita. Muutontarkkailijoita oli 40 ja havainnoista piti kirjaa Jari Kiljunen.
Aamun havaintoja:
tundrahanhi 2, kanadanhanhi 12, valkoposkihanhi 172, hanhilaji 20, haapana 1244, tavi 2, sinisorsa 3, jouhisorsa 41, lapasorsa 3, tukkasotka 92, lapasotka 3, alli 88, mustalintu 1, pilkkasiipi 40, tukkakoskelo 1, isokoskelo 2, vesilintu 50, kaakkuri 67, kuikka 52, kuikkalaji 10, merimetso 2, merikotka 1, kanahaukka 1, varpushaukka 4, hiirihaukka 5, piekana 1, tuulihaukka 2, ampuhaukka 1, pieni jalohaukka 1, kapustarinta 4, kalalokki 12, harmaalokki 1, sepelkyyhky 162, västäräkki 3, punakylkirastas 1, talitiainen 3, hömötiainen 2, närhi 4, varis 1, korppi 4, peippo 25
Harri Hölttä kertoi Suomen metsien käytön historiasta 21.11.2023 ennen syyskokousta pidetyssä luentotilaisuudessa. Paikalla oli 10 kuulijaa. 1800-luvulla Kaakkois-Suomessa puhuttiin puupulasta. Kylien ympäriltä metsä oli vähentynyt, kun puuta käytettiin polttopuuna ja metsien kaskettiin ahkerasti. Historiankirjojen mukaan laivojen rakennukseen tukkipuuta ei juuri Parikkalan seudulta löytynyt. Ehkä tilanne ollut ihan näin paha, arvioi Harri esityksessään. Tilannetta liioiteltiin virkamiehille, jotta esimerkiksi verotusta ei kovennettaisi. Tukkipuullakin tarkoitettiin silloin paljon järeämpää puuta. Iältään tukkipuut olivat 150 – 200 vuotiaita. Tällä perusteella Kaakkois-Suomessa olisi nyt todellinen puupula.
