Kedot ja niityt, uhanalaisia perinnemaisemia
Maatalouden muutokset ovat muuttaneet luontoakin rajusti. Entisistä niitty- ja laiduntalouden perinneympäristöistä on enää jäljellä vain alle sadasosa etenkin 1960-luvulla alkaneen tehomaataloustumisen seurauksena. Viimeisetkin kukkakedot katoavat, ellei niitä varta vasten hoideta.
Sisältö :
- Perinnemaisemien hoito on luonnonsuojelua.
- ”Matkalla maisemaan -luonnollisesti” -hanke.
- Päiväperhoset ovat niittyjen erottamaton osa.
- Köyhdyttäminen -välttämättömyys eliölajeille.
- Tee pihaniitty.
Niittyjen LUMO
Suomen noin 1 500 uhanalaisen eliölajin tärkein yksittäinen uhanalaisuuden syy täällä Etelä-Suomessa on perinne- ja kulttuurimaisemien, etenkin niittyjen kasvaminen umpeen. Kun peltomaiden muutokset uhkaavat noin kahta prosenttia uhanalaisista eliölajeista, uhkaa niittyjen sulkeutuminen peräti noin neljäsosaa uhanalaisista lajeista. Uhanalaisista lajeista Suomessa noin neljännes on ketojen ja niittyjen lajeja, kuten ketokaunokki ja ketosilmäruoho.
Niittyjen ja ketojen katoamisesta ovat kärsineet erityisesti kukkakasvit, perhoset, mesipistiäiset ja kovakuoriaiset, yhteensä lähes 400 lajia. Moni kasvilaji on ketojen käytyä vähiin harvinaistunut tai hävinnyt kokonaan, sillä peräti 400-500 kasvilajia hyötyy laiduntamisesta ja niitosta. Niityllä on jopa 30 kasvilajia neliömetrillä. Lajisto on ilmeisesti muotoutunut jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten, mammuttiniittyjen aikaan.
Perinnemaisemien hoito on luonnonsuojelua
Erilaiset niityt kuivista, loppukesällä kulottuvista kedoista kosteisiin suoniittyihin ovat uhanalaisimpia perinnebiotooppeja. Käytännössä perinnemaisemien säilymisen edellytyksenä on ihmisen apu. Keski-Suomen maakunnassa työn tärkeimpänä veturina on Keski-Suomen ympäristökeskus.
Myös Luonnonsuojeluliitto Keski-Suomi ja sen paikallisyhdistykset ovat mukana perinnemaisemien säilyttämistyössä. 1990-luvun puolivälissä piiri järjesti ketokurssin, ja niittytalkoita onkin järjestetty mm. Keuruulla (useita vuosittain, mm. Haapamäen asemalla ja Vuorelan runoilijatalolla), Saarijärvellä (1-3/v, mm. museolla ja Lehtolan koululla) ja Korpilahdella (nykyään yhdet, aikaisemmin jopa 5/v, esimerkiksi vuonna 2002 kansainvälisen niittotalkooleirin voimin Korospohjanniityllä, Vaarunniitulla, Könnönniityllä, kirkonmäellä ja Putkilahden kylätalon ympärillä).
Tihein perinnemaisemien rypäs Keski-Suomen maakunnassa on Korpilahden Putkilahdessa, valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella, jossa on kymmenkunta arvokasta perinnemaisemakohdetta. Laidunnus on nykyisin enää poikkeustapaus niittyjen hoidossa. Esimerkiksi lampaiden pitoa niitynhoitoalueella on voitu silti paikoin lisätä, kuten Jyväskylässä.
Työ tehdään pääosin käsin, ilman poltto- tai kauramoottoreita. Pitkäjänteiseen perinnemaisemien joskus hikeväänkin hoitoon motivoi etenkin mahdollisuus negatiivisten muutosten estämiseen ja positiivisten muutosten aikaansaamiseen.
Matkalla maisemaan -luonnollisesti
Yhteistyössä Valtion rautateiden, Luonnonsuojeluliiton ja luonnonsuojelupiirien välillä olemme täällä Keski-Suomessa hoitaneet lukuisia niittyjä ”Matkalla maisemaan -luonnollisesti” -hankkeessa (2008-2010). VR siirtyi tuulisähkön käyttöön rautateillä vuonna 2009, mutta siirtyi pian vesisähköön. Keski-Suomen luonnonsuojelupiirin alueella on koko Suomen 15 luonnonsuojelupiirin 67 hankekohteesta ollut noin viidennes.
Täällä on merkittävänä yhteistyökumppanina ollut myös Keski-Suomen ELY-keskus /Ympäristö, joka muutoinkin on jo pitkään ollut hyvin merkittävä ja tuloksellinen perinnemaisemien hoitaja.
Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n hankekokonaisuus voitti valtakunnallisen maisemahankekilpailun syksyllä 2010. Palkinnon luovutti 12.10.2010 ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Hanke kilpailee vuonna 2011 Suomen edustajana Euroopan maisemapalkinnosta.
Keuruulla hoidettiin hankkeen puitteissa nyt neljää niittyä, ja muualla Keski-Suomessa seitsemää: Petäjäveden Lampila, Kuhmoisten Liehu, Korpilahden Vaarunniittu ja Kirkonmäki, Muuramen Hettee, Laukaan Isoaho ja Joutsan Rutalahden Karhukorpi .
VR on tarjonnut merkittävää ja arvokasta apua projektiin etenkin taloudellisesti. Tällä kertaa talkoisiin osallistui väkeä Keuruun, Petäjäveden, Laukaan, Jyväskylän ja Korpilahden yhdistyksistämme.
Hankekoordinaattorinamme toimi tuloksellisesti ennätyskuumana kesänä Liisa Karhu ja kahtena edelliskesänä Matti Aalto. Hankkeen kohteina oli noin puolet yhdistystemme niittyjenhoitokohteista. Hankkeen ulkopuolella ovat osaa näistä ja muita niittyjä hoitaneet etenkin Keuruun yhdistyksemme, mutta myös ainakin Korpilahden paikallisyhdistyksemme, myös Toivakassa. Joitakin niityistä on hoidettu jo toistakymmentä vuotta.
- Matkalla Maisemaan -hankkeen loppuraporttiin/ Keski-Suomi vuoden 2010 osalta (Liisa Karhu).
- Matkalla Maisemaan -hankkeen loppuraporttiin/ Keski-Suomi vuosien 2008 ja 2009 osalta (Matti Aalto).
Päiväperhoset
–kukkaniittyjen erottamaton houkutin
Kesäisiä niittyjä leimaa etenkin loppukesällä sirkkojen siritys ja päiväperhosten runsaus. Suomen noin 2 500 perhoslajista päiväperhosia on 116, joista Etelä- ja Keski-Suomessa vakituisia 81. Mutta Suomen 60:stä uhanalaisesta perhoslajista peräti yli puolet on niittyjen perhosia. Päiväperhosista taas on uhanalaisia 28 % (17 lajia), vaikka päiväperhosten osuus koko perhoslajistostamme on alle 5 %.
Päiväperhosista 51 lajin asema on viime aikoina parantunut, mutta 54 lajin tilanne on heikentynyt. Niittyjen kasvit tarjoavat monien perhoslajien toukille ravinnon, ja kukat aikuisille meden. Perhoset, kuten loistokultasiipi, ketokultasiipi ja ketosinisiipi puolestaan auttavat pölytyksessä.
Köyhdyttäminen
–välttämättömyys eliölajeille
Niityn perusta on paradoksi. Tavanomainen, istutettu pihanurmi tarvitsee maan ”rikastamista”, lopulta kuitenkin ulkonäöltään ja lajistoltaan köyhtyen. Niityn hoidon perusta taas on maan köyhdyttäminen. Samalla eliölajien määrä kasvaa yhä rikkaammaksi. Perhoset, heinäsirkat ja muut niittyhyönteiset, kukat, ruoholajit ja laulava linnusto ovat toisistaan riippuva kokonaisuus. Tuollaisen kokonaisuuden puute on kaupunkien vihermatoilla johtanut muun muassa ns. laulamattomaan lintulajistoon, erään jyväskyläläisvirkamiehen osuvana ilmaisuna ”paskalinnustoon”.
Kaikkia ketojen eliölajeja ei vielä edes tunneta. Niityt ovatkin erilaisia eri puolilla maata. Ne voivatkin toimia lähialueidensa siemen- ja geenipankkeina.
Tee pihaniitty
–perhosten paratiisi
- Omaniityn koko voi olla neliön ja hehtaarin välillä.
- Niitytys vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Nurmikonkin voi yleensä muuttaa kukkakedoksi, mutta laihallakin maalla toipuminen täyteen kukoistukseen voi kestää 5-15 vuotta.
- Maaperästä voi kasvi nousta helposti jopa 10 vuotta vanhasta siemenestä, tulikukka jopa 6 000 vuotta vanhasta siemenestä.
- Perinteinen, vanhakantainen hoito on paras: viikatteella suihkiminen ja haravointi kerran, aluksi pari kertaa kesässä. Leikkaava terä on murskaavaa (esim. ruohonleikkuri) parempi. Paras niittoaika on elokuun alussa, hiukan kesäsäistä riippuen.
- Voit jättää osan haluamistasi kasveista maahan vielä siementämään. Haravoi niittoruoho pois, aurinkoisella säällä mieluummin vasta parin päivän kuluttua.
- Voit vauhdittaa kukittumista siemensiirroilla. Luonnosta ei yhdeltä alueelta kuitenkaan pitäisi ketokasvien siemenistäkään kerätä enempää kuin viidennes.