Ympäristökasvatushanke 2020
Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin ympäristökasvatushanke kehittää luovia ja draamallisia menetelmiä osaksi peruskoulujen opetusta Kainuussa.
Vuoden 2020 aikana toteutetaan luontoluokka retkiä, ilmastonmuutosta käsitteleviä draamaoppitunteja, luovien menetelmien koulutusta opettajille ja ympäristökasvattajille, sekä kiertävä luontokoulu matkalaukku materiaalipankki Kainuun koulujen käyttöön. Hanke toteutetaan luonnonsuojeluliiton ja Vaara-kollektiivin yhteistyönä ja sitä rahoittaa ympäristöministeriö. Hankkeesta vastaa teatterintekijä ja ympäristökasvattaja Elsa Lankinen.
Koronan myötä kevätlukukauden suunnitellut kouluvierailut ja tapahtumat peruuntuivat ja myös luontokoulun siirtyi etäopetukseen. Luontokoulu etänä2020 materiaalit on suunniteltu tukemaan etäopetusta, mutta tehtäviä voi hyvin toteuttaa myös rajoitusten jälkeen kouluissa ja muiden ryhmien kanssa.
Kaikki materiaalit löytyvät täältä: http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kestava-elamantapa/askelia-eteenpain/luontokasvatus/
Luontokoulu etänä2020 materiaalit ovat vapaasti ladattavissa opettajien käyttöön etäopetuksen tueksi. Tehtävät on ensisijaisesti suunnattu peruskouluille ja toisen asteen opiskelijoille.
Luontokoulu etänä keskittyy lähiluonnon tarkkailuun kaikilla aisteilla, luovuutta ja iloa nostattaviin tehtäviin, sekä koronaviruksen aiheuttamien poikkeustoimien vaikutuksiin päästöihin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan pidemmällä aikavälillä.
Luontokoulu etänä materiaalit julkaistaan ja ovat maksutta ladattavissa vaara-kollektiivin nettisivuilla. Osa tehtävistä tarvistee tietokonetta ja internetyhteyttä, osa on toteutettavissa kotona ja lähiluonnossa ilman mitään laitteistoa.
Ympäristö- ja luontokasvatus linkkejä muualla verkossa:
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus
http://www.luontoliitto.fi/materiaalit/ymparistokasvatusoppaat
http://www.kajaani.fi/sites/default/files/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
http://www.ksymparistokasvatus.fi/
http://www.lapsetluontoon.fi/tietoa/
http://www.kajaani.fi/sites/default/files/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Muut/hyvaksihavaittua.pdf
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/koulumetsat/liitetiedostot/Koulumetsaopas2014.pdf