Tiedote: Metsänomistajilla tahtoa metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin tekemän kyselyn mukaan liittoon kuuluvilla metsänomistajilla on tahtoa huolehtia metsäluonnon monimuotoisuudesta ja hiilen sitomisesta metsiin. Metsänhoitopalveluita tarjoavat yritykset eivät olleet esittäneet näitä tavoitteita tukevia toimia suurimmalle osalle kyselyyn vastanneista metsänomistajista. Potentiaalia metsäluontomme tilan parantumiseen on, mutta ympäristötietoiset metsänomistajat tarvitsevat tukea, tietoa ja uudenlaisia metsänhoidon palveluita tämän toteuttamiseksi.
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri toteutti joulukuussa 2023 kyselyn piirin alueella asuville Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenille. Kaikkiaan kyselyyn vastasi yli 200 henkeä. Kyselyn vastaajissa oli 86 metsänomistajaa, joista melkein kaikki tavoittelivat luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja noin puolet hiilen varastointia metsissään. Lisäksi metsänomistajille oli tärkeää käyttää metsiään virkistykseen ja harrastamiseen sekä puutavaran tuottamiseen omaan käyttöön poltto- ja rakennuspuuksi.
Alle 5 hehtaaria metsää omistaville metsän rahallisella tuotolla ei ollut merkitystä. Rahallisen tuoton merkitys kasvoi metsäomaisuuden kasvaessa, kuitenkin luontoarvot huomioiden. ”Kyselyn perusteella metsänomistajia kiinnostaa rahallinen tuotto luonnon monimuotoisuuden lisäämisestä, hiilen sidonnasta ja varastoinnista ja metsien suojelusta. Näistä asioista metsänomistajat toivoivat myös lisää tietoa. Luonnontuotteiden keräämisestä ja terveysmetsäpalveluiden tuottamisesta saatavat tulot herättivät myös mielenkiintoa.” toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin metsävastaava Sirkka Heinimaa.
Tiedottamisessa ja palveluissa parantamisen varaa
Kyselyyn vastanneet metsänomistajat tunsivat melko heikosti jo olemassa olevaa ohjeistusta monimuotoisuuden lisäämiseksi metsissä. Vain kolmannes vastanneista tiesi Riistakeskuksen ja Tapion Riistametsänhoidon tai Metsäkeskuksen Monimetsä-materiaalin tai WWF:n ja Tapion Hoitotahdon metsien monimuotoisuuden lisäämiseksi. Noin puolet vastanneista tiesi metsiensä sertifiointitilanteen (ei sertifioitu, PEFC tai FSC).
Noin puolet vastanneista metsänomistajista oli tyytyväisiä ostamiinsa metsänhoidon palveluihin metsänhoitoyhdistyksiltä ja -yrityksiltä. Puolelta ei oltu kysytty heidän tavoitteitaan metsänomaisuudestaan, eikä suurimmalle osalle metsänomistajista oltu kerrottu luontoarvoja lisäävistä metsänhoitoratkaisuista tai jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta.
Kyselyssä saadut vastaukset ovat hyvin samansuuntaisia kuin Luonnonvarakeskuksen Talousmetsien luonnonhoidon tehostamisen vaihtoehdot (LUONTEVA) -hankkeessa tehdyssä kyselyssä laajemmalle metsänomistajajoukolle.
”Näyttää, että suomalaisissa metsänomistajissa on potentiaalia metsäluontomme tilan parantamiseen”, toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Taina Peltonen. ”Toivon, että luonnon monimuotoisuutta tukevat metsänhoitomenetelmät leviävät yksityismetsänomistajien tietoon ja käyttöön jatkossa tehokkaammin muun muassa metsänhoidon palveluita tarjoavien yritysten toimesta”, hän lisää.
Lisätietoja: piirin metsävastaava Sirkka Heinimaa, 050 303 8456, ks.metsat(a)gmail.com
Alla olevassa tiedostossa on laajempi kuvaus kyselyyn tulleista vastauksista.