Tuulihaukan nousu on pöntötyksen ansiota

Vielä muutama vuosikymmen sitten Hämeenkyrön peltomaisemasta puuttui lähes kokonaan sille nykyisin niin tunnusomainen näky, myyriä saalistelevan pienen jalohaukan siluetti.

Tuulihaukka (Falco tinnunculus) viihtyy avoimessa peltomaisemassa, jota Hämeenkyrössä riittää. Näin loppukesästä tuulihaukan poikaset ovat jo lähteneet pesästä, joten tuulihaukkoja voi nähdä pellon päällä lukuisia yhdellä kertaa. Tässä vaiheessa pesimäkautta myös isompien haukkojen, kuten ruskosuohaukan ja hiirihaukan poikaset ovat jo lennossa.

Vuonna 1995, kun Martti Ahtisaari oli presidenttinä, pitkän linjan lintuharrastaja, Mahnalan ympäristökoulun rehtorina tuolloin toiminut Hannu ”The Old” Järvinen sai ensimmäisen tuulihaukan pesimään lajille suunniteltuun pönttöön. Tuolloin tuulihaukka oli vielä melko harvinainen näky. Laji kärsi ilmeisesti monen muun petolinnun tavoin ympäristömyrkyistä, jotka vaikuttivat kantoihin kauan, vielä monen yhdisteen kieltämisen ja päästöjen suitsimisen jälkeenkin. Ympäristömyrkyt kertyivät ravinnosta erityisesti ravintoverkon loppupään petoihin, joiden pesimätulos oli heikkoa.

Puoliavoimet pöntöt kelpaavat

Luonnossa tuulihaukka pesii vanhoissa variksen risupesissä, josta emolintu näkee kauas. Niinpä pöntöistä tehtiin puoliavoimia. Pöntöt täytettiin karkealla purulla reunalaudan tasolle saakka, jotta emolintu pystyi tarkkailemaan ympäristöään hautoessaan. Järvinen nikkaroi pönttöjä lisää ja lisää, kunnes pönttöjä oli satoja ja pöntötysalue oli levinnyt jo useamman kunnan alueelle.

Ja tuulihaukka kiitti. Jotkut pöntöt eivät kelvanneet koskaan, mutta monesta pöntöstä kurkki kesäkuun lopulla poikasten valkoiset, untuvaiset päät jo seuraavana vuonna pöntön asentamisesta. Järvinen myös seurasi tuulihaukkojen pesintöjä, alkoi rengastaa poikasia ja toimitti seurantatiedot Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen Rengastustoimistoon.

Parhaimpana vuonna 2013 Järvinen rengasti käsittämättömät 928 tuulihaukkaa. Tuolloin Järvisellä oli 450 tinnupönttöä kahdeksan kunnan alueella Vesilahdesta Laviaan, välissään Hämeenkyrö, Nokia, Viljakkala, Vammala, Mouhijärvi, Suodenniemi. Suurin työ ei kuitenkaan ollut poikasten rengastaminen, vaan kaikki muu: sopivien pönttöpaikkojen etsiminen, pönttöjen nikkarointi, huolto ja vuosittainen siivoaminen. Jokaista pönttöä varten oli myös kysyttävä lupa maanomistajalta.

Tuulihaukka ei suinkaan ollut ainoa laji, jota Järvinen seurasi. Seurantatilastoja kertyi muistakin linnuista, ja satoja pönttöjä ja tekopesiä syntyi monelle muullekin lajille. Vähitellen rakas harrastus alkoi tuntua työltä ja Järvinen luovutti osan pöntöistään toisten rengastajien hoidettavaksi.

Rengastus on kannanseurantaa

Kun 80-luvulla Hämeenkyröstä löytyi kovalla työllä vuosittain 1–2 tuulihaukan luomupesintää, nykyisin keskivertovuonna pesintä aloitetaan noin joka toisessa pöntössä. Hämeenkyrössä pönttöjä on satakunta, ja tänäkin vuonna pesintöjä aloitettiin noin 50 pöntössä. Näiden lisäksi jotkut parit pesivät luonnon pesissä, eli esimerkiksi vanhoissa variksenpesissä.

Tänä vuonna rengastin itse 193 tuulihaukan poikasta 43 pesästä, joista muutama oli naapurikuntien puolella. Lähes kaikki pöntöt olivat Järvisen laittamia, nykyisin mukana on myös joitakin maanomistajien itse ripustamia pönttöjä. Jotta pitkäaikaiset seurantatulokset eivät sotkeennu, itse laittamistaan petolintujen pöntöistä ja varsinkin pesinnöistä on hyvä ilmoittaa paikallisille rengastajille. Moni olikin näin tehnyt ja ilmoittanut Järviselle pesintähavainnoistaan tänäkin vuonna.

Ihan kaikille pesille rengastaja ei välttämättä ehdi sopivaan aikaan: pesinnät ovat kovasti eri aikaisia ja vierekkäisillä reviireillä voi olla jopa kolmen viikon ero. Tuulihaukan poikasilla pysyy rengas jo vähän alle viikon ikäisenä ja noin kaksiviikkoisena poikaset ovat rengastukseen sopivimmillaan. Yli kolmeviikkoisena poikaset alkavat olla niin isoja, että ymmärtävät jo pelätä ihmistä. Tuolloin ne voivat koittaa pomppia pesästä rengastajaa pakoon.

Tuulihaukka ei kärsi rengastamisesta, eikä se hylkää koskaan poikasiaan rengastamisen takia. Alumiininen rengas on kevyt ja jokaiselle lajille on oma sopiva kokonsa, joka ei purista, mutta ei ole turhan väljäkään.

Mitä tietoa rengastuksesta sitten saadaan? Tärkeintä on kannanseuranta. Pitkäaikainen säännöllinen seuranta tuottaa tietoa kannankehityksestä, millä on merkitystä esimerkiksi lajien uhanalaisuuden arvioinnissa. Samalla saadaan tietoa lajien levittäytymisestä, muuttoreiteistä, talvehtimisalueista, iästä ja pesimäkäyttäytymisestä.

Hämeenkyrön peltomaisemassa on vielä tuulihaukan pöntöille sopivia latoja, vaikka osa onkin rapistumassa kasaan. Myös maanviljelijät suhtautuvat tuulihaukkaan myönteisesti: kun pesässä on keskimäärin 4–6 nälkäistä poikasta, niiden kasvattamiseen kuluu myyrä jos toinenkin.

Tuulihaukka on tehokas myyränpyytäjä, sillä se tunnistaa myyrien asuttamat alueet myyrien UV-valoa heijastavien virtsajälkien perusteella. Siinä missä ihmisellä on kolmenlaisia valon eri aallonpituuksille herkistyneitä tappisoluja, linnuilla tappisoluja on neljää tyyppiä, joista neljäs mahdollistaa UV-aallonpituuksien erottamisen.

Toiseksi eniten rengastuksia

Kun katsotaan tuulihaukan rengastustietoja kunnittain vuosina 1995–2019, ja suhteutetaan luku kunnan pinta-alaan, saadaan tuulihaukan menestykselle vahvistus: tuona aikana Suomen kunnista Hämeenkyrössä on rengastettu toiseksi eniten tuulihaukkoja pinta-alaan nähden, yhteensä 3 736 rengastusta eli 7,3 tuulihaukkaa neliökilometriä kohden. Vain (pinta-alaltaan hieman isommalla) Ilmajoella oli rengastettu kyseisenä ajanjaksona enemmän, 4 363 tuulihaukkaa, eli 7,5 neliökilometriä kohden.

Tietysti nämä ovat vain rengastustietoja, eli mitään luonnonpesiä tai renkaatta jääneitä poikueita ei ole mukana. Myös rengastukset riippuvat suoraan siitä, onko paikkakunnalla ketään/montako aktiivista rengastajaa ja kuntien pinta-alatkin ovat voineet muuttua. Luvut kuitenkin antavat suuntaa niin rengastusaktiivisuudesta kuin todellisista tuulihaukkojen tiheyksistä. Tämän perusteella voi siten hyvin sanoa, että Hämeenkyrön tuulihaukkatiheydet kestävät hyvin kansallisen vertailun.
Ilman Järvisen ja muiden pyyteetöntä pöntötystyötä ja asenteisiin vaikuttamista luvut voisivat olla kovin toisennäköiset. Pöntötys nosti tuulihaukan tasolleen.

Tänä päivä Hämeenkyrö peltoineen on todellinen tuulihaukkapitäjä.

 

Teksti: Anne Hirvonen

Kuvat: Kirsi Meriläinen