Pirunvaaran ja Pirttimäen hakkuu-uhan alla olevista metsistä löytyi uhanalaista lajistoa
Kajaanin kaupunki on päättänyt hakkuista mm. Pirunvaaran ja Otanmäen Pirttimäen virkistysmetsiin. Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin tilaamissa luontokartoituksissa 23.9.2022 Pirunvaaran ja Pirttimäen metsien hakkuualueilta löytyi esiintymät uhanalaisia lajeja: kantoraippasammalta ja ryväsjäkälää. Kajaanin on luovuttava näille alueille suunnitelluista hakkuista! Lisäksi tarkemmat luontokartoitukset on tehtävä alueilla!
Alunperin Pirunvaaran ja Pirttimäen virkistysmetsät rajattiin arvokkaina kohteina metsätalouskäytön ulkopuolelle jo 1990-luvulla. Pitkään hakkuilta säästettyjen alueiden luontoarvot ovat vuosien kuluessa vain lisääntyneet. Samaan aikaan kaupunki on parantanut mm. Pirunvaaran polkuverkostoa ja rakentanut vaaran laelle suositun tulipaikan. Talviaikaan kaupunki ylläpitää Kajaanin keskustasta Pirunvaaralle kiertävää talviretki ja pyöräreittiä. Nyt Pirunvaaran retkipolun välittömään läheisyyteen, vaaran rinteille, on suunniteltu noin 30 hehtaarin alueelle pienaukkohakkuita. Lisäksi retkipolun molempien lähtöpisteiden varrelle on tulossa Lohtajan puolelle n. 4,9 hehtaarin ja Parkinniemen puolelle n. 1,5 hehtaarin avohakkuut.
Otanmäen kylälle Pirttimäen metsään on latu- ja kuntoreitin varteen suunniteltu yhteensä vajaan kymmenen hehtaarin alueelle avo- ja pienaukkohakkuita. Toinen avohakkuukuvioista rajautuu suoraan luonnontilaiseen suohon, joka kaupungin hakkuusuunnitelmassa on merkitty joutomaaksi! Tämä on vähintäänkin harhaanjohtavaa ja hämärtää Pirttimäen luontoarvojen kokonaisuutta. Pirttimäen metsästä löytyy runsaasti mm. luonnon monimuotoisuudelle merkittäviä palokantoja, joissa myös uhanalainen ryväsjäkälä elää.
Nämä hakkuusuunnitelmat löytyvät julkisesti Kajaanin kaupungin verkkosivuilta: https://www.kajaani.fi/asuminen-ja-ymparisto/puistot-ja-viheralueet/metsapalvelut/ Pinta-alat on laskettu paikkatietoohjelmassa.
Puutteelliset luontokartoitukset
Kajaanin kaupunki teetti luontokartoitukset vuonna 2018 metsätalousinsinööri AMK opiskekelijan toteuttamana opiskelijatyönä. Koska luontoselvitykset ovat etenkin lajiston osalta olleet selvästi puutteellisia, Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri teettää näissä metsissä tarkemmat lajikartoitukset loppuvuoden ja kevään/kesän 2023 aikana. Lisäksi mahdollisuudet mm. Pirunvaaran suojelun rahoittamiseen on selvitettävä tarkemmin. Vaaran laelta löytyy yhtenäinen alue monimuotoista metsää, jonka suojeluun on alustavien Luonnonperintösäätiön kanssa käytyjen keskustelujen mukaan hyvä mahdollisuus saada rahoituskampanja.
Kajaanin kaupunki omistaa yli 6000 hehtaaria talouskäytössä olevaa metsää. On kohtuutonta hakea hakkuutuloja näistä, pinta-alaltaankin pienistä kohteista. Lähimetsien merkitystä ihmisten arjessa ei voi rahalla mitata. Lisäksi metsäluonto tarjoaa kodin lukemattomille lajeille.
Adressi Kajaanin tärkeiden lähimetsien suojelemiseksi oli avoinna syys-lokakuun 2022 ajan ja se on keräsi yhteensä 885 allekirjoitusta. Adressi toimitetaan Kajaanin kaupungille 25.11.2022