Kannanotto: Kannusteita metsien monimuotoisuuden ja hiilinielun säilyttämiseen

Luonnonsuojeluliitto Kymenlaakson syyskokouskannanotto:

Kannusteita metsien monimuotoisuuden ja hiilinielun säilyttämiseen

Metsät ovat jälleen politiikan polttopisteessä. Syynä on ainakin kolme asiaa. Metsäluonnon tila on jatkanut heikentymistään, ja sama kehitys on metsien hiilinielulla. Taustalla on pitkään jatkunut metsien käyttö ensisijaisesti puunjalostusteollisuuden tarpeisiin. Viimeaikoina metsien merkitys aikamme tärkeimpien ympäristökysymysten, ilmastonmuutoksen ja luontokadon, hallinnassa on vahvistunut. Kansainvälinen ja EUlähtöinen säätely pyrkii puuttumaan tähän, mutta Suomellakin on ollut kunnianhimoa ilmastonmuutoksen hillintään. Tehdyt sitoumukset joutuvat nyt puntariin, kun uusia jo valmistellaan EU:n biodiversiteettistrategiaa toimeenpantaessa.

Asetelma on nostanut pintaan valtakamppailun. Kuka määrää, miten ja kuinka paljon metsiä tulee käyttää tai olla käyttämättä? Kamppailu kärjistyi äskettäin eduskunnassa EU:n ennallistamisasetuksen ja luonnonsuojelulain uudistuksen valmistelussa. Asia tiivistyy kahteen kysymykseen. Tulisiko metsänhakkuiden vaikutuksilla luontoon olla seurauksensa myös yhteiskunnassa? Entä tulisiko hakkuutapoja ja -määriä muuttaa, etteivät vaikutukset luonnossa olisi niin voimakkaita?

Tähän asti metsänhakkuut ovat olleet irtikytkettyjä niiden seurauksista luonnossa. Hakkuumäärät ovat riippuneet kysynnästä, eli markkinoista. Pitkänajan trendinä on ollut hakkuumäärien nousu. Hakkuiden rajoittaminen ei ole ollut poliittisesti vaihtoehto. Metsälaki, hyvän metsänhoidon suositukset tai sertifikaatit eivät ole riittäneet pysäyttämään epäsuotuisaa kehitystä.

Vaikutukset ovat näkyneet Suomen metsissä pitkään, mutta nyt asialla alkaa olla laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä. Aiempi luonnon näennäinen huomiointi metsätaloudessa ei enää riitä. Metsäalan käsitys vastuustaan ilmastonmuutokseen ja luontokatoon on epäselvä, eivätkä päättäjät muuhun ohjaa. Osin tämän vuoksi Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace veivät valtioneuvoston oikeuteen ilmastolain noudattamisesta.

Metsät ovat Suomen keskeisin hiilinielu ja luontotyyppi, mutta ne kuuluvat sille, joka maan omistaa. Kun omistaja myy puuta teollisuudelle, hakkuista johtuva hiilinielun ja monimuotoisuuden menetys ei käy ilmi. Menetys ei ole kuluerä, se ei sisälly lopputuotteen hintaan, eikä se rajoita osapuolten toimivaltaa.

Yksittäisistä puukauppahakkuista muodostuu lopulta metsien hiilinielun heikentyminen, mistä keväästä saakka on uutisoitu. Samasta näkymättömyydestä johtuu uhanalaisten luontotyyppien ja -lajien määrän kasvu, mikä on jatkunut jo vuosia. Tilanteen korjaamisen sijaan puolueet kannatuslukujen nimissä poistivat uudistettavasta luonnonsuojelulaista keinoja monimuotoisuuden parantamiseen. Syy oli raadollinen: maanomistajaa ei saa estää hävittämästä omistamaansa luonnon monimuotoisuutta, eikä toisaalta vastuuttaa sen säilyttämisestä.

Kannusteet hiilinielun ja monimuotoisuuden säilyttämiseen ovatkin nykyisellään liian heikot. Hakkuiden ympäristövaikutusten seuraukset ja kustannukset jäävät luonnon ja muun yhteiskunnan kannettaviksi. Tämä konkretisoituu piakkoin uudella tavalla, mikäli Suomi joutuu ostamaan nieluoikeuksia, jotta metsien liikahakkuut voivat jatkua.

Taloudellisten kannusteiden kehittäminen lienee ainut tapa, jolla metsänhoidon ja -hakkaamisen itseisarvon varaan rakentunut yhteiskuntamme löytää ulospääsyn nykytilanteesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi avohakkuisiin johtavan metsänhoidon tukien vähentämistä sekä hiilinielun ja monimuotoisuuden säilyttämisen korvaamista. Valtionmetsien kohdalla se tarkoittaa hakkuiden merkittävää vähentämistä, jotta voidaan kompensoida Suomelle kohdistuvia velvoitteita ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillinnässä.

Metsätalouden tulee jälleen mahtua maamme metsiin, mistä se on kasvanut ulos kuluneiden seitsemän vuosikymmenen aikana. Metsäluonnon ja hiilinielun hävittämiselle tulee asettaa hinta. Toistaiseksi poliitikot voivat vedota, että luonnon huomioiminen on omistusoikeuteen puuttumista. Kenelle vastuu metsien hiilinielusta ja monimuotoisuudesta kuuluu, jos ei niiden omistajalle? Kukaan muu ei voi tuota vastuuta kantaa. Jotta tämä monille vieras ajatus hyväksyttäisiin helpommin, säilyttäminen tulee korvata omistajalle. Jo tällä hetkellä METSO-suojelussa korvataan puuston hakkuuarvon menetyksestä.

EU-tason säätely tarjoaa muutokselle suuntaviivat. Kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät tulee suojella, kaikista luontotyypeistä suojella tiukasti 10% ja 20% lievemmin, sekä ennallistaa luontotyyppejä. Kyse on samalla aiempien vuosikymmenten virheiden ja vahinkojen korjaamisesta, joihin ei nykytiedon valossa ole enää varaa. Tämän kaiken hyväksyminen on vain monille vaikeaa.