Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Itä-Savon yhdistys

Itä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Nyt kaikki natsoja noukkimaan!

Tiistaina 31. toukokuuta vietetään kansainvälistä tupakatonta päivää. Jotta se toteutuisi nimensä veroisesti yhteisessä ympäristössämme, Roskariihi kannustaa kaikkia tempaisemaan maastoon päätyneet tupakantumpit ja nuuskapussit pois omilta lähitienoilta ja toimittamaan ne sekajätekeräykseen.

Erityistarkkailuun voi ottaa yleiset uimarannat ja leikkipuistot, joilla on nyt tupakointi kielletty. Asiaa koskeva lakimuutos astui voimaan 1.5.2022. Yleisillä uimarannoilla kielto on voimassa aina toukokuun alusta syyskuun loppuun. Muutoksilla suojataan erityisesti pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. Lisäksi halutaan vähentää tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja ympäristöhaittoja.

Tehdään yhdessä näkyväksi, minkä verran natsoja ja nuuskanjämiä uimarannoilta ja leikkipuistoista vielä löytyy! Kerätään ne pois ja postataan kuvat löydöistä someen tunnisteella #tumpit2022

Samalla tulevat yhteiset oleskelupaikat perusteellisesti puhdistetuiksi talven jäljiltä, mikäli niitä ei vielä ole ehditty siivota.

Toivottavaa on, että lakiuudistus muuttaa nikotiinituotteita käyttävien henkilöiden asenteita ympäristöystävällisempään ja kanssaihmisiään paremmin huomioivaan suuntaan.

Pidetään rannat, puistot sekä yhtä lailla myös kadut, parkkipaikat ja luonto kokonaisuudessaan vapaana nikotiinituotteista. Luonto ei ole tuhkis!

Roskariihi suosittelee tupakoitsijoille ja nuuskankäyttäjille taskuroskiksen käyttöä. Sellaiseen voi väliaikaisesti säilöä tupakanjämät ja tyhjentää sisällön isompaan roskikseen, kun sekajätteelle tarkoitettu astia on käytettävissä. Parasta toki olisi kokonaan pidättäytyä nikotiinituotteiden käytöstä.

Suomen ASH ry:n tiedotteesta löytyy tärkeää tietoa tupakantumppien aiheuttamista haitoista ja ympäristöongelmista. Kannattaa lukea!

Tupakantumpeista syntyy vuosittain satoja miljoonia kiloja myrkyllistä jätettä

Ks. myös: https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/tupakkalakia-tiukennettiin-logot-poistuvat-tupakkatuotteiden-ja-sahkosavukkeiden-pakkauksista

Teksti ja kuvamuokkaus: Tiina Pulkkinen