Jyväskylässä 21.5. 2012
Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistyksen mielipide Jyväskylän kaupungin yleiskaavaluonnokseen
Yleistä
Yleiskaavaluonnos pohjautuu lukuisiin ansiokkaisiin selvityksiin, mutta luontoselvitykset ovat monin paikoin vielä tekemättä tai kesken, esim. Palokan kauppakeskuksesta länteen ja Lahjaharjun (Lohikosken) alueella. Valmistuneet luontoselvitykset tulisi niiden valmistuttua tuoda selkeästi esille ja osoittaa, miten kaavaa on ehdotusvaiheessa muutettu luontoselvitysten perusteella.
Kaupungin strateginen linjaus valita kehittymis- eli kasvusunnaksi etelä-pohjoinen ei tue yhdyskuntarakenteen yhtenäistämistä, joka on yleiskaavaselostuksessa mainittu kaavan tavoitteeksi. Tämä ei myöskään ole paikallisliikenteen kehittämisen kannalta hyvä suunta. Sujuvia ja toimivia rengasreittejä on helpompi rakentaa olemassaolevan keskusta-alueen ympärille kuin kauas eteläpohjoissuuntaan.
Joukkoliikenteen käyttöosuuden kasvattamisen tavoite on hyvä ja kannatettava. Täydennysrakentamiskohteita sekä yhdyskuntarakenteen tiivistämistä voitaisiin ajatella kuitenkin niin päin, että joukkoliikennereittejä kehitetään ja uusitaan sen sijaan, että täydennysrakentamiskohteiden on sijoituttava olemassaolevien reittien ja yhteyksien lähelle. Nykyistenkin asuinalueiden saavutettavuutta joukkoliikenteellä on selkeästi kehitettävä. Puutteellisia yhteyksiä on ainakin kaupungin keskustasta länteen ja lounaaseen. Lisäksi tulisi kehittää mahdollisuuksia siirtyä kaupunginosista toisiin ilman vaihtoa keskustassa. Olisi selkeyttävää nähdä, miten kaupunkilaisten ja eri väestöryhmien liikkuminen käytännössä suuntautuu, sekä se, miten liikkuminen suuntautuisi, mikäli joukkoliikenneyhteydet olisivat optimaaliset.
Miten kaupungin ilmastostrategia on otettu yleiskaavasuunnittelussa huomioon? Yleiskaavan luonnoksessa on ilmastonmuutokseen sopeutuminen jäänyt huomiotta.
Huomioon tulisi ottaa, miten rakentaminen vaikuttaa hiljaisten alueiden säilymiseen, niin maaseutumaisten kuin kaupunkimaistenkin.
Ekologinen viherverkko -selvitys
Selvitys Jyväskylän luonnon ydinalueista ja niitä yhdistävistä verkostoista on erittäin tärkeä. Koska selvitys on tehty huomioon ottaen tämänhetkinen rakennuskanta ja -tilanne, on hyvin tärkeää huomioida viheryhteyksien säilyminen yleiskaavan suunnitelmia toteutettaessa. Selvityksessä esitetyt puutteelliset yhteydet tulee käydä maastossa läpi ja selvittää, miten yhteydet voidaan palauttaa. Selvityksen tarkentaminen kokonaisuudessaan maastokäynnein olisi erittäin tarpeellista.
Erityiselvityssalueet
Kaavakarttaan erityisalueiksi merkityt Pohjoisranta, Salmiranta- Iso-Lehtisaari ja Etelä-JyskäHaapaniemi tulee jättää rakentamatta. Jyväsjärveä ei tule enää täyttää, eikä Päijänteen saaria ottaa rakennuskäyttöön. Suunnitelmat saarien käyttämiseksi asuinkäyttöön tulee hylätä täydellisesti. Päijänteen saarien rakentaminen vie pohjan Päijänteen kehittämiseltä virkistys- ja matkailualueena sekä kaikkien kaupunkilaisten luontokeitaana.
Kaavaselostuksessa on mainittu talvella 2012 järjestetyn Kansalaisraadin julkilausuma, jossa tuotiin esille, ettei rantoja tule rakentaa. Tämä laajasti kaupunkilaisista koostuneen raadin mielipide on otettava huomioon ja sitä kunnioitettava. Tässä julkilausumassa vastustettiin myös virkistysalueiden ottamista rakennuskäyttöön.
Kehätiet
Kehäteiden suunnittelu on selkeässä ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että joukkoliikennettä kehitetään ja liikennettä ylipäänsä vähennetään. Sekä ns. läntinen kehätie että Vaajakoskelta Sulunperältä Seppälään tulee jättää suunnitelmista pois. Kehätiet pirstovat rakentamatonta ympäristöä ja katkaisevat erittäin hankalasti ekologiset viheryhteydet kaupungin keskusta-alueen ja ympäröivän luonnonympäristön välillä. Teiden rakentamisen ei ole yksiselitteisesti voitu osoittaa vähentävän liikennemääriä, minkä tulisi olla tavoitteena tulevaisuuden yhdyskuntarakenteita suunniteltaessa. Raskaan liikenteen osuutta kaikista kuljetuksista tulisi saada vähennettyä ja siirtää kuljetuksia mahdollisimman paljon esim. rautateille. Liikennemäärien absoluuttinen alentaminen ja siten hiukkas- ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on mainittu tavoitteena esim. Jyväskylän ilmasto-ohjelmassa ja sen tulisi olla tavoitteena myös yleiskaavaluonnoksessa, onhan kaavoitus ja maankäytön suunnittelu tärkeä käytännön keino toteuttaa ilmasto-ohjelman tavoitteita.
Täydennysrakentamiskohteet
Täydennysrakentaminen on toisaalta kannatettava asia ja keino tiivistää ja tehostaa maankäyttöä, mutta toisaalta se on uhka asuinalueita ympäröiville virkistysalueille. Asutuksen tiivistämistä ei tule tehdä yksisilmäisesti tehokkuusmitalla, vaan huomioon on otettava asukkaiden jokapäiväinen virkistäytyminen sekä luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja parhaassa tapauksessa sen parantaminen. Täydennysrakentamista ei tule tehdä uhraamalla viimeisiä viheralueita ja katkaisemalla tärkeitä viheryhteyksiä, jotka ovat eliölajien liikkumisen ja leviämisen edellytyksiä.
Täydennysrakentamiskohteista Lahjaharjun kohde sekä Köhniöjärven molemmat (uimarannan lähellä sekä järven ja tien välissä raviradan kohdalla) kohteet tulee poistaa kaavaluonnoksesta. Molemmissa paikoissa tavataan liito-oravia, Lahjaharjussa saattaa olla myös arvokasta kasvillisuutta. Lahjaharjun kohde veisi ainoan yhtenäisemmän luontokohteen Lohikoskella. Lisäksi etenkin Köhniönjärvenrinne-kohde katkaisee tärkeän viheryhteyden.
Aittovuoren täydennysrakennuskohteen sijoittelua ja rakentamista tulee harkita tarkoin, sillä se nakertaa entisestään pienentynyttä, suhteellisen yhtenäistä virkistysmetsäaluetta.
Muut asutusalueet
Kauramäen asutusalue ei ole riittävän lähellä jo olevaa yhdyskuntarakennetta, ja tulee mielestämme jättää rakentamatta.
Erikoiskaupan ja tilaa vaativan kaupan kehittämisalue
Eteläportin kauppa- ja työpaikka-alue sijoittuu selkeästi olemassaolevan yhdyskuntarakenteen ulkopuolella ja tulee siten jättää rakentamatta. Mikäli nähdään tarvetta lisätä kaupan alan rakentamista ja palveluja, näitä toimintoja voidaan kehittää kaupungin eteläpuolella Keljossa, Seppälän alueella, jossa on jopa vapaita liikehuoneistoja sekä kaupungin pohjoispuolella Kirrissä. Nämä alueet tulee myös liittää hyvin toimivaan joukkoliikennereittiin.