Lasten kanssa luontoon!
Ei voi olla totta! iloitsi neljävuotias huomatessaan tatteja sammaleisessa maassa. Hän poimi yhden ja nuuskutteli sitä. Korissamme oli kaikkiaan neljä tattia. Suuri riemu ei vaatinut suurta saalista!
Kuljemme lasten tahdissa kumpuilevassa maastossa. Toisinaan kysyn, missä suunnassa pihamme on. Yleensä lapset osaavat osoittaa oikean suunnan.
Mieleeni tulee tarina tohmajärveläisestä 5-vuotiaasta Reijosta, joka syksyisenä päivänä vuonna 1961 lähti suutuspäissään kotoansa kohti mummolaa, mutta eksyi matkalla.
Susia oli paljon. Oltuaan kateissa kolme päivää Reijon pelättiin joutuneen saaliiksi. Mummon ja muidenkin helpotukseksi hänet löydettiin metsästä ja suttuposkinen, väsynyt poika vietiin ansaitusti lepäämään.
Reijo oli eksynyt mutta ei hätääntynyt. Hän oli jatkanut määrätietoisesti kohti mummolaa. Myöhemmin Reijo kertoi kuulleensa ihmisten ääniä, mutta hän ei ollut piitannut niistä. Susia varten hän oli valinnut mielestään sopivan karahkan. Nälkäänsä hän oli popsinut puolukoita.
Reijon päättäväisyydessä on jotain ihailtavaa. En tietenkään toivo, että kukaan pieni lähtisi karkuteille, mutta Reijon tarinaa voi ajatella esimerkkinä lapsen hyvästä luontosuhteesta.
Olisi tärkeää että lapsille syntyisi vahva suhde luontoon. Esimerkiksi juurakoiden yli loikkiminen tai itse poimittu tatti voi olla lapselle riemukas elämys. Maaperän hyvät bakteerit auttavat luomaan vahvaa vastustuskykyä pienelle retkeilijälle. Lapset oppivat kunnioittamaan luontoa ja sen asukkaita.
Kerron lapsille luonnosta realistisesti. Havainnoimme yhdessä ympäristöä, tutkimme pihamme hyönteisiä, käymme metsässä, keräämme marjoja, keskustelemme luonnosta ja metsän eläimistä. Haluan heidän oppivan jo pieninä elämän kiertokulusta ja ymmärtävän, että luonto on kaunis ja rauhallinen, mutta myös raaka ja armoton.
Luonnolliset tapahtumat eivät pelota lapsia. Esimerkiksi rusakon kuolema petolinnun kynsissä oli 4-vuotiaalle mielenkiintoinen kokemus, ja hänelle tärkeintä oli nähdä olivatko rusakon silmät sulkeutuneet.
Olisi tärkeää, että kaikilla kasvattajilla olisi riittävä rohkeus ja taito luontokasvatukseen. Lapsen luontosuhteen merkitystä on hyvä korostaa kotona ja varhaiskasvatussuunnitelmissa. Luonto voi olla osa arkea. Luontoaiheiset lorut, laulut ja kirjat ovat pikkuväelle mieluisia.
Pienetkin asiat, kuten marjojen maistelu ja maaperän haistelu tuovat lapsille iloa. Reijon tapaan voisivat nykylapsetkin osata kulkea ja kerätä metsän antimia. Se onnistuu aikuisten avulla.
Samalla lapsille kehittyy hiljalleen kunnioittava, realistinen suhde luontoon ja kokonaisvaltaisempi ymmärrys elämän kierrosta.
Lastenhoitaja tai vanhempi, on aika hypätä kumppareihin ja suunnata lasten kanssa metsään!