Viimeinen mohikaani

Teksti ja kuvat: Pekka Rajala

Kumpareinen kalliometsä sijaitsee uuden metsäautotien ja leveän sähkölinjan risteyksessä. Sopivasta kulmasta katsoen maisema näyttää salomaiselta kilpikaarnapetäjineen ja suojaisine ikikuusineen. Kosteissa laaksoissa vehmaat katajikot kukoistavat ja kalliokumpuja peittää valkoinen jäkälikkö. Jotkut koukeroiset kelot kurottavat luisia sormiaan kohti pilviä ja maassa makaavat liekopuut sammaloituvat vihreiksi penkeiksi. Jälkien perusteella mustien ritareiden salatut tanssiyöt ovat huipentumassa myös koppeloiden käydä soidinkentälle. Jotakin tuosta metsän syvimmästä näytelmästä nähdäkseen on koottava pieni piilokoju. Sellainen järjestyy vanerisesta kuljetuslaatikosta, jonka seinät pitää maalata maastokuvioisiksi.

Aluksi lukuisat epäonnistumiset koettelevat kärsivällisyyttä. Milloin sää hillitsee tanssiaisia ja milloin kukot pysyvät puiden kätköissä tuntemattomasta syystä. Joskus soidin keskeytyy alkuunsa liian lähelle tulleiden metsätöiden vuoksi. Myös kojun paikkaa pitää useasti vaihtaa. Viimein löytyy näkemiselle otollisin aitiosija.

Ja niin koittaa aika, jolloin metsolan ovet avautuvat kuin palkintona kärsivällisyydestä. Illan vähitellen yöksi taittuessa sankat usvat ajelehtivat metsometsässä. Aavemaisessa tunnelmassa lähimmät puut tuntuvat  irtaantuvan juuriltaan ja nousevan ajelehtimaan kaiken kattavaan harmauteen. Äkillinen lämpöaalto ja täydellinen tyven lupaavat hyvää.Jo hyvissä ajoin iltasella lähimmän nevaluikun luota kuuluu huuhkajan tunnelmointi ja myös helmipöllön puputus maan rajalta. Niitä kuunnellessa vierikuusessa rojahtaa. Raskas lintu asettautuu näköalapaikalle. Se röhkäisee, nyökähtelee ja ravistelee oksaansa väkevästi. Kohta perään samantapaisia saapumisen loitsuja kuuluu usealta taholta. Kaikesta voi päätellä, että aamulla on odotettavissa ankara turnajainen kukkojen mitellessä paremmuudestaan.

Yöllä ei saata nukahtaa ahtaassa asunnossa. Mielikuvitus tarttuu metsän risahduksiin ja sadeveden ropseeseen tulkiten ääniä outojen otusten aiheuttamiksi. Odotuksen jännitys valpastuttaa kaikki aistit äärimmilleen.

Vaan kauaa ei tarvitse odottaa. Pimeyden vielä vallitessa valtakukko herää. Se narskuttaa luisesti ja pudotatömähtää hangelle. Kohta samanlainen narskutus toistuu kauemman kuusen luota ja sielläkin haastaja hakeutuu turnajaiskentälle. Yhteensä kuuden kukon katras raapii lopulta hankea tahoillaan.

Juhlavaa on nähdä, kuinka hämäryyden keskeltä melkein kosketusetäisyydelle kasvava metso hurmioituu omasta hionnastaan. Kaulansa pystyssä ja pyrstönsä viuhkana kukko soi. Samalla valon lisääntyessä linnun musta puku saa sinertävää ja vihreää hohdetta. Kukon siipitaipeiden valkeat laikut ja ylös kurottuvat vaaleat nokat erottuvat selvästi ja liekehtivät tanssin, hionnan, kulautusten ja hyppyjen tahtiin.

Valtakukko näyttää saavuttaneen asemansa tanssiaisissa keskeisen kukkulan kuninkaana. Vielä usvan metsään langetessa lintu vyöryy siivet kankeina hankea raapien kohti toisen valtakukon kumparereviiriä. Tasavahvoilta vaikuttavat linnut pysähtyvät uhittelemaan metrin päässä toisistaan. Tuijotuksen tulisuudella ritarit myös koettavat lannistaa kilpailijaansa väistymään.

Kolmas kukko soi rotkon kuusikossa, neljäs nakuttaa kojun takana rämeellä ja pari nuorta kukkoa osallistuu aamun ihmeeseen soidinalueen laitamilla. Joskus nämä nuoret oppilaat juoksaisevat vanhojen kukkojen vieritse reviirien näkymättömiä rajoja pitkin. Näin ne saavat tehdä valahdutettuaan soidinasunsa ruumiinmyötäiseksi. Nämä nöyrät lakeijat eivät herätä valtakukoissa hyökkäyshaluja. Tulevina vuosina nuoret nousevat arvoasteikossa ja vaalivat sukupolvien soidinperinnettä oppinsa siitä saatuaan.

Aamu nousee kitsaasti ja vain vähitellen pystyy näkemään kojun vieressä uhoavan valtakukon yksityiskohtia. Höyry nousee sen nokasta ja silmäkulmain verenvärinen viilto sykkii. Äkisti lintu röhkäisee, se juoksee hangella ja pärähtelee ja hyppii siivillään huhtoen. Keimailun aaltoliike etenee kentällä kukolta toiselle ja kahdelta taholta kuuluu ankara mäiske kukkojen ottaessa yhteen. Koppelot ovat saapuneet. Ääneti ne kulkevat puu puulta kuin eivät olisikaan, mutta keskittyvät kuitenkin kukkojen tarkkailuun arvioiden niiden kuntoisuutta.

Kummun takana valtakukko saa palkintonsa. Nähdä sinne ei kojusta voi, mutta ryminät ja muut äänet kertovat aamun alkaneen tositoimin. Viimein kuitenkin linnut vaikenevat ja metso metson perään lennähtää puiden suojiin. Sitä ennen kukot napsivat varvikosta vanhaa marjaa syödäkseen ja laskevat pyrstönsä viuhkan lepoon.

Niin autioituu siltä aamulta soidinkenttä mustien ritareiden kaikotessa omille mailleen. Nyt voi kojussa oikoa puutuneita jäseniään ja laittaa merkille metsometsän mukavia. Suolaaksosta kantautuu teerten juuri alkanut pulina, palokärki kuikuttaa haavikossa ja huuhkaja herää huhuamaan tauottuaan keskiyön yli.

Vaan vielä ei uskalla poistua. Kojun ylle taipunut vanhan männyn tuhti oksa heilahtelee ja oksalla havuja kurottava metsokukko röhkäisee nyökäyttäen. Kuuluu luisia napsahduksia linnun näykkiessä havuja kuin pihdeillä leikaten. Välillä maahan putoaa kokonaisia latvakerkkiä metson kurotellessa apetta viereisiltä oksilta. Lopulta väsynyt torkahtelee silmänsä ummistaen ja valahduttaen soidinasunsa ruumiinmyötäiseksi. Torkkuva lintu nauttii nousevan auringon lämpimästä valosta, mutta aina herättyään se ensiksi röhkäisee ja keimailee hetken soidinasennossa. Samoin se tekee kuultuaan kaukaa toisen metson äänen.

Kojusta uskaltaa poistua metsoja häiritsemättä vasta aamukymmeneltä. Niin kauan valtakukko vartioi tonttiaan. Valtatien liikenteen kumu kuuluu melko läheltä, rekka rymistää metsätiellä, koirain haukku kantautuu lähikylästä ja hävittäjäkone kaartaa metsometsän yli kentälle laskeutuakseen. Tuntuu uskomattomalta, että tämän kaiken keskellä on säilynyt metsojen johdolla elinvoimainen näyte oikeasta erämaasta.

Jos ihmiset tämän tietäisivät, niin kyllä ihmettelisivät.

X X X

Sitten, parin päivän jälkeen, tapahtuu kummia.

Kojun paikkaa päivällä vaihdettaessa ukkometso pälyilee soidinkummun laelta oudon oloisesti. Kohta se juoksee hangella kierrellen ja kaarrellen ja syöksyy lopulta suoraan kohti. Pakenemisen sijasta kukko röhkäisee, se naputtaa nokallaan luisesti, se pihisee ja kylpee raivossansa, kurisee ja röhkii.

Näin tehtyään, itseään kiihdyttäen, lintu hyökkää. Se hakkaa siivillään tunkeilijaa niin lujasti, että on pakko perääntyä puiden taa suojaan. Mikään ei kuitenkaan auta, sillä metso seuraa ketterästi ja vähänkin jälkeen jäätyään se lentää puolentoista metrin korkeudealla ja tömähtää taas vierelle uhkailemaan ja hyökkimään.

Autolle asti metso saattelee ja jämähtää sitten kukkoilemaan keskelle metsäautotietä. Siinä ei auta muu kuin yrittää johdatella metso takaisin omalle paikalleen metsän suojaan. Monien vaiheiden jälkeen eksytys onnistuu. Tielle asti saattaa lopulta nähdä, kuinka kukkulan musta kuningas kurottautuu kumpunsa laella, sen viuhkapyrstö säteilee ja linnun koko olemus huokuu vahvaa elinvoimaa. 

X X X

Surullinen on kuitenkin yhden metson mielenosoitus. Niin sanottuja hulluja metsoja tavataan vuosittain muutamia. Oudon käyttäytymisen syynä pidetään metsometsän vähittäistä luhistumista, häiriöiden lisääntymistä  ja soidinkentän autioitumista.  Ahdistunut lintu ei lopulta löydä vertaisiaan turnajaiskukkoja, minkä vuoksi se haastaa tappeluun mitä tahansa satunnaista reviirilleen tunkeutujaa.

Tässä tapauksessa haastajia vielä saapuu soidinkentälle, mutta oudolla tavalla hyökkivä lintu ennakoi tulevaa. Jostakin kuningaskukko on järkyttynyt ja sen hormonituotanto kiihtynyt ja laittanut linnun paloon.

Huhtikuun viimeisenä päivänä sataa tihuuttaa ja kojuun voi kuulla viimeisten lumilaattojen murtuvan. Vielä tämän kerran pitää yrittää saada selkoa metsolan tapahtumista. Viisi metsokukkoa soi tasaisesti ja hämärän taitteessa kolmen kukon taistelun rytke kantautuu jostakin lähipiilosta. Juuri paritellut koppelo nousee oksalle sukimaan ryvettynyttä pukuaan.Yksi kukko ajaa toista takaa kuusikkoon asti rymisten yli oksien ja varvustojen. Sen olemuksessa on jotakin tuttua.

Linjakummun kukko soi muita paremmin, se kävelee laajaa lenkkiä hallitsijan tavoin ja nousee kumpunsa laelle muiden muualle väistyessä. Teatraalinen on näky valtiaan nostaessa pyrstönsä viuhkaksi ja jäykistyessä sijoilleen kuin viimeinen mohikaani.

Näky jää metsometsän historiaan. Kaikenlainen ihmistoiminta lisääntyy soidinalueen tuntumassa ja lopulta metsojen metsäkin kaadetaan. Seuraavana syksynä  tavallista useampi metso sortuu ammuttuna saaliiksi, sillä harhailevat linnut ahtautuvat suppealle alueelle vailla vanhan kotimetsänsä suomaa elämisen suojaa.

X X X

Kuluu useita vuosia. Hiihtomatka entisen metsometsän läpi keskeytyy tiheässä taimikossa. On huhtikuu ja lämpöaalto romahduttaa viimeisiä lumilaatastoja. Vaikeasti erottuu vanhan valtakukon kumpare muuttuneessa maisemassa. Mieleen tulee kuva ajalta, jolloin romahtelevalla hangella näkyi kankeiden siipisulkien luutamaisia vetoja ja kuinka jälkien jättäjä kurottautui kohti taivaita viimeisenä mohikaanina.