Kuntalaisaloite Kajaanin lähimetsien puolesta
Kajaanin arvokkaat virkistysmetsät on rajattava metsätalouskäytön ulkopuolelle, allekirjoita aloite lähimetsien puolesta.
Kajaanin Vimpelin, Huuhkajan-, Pirunvaaran ja Otanmäen Pirttimäen hakkuussuunitelmista on luovuttava. Näiden kohteiden lisäksi Kajaanin Pöllyvaaran, Heinimäen ja Olliskanvaaran metsät on rajattava metsätalouskäytön ulkopuolelle arvokkaina lähiluontokohteina.
Allekirjoita aloite kuntalaisaloite-sivustolla tästä linkistä
Kajaani on alunperin rajannut nämä lähimetsät erillisuunnitteluun, irti metsätaloussuunnitelmasta. Kuitenkin juuri nyt Vimpelin- ja Huuhkajanvaaran metsiin on suunnitteilla järeää puuston harvennusta ja Pirunvaaran sekä Otanmäen Pirttimäen avo- ja pienaukkohakkuusuunnitelmat ovat voimassa. On kohtuutonta että vuosi toisensa jälkeen upeat lähimetsät nousevat uudelleen hakkuusuunnitelmiin.
Vetoamme Kajaanin kaupunkia tekemään selkeän arvovalinnan ja säästämään lähimetsät. Näissä kohteissa tulee tehdä ainoastaan ennallistamiseen, luonnon- ja maisemanhoitoon, sekä retkeilyrakenteisiin liittyviä toimia. Muutamat alueilta löytyvät nuoret istutustaimikot voidaan harventaa, laajemmat metsätaloustoimet tulee suunnata Kajaanin talousmetsiin.
Kajaanista löytyy poikkeuksellisen hienot lähimetsät, joiden polku- ja latuverkosto kutsuu kaiken ikäisiä ihmisiä luontoon liikkumaan ympäri vuoden. Kajaani toimisi edelläkävijänä takaamalla monimuotoisen lähiluonnon yhdenvertaisen saavutettavuuden asukkaille eripuolilla kaupunkia. Lähimetsät ovat yksi tärkeimpiä Kajaanin viihtyvyystekijöitä sekä korvaamattoman arvokkaita ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Metsäluonto tarjoaa kodin lukemattomille lajeille. Kaupungin lähimetsät toimivat osana tärkeää Kajaanin ekologista verkostoa, jossa metsälajiston on mahdollista säilyä ja kulkea. Samalla annetaan mahdollisuus aidon luontoyhteyden syntyä myös tuleville sukupolville.
Kajaani omistaa talousmetsää yli 6000 hehtaaria, joista suojeltuna on alle puoli prosenttia. Tässä aloitteessa esitettyjen lähimetsien hakkuista luopumisella on vain pieni taloudellinen vaikutus Kajaanin metsätalouden kokonaisuuteen. Näistä lähimetsistä löytyy merkittäviä luontoarvoja ja ilman hakkuupainetta ne tulevat kehittymään luontaisesti monimuotoisuutta ylläpitäviksi vanhan metsän kohteiksi. Vanhat metsät toimivat hiilen sidonnan ja varastoinnin sekä geneettisen ja lajistollisen monimuotoisuuden säilyttäjinä, tavalla jota talousmetsät eivät korvaa.
22.3.2024 Kajaanissa
Lisätietoa Kajaanin hakkuusuunnitelmista:
Vimpelin- ja huuhkajanvaaran suunnitelma (kuultavilla 31.3. saakka)