Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Itä-Savon yhdistys

Itä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Kaupunkiluonto puhdistui Roskariksa-toiminnan myötä

Kesä-heinäkuussa Asukasloikka Savonlinna – Seuraava askel -hankkeen ja Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksen yhteistyönä määräaikaisena toteutettu Roskariksa-toiminta tuli päätökseensä tällä viikolla.

Unelmien kesätyö -projektiin palkatut nuoret kiertelivät kaupunkikeskustan ulkoilualueilla kuljetuskorilla varustetulla polkupyörällä ja poistivat roskia lähiluonnosta omatoimisesti sekä yhdessä vapaaehtoisten ympäristönsiistijöiden kanssa. He jakoivat myös miniroskiksia, joihin voi säilöä pienet roskat isompaan jäteastiaan kuljetuksen ajaksi.

Toiminnan tavoitteena oli kohentaa ympäristön siisteyttä Savonlinnan keskustaajamassa, opastaa jätteiden lajitteluun sekä lisätä kaupungin asukkaiden ja matkailijoiden tietoisuutta roskaantumisen aiheuttamista haitoista ihmisille ja luonnolle.

Roskariksan työllä otettiin askel kohti vähempiroskaista Savonlinnaa ja suojeltiin kaupunkiluonnon eläimistöä roskien aiheuttamilta vaaroilta.

Kahden kuukauden aikana kaupunkiluonnosta saatiin pois parisataa pussillista sekalaista jätettä, kuten likaantunutta muovia, paperia ja kartonkia sekä maaperään myrkkyjä levittäviä tupakantumppeja ja hylätty kalaverkko.

Sirpaloituneet pakkauslasit, tahrattomat muovipakkaukset ja luontoon päätyneet metallitölkit kierrätettiin asianmukaisesti.

Tarpeelliseksi ja hyödylliseksi osoittautuneelle toiminnalle mahdollisesti suunnitellaan jatkoa.

Roskariksan viikkokatsaukset ja kuukausiraportit ovat luettavissa Unelmien kesätyön Facebook-sivulla ja Itä-Savon ylläpitämässä luonnonsuojeluyhdistyksen Roskariihi-ryhmässä. Roskariksa esittäytyi myös Instagramissa.

https://www.facebook.com/unelmienkesatyo/

https://www.facebook.com/groups/324684654875342/