Metsä ei ole itsestäänselvyys
On syyskuun 15. päivä, vuonna 2021.
Lentokone laskeutuu Edinburghin lentokentälle, joka näyttää sumuisessa aamussa varsin
pieneltä. Kaikki Britteinsaarilla on tiivistä ja lähellä. Jokainen katu on kapea, jokainen
rakennus vanha.
Seuraavien tuntien aikana matkaan kohti Aberdeenin teollista rannikkokaupunkia, läpi
pastoraalisen maaseutumaiseman, joka on kuin Harry Potterin ja Emmerdalen ympärille
kootusta teemapuistosta. Pellot ovat tilkkutäkki, talot ja kylät luultavasti tismalleen
samanlaisia kuin 100 vuotta aiemminkin. Taivaanrannassa häämöttävät kukkulat
muistuttavat nukkuvia jättiläisiä.
Metsää en kuitenkaan näe.
Matkareittini kulkee toki “Scottish Lowlandsin” läpi, viljelysseudun, josta pohjoiseen
(paremmin tunnettujen “ylämaiden” alueella) havumetsä ensin yleistyy ja sitten väistää
luonnon muovaamien nummien tieltä. Myös Highlandsin puusto on kuitenkin yksityisesti
omistettua ja usein aidattua talousmetsää.
Joku Braveheartin tai Outlanderin katsonut saattaisi olettaa Skotlannin olevan
luonnonläheistä ja villiä seutua. Totuus on kaukana siitä.
Iso-Britannian väkiluku oli vuonna 2021 yli 67 miljoonaa. Jopa Englantia harvempaan
asutetun, pinta-alaltaan yli neljä kertaa Suomea pienemmän Skotlannin väkiluku nousee yli 5
miljoonan. Arvioiden mukaan viljellyn maan osuus on jopa 69% saarivaltion pinta-alasta.
Kyse ei ole kuitenkaan uudesta kehityksestä. On arvioitu, että puolet Englannin metsistä
katosi jo vuoteen 500 eaa mennessä. Vuonna 1086 metsä kattoi enää 15% pinta-alasta –
lähteiden mukaan kaikki Englannin metsät olivat omistuksessa jo tuolloin – ja vuoteen 1905
mennessä prosenttiosuus oli kutistunut vaivaiseen 5,2%:iin.
Kyse ei siis ole modernisoituvan yhteiskunnan aiheuttamasta tuhosta; päinvastoin,
nykyaikainen yhteiskunta on pyrkinyt korjaamaan ongelman, joka syntyi maa- ja
metsätalouden kehityksestä jo tuhansia vuosia aiemmin. Viimeisen vuosisadan aikana
Britannia on nimittäin onnistunut peittämään jo noin 13%:ia pinta-alastaan metsillä.
Tilastot kuitenkin osoittavat, että Suomi ja pohjoinen havumetsävyöhyke ovat Euroopassa
harvinaisuus. Siinä missä Englannin “puolen hehtaarin metsät” ovat kuin saaria peltojen
lomassa, Suomesta kolme neljännestä on nimeämätöntä metsää, jota paikoin vain tiet
halkovat. Suomessa nimiä ei ole metsille tarvittu, kaikki metsät kun ovat olleet pohjimmiltaan
yhtä. Kuten muinoin kautta Euroopan.
Suomalaista metsää ei tulisi silti ottaa itsestäänselvyytenä.
Pääosin kyse on talousmetsistä – tosiasia, jonka kuullessaan Suomesta luontoromanttisia
kuvitelmia elätelleet ulkomaalaiset tuttavani joutuvat pettymään kerta toisensa jälkeen. Heille
tulee järkytyksenä, ettei edes Suomen kaukaisesta erämaasta todellista erämaata juuri
löydy. Tutkimusten mukaan vain reilusti alle 5% Suomen metsistä on aarniometsiä, niistäkin vain puolet suojeltuja.
Luonnonvarakeskus Luken mukaan metsien hakkuut ovat nousseet ja kasvu kääntynyt
laskuun, eivätkä hiilinielut enää kata Suomen kokonaispäästöjä. Esimerkiksi Suomen
Metsäkeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan 86:sta keskisuomalaisesta
ensiharvennuskohteesta yksikään ei ollut metsänhoitosuositusten mukainen. Luken mukaan
Suomi joutuu korvaamaan hiilinielun romahduksen EU:lle, eivätkä tappiot jää taloudellisiksi.
Maailmanlaajuisen metsäkadon seuraukset maapallon lajien monimuotoisuudelle ovat
tutkitusti katastrofaaliset – ja sen seuraukset ihmiskunnalle synkät.
Luken tutkimus herätti huomattavaa keskustelua. Toisaalta Suomen EU:n kanssa tekemän
sopimuksen on syytetty olevan epäoikeudenmukainen. Toisaalta taas hallituksen
ilmastotoimet on viety korkeimpaan oikeuteen hiilinielujen romahduksen vuoksi.
Olen nähnyt kasvaneet hakkuut henkilökohtaisesti, vaikken ole subjektiivisiin havaintoihini
halunnut luottaa. Moni muistoistani tuttu metsä on kuitenkin kadonnut viimeisen 10 vuoden
aikana – tai kutistunut saarekkeiksi ja saroiksi aukkojen välissä.
Koenkin tärkeäksi verrata Keski-Suomessa havaittua tilannetta Iso-Britanniaan, ja muistaa,
kuinka helposti luonnon häviäminen kääntyy itseään ruokkivaksi kehäksi. Muistaa, että jos
asioita pidetään itsestäänselvyytenä, on ne helppo menettää pysyvästi.
Ja muistaa, että jos luonnolle vain annetaan aikaa, palautuu se voimiinsa yllättävän
nopeasti.
Topi Lepojärvi, musiikin maisteri, freelance-säveltäjä ja -kirjoittaja
Lähteet:
https://www.theguardian.com/travel/2013/jul/27/history-of-englands-forests
https://www.conservationhandbooks.com/woodlands/a-brief-history-of-woodlands-in-britain/
https://yle.fi/a/74-20009763
https://yle.fi/a/74-20011324
http://forestinfo.fi/luontoliitto/vanha/tausta/LLMRtausta.html
https://mmm.fi/metsat/suomen-metsavarat
https://wwf.fi/uhat/metsakato/