Kauhavan suoluonto: nykytila ja menneisyys

Kauhavan suoala on ollut ammoin 360 km², mutta tällä hetkellä ojittamaton suoala on vain 18 km² (Autio ym. 2013). Muutosaste on siten 95 %, joten vain hyvin pieni osa Kauhavan soista on enää luonnontilassa. Koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella 92 % soista on ojitettu.
Soita on aikojen saatossa uutterasti kuivattu ja raivattu pelloksi, ojitettu varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla metsän kasvualustaksi ja otettu turvetuotantoon etenkin 1980-luvulta lähtien. Kauhavanjoen valuma-alueella on turvetuotannossa olevia soita n. 1000 ha ja sama määrä turvetuotantoalueita on vielä pienemmällä Purmonjoen valuma-alueella. Käytännössä lähes kaikkien jäljellä olevienkin ”luonnontilaisten” avosoiden vesitaloutta on muutettu kaivamalla ojia reunarämeille, monin paikoin myös avosoiden puolelle. Alkuperäinen suoluonto on siten erittäin uhanalaista Kauhavalla ja laajemmin koko E-P:n maakunnassa.
Etelä-Pohjanmaan suoluontoa, erityisesti linnustoa on tutkittu varsin seikkaperäisesti 1970-luvulla ja sen perusteella linnustosta on tehty kaksi laajaa katsausta (Korpimäki & Rajala 1985a, 1985b). Tässä kirjoituksessa kerrotaan Kauhavan suoluonnon tilasta puoli vuosisataa sitten ja tällä hetkellä. Etelä-Pohjanmaan suoluonnon tilaa ja eri suotyyppinen uhanalaisuutta on selvitetty perusteellisesti laajassa suoselvityshankkeessa 2000-luvulla (Autio ym. 2013).

Suoyhdistymätyypit

Maamme suoyhdistymätyyppien luokittelun tekivät edesmenneet professorit Rauno Ruuhijärvi (1960) ja Seppo Eurola (1962) väitöskirjoissaan. Näistä suoluonnon tutkimuksen uranuurtajista Rauno Ruuhijärvi kävi koulunsa Kauhavalla.
Suoyhdistymätyypit voidaan karkeasti jakaa keidas- eli kohosoihin, aapasoihin ja Tunturi-Lapin palsasoihin. Keidassoiden keskusta on korkeammalla kuin laiteet. Keidassoiden keskusta on siten riippuvainen sadevedestä: ne ovat ombrotrofisia, niukkaravinteisia soita. Aapasoiden keskusta on matalammalla kuin laiteet ja vesi virtaa siten reunoilta keskelle. Aapasuot ovat minerotrofisia soita: ne saavat ravinteita ympäröivältä kivennäismaalta.
Kauhava sijaitsee kahden suoyhdistymätyypin, Rannikko-Suomen kermikeitaiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeellä. Suurin osa Kauhavan soista on tai on ollut aapasoita.

Aapasuot

Rimpiset aapasuot ovat pisimmälle kehittyneitä aapasoita. Niillä on selvä rimpi-jänne-systeemi. Rimmet ovat upottavaa rimpinevaa tai laajoja vesilammikoita. Rimpisiä aapasoita ei Kauhavalla ole. Kuivat jänteet eroavat keidassoiden kermeistä mm. siten, että niillä kasvaa hyvin vähän puita. Kosteilta aapasoilta puuttuu selvä rimpi-jänne-systeemi ja siten myös avovesilammikot. Rimpineva on vallitseva suotyyppi ja se voi olla hyvin upottavaa. Rimpisiä aapasoita edustivat Kauhavalla Viinikan kylän Ohraneva ja Pahkakankaan Iso Matinneva sekä vielä tällä hetkellä suhteellisen luonnontilassa olevat Peräneva ja Viitaneva-Storholmanneva. Kuivat aapasuot ovat melko yksitoikkoisia useimmiten eri saralajeja kasvavia aukeita nevoja. Kuiva aapasuo on mm. Kauhavan Viinikkaneva.

Keidassuot

Pisimmälle kehittyneiden keidassoiden keskustassa on suurten vesiallikoiden, kuljujen ja kermien labyrintti läpi kesän. Parhailla keitailla vesipinta voi olla vallitseva ja niiden välisillä kuivilla kermeillä kasvaa jopa monen metrin korkuisia mäntyjä. Allikoiden ja kermien välissä on upottavaa nevaa, kuljuja. Allikkoisia keidassoita ei Kauhavalla ole, mutta lähialueella tällaista pitkälle kehittynyttä keidassuota edustaa reilun 250 ha:n kokoinen Lappajärven Vanhaneva (Korpimäki 1973). Vanhaneva on suojeltu jo soidensuojelun perusohjelmassa, joka valmistui v. 1977.
Kosteilla keitailla on selvä kulju-kermi-systeemi: nevapinnat ovat upottavaa kuljunevaa, mutta varsinaisia vesiallikoita on ainoastaan pari. Kuivien keitaiden kulju-kermi-systeemi on heikosti kehittynyt: puuton kuiva rahkaräme on vallitseva suotyyppi. Suurin osa Kauhavan keidassoista on kuivia keitaita.

Kanta-Kauhavan suot

Ohraneva

Viinikassa sijaitseva Ohraneva (pinta-ala 190 ha) oli 1970-luvun puolivälissä tehtyjen lintulaskentojen perusteella Kanta-Kauhavan paras lintusuo (Korpimäki 1975). Se oli pääosin aavaa saranevaa ja suolla oli laajoja alueita, joissa matalien mättäiden seassa oli upottavaa mutaa. Nevan keskellä oli myös muutama pieni lampare (koko 1-3 m2). Luoteisosassa oli keidasmainen alue, jossa oli selvä kulju-kermi rakenne. Suon keskellä oli jo 1970-luvun puolivälissä ilmeisesti 1940-luvun lopulla kaivettu oja, jonka molemmin puolin oli suon vetisin alue.

Keltavästäräkki oli 1970-luvulla Kauhavan useimpien avosoiden kahden runsaslukuisimman lintulajin joukossa. Sen jälkeen kanta on selvästi vähentynyt. Kuva: Aku Kankaanpää

Ohranevalla pesi 28.6.1975 tehdyn lintulaskennan perusteella yhteensä 82 lintuparia ja 19 -lajia (tiheys 51 paria/ km²). Runsaslukuisimmat lajit olivat niittykirvinen (35 paria) ja keltavästäräkki (12), mutta suolla pesi myös yhdeksän kapustarintaparia. 1970-luvulla Ohranevalla pesi lisäksi useita voimakkaasti vähentyneitä tai tällä hetkellä uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja, kuten suokukko, liro, pikkukuovi ja riekko. Ohraneva otettiin turvetuotantoon 1980-luvulla ja tällä hetkellä sen turvevarat on suurimmaksi osaksi kaivettu kivennäismaata myöden. Ohranevan luonnosta ja linnustosta on kerrottu tarkemmin toisaalla (Korpimäki 1975).

Iso Matinneva

Pahkakankaan koillispuolella sijaitseva Iso Matinneva (180 ha) oli aukea aapasuo, jonka keskellä oli märkiä, ylitsepääsemättömiä rimpiä. Suon eteläpää oli saranevaa, pohjoispäässä oli myös keidassuon piirteitä. Länsilaidalla oli pari ojaa, mutta muuten suo oli luonnontilainen v. 1976. Lintulaskennassa (koeala 127 ha) 23.6.1976 havaittiin kaikkiaan 115 pesivää lintuparia ja 17 lajia. Yleisimmät lajit olivat niittykirvinen (50 paria) ja keltavästäräkki (14). Kahlaajista havaittiin kapustarinta (5), töyhtöhyyppä (6), suokukko (1) ja taivaanvuohi (1). Myös sinisuohaukka pesi suolla v. 1976 (lintutiedot tarkemmin Korpimäki & Rajala 1985b, taulukko 1). Iso Matinneva otettiin kokonaan turvetuotantoon 1990-luvulla ja turpeennosto jatkuu edelleen.

Iso Matinneva turvetuotantoalue

Riihineva

Riihineva oli kuiva aukea suo Ruotsalan kylän eteläpuolella. Suolla oli paikoin matalia kermejä. Sen laitarämeillä oli ojia jo 1960-luvulla. Suon lintulaskenta tehtiin 19. ja 21.6.1976. Koeala kattoi koko avosuon (140 ha). Niittykirvinen oli selvästi yleisin lintulaji (50 paria) ja seuraavaksi runsaimmat lajit olivat metsäkirvinen (13) ja kiuru (10). Kahlaajista havaittiin vain kapustarinta (3) ja taivaanvuohi (1).
Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi 31.5.2010 toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan turpeenottoa varten Riihinevalla 115 ha:n alalla. Turpeennosto on aloitettu v. 2014 ja kestää 25 vuotta. Siten enää vain pieni osa (n. 25 ha) Riihinevan koillisosasta on jonkinlaisessa luonnontilassa.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on lausunnossaan 22.1.2019 (EPOELY/4481/2016) todennut, että Riihinevan turvetuotantoalueen vesienkäsittely ei ole parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista. Maaperäimeytys ei ole vakiintunutta tekniikkaa turvetuotannon vesienkäsittelymenetelmänä. Riihinevan maaperäimeytyskenttä on kivennäismaalle rakennettu pintavalutuskenttä, joka tehtyjen vedenlaatutarkkailujen perusteella pidättää vain jonkin verran ravinteita ja kiintoainesta. Pintavalutuskentältä vedet johdetaan kentän läpi mittakaivolle ja siitä edelleen laskuojaan. Heiniluoman kautta turvetuotannon vedet valuvat Hirvijokeen ja sitä kautta Kauhavanjokeen, jonka veden laatu on vain välttävä.

Kapustarinta. Kuva: Aku Kankaanpää

Viinikkaneva

Viinikkaneva on n. 60 ha:n aapasuo Viinikan kylässä. Sen keskellä on vetisiä rimpiä. Länsi- ja etelälaidalla on ojia. Suon linnut laskettiin 21.6.1977 44 ha:n koealalta. Runsaimmat lajit olivat niittykirvinen (22 paria), keltavästäräkki (3) ja kapustarinta (4). 28.5.2019 Viinikkanevalla pesi pikkulokki ja laulujoutsen.

Viinikkanevan vetisiä rimpiä 28.5.2019. Kuva: Erkki Korpimäki

Huhmarneva-Ympyriäisneva

Huhmarneva-Ympyriäisneva sijaitsee Nokuan kylässä. Huhmarnevassa (93 ha) on Aution ym. (2013) mukaan viettokeitaan (50 %), välipintaisen keskiboreaalisen aapasuon (40 %) ja paikallisen suoyhdistymän (10 %) piirteitä. He luokittelivat Huhmarneva-Ympyriäisnevan aapa-keidassuoksi. Luonnonperintösäätiö osti Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin keräämillä Pohjanmaan suokampanjan varoilla 70 ha:n palstan Huhmarnevalta suojelualueeksi v. 2020. Ostoa tukivat huomattavalla summalla myös Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen suojelurahasto, Kauhavan Luontoyhdistys Valokki ja Järviseudun ympäristöyhdistys Kotikontu. Huhmarnevasta ja sen luonnosta on kerrottu tarkemmin toisaalla: https://www.sll.fi/kauhava/artikkelit/kauhavan-huhmarneva-suojeluun/
Ympyriäisneva on pieni (12 ha), kuivahko kallioiden keskellä oleva keidassuo, joka sijaitsee Huhmarnevan länsipuolella. Vain kapea metsäkaistale erottaa nämä kaksi suota toisistaan. Ympyriäisneva on Kauhavan ainoa avosuo, jonka laiteilla ei ole ollenkaan ojia. Siksi se on luokiteltu korkeimpaan luonnontilaluokkaan 5 Etelä-Pohjanmaan laajassa suoselvityshankkeessa (asteikko 1-5, Autio ym. 2013). Suon linnut laskettiin 3.6.1975 (koeala 4 ha). Pesivänä havaittiin mm. niittykirvinen (3 paria), keltavästäräkki (2), kapustarinta (1) ja töyhtöhyyppä (1).

Ympyriäisneva on Kauhavan ainoa avosuo, jonka laiteilla ei ole ojia. Siksi se on luokiteltu korkeimpaan luonnontilaluokkaan 5 E-P:n suoselvityshankkeessa (Autio ym. 2013). Kuva: Pekka Rajala

Mustikkaneva

Lummukassa sijaisteva Mustikkaneva (100 ha) oli aukea rahkaneva, jonka laitarämeellä oli ojia 1970-luvun puolivälissä. Sen linnut laskettiin 21.6.1977 (koeala 41 ha). Runsaimmat lajit olivat niittykirvinen (17 paria) ja keltavästäräkki (12). Kapustarintoja pesi viisi paria. Myöhemmin suo on otettu kokonaan turvetuotantoon, joka jatkuu edelleen.

Haisuneva

Kapeenkylässä sijaitseva Haisuneva oli kuiva, aava neva (145 ha), jossa ei ollut selvää kulju-kermi-rakennetta. Suon laiteet oli ojitettu 7.7.1977, kun lintulaskennat tehtiin 89 ha:n koealalla. Eniten havaittiin niittykirvisiä (12 paria), keltavästäräkkejä laskettiin vain yksi pari, kapustarintoja kaksi paria sekä sinisuohaukkapari.
Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on 29.6.2005 päätöksellään nro 76/2005/4 myöntänyt ympäristöluvan Haisunevan turvetuotantoon 145 ha:n alalla, ja turvetuotanto jatkuu 2020-luvum lopulle. ELY-keskuksen käsityksen mukaan Haisunevan turvetuotantoalueen vesienkäsittely ei ole parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista. Alueelta Kärmesluomaa pitkin lähtevän veden laatu on tarkkailutulosten perusteella hapanta, ja vedessä on ollut runsaasti ravinteita, kiintoainesta ja humusta (Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 2.6.2021 Dnro 118/2021 LSSAVI/3070/2016). Kärmesluomasta ravinne- ja humusvedet valuvat Kauhavanjokeen, jonka veden laatu on vain välttävä.

Kakkurinneva

Karjanlahdessa sijaitseva Kakkurinneva oli kuivahko, pieni keidassuo. Suolla oli paikoin matalat kermit ja kuljut sekä leveä reunaräme. Laitarämeet oli ojitettu 13.6.1977, jolloin suolla tehtiin lintulaskenta 39 ha:n koealalla. Runsaimmat lajit olivat niittykirvinen (20 paria) ja keltavästäräkki (11). Kahlaajia edustivat töyhtöhyyppä (2) ja kapustarinta (1). Laskennan jälkeen Kakkurinneva on ojitettu ja kuivattu metsän kasvualustaksi.

Haapaneva

Haapaneva sijaitsee Mikkilän kylässä. Se oli kuiva rahkaneva, jossa ei ollut selvää kermi-kulju-systeemiä. Laiteilla oli leveät rämealueet. Lintulaskenta suoritettiin 18.6.1976, jolloin suo oli ympäröity ojilla. Koeala oli 39 ha. Niittykirvisiä laskettiin 14 paria ja keltavästäräkkejä neljä paria. Kapustarintoja havaittiin yksi pari. Laskennan jälkeen Haapanevan keskustakin on ojitettu metsän kasvualustaksi.

Kortesjärven suot

Keltineva-Peräneva

Keltineva sijaitsee Rintalan kylässä ja vain kapea kivennäismaakaistale ja ojitettu räme erottaa sen Peränevasta, joka sijaitsee Kanta-Kauhavan puolella. Siksi Autio ym. (2013) luokittelivat Keltineva-Peränevan samaksi suoekosysteemiksi: molemmat ovat välipintaisia keskiboreaalisia aapasoita, joka on Etelä-Suomessa erittäin uhanalainen suoyhdistymä tyyppi. Koko suon pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 246 ha. Ojittamaton ala on 96 ha (39 % suosalasta). Keltineva-Peränevan runsaimmat luontotyypit ovat rimpineva, rahkaräme, minerotrofinen lyhytkorsineva, saraneva ja kalvakkaneva. Näistä kolme viimeksi mainittua ovat Etelä-Suomessa vaarantuneita luontotyyppejä. Keltinevan keskustassa on laajahko lähes ylitsepääsemätön rimpineva-alue, jonka keskellä on n. 80 m pitkä Keltilampi. Rimmissä kasvaa erityisen paljon raatetta, joka on tärkeä hirvien ja metsäpeurojen ravintokasvi. Myös Peränevan keskellä on muutamia ylitsepääsemättömiä rimpiä ja yksi nimetön lampi (pituus n. 50 m).

Keltilampi. Kuva: Aku Kankaanpää

Keltinevan linnut laskettiin 23.6.1977 (koeala 95 ha). Keltineva on todennäköisesti Kortesjärven paras lintusuo, sillä siellä tavattiin pesivänä kaikkiaan 17 lajia ja 86 lintuparia (Korpimäki 1977, taulukko 1). Lintujen tiheys oli 89 paria/km². Niittykirvinen ja keltavästäräkki olivat runsaslukuisimmat lajit (26 ja 25 paria). Kahlaajalajisto oli varsin monipuolinen: töyhtöhyyppä (3 paria), isokuovi (1), kapustarinta (1), suokukko (3), punajalkaviklo (1), liro (5) ja taivaanvuohi (2). Näistä lajeista suokukko on nykyään äärimmäisen uhanalainen. Keltilammen rannalla pesi naurulokkiyhdyskunta (8 paria) ja harmaalokki (1). Lokkien suojissa pesi myös sinisorsa v. 1977 ja tukkasotka v. 1976. Keltilammessa on pesinyt kaakkuri ainakin vuosina 2006-2011, ja tämä kaakkuri on todennäköisesti koko Kauhavan ainoa pesivä pari. Muita alueella pesiviä väheneviä ja osittain uhanalaisia lajeja ovat muun muassa suopöllö, kalatiira ja pikkukuovi. Myös Etelä- ja Keski-Suomessa suuresti vähentynyt riekko on säännöllisesti havaittu alueella vielä 2000-luvulla. Muuttoaikana alueella on havaittu edellisten lisäksi nuolihaukka, varpushaukka, mustaviklo sekä meri- ja maakotkia.

Keltilampi. Kuva: Pekka Rajala

Kaakkuriemot ja poikanen Keltilammessa heinäkuun alussa 2009. Kuva: Aku Kankaanpää

Peränevan linnut laskettiin 23.6.1977 (koeala 72 ha). Siellä havaittiin 60 lintuparia ja 13 -lajia. Runsaimmat lajit olivat jälleen niittykirvinen (29 paria) ja keltavästäräkki (10). Kahlaajista havaittiin kapustarinta (2), suokukko (2), taivaanvuohi (2) ja liro (1). Peränevan nimettömässä lammessa on pesinyt laulujoutsen 2000-luvulla.

Peränevan nimettömän lammen joutsenpari. Kuva: Pekka Rajala

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 2.11.2011 Vapolle (nykyisin Neova) turvetuotannon ympäristöluvan 43 hehtaarin alalla Peränevalla. Ko. luvasta valittivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Kauhavan ympäristölautakunta, Luontoyhdistys Valokki, Suomenselän lintutieteellinen yhdistys ja Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, jotka vaativat ympäristöluvan hylkäämistä. Vaasan hallinto-oikeus (Vho) kumosi ko. ympäristölupapäätöksen 10.9.2013 antamallaan päätöksellä. Samalla Vho palautti ympäristöluvan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston käsittelyyn, jossa se tiettävästi on vielä tälläkin hetkellä. Siten Peränevan luonnontilaa ja nimettömän lammen kuivumista uhkaa edelleen turvetuotanto.

Paloneva

Paloneva sijaitsee Palojärven kylässä. Aution ym. (2013) mukaan suossa on viettokeitaan (40 %) ja välipintaisen keskiboreaalisen aapasuon (60 %) piirteitä. Suoekosysteeminä Paloneva on siis keidas-aapasuo. Koko suoekosysteemin pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 189 ha ja ojittamaton ala on 64 ha (34 % suoalasta). Palonevan eteläosassa on laajahko (45 ha) turvetuotantoalue. Palonevan runsaimmat luontotyypit ovat minerotrofinen lyhtykorsineva, keidasräme ja ombrotrofinen lyhytkorsineva. Suon pohjoispäässä on noin 250 m pitkä ja 70 m leveä Kuikkalampi.
Palonevan linnusto laskettiin 22.6.1976 130 ha:n koealalta. Runsaimmat lajit olivat niittykirvinen (34 paria) ja keltavästäräkki (11) (Korpimäki 1977, taulukko 1). Kahlaajista havaittiin isokuovi (2 paria), töyhtöhyyppä (2), kapustarinta (4) ja liro (1). Palonevan lintujen tiheys oli vain n. puolet Keltinevan vastaavasta (48 paria/km², yhteensä 65 lintuparia ja 12 -lajia).

Palonevan Kuikkalampi. Kuva: Pekka Rajala

Änttösenneva

Änttösenneva sijaitsee Saarijärven kylässä. Aution ym (2013) mukaan siinä on viettokeitaan (50 %), välipintaisen keskiboreaalisen aapasuon (30 %) sekä paikallisen suoyhdistymän (20 %) piirteitä. Suoekosysteeminä Änttösenneva on aapa-keidassuo. Koko suon pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 187 ha. Ojittamaton ala on 103 (55 % suoalasta). Änttösennevan runsaimmat luontotyypit ovat rahkaräme, keidasräme ja isovarpuräme. Änttösennevalla on E-P:n suoselvityshankkeen kohdejoukon toiseksi runsain erittäin uhanalaisten luontotyyppien esiintymä (mm. juolasarakorpi ja tupasvillakorpi, Autio ym. 2013). Merkittävä osa suon reunoista rajautuu ojittamattomina ympäröiviin kivennäismaihin ja kallioihin. Änttösennevalta on vain vähän linnustotietoja.

Änttösenneva 26.3.2021. Kuva: Kari Hongisto

Salonneva

Salonneva sijaitsee Salon kylässä. Aution ym. (2013) mukaan suossa on välipintaisen keskiboreaalisen aapasuon (30 %) ja muun luokittelemattoman suoyhdistymän (70 %) piirteitä. Suoekosysteeminä Salonneva on aapa-keidassuo. Koko suo pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 178 ha. Ojittamaton ala on 95 ha (53 % suoalasta). Salonnevan runsaimmat luontotyypit ovat ombrotrofinen lyhytkorsineva, minerotrofinen lyhytkorsineva ja rahkaräme. Salonnevalta on vain vähän linnustotietoja.
Salonnevan pohjoispuolella on Pökkäsaarten boreaalisen luonnonmetsän suojelualue, joka on Kortesjärven ainoa Natura 2000 suojelualue. Salonnevan pohjoispuolella on laajahko turvetuotantoalue. OX2 aikoo rakentaa seitsemän tuulivoimalaa Salo-Ylikosken osayleiskaavan alueelle Salonnevan pohjoispuolella. Voimaloiden yksikköteho on 2.4-10 MW ja korkeus 217-240 m. Lähin voimala tulisi alle kilometrin päähän Pökkäsaarten suojelualueesta ja Salonnevasta. Lisäksi Salonnevan eteläpuolella on jo yksi OX2:n toiminnassa oleva tuulivoimala.

Salonneva 14.4.2023. Taustalla Salonnevan eteläpuolella oleva tuulivoimala. Kuva: Kari Hongisto

Vanhankartanonneva

Vanhankartanonneva sijaitsee Kielisen kylässä. Aution ym. (2013) mukaan suo on viettokeidassuo. Koko suon pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 156 ha. Ojittamaton ala on 79 ha (50% suoalasta). Runsaimmat luontotyypit ovat keidasräme, rahkaräme ja ombrotrofinen lyhytkorsineva. Suon linnustotiedot ovat vähäiset

Ruutijärvenneva

Ruutijärvenneva sijaitsee Palojärven kylässä. Aution ym. (2013) mukaan suossa on rahkakeitaan (100 %) piirteitä. Koko suosysteemin pinta-ala on 72 ha. Ojittamaton ala on 40 ha (55 % suoalasta). Ruutijärvennevan runsaimmat luontotyypit ovat rahkaräme, keidasräme ja isovarpuräme. Suo rajoittuu 6 ha laajuiseen Ruutijärveen. Suon linnustotiedot ovat vähäiset.

Ylihärmän suot

Kauhavan Ylihärmän ja Vöyrin rajamailla sijaitseva Viitaneva-Storholmanneva (347 ha) on suojeltu Natura-alue:
https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/suojelu-ennallistaminen-ja-luonnonhoito/natura-2000-alueet/viitaneva-storholmanneva
Viitaneva (150 ha) on pääosin lyhytkortista nevaa ja keskellä on saranevaa sekä vetisiä, ylitsepääsemättömiä rimpiä. Suon laiteilla on myös rahkanevaa. Reunaräme on kapea. Lintulaskenta tehtiin 90 ha:n koealalla 3.7.1978. Runsaslukuisimmat pesivät lajit olivat niittykirvinen (23 paria) ja keltavästäräkki (16). Kahlaajia edustivat kapustarinta (1), töyhtöhyyppä (6), liro (8) ja isokuovi (1). Lajeja oli kaikkiaan 18 ja lintupareja 81 (ks. tarkemmin Korpimäki & Rajala 1985b, taulukko 1). Viitanevalla on havaittu 1970-luvulla myös pohjoisen soilla yleensä pesivän jänkäkurpan soidinreviiri.

Viitaneva. Kuva: Pekka Rajala

Storholmanneva (65 ha) on pääosin lyhytkortista nevaa. Sen keskellä on kosteahkoa saranevaa. Kapea reunaräme on pääasiassa rahkarämettä. Linnut laskettiin 3.7.1978 54 ha:n koealalta. Lintupareja havaittiin 64 ja -lajeja 8. Niittykirvinen (18 paria) ja keltavästäräkki (18) olivat runsaimmat lintulajit ja kahlaajista taas liro (6), töyhtöhyyppä (4) ja kapustarinta (4, ks. tarkemmin Korpimäki & Rajala 1985b, taulukko 1).

Alahärmän suot

Kurjenneva sijaitsee Hanhelan kylässä. Se on keidassuo, jossa on Aution ym. (2013) mukaan viettokeitaan (60 %) ja rahkakeitaan (40 %) piirteitä. Suon pinta-ala ojitetut osat mukaan lukien on 167 ha (ojittamaton ala 89 ha, 53 % suoalasta). Kurjennevan runsaimmat luontotyypit ovat keidasräme, rahkaräme ja ombrotrofinen lyhytkorsineva.

Kurjenneva. Kuva: Pekka Rajala

Paljakanneva-Åkantmossen

Paljakanneva-Åkantmossen on keidas- ja aapasuoista muodostuva monipuolinen suoalue Vakkurin kylässä Kauhavan, Vöyrin ja Uudenkaarlepyyn rajamailla. Suo ja sen ympäristö ovat Natura 2000 -suojelualuetta, jonka koko on kaikkiaan 1218 ha. Suojelualueeseen kuuluu avosoiden lisäksi monet metsäsaarekkeet, joissa kasvaa paikoin vanhaa luonnonmetsää. Alueen pohjoisosassa on kilpikeidasta ja viettokeidasta, eteläosa on pääosin karua aapasuota.
https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/suojelu-ennallistaminen-ja-luonnonhoito/natura-2000-alueet/paljakanneva-akantmossen

Paljakanneva-Åkantmossen. Kuva: Pekka Rajala

Yhteenveto

Kauhavalla laskettiin 15 suon linnusto ja kartoitettiin niiden luonnontila 1970-luvun puolivälissä (kokonaissuoala 1511 ha, taulukko 1). Soista kuusi (40 %) on tällä hetkellä kokonaan (5) tai osittain (1) turvetuotannossa, ja yhdellä suolla (Peräneva) on tiettävästi ympäristölupa vireillä turpeennostoa varten. Siten 53 % ko. 15 suon pinta-alasta on nykyään turvetuotannossa. Tulevaisuudessa 58 % suoalasta saattaa olla turvetuotannossa, mikäli Peränevalle myönnetään ympäristölupa. Kolme suota on kokonaan tai osittain suojeltu (19 % soiden pinta-alasta), kaksi on ojitettu ja kuivattu metsän kasvualustaksi, ja kolme avosuota on vielä enemmän tai vähemmän luonnontilassa. Niiden tulevaisuus on kuitenkin epävarma. Kauhavan luonnontilaisten soiden jyrkkä väheneminen on malliesimerkki luontokadon etenemisestä.
Kauhavan 15 suolla pesi puoli vuosisataa sitten tehdyissä laskennoissa kaikkiaan 902 lintuparia (taulukko 1). Turpeen noston seurauksena suoelinympäristö kuivui tai hävisi 61 %:lla lintupareista ja lisäksi metsäojituksen seurauksena 8 %:lla linnuista. Siten vain vajaalla kolmanneksella Kauhavan suolinnustosta on enää märkää avosuoelinympäristöä jäljellä tällä hetkellä.
Uuden tutkimuksen mukaan laajamittainen soiden kuivatus metsäksi, pelloksi ja turpeen nostoon on johtanut suolinnuston 50 %:n vähenemiseen ajanjaksolla 1981-2014 koko Suomen mittakaavassa (Fraixedas ym. 2017). Erityisen paljon ovat vähentyneet monet vetisillä soilla viihtyvät kahlaajat, kuten suokukko (-97 % 1981-2014), mustaviklo (-71 %) ja jänkäsirriäinen (-61 %), mutta myös Kauhavan avosoiden puoli vuosisataa sitten runsaslukuisimmat lajit ovat kokeneet suuren kannan vähennyksen vuosina 1981-2014 (keltavästäräkki -67 % ja niittykirvinen -31 %) (Fraixedas ym. 2017). Siten Kauhavan ja laajemmin koko Etelä- ja Keski-Suomen suolinnusto ja todennäköisesti muukin eläimistö ja kasvisto sekä soiden luontotyypit ovat varsin uhanalaisia. 

Taulukko 1. Kauhavan 15 suota, joiden luonnontila kartoitettiin maastossa ja linnusto laskettiin 1970-luvun puolivälissä.

Kirjallisuus

Autio, O., Toivonen, T. & Valpola, S. 2013: Etelä-Pohjanmaan suoselvityshanke. Loppuraportti. Etelä-Pohjanmaan Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus. 189 s.
Eurola, S. 1962: Über die regionale Einteilung der südfinnischen Moore. – Ann. Bot. Soc. “Vanamo” 33:2, 1-243.
Fraixedas, S., Lindén, A., Meller, K., Lindström, Å, Keišse, O., Kålås, J. A., Husbyg, M., Leivitsh, A., Leivits, M., Lehikoinen, A. 2017: Substantial decline of Northern European peatland bird populations: Consequences of drainage. – Biological Conservation 214: 223-232.
Korpimäki, E. 1973: Lappajärven Vanhanevan fysiografia. – Suomenselän Linnut 8:2, 43-50.
Korpimäki, E. 1975: Kauhavan Ohranevan linnustosta. Suomenselän Linnut 10:4, 114-117.
Korpimäki, E. 1977: Kortesjärven Kelti ja Palonevan linnut. Suomenselän Linnut 12:3, 68-72.
Korpimäki, E. & Rajala, E. 1985a: Keidassoiden pesimälinnustosta Vaasan läänissä 1970 luvulla. Suomenselän Linnut 20:2, 40-52.
Korpimäki, E. & Rajala, E. 1985b: Aapasoiden pesimälinnustosta Pohjanmaan aapasuoalueen lounaisosassa 1970 luvulla. Suomenselän Linnut 20:3, 92-101.
Ruuhijärvi, R. 1960: Über die regionale Einteilung der norfinnischen Moore. – Ann. Bot. Soc. “Vanamo” 31:1, 1-360.