Ympäristöongelmia aiheutuu niin luonnonvarojen käytöstä kuin jätteistä ja päästöistä. Nykytietämyksen mukaan ihmisen luonnosta käyttöönsä ottamat materiaalimäärät ovat monta kertaa liian suuret kestävän kehityksen kannalta. Teollisuusmaissa asuu noin viidennes maapallon ihmisistä, mutta me kulutamme noin neljä viidennestä maapallon luonnonvaroista.
Suomalaisten kotitalouksien jätemäärät ovat yhä kasvaneet vuosien 1999 ja 2003 välisenä aikana, noin10 % (Suomen ympäristökeskus, Tilastokeskus). Keskisuomalainenkin kerää ja heittää pois jo lähes 500 kiloa kiinteää kotitalousjätettä vuosittain. Tuhansia tonneja jätteitä on levitetty ja yhä levitetään laittomasti pitkin maastoa. Saarten ja vesistöjen rannoille kertyy roskaamiskiellosta huolimatta säkeittäin huviajelijoiden jätteitä, kuten kertakäyttöastioita.
Jokainen keskisuomalainen kuluttaa maa-ainesvaroja, kuten soraa ja hiekkaa, keskimäärin noin 7 kuutiometriä vuodessa. Joka vuosi syntyvä ”jalanjälki” syntyy noin 20 tonnin painoisen massan kaivamisesta ja kuljettamisesta muualle. Määrä on keskimäärin omakotitalon kokoinen kunkin elinaikana. Hyvälaatuinen hiekka onkin vähenemässä ja sitä joudutaan hakemaan yhä kauempaa, ilmastonmuutosta ja luonnon tilan heikkenemistä lisäten.
- Otteita jätelaista, roskaamiskielto, 2013 ja Jyväskylän seudun jätehuoltomääräyksistä 2013
- Öljyvahinkoja tapahtui Suomessa esimerkiksi vuonna 2016 noin 2 000 kpl, joista vakavampia noin 160 (lähde: Öljy -ja kemikaalivahinkojen torjunta, ymparisto.fi). Valtaosa öljyvahingoista tuskin tulee viranomaisten tietoon ja tilastoihin.
- Luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi teki tutkintapyynnön luonnonsuojelualueelle hinatusta romulaivasta Päijänteellä (31.7.2014).
- Ethän polta jätteitä -ilmoitus jätehuoltorikkomuksesta Jyväskylän Säynätsalossa (30.3.2013, pdf 1,3 Mt). Sisältää otteita jätelaista ja Jyväskylän jätehuoltomääräyksistä, jotka koskevat koko Jyväskylän seutua.
- Biokaasun tuotantoa edistettävä painokkaammin (tiedote 2.3.2009).
- Lausunto luonnoksesta Keski-Suomen alueelliseksi jätesuunnitelmaksi vuoteen 2016 (2.3.2009).
- Lausunto jätteenpolttolaitoshankkeesta Rauhalahteen Jyväskylässä (YVA, 6.6.2003).
- Jätteen polttaminen vaarantaisi jätteen synnyn ehkäisyä (13.5.2003).