Kirje poliitikoille: Rahkasammalen korjuusta tulee tehdä luvanvaraista nopealla aikataululla
Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri kirjelmöi marraskuun lopulla ympäristöministeri Krista Mikkoselle sekä europarlamentaarikko Ville Niinistölle rahkasammalen keruusta.
Ympäristöministeriö asetti helmikuun alussa työryhmän selvittämään rahkasammalen ns. kestävää käyttöä. Suomen luonnonsuojeluliitto on jo usean vuoden ajan pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan asiassa poliitikkojen ja ympäristöhallinnon suuntaan. Toivottavasti uusi työryhmä tekee nopeasti oikeat päätelmät asiassa, jota on selvitetty jo useampi vuosi.
Ohessa Luonnonsuojeluliitto Kymenlaakson kirje.
KIRJE
26.11.2020
Ympäristöministeri Krista Mikkonen
PL 35
00023 Valtioneuvosto
Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö
Parlement européen
Bât. ALTIERO SPINELLI
09G146
60, rue Wiertz / Wiertzstraat 60
B-1047 Bruxelles/Brussel
ville.niinisto@europarl.europa.eu
Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri ry
Savonkatu 23, 3.krs., huone 3018
45100 Kouvola
0451049388
Aihe: Rahkasammalen korjuusta tulee tehdä luvanvaraista nopealla aikataululla
Suomen jäljellä oleviin luonnontilaisiin ja sen kaltaisiin soihin kohdistuu uusia uhkia.
Kun julkisuudessa keskustellaan turpeenpolton mahdollisesta lopettamisesta, soita hävitetään jo hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ”korkeamman jalostusasteen innovatiivisten tuotteiden” nimissä. Valtionyhtiö Vapo jatkaa turpeenkaivua, mutta nyt aktiivihiilen takia. Vapon ohella pienemmät toimijat nostavat soiden pinnalta rahkasammalta kasvualustojen yms. valmistukseen. Tavoitteena on toiminnan laajentaminen teolliseen mittakaavaan.
Rahkasammalen korjuu on ilmiö, mitä ei uskoisi mahdolliseksi nyky-Suomessa. Hallitusohjelman kannustamalta toiminnalta ei edellytetä ennakkovalvontaa, kuten lupamenettelyä, eikä sellaista ole myöskään näköpiirissä.
Ilmastonmuutoksen hillintään, monimuotoisuuskadon torjuntaan sekä vesientilan parantamiseen lainsäädännöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla sitoutunut Suomi hyväksyy nykyhallituksensa johdolla sammalenkuorinnan, vaikka se on vastoin jokaista edellä mainittua tavoitetta.
Toisin kuin sammalenkuorintaa lobbaavat antavat ymmärtää, korjuu ei näytä kohdistuvan ojitetuille soille, vaan ojittamattomille soille tai niiden osille. Tästä on esimerkkiä Pirkanmaalta, mutta sama voi tapahtua missä päin Suomea tahansa, jossa on toiminnalle sopivat olosuhteet. Siksi sammalenkeruu uhkaa kaikkia luonnontilaisia tai sen kaltaisia suojelemattomia soita.
Suon pintakerroksen poisto aiheuttaa lajistomuutoksia. Kuivien mätäspintojen lajisto korvautuu aikaa myöten märkäpintojen lajeilla. Sammalenkeruun suunnitelluilla kohteilla eli rahkaisilla soilla pääosa sidotusta hiilestä on nimenomaan sitoutunut rahkasammaleen biomassaan. Tämän keruun aiheuttaman biomassahävikin lisäksi syntyy keruupaikoille kosteustason muutoksesta tilanne, jonka seurauksena myös metaania vapautuu ilmakehään.
Suunnitellun keruusyvyyden eli noin 30 cm kerroksen poisto suon pintaosista tarkoittaa noin 50-100 vuoden ikäisen rahkasammalkerroksen häviämistä. Keruupaikalle leviävät märkien pintojen kasvilajit korvaavat jatkossa kuivempien mätäspintojen lajit, mikä ei vastaa alkuperäistä kasvillisuutta. Luotettavaa arviota suon palautumisesta kuorinnan jälkeen ennalleen ei ole, mutta se vie vähintäänkin useita kymmeniä vuosia. Siis reilusti pidempään kuin on aikaa pysäyttää ilmastonmuutos.
Sammalenkeruulla on negatiivinen vaikutus eliölajiston monimuotoisuuteen, varsinkin jos keruu tehdään ojittamattomalla kohteella. Ojitetuilla kohteilla voi olla myös vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan, kun kiintoaines ja ravinteet karkaavat muuttuneiden valuntaolosuhteiden seurauksena keruualueelta.
Rahkasammalen korjuun ennakkovalvonnan puute ei ole ristiriidassa pelkästään ympäristöuhkien torjuntaa koskevien kansainvälisten sopimusten kanssa, mutta myös Suomen ja EU:n lainsäädännön noudattamisen eli oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Soilla elävät uhanalaiset sekä erityisesti suojeltavat lajit – rahkasammalista lähtien – ovat kuorittavalla suolla vailla turvaa, koska niiden esiintymistä ei tarvitse selvittää ennen toiminnan aloittamista. Samoin EU:n direktiivilajit ja rajauspäätösten suojaamat luonnonsuojeluasetuksen erityisesti suojeltavat lajit ovat vaarassa.
Tämä kaikki perustelee kiireellisyyttä saattaa sammalenkeruu luvanvaraiseksi.
Valtionhallinnon selvityksissä keruun ympäristövaikutuksista ei näytä riittävästi tunnistetun ennakkovalvonnan puuttumisen seurauksia. Korjuu voi kohdistua viranomaisen tietämättä mihin tahansa suojelemattomaan luonnontilaiseen tai sen kaltaiseen merkittäviä luontoarvoja sisältävään suohon. Jos asia jälkikäteen paljastuukin, on jo liian myöhäistä.
Vähälle huomiolle selvityksissä on myös jäänyt, ettei soidensuojelun täydennysohjelmaa varten laadittu soiden luonnontilaisuusasteikko ole sammalenkeruun kohteiden määrittelyssä riittävä luokitteluperuste, koska keruun kohteiksi voivat joutua eliölajistollisesti merkittävät ojittamattomat suoalueet tai reunoiltaan ojitettujen soiden keskiosat.
Tilannekuvaa hämärtää sekin, että selvityksissä keruutoimintaa ohjataan ojitetuille soille, mutta käytännön tasolla se kohdistuukin ojittamattomille soille. Ristiriita näkyy jopa YLEn uutisoinnissa aiheesta, vrt.: https://yle.fi/uutiset/3-11022488
Selvityksissä ei myöskään ymmärretä korjuun vahingollisuutta keskellä globaalia monimuotoisuuskatoa. Kuorinnalla on välittömät vaikutukset suon luontotyypeille ja lajistolle. Niilläkin suotyypeillä, joille keruun on suunniteltu kohdistuvan, elää mm. uhanalaisia lintu- ja hyönteislajeja. Lajit ja niiden elinympäristöt tuhoutuvat, kun suon pintarakenne ja vesitalous muuttuvat. Hävinneille lajeille ei ole paluuta muuttuneeseen elinympäristöön.
Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri ry:n puolesta,
Pekka Raukko, puheenjohtaja
Riku Rinnekangas, toiminnanjohtaja
—
Saate kuviin:
Oheisissa kuvissa näkyy kaksi entistä kuiviketurpeen nostoaluetta. Nostoa on tehty noin 1960-70 -luvulla. Kuvat on otettu 2010-luvulla.
Kuiviketurpeenotossa on nostettu elävän pintasammalen ohella turpeeksi maatunutta sammalta. Rahkasammalenkorjuussa nostosyvyys ja vaikutus suohon on samantyyppinen. Korjuuta sanotaan tehtävän korkeintaan 30 sentin syvyydeltä, mutta havaitusti rahkasammalta on kuorittu yli 50 sentinkin syvyydeltä.
Kun elävä sammalkerros kuoritaan pois, turvekerros paljastuu, kuten kuiviketurpeenotossa. Paljas turvepinta vettyy helposti, mikä käy ilmi kuvista.
Kuiviketurpeennoston tapaan sammalenkorjuu synnyttää suohon ”altaita”, jotka ohjaavat veden kulkua, ja myös saavat veden kertymään keruualueelle.
Sammalet ja kasvillisuus siirtyvät vettyvälle alueelle hitaasti, jos ollenkaan. Vetisellä turvepinnalla kasvavat sammalet ja kasvillisuus ovat erityyppisiä kuin suon pinnalla ennen kuorintaa esiintynyt lajisto. Tämä lajisto ei pysty palaamaan korjuualueelle vuosikymmeniin, jos silloinkaan, mihin oheiset kuvat viittaavat.