Muistutimme yhdessä Jysyn ja Luontoliiton Keski-Suomen piirin kanssa Vaajakosken ohitustien asemakaavaehdotuksista
Piiri oli mukana Jyväskylän seudun paikallisyhdistyksen laatimassa muistutuksessa, jossa vaadimme, että Jyväskylän kaupunki pysäyttää Vaajakosken ohitustien asemakaavaprosessin ja pohtii alueen liikennejärjestelyjä uudelleen ajantasaista tietoa monipuolisesti hyödyntäen. Ilmastokriisi ja luontokato, ja niiden juurisyynä luonnonvarojen ylikulutus, ovat aikamme keskeisiä uhkia. Ohitustiehankkeen tarpeen arviointi tehtiin yli kymmenen vuotta sitten aikana, jolloin ei näitä uhkia eikä kestävyysmurroksen tarvetta tiedostettu tai pohdittu riittävästi.
25.8.2023 jätetyssä muistutuksessa totesimme tarvitsevamme liikennejärjestelmän, joka ei heikennä elonkirjoa eikä voimista ilmastopäästöjä. Suomen valtio ja Jyväskylän kaupunki olisivat edistyksellisiä panostaessaan sellaisen resurssiviisaan liikennejärjestelmän kehittämiseen, joka toteuttaa kestävää, vähähiilistä ja luonnon monimuotoisuutta tukevaa yhdyskuntarakennetta ja liikkumista ja lisää siten myös alueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Muistutukseen tästä.