Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Kauniaisten yhdistys

Kauniaisten yhdistys
Navigaatio päälle/pois

GMF-KYY 50-vuotisjuhlat Porkkalassa

Näköalapaikka Porkkala
Porkkalan luotsiaseman näköalapaikalla. Kuva: Pippi Collander

Viikonloppuna Kauniaisten ympäristöyhdistys vietti 50-vuotispäiviään Porkkalassa syysretken muodossa.

Kauniaisten ympäristöyhdistys on perustettu 1974, joskin tältä ajalta ei yhdistyksen arkistosta löydy juuri aineistoa. Vuonna 1980 paikallislehti KaunisGraniin on kuitenkin ilmoitettu kaksikielisen yhdistyksen aloittaneen toimintansa. Nalle Valtialan kirjoittamassa ilmoituksessa todettiin mm. seuraavaa (vapaasti suomennettuna):

Virallisella tasolla on kaupunkimme osoittanut tiettyä ympäristötietoisuutta – Kauniaisilla on sekä ympäristönhoitolautakunta että ympäristöasiamies. Vakuuttavan ruohonjuuritoiminnan puute on sen sijaan pitkään ollut ilmeinen. Erityisesti Natur och Miljön toiminnanjohtajan – Ulrica Cronströmin – ansiosta tämä aukko on nyt täytetty. 

Tiistaina 2 syyskuuta perustettiin kaksikielinen Grankulla Miljöförening – joka on suomenkieliseltä nimeltään Kauniaisten ympäristöyhdistys – vastaremontoidun nuorisotalon ‘kongressisalissa’ pidetyssä kokouksessa.”

Ihmisiä oli kuulemma houkuteltu aloituskokoukseen diakuvakoosteella kaupungin vanhoista huviloista ja musiikkiesityksellä. 

Lauantaina 28.9.2024 Porkkalaan järjestetyn syntymäpäiväretken (digi)kuvia voi ihailla alta. Retkellä tutustuttiin mm. Högbergetin luolaan Peuramaalla sekä Porkkalanniemen ja Pampskatanin luontoon. Syntymäpäivien kunniaksi tarjolla oli myös syntymäpäiväkakkua.

Kyltti Porkkalan virkistysalueella. Kuva: Bjarne Kantén
Ihmisiä, kalliota
Högbergetin luolan aukolla. Kuva: Emil Vasara
Kalliota, valoa
Högbergetin luola on koivertunut kallioon. Kuva: Emil Vasara
Näkymä Porkkalan niemeltä/Pampskatan. Kuva: Bjarne Kantén
Vesi, meduusa
Korvameduusa: Kuva: Inkeri Untamala
Ihmisiä, kivi
Kivien kaiverruksia tulkitaan Porkkalanniemellä. Kuva: Pippi Collander
Ihmisiä, kalliota, puita
Osallistujia Pampskatanilla. Kuva: Bjarne Kantén
Pala kakkua
GMF-KYY:n 50-vuotispäivää vietettiin kakulla. Kuva: Bjarne Kantén