Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjanmaan piiri Kurikan yhdistys

Kurikka
Navigaatio päälle/pois

Rengastusretket keväällä-alkukesällä 2024

Petolinturengastajakonkarimme Kari Palo tarjosi mahdollisuuksia tulla seuraamaan, kun viiru- ja helmipöllön poikasia rengastettiin. Retkiä tarjottiin kolmena iltana ja niihin osallistui kaikkiaan 17 aikuista ja 19 lasta. Pöllölapsia pääsi ihailemaan kädestä pitäen ja silittäen – olivat kyllä suloisia ja pehmeitä. Kovasti herättivät ihastusta aikuisissa ja lapsissa. Yhdellä helmipöllön pesällä saivat rengastajat myös emon kiinni ja sitäkin pääsi näkemään ihan läheltä ja ottamaan yhteiskuvia.

Ihailun lisäksi osallistujille kerrottiin rengastustutkimuksesta, joka jatkuu tällä alueella jo neljättäkymmenettä vuotta.

Tutkimuksessa seurataan nimenomaan petolintuja ja niiden pesintää. Porukkaa on vetänyt alusta asti jurvalainen Kari Palo, joka on myös yhditsyksemme hallituksen jäsen. Hänellä on porukassa kolme muuta rengastajaa ja oppipoikana 12-vuotias Nestori. Kuulimme, että mahdollisia pesäkoloja, -pönttöjä ja lavoja kierretään peräti 1450 kpl. Pesivien lintujen väheneminen puhutti retkillä. Monilla oli tästä havaintoja ihan omalta pihaltakin. Luontokato tulee ikävän lähelle. Elinympäristöjen väheneminen on suurin uhka luonnon monimuoitoisuudelle.

Saara Susiluoma