Vuorovaikutus- ja tunnetyöpaja on kaikille avoin, ja siellä käsitellään ympäristöteemoja. Työpajan hinta SLL:n jäsenille 15 €, muille 25 €.
Ilmoittaudu 19.12. mennessä sähköpostitse tai puhelimitse.
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittäminen voi olla hyödyllistä monille, myös luonnonsuojelun ja ympäristöasioiden parissa toimiville. Haastavia tilanteita voi tulla vastaan esimerkiksi vapaaehtoisten keskinäisessä kommunikaatiossa ja vaikuttamistyössä. Myös omia ympäristötunteita ja vapaaehtoisena toimimiseen liittyviä haastaviakin tuntemuksia on hyvä pysähtyä pohtimaan toimintakyvyn ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Työpajan vetäjänä toimii kokenut ja ympäristöteemoihin perehtynyt NVC- ja vuorovaikutuskouluttaja Kaisa Käärmemaa.
Päivän kulkua muokataan osallistujien toiveiden mukaan. Ilmoittautuessasi kerro siis, millaista sisältöä erityisesti toivoisit työpajassa käsiteltävän (esim. vuorovaikutus eri tavoin ajattelevien kanssa, konfliktit, ympäristöahdistus, vapaaehtoisten keskinäinen vuorovaikutus…).
Ilmoittauduttuasi saat ohjeet osallistumismaksun maksamiseen.
Tervetuloa mukaan!