Mielipide julkaistiin Keskisuomalaisessa 18.9.2008, s. 5. otsakkeella: Turve ei uusiudu
Alkuperäinen otsikkomme oli kuitenkin:
TURVE EI OLE UUSIUTUVA ENERGIANLÄHDE
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 13.9. annetaan harhaanjohtava kuva turpeen uusiutuvuudesta. Kirjoituksessa turpeen sanotaan olevan ”hitaasti uusiutuvaa, eli sitä muodostuu koko ajan lisää. Tässä suhteessa turve eroaa ratkaisevasti öljystä ja kivihiilestä.”
Kyse on väärinymmärryksestä.
Myös öljyä ja kivihiiltä muodostuu koko ajan lisää eli myös ne ovat hitaasti uusiutuvia – ja sitä paitsi kivihiilen muodostumisessa turve on ensimmäinen askel. Ilmastotaseen kannalta on ratkaisevaa, että turve kuten myös kivihiili ja raakaöljy ovat pitkäaikaisia hiilivarastoja. Luonto on siis niiden avulla poistanut hiiltä nopeasta hiilikierrosta.
Bioenergialähteet, kuten puut, puolestaan ovat osa luonnon nopeaa hiilikiertoa eli ne ovat uusiutuvia energianlähteitä. Keskisuomalainen antaa pääkirjoituksessaan virheellisesti ymmärtää, että turve olisi uusiutuva energianlähde, mitä se ei ole. Turvetta ei myöskään
todellisuudessa määritellä biopolttoaineeksi, vaikka turve, kuten myös kivihiili ja raakaöljy, ovat muodostuneet biomassasta. Ne kaikki ovat mineraalipolttoaineita, joiden poltto aiheuttaa hiilidioksidin nettolisääntymistä ilmakehässä ja täten nopeuttaa ilmastonmuutosta.
Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsenet
Ari Lampinen
Marja Kupari
Irma Heiskanen
Tiina Lampinen
Kristiina Eskonen
Silja Parri