Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Keravan yhdistys

Kerava
Navigaatio päälle/pois

Keravanjoen automarket vai mitä lienee tulossa?

Keravan eteläosassa on vireillä isoja kaavahankkeita. Kirjoittelin taannoin Luontouutisiin Melumetsästä (Luontouutiset 11.8.2023). Kuinka ollakaan kaupunki alkoi pian sen jälkeen kaavoittaa tuota paikkaa datakeskukselle. Hieman pohjoisempana on vireillä tuoreempi asemakaavahanke, jonka päätavoitteena sanotaan olevan tutkia liike- ja toimistorakennusten rakentamismahdollisuuksia Keravanjoen varteen. Pääosin kaupungin omistuksessa oleva noin 17–18 hehtaarin alue sijoittuu Lahden moottoritien ja Vanhan Lahdentien väliin niin, että eteläisenä rajana on Keravantie (kuva 1).

Kartta Keravanjoen varren suunnittelualueesta
Kuva 1. Suunnittelualue teiden välissä on merkitty haalean sinipunaisella

Paikka on suurelta osin käytössä olevaa peltoa. Osa peltoalasta on Keravalla harvinaista rinnepeltoa. Kesällä 2024 siellä kasvoi härkäpapua (kuvat 2 ja 3) ja Keravantien puolella auringonkukkaa.

Etualalla pelto, joka nousee metsäsaarekkeiden väliin
Kuva 2. Pelto nousee metsäsaarekkeiden väliin (voimalinjaa näkyy oikeassa yläkulmassa)
Kukkivia härkäpapuja
Kuva 3. Härkäpapua purevat kaikki?

Peltoalueelle on muinaismuistorekisteriin merkitty kaksi kivikautista muinaismuistokohdetta (Lammashaka). Keskellä peltoja on kaksi 40 ja 60 metrin korkeuteen nousevaa metsäsaareketta. Ne ovat erittäin kivikkoisia ja kasvavat sekametsää, jossa on paljon hyvin suuria koivuja.

Suuria koivuja rinteellä
Kuva 4. Metsiä on hakattu, mutta jätetty paljon todella suuria koivuja

Korkeamman metsäsaarekkeen huippu on laaja ja tasainen (kuva 5). Voisi hyvin kuvitella, että esi-isät ovat siellä myöhempinä aikoina poltelleet vainovalkeita?

Mäen tasainen laki, jolla kasvaa koivuja
Kuva 5. Hyvin kivikkoisen mäen huippu näyttää tasoitetulta?

Kolmas metsäsaareke on moottoritien ja pohjoiseen menevän rampin välissä. Metsä on aikanaan avohakattu jättäen suuria haapoja, joiden nousevat jälkeläiset muodostavat lähes läpipääsemättömän tiheikön. Tänne on helppo kauriidenkin piiloutua (kuvat 6 ja 7).

Vanha haapa, jota ympäröivät haavantaimet
Kuva 6. Nuorempaa ja vanhempaa haapaa
Kaurispukin pääkallo
Kuva 7. Kaurispukin maallisen vaelluksen päätepiste

Suunnittelualueen läpi virtaa Keravanjoki noin 500 metrin matkan. Pohjois-eteläsuunnassa alueen halkaisee voimalinja. Tärkeimpiä luontoarvoja edustavat joen rannat, joiden kautta pitäisi säilyttää riittävät viheryhteydet. Tämä lieneekin ilmiselvää, koska korkean tulvariskin takia rakentaminen olisi hyvin riskialtista (kuva 8).

Ranta-alpi kukkii Keravanjoen rannassa
Kuva 8. Jokirannassa ranta-alpi täydessä kukassa

Kaava-alue on minkä hyvänsä toiminnan kannalta ongelmallinen sekä Lahden moottoritieltä että Vanhalta Lahdentieltä tulevan infernaalisen liikenne- sekä lentomelun takia. Melusuojauksia tarvittaisiin runsaasti. Paikan liikennejärjestelyt tuottaisivat poikkeuksellisen suuria ongelmia.

Suunnitelma-alue on kaukana keskustasta. Vaikka kaavaesityksessä korostetaan, että paikalle ei suunnitella keskustan liiketoiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa, etäisyyksien takia automarkettyyppinen toiminta olisi lopputulos. Jokirantaan ei voi rakentaa, joten korkeat kivikkoiset mäet pitäisi viereisine muinaismuistoalueineen ensin tasoittaa. Suunnitelmaa tuntuu täysin tarpeettomalta ja visuaalisesti arvokkaiden peltomaisemien hävittäminen lyhytnäköiseltä puuhastelulta.

Pekka Hellström