Kuopio on metsien kaupunki. Kuopion kaupunki omistaa merkittävän pinta-alan metsää (n. 12 500 ha) ja Suomen suurimmista kaupungeista vain Oululla on tätä suurempi metsäomaisuus (n. 22 000 ha). Kuopion metsienkäytöllä ja -suojelulla on kokonaisuudessaan merkittävä vaikutus niin asukkaiden virkistyskäyttöön, kaupungin hallinnoimiin hiilivarastoihin kuin luonnon monimuotoisuuden suojeluunkin. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että kaupungin metsien hakkuutuloilla on oma merkityksensä kuntataloudessa. Taloudellisen tuoton tavoittelun keskellä meidän ei kuitenkaan tule unohtaa Kuopion metsien erityisiä luonnonarvoja, jotka kotikuntamme alueella ovat säilyneet.
Kuopion metsissä esiintyy laaja kirjo eri metsätyyppejä eli ravinteisuudeltaan niin karuja kuin reheviäkin elinympäristöjä. Kuopion alueella sijaitsee Pohjois-Savon lehtokeskus, joka on elinympäristöiltään ainutlaatuinen ja arvokas kokonaisuus. Tunnetuimpia lehtokeskuksen alueita ovat Kuopion kaupungin suuret suojelualueet Puijo ja Kolmisoppi-Neulamäen alue, mutta lehtoja esiintyy toki myös suojelemattomien alueiden ulkopuolelle. Kuopion metsien merkitys korostuukin erityisesti mm. kaikkein rehevimpien metsien eli lehtojen ja lehtomaisten kankaiden säilyttämisessä. Ravinteiset elinympäristöt on tunnistettu kautta aikain ja monet lehdot ovatkin aikoinaan raivattu pelloiksi ja ravinteiset korvet ojitettu puunkasvun kiihdyttämiseksi.
Luontoselvitysten kivijalka onkin tunnistaa erilaiset elinympäristöt mm. kasvupaikkavaatimuksiltaan erilaisten kasvilajien perusteella. Vanha sanonta ”köyhä tulee rikkaan pöytään, mutta rikas ei köyhän pöytään” kuvaa hyvin kasvilajien vaatimuksia ravinteisuuden suhteen. Eli karujen kasvupaikkojen lajit voivat kyllä esiintyä rehevämmilläkin kasvupaikoilla, mutta rehevyyttä kasvupaikaltaan tarvitsevat kasvit eivät esiinny ravinneköyhissä elinympäristöissä. Rehevyyttä kasvupaikaltaan vaativat lajit kuten sudenmarja, mustakonnanmarja, lehtokuusama ovatkin ns. indikaattorilajeja, joiden perusteella päästään runsasravinteisten lehtojen jäljille.
Kuopiolle on sijaintinsa takia langennut kunnia ja vastuu myös levinneisyydeltään itäisten lajien turvaamisessa. Tähän joukkoon kuuluu komea joukko metsien kasvilajeja kuten hajuheinä, myyränporras, korpisorsimo ja idänlehväsammal sekä eläinkunnasta liito-orava. Edellä mainittujen lajien suojelu on huomioitu myös EU-lainsäädännössä ja ne nauttivat ns. direktiivilajien suojaa. Kuopiossa kannattaa tarkoin silmin katsella myös puita, koska ei ole tavatonta löytää uusia metsälehmusesiintymiä. Varsinkin saarissa ja muilla hakkuilta säästyneillä paikoilla on saattanut säilyä näitä Kuopiolle ominaisia jalopuita. Lehmus on Kuopion korkeudella nykyään ainoa luontaisella levinneisyysalueellaan kasvava ns. jalopuu ja Pohjois-Savossa ovat tiettävästi lehmusten pohjoisimmat luontaiset kasvupaikat.
Luontokartoittajan on keskeistä luopua ajatuksesta, että lehto tarkoittaisi elinympäristönä lehtipuuvaltaisia alueita, sillä mm. Pohjois-Savon korkeudella lehdot ovat luontaisesti kuusivaltaisia. Puustoltaan nuoret ja vanhoille kaskimaille varttuneet lehdot ovat toki Itä-Suomessakin lehtipuuvaltaisia. Vanhat hakamaat sekä aikoinaan kasketut ja luontaisesti metsittyneet alueet ovat myös arvokkaita erityisen itäsuomalaisia elinympäristöjä. Nämä ns. perinnebiotoopit ovat runsaslahopuustoisiksi kehittyessään myös arvokkaita metsiä ja tärkeitä elinympäristöjä myös monelle sieni-, hyönteis- ja lintulajille. Esimerkiksi valkoselkätikat saattavat parhaillaan asettua myös Kuopiossa suotuisille alueille. Järvi-Suomessa vesistöjen rannoilla on saattanut säilyä arvokkaita vedenpinnan vaihtelusta ominaispiirteensä saavia tulvametsiä ja metsäluhtia, jotka ovat parhaimmillaan myös mm. valkoselkä- ja pikkutikkojen ruoka-aittoja.
Metsät eivät toki ole ainoita arvokkaita elinympäristöjä Kuopiossa, vaan luontokartoittajan on erittäin tärkeää opetella tunnistamaan myös kalkkikalliot ja arvokkaat suot. Kuopiossa ”arvosuot” ovat useimmiten sangen pienialaisia ja usein ojitettujakin korpilaikkuja. Soiden ennallistamisella saadaan usein palautettua korpien vesitalous ja samalla niille tyypillinen lajisto eli ojituskaan ei automaattisesti tee suosta monimuotoisuuden kannalta arvotonta.
Luontoselvitysten laatiminen vaatiikin hyvää putkilokasvilajien tuntemusta, mutta myös ainakin peruslajiston tunnistustaitoja sammalten, jäkälien ja kääväkkäiden osalta. Eri lajiryhmiin syventyminen onkin erinomainen ja hyvin antoisa harrastus ja klassisen luonnontuntemuksen perusta. Nykypäivän luontoharrastaja voi harrastuksessaan toki hyödyntää jo varsin laajaa kirjoa erilaisia lajintuntemusteoksia ja -sovelluksia. Kiinnostavien lajintuntemusoppaiden ja ”appien” läpikäyminen onkin jo toisen kirjoituksen paikka.
Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistyksen järjestämä luontoinventointikoulutus on mainio tilaisuus tutustua siihen, miten voisit pätevöityä luontoarvojen inventoijaksi eli aarteiden etsijäksi!
Maaret Väänänen, kuopiolainen luontoharrastaja ja -ammattilainen
