Menneiltä vuosilta
Yhdistys järjestää tapahtumia, retkiä ja kuvailtoja kaikille luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneille. Tulevat tapahtumatiedot löydät etusivulta. Tervetuloa mukaan!
Ja tapahtui vuonna 2024…
Toimintavuoteen lähdettiin lintujen siivin. Keskiviikkona 6.3. Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoinen alusti, mitä linnut kertovat viimeaikaisista ympäristömuutoksista. Yhteistyössä EKLY:n kanssa järjestettyyn tilaisuuteen saapui paikalle reipas 40 kuulijaa. Alkuun käytiin läpi linnustoon liittyviä seurantoja, joista löytyy melkeinpä jokaiselle omaan makuun sopiva harrastusmuoto – alkuun pääsee vaikkapa talvilintulaskennalla, ruokintapaikkaseurannalla tai vesilintulaskennalla. Pesäkortinkin voi täyttää. Seuraavaksi käytiin läpi linnuston tilannetta erilaisissa elinympäristöissä. Metsissä talvilintujen määrät ovat olleet laskusuunnassa, ja varsinkin vanhojen metsien lajit ovat vähentyneet. Soiden linnut ovat niin ikään taantuneet ja peltomailla varsinkin avomaalajit ovat selvästi vähentyneet. Eikä kovin hyvin mene rehevien lintuvesien lajeillakaan. Sen sijaan suurikokoisilla linnuilla tilanne on keskimääräistä parempi. Esimerkiksi joutsenet, useat hanhet, haikarat, kotkat, kurki ja korppi ovat runsastuneet. Lopuksi käytiin läpi ilmastonmuutoksen vaikutuksia, jotka heijastuvat monella tasolla niin lajien runsaudessa, pesinnän ja muuton aikatauluissa kuin lintujen rakenteessakin. Esimerkiksi vesilintujen talvirunsaudet ovat selvässä kasvussa, lintujen pesintä on aikaistunut ja monet eteläiset lajit runsastuvat. Ilmaston lämpenemisestä ja varsinkin leudommista talvista hyötyneisiin lajeihin kuuluvat muun muassa mustarastas ja peukaloinen sekä harmaahaikara. Keskimäärin linnut ovat levinneet pohjoisen suuntaan 1,5 kilometriä vuodessa. Suojelualueet turvaavat varsinkin pohjoisessa lajien siirtymismahdollisuuksia.
Tiistaina 12.3. kokoontui yhdistyksen sääntömääräinen kevätvuosikokous. Toimintakertomus ja tilinpäätös summasivat aktiivisen ja taloudellisestikin onnistuneen vuoden. Kokouksen perään Viekas-LIFE -hankkeen Etelä-Karjalan aluekoordinaattori Jari Kiljunen kertoi viime vuonna päättyneen VieKas LIFE -hankkeen (2018–2023) torjuntatöistä ja tuloksista kaakonkulmalla. Suomen luonnonsuojeluliitto torjui yhdessä hankekumppaneidensa kanssa kolmea Suomen luonnolle haitallista vieraslajia: jättiputkea, jättipalsamia sekä keltamajavankaalia. Kiljusen johdolla varsinkin jättipalsamit saivat Lappeenrannassa kyytiä, mutta myös keltamajavankaalia kuritettiin Ylämaalla. Joitakin palsamikohteita saatiin puhdistettua kokonaan, mutta keltamajavankaalin parissa torjuntatyöt vielä jatkuvat yhdistyksen helatorstain retken yhteydessä.
Keskiviikkona 5.4. Luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta tarjosi ajankohtaisen ja kaakonkulmalle räätälöidyn katsauksen metsäluontoon. Melkein parituntisen aikana käytiin läpi mm. metsälakikohteita ja niihin liittyviä ongelmia sekä luonnonmetsiin ja niiden määrittelyyn kohdistunutta edelleen jatkuvaa kartoitushässäkkää. Halme avasi metsien monimuotoisuuteen liittyvää tutkimusta konkreettisten esimerkkien kautta, joista noin 25 kuulijan oli helppo päästä jyvälle. Kenellekään tuskin jäi epäselväksi, että esimerkiksi metsäpuro tarvitsee molemmille puolilleen vähintään 30 metriä leveän tyystin käsittelemättömän puustoisen suojavyöhykkeen, jos ympäröivät metsät hakataan.
Säätiedotteet lupailivat ennakkoon ankeaa retkisäätä, mutta helatorstaina 9.5. aurinko paistoi ja päivä oli lämmin, kun kymmenen henkilön porukka tutustui Ylämaan arboretumiin eli puulajipuistoon. Kari Junnola aloitti elävän kasvikokoelmansa kartuttamisen jo 1980-luvulla. 1500 lajin ja lajikkeen joukosta bongattiin keväisessä asussaan monta eksoottista vierasta, kuten seitsensormiaralia, isohöyhenpensas, lamoherukka, pari puksia ja iso liuta erikokoisia pihtoja ja tuijia. Näiden alla maisemaa värittivät valko- ja sinivuokot, näiden seassa jokunen kelta- ja ternivuokkokin, pystykiurunkannukset ja kevätesikot sekä monenlaiset imikät. Kosteammalla kohdalla kukkivat mukulaleinikit ja karummalla kumpareella hämeenkylmänkukat. Perhosiakin kukat vetivät puoleensa! Retken jälkeen koko joukkue siirtyi Jari Kiljusen johdolla haitalliseksi vieraslajiksi luokitellun keltamajavankaalin kimppuun. Kasvia on hävitetty paikalta jo usean vuoden ajan, joten paljon ei enää ollut kaiveltavaa. Muutamat valkomajavankaalit arboretumin isäntä kuitenkin suojasi merkkipaaluilla, etteivät ne vahingossakaan nousseet maasta! Kaikkiaan retki ja talkoot kestivät noin kolme tuntia.
Aurinkoa (ja hyttysiäkin!) riitti, kun 20 retkeläistä suuntasi tiistaina 21.5. luonnonsuojeluliiton lähiluonto-vuositeemaan liittyen Pappilanniemen lehtoon. Puolentoista tunnin aikana ehdittiin sopivasti kiertää kivituhkapäällysteinen luontopolku, joka kelpasi myös rattaissa istuville pienemmille retkeläisille. Vuonna 2017 perustetun lähes 30 hehtaarin luonnonsuojelualueen vaihteleva maasto lukuisine luontotyyppeineen tarjoaa puitteet todella lajirikkaalle luonnolle: niemessä viihtyvät niin rehevien lehtojen kuin karujen mäntykankaiden lajit. Elonkirjoa täydentävät kallioiset ympäristöt: niemen sisäosissa peruskallio paljastuu varjoisina lehtokallioina, rannoilla puolestaan jylhän paahteisina kalliorinteinä tai laakeina silokallioina. Retkellä keskityttiin erityisesti kevätasuiseen lehtoon ja sen lajistoon. Ruohoja oli runsaasti: kieloa isoina mattoina, kevätlinnunhernettä ja sinivuokkoja sekä loppukesästä myrkyllisiä marjoja tarjoavat suden- ja konnanmarja. Tiheästä pensaskerroksesta löytyivät lehtokuusaman ohella koiranheisi ja näsiä sekä iso liuta lehtipuita – pihlaja, paatsama, raita, tuomi, tuomipihlaja, metsälehmus, vuorijalava, tammi ja vaahtera. Lopputentissä ryhmä nimesi kaikki puunäytteet ja hankalammaksikin osoittautuneet saniaiset lajilleen. Ei siis ihan turha reissu!
Pilvipoutainen sää suosi, kun lauantaina 8.6. Riihilahden niittyjen rehevimpiä osia niitettiin. Varsinkin vuohenputket, koiranheinät ja -putket sekä nurmipuntarpää saivat kahdeksalta talkoolaiselta kyytiä. Kahvitauon jälkeen niitos vedettiin pressuilla muutamaan aumaan maatumaan. Valitettavasti talkoon yhteyteen suunniteltu Luonto-Liiton leiri peruuntui pienen osallistujamäärän vuoksi.
Luonnonkukkien päivän kasviretki sunnuntaina 16.6. vei seitsemän retkeläistä Luumäen lähteille Salpausselän rinteille Someronmäellä. Anna Vuori opasti mukavan lämpimässä – ja lähes hyttysettömässä! – säässä yhdelle Etelä-Karjalan hienoimmista lähteiköistä, jossa hetteiset tihkupinnat täplittivät jykevää korpikuusikkoa. Paikalta aiemmin kirjattua kasvilajistoa tallentui niin retkeläisten kuviksi kuin Lajitietokeskuksen havainnoiksi: hento- ja korpi- sekä tuppi- ja riippasaran ohella eteen osuivat mm. herttakaksikko ja harajuuri, suo- ja korpiorvokki sekä tavallisempien suursaniaisten lisäksi korpialvejuuri. Varsinaista lähdelajistoa edustivat lähdetähtimö sekä alueelta pitkään tunnettu metsälitukka. Lähteiden sammallajistoon ei retken aikana ehditty syventymään, joten löydettävää jäi vielä tulevillekin luonnonkukkien päiville.
Linnoituksen kasviretki tiistaina 30.7. ajoittui myöhäiseen ajankohtaan, mutta suopayrtti, harmio, kissankello ja moni muu oli vielä täydessä kukassa. Kaikkiaan 15 retkeläistä teki Linnoituksen pohjoispuoliskolla reippaan tunnin pikakierroksen lähestyvän kuuron edessä, ja melkein kastumatta selvittiinkin. Ketorinteellä tutkailtiin mm. keltamaksaruohoa, ketokäenminttua ja jänönapilaa, ylätasanteella puolestaan ihmeteltiin nurmikon sinnikkäimpiä, kuten piharatamoa ja kaunokaista. Lopussa haettiin vielä Katariinantorin nupukivien raoista punasolmukki – rentohaarikko sen sijaan jäi näkemättä, vaikka laji onkin Suomessa eniten yleistyneiden kasvien kärkikolmikossa.
Riihilahden niittotalkoissa lauantaina 17.8. aurinko paistoi ja hiki virtasi. Sadetta viikonlopuksi ennustaneen Forecan takia osa niityistä ajeltiin jo edellisenä päivänä, ja seitsemän talkoolaisen voimin loputkin heinät kaatuivat monen viikatteen ja yhden työnnettävän niittokoneen voimin. Niityllä näyttäytyi myös niittopäivän aikana runsaasti herhiläisiä, ja kahvituokion yhteydessä pesäkin löytyi – vilkasliikkeinen kulkuaukko suoraan pääoven yläpuolella ja upea pesän vinttikamarin katossa! Paikalle palataan viikon päästä haravoinnin merkeissä.
Riihilahden niityn haravointitalkoot lauantaina 24.8. alkoivat epäuskoisissa merkeissä. Siirtolavaa ei niityn reunalla näkynyt, joten ensimmäiset heinäkuormat vedettiin vain isoon läjään. Ja kun lava saatiin paikalle, sehän täyttyi nopeasti ja tehokkaasti ylhäällä huseeranneen Kaapon johdolla. Edellispäivän runsaat sateet tekivät haravointiurakasta ennakoitua raskaamman, mutta kahdeksan talkoolaista jaksoi painaa tiukasti loppuun asti. Kuudessa tunnissa koko niitty oli siistitty ja siirtolava täytetty reunojaan myöten niitoksella. Loistava tiimi ja mahtava lopputulos!
Anolan kedon niitto- ja haravointitalkoot Joutsenossa operoitiin tiistaina 27.8. harmillisen pienellä porukalla. Viiden henkilön voimin saatiin kuitenkin niitto tehtyä ja heppoinen niitos vedettyä pajupensaikon suojiin maatumaan. Lopuksi avarrettiin vielä ketomaisemaa kahden männyn edestä. Niiden oksat läjitettiin yhteen ja järeämpi puuaines toiseen kasaan niityn reunalle. Ennen ukkoskuuroa ehdittiin tutkailla vuonna 2004 otettua kuvaa, joka ilmensi hyvin kedon yleisilmeen muutosta vain parissa vuosikymmenessä. Varsinkin paahteisinta ympäristöä vaativat lajit ovat kedolta väistyneet, joten maiseman avartamista on tarkoitus jatkaa myös tulevien talkoiden yhteydessä. Ja naapurin peltoautoilun toivottiin niin ikään keskittyvän jatkossa muualle kuin kedon paahteisimmille osille…
Syksyinen suoretki lauantaina 5.10. vei 13 kulkijaa Konnunsuon Hyvättilänsuolle. Oppaina toimivat luonnonsuojeluasiantuntija Susanna Lahdensalo Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja yhdistyksen pitkäaikainen Konnunsuo-aktiivi Martti Karhu, joka näytti aluksi Konnunsuon karttaa vuodelta 1885. Suossa oli silloin melkoisesti enemmän näköä ja kokoa! Parituntisella retkellä kuljettiin ja tutustuttiin erityisesti suon ennallistettuihin osiin: isoja ojia kirjoivat 20-50 metrin välein tehdyt muhkeat padot ja niiden liepeillä pienet allikot. Padotuksen yhteydessä oli myös tehty konevoimin lahopuuta ja vikaantunutta pystypuuta, jotka tulevina vuosikymmeninä osaltaan lisäävät ennallistetun suoluonnon monimuotoisuutta. Jälki näytti jo nyt lupaavalta. Aurinkoinen ja lämmin syyssää suosi retkeläisiä, joille tosin lyhyempikin reitti isovarpurämeellä olisi ehkä riittänyt…
Syysvuosikokous aloitti luontoillan Linnoituksen luonnonsuojelukeskuksessa tiistaina 29.10. Sääntömääräisten asioiden jälkeen 13 kuulijaa pääsi itse asiaan, kun Kuopiosta itsensä paikalle junaillut hankekoordinaattori Ari Jäntti veti yhteen maaliskuussa 2025 päättyvän Liito-orava-LIFE-hankkeen tavoitteita, tekemisiä ja tuloksia. Esitys painottui luonnonsuojeluliiton hankeosuuteen, johon kuului mm. liito-oravan inventointikoulutuksia. Liito-orava esiintyy Euroopan unionissa vain Suomessa ja Virossa, jossa laji on hyvin harvinainen. Lisätietoa liito-oravasta löytyy LIFE-hankkeen sivuilta.
Markku Liljeblad keräsi ensimmäisen perhosensa jo vuonna 1954. Haapaperhosesta alkaneen ja pitkään jatkuneen harrastuksen taustoja ja vaiheita käytiin läpi tiistaina 26.11. luennolla ”Seitsemän vuosikymmentä perhosten perässä”. Kaakkois-Suomen Marttojen tiloihin keräytyi noin 20 kuulijan joukko, joka perhosjuttujen ohessa sai kuullakseen mielenkiintoisia näkymiä menneestä Lappeenrannasta sekä kohtaamisia huippu-urheilijoita ja aina presidenttiä myöten! Hyvin olivat muistissa ja kokoelmassakin vielä tallessa ensimmäiset kiitäjät Lepolan hautausmaan syreeneiltä, ja Taipalsaaren apolloihinkin liittyi elävä tarina. Liljeblad on jaksanut ja jatkanut aktiivisesti perhosten perässä viime vuosiin saakka. Kesällä 2023 hän tavoitti Lappeenrannan seudulta vielä 326 suurperhoslajia ja kuluneeltakin kesältä päiväperhosia 57 lajia ja 4022 yksilöä! Eikös se niin olekin, että kaikki muu paitsi perhosharrastus on turhaa…
…ja vuonna 2023
Toimintavuosi avattiin tiistaina 7.2. hyönteiskuvilla Riihilahden niityltä ja Anolan kedolta. Illan aikana näytöllä vyöryivät ampiaiset ja mehiläiset kaikenlaisessa karvassaan, ja sekaan mahtui myös monta hukkaa, ludetta, koppista ja kultiaista – sekä tietysti perhosia. Esittelystä vastasi luontokuvaaja Timo Nurkka, joka on ikuistanut ja myös pesäpaikkoja järjestämällä mahdollistanut monenlajisten pistiäisten eloa varsinkin Riihilahden niityllä Lappeenrannan Niemisensaaressa. Illan aikana ehdittiin myös Joutsenon Anolan kedolle, jonka hyönteiskuvista vastasi Esa Sojamo. Molemmat niityt ovat olleet yhdistyksen hoidossa yli kymmenen vuoden ajan, ja illan aikana noin 25 kuulijalle kävi selväksi, miksi työtä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Esityksen alkuun Timo tarjosi myös oivallisen aikamatkan Riihilahden niityn historiaan – ilta aloitettiin kuvalla yli sadan vuoden takaa!
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous tiistaina 7.3. hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2022. Kokouksen perään Kaakkois-Suomen ely-keskuksen luonnonsuojelun asiantuntija Kimmo Saarinen kertoi viime kesänä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa tehdyn Natura 2000 -inventointikierroksen havainnoista. Päähuomio oli metsäisissä luontotyypeissä: mitä kuuluu alueen luonnonmetsille, lehdoille ja puustoisille soille? Esitys lähti liikkeelle Uukuniemen Syrjiensärkältä ja päätyi Suomenlahdelle Pyhtään Koukkusaareen ja Kotkan Vuorisaareen. Illan aikana 15 kuulijaa pääsi vierailemaan kaikkiaan 17 Natura-alueella, joilla nykyinen suojelun toteutustapa ei kuvienkaan perusteella turvaa riittävällä tavalla metsäisiä luontotyyppejä. Loppukeskustelussa nousivat esiin erityisesti METSO-suojeluun liittyvät kysymykset ja ongelmat Etelä-Karjalassa.
Tiistaina 18.4. oltiin maailmanlopun tunnelmissa, kun Helsingin yliopiston dosentti ja akatemiatutkija J. Sakari Salonen luennoi aiheesta ”Muinaisia ja tulevia mullistuksia: elämän joukkotuhot ja ihmisen aika.” Liki parituntinen luento pohjautui muutama vuosi sitten julkaistuun kirjaan Viisi maailmanloppua. Maapallon elokehää on kohdannut viimeisen miljardin vuoden aikana useita massasukupuuttoja, joissa enemmistö kaikista eliölajeista tuhoutui. Tiede on hiljalleen muodostanut yhä tarkempaa käsitystä joukkotuhojen syistä. Viimeisten vuosituhansien aikana ihminen on noussut planetaariseksi mahtitekijäksi, jonka vaikutus ulottuu niin meriin, mantereille kuin ilmakehäänkin. Miten ihmisen kasvava vaikutus maapallon ympäristöön ja ilmastoon vertautuu muinaisiin mullistuksiin? Salonen laittoi nykyisen ilmastonmuutoksen muinaisten ilmastovaihteluiden kontekstiin, ja paleoklimatologin puheessa vilahtelivat vuosimiljoonat ja -miljarditkin. Pääpaino oli ilmastotarkastelussa, hiilen kierrossa ja mitä erilaiset skenaariot lupailevat tuleville vuosisadoille. Olemme jo nyt noin 125 000 vuotta sitten vallinneen Eem-lämpökauden lukemissa, mutta pahimman ilmastoskenaarion jyrkät nousut niin lämpötilassa kuin merien pinnan tasossa taidetaan sittenkin välttää. Loppukuvissa parillekymmenelle kuulijalle vilautettiin vielä muutaman mallin hyytävimmät ennusteet: jos pohjoisten jäätiköiden sulamisvedet sotkevat Pohjoisen Atlantin merivirtoja tosissaan, niin Euroopan pohjoisimmat kolkat viilenevät jopa yli viidellä asteella! Ilmastonmuutos ei todellakaan koettele maapallon kaikkia kolkkia tasapuolisesti…
Helatorstaina 18.5. retkeiltiin Joutsenon Ukonhaudoille. 84 hehtaarin Natura-alue on topografialtaan jylhä ja ”maisemakuvaltaan poikkeuksellisen edustava yhtenäinen pohjois-eteläsuuntainen harjumuodostuma, jonka keskellä kulkevassa syvässä ja jyrkkärinteisessä uomassa on kolme suorantaista lampea. Puusto on kuivissa osissa mäntyvaltaista, supissa ja rinteillä kuusivaltaista harjumetsää ääripäinä nuoret mäntytaimikot ja toisaalta ikimetsämäiset kuusikot keloineen.” Parituntinen sujahti mukavassa joskin koleahkon tuulisessa kevätsäässä polkuja tallaten ja suppiin kurkkien. Leijonalaavullekin pysähdyttiin hetkeksi. Kaikkiaan retkelle osallistui 13 henkilöä, joista nuorimmalla oli ikää vasta kolme vuotta – mutta hienosti jaksoi pikkumieskin kävellä loppuun asti!
Talkooviikko Paratiisissa alkoi Riihilahden niittyjen rehevimpien osien esiniitolla lauantaina 3.6. Kymmenkunta talkoolaista olikin vauhdissa, sillä jo päiväruokaan mennessä oli parissa tunnissa niitetty lähes koko alue viikatteiden ja yhden käsiniittokoneen voimin. Ruokailun jälkeen pistettiin kaikkialta niitos pieniin kasoihin, joita jokunen myös ehdittiin kuljettaa pressuilla aumoihin ennen Niemisensaaren kärkeen suuntautunutta metsäretkeä klo 14. Talkoilu jatkui heti sunnuntaina, jolloin suurin osa kasoista kuljetettiin pois ennen Timo Nurkan kuvaesitystä, jossa pääosassa olivat hyönteiset sekä Riihilahden tilan historia. Viimeiset kymmenkunta niitoskasaa poistettiin niityiltä maanantaina 5.6. Kalliosinisiipiä ei talkoiden aikana pilvipoutaisessa säässä ja muutaman sadekuuron keskellä nähty, mutta niityillä lenteli toinen uhanalaiseksi luokiteltu lähilaji, virnasinisiipi. Talkooviikon aikana kaivettiin maasta myös haitalliseksi vieraslajiksi (syystäkin!) luokiteltua lupiinia sekä järjestettiin katiskojen kokoamistalkoot torstaina 8.6. Onnistunut ja tuloksekas viikko kaikkinensa!
Luonnonkukkien päivän kasviretki sunnuntaina 18.6. suuntasi ”jääkauden jäljillä” Lappeenrannan IKEAn tontille – paljaaksi jääneelle hiekkakentälle, joka ei ole enää niinkään paljas. Vieraslaji lupiini on vallannut noin kymmenen vuoden aikana koko ajan enemmän alaa, ja harmaalepät, pajut ja männyt umpeuttavat paikoin kallioista ja soraista hiekkakenttää kovaa vauhtia – todennäköisesti kuten jääkauden jäljiltä kasviton Suomikin vihertyi aikoinaan! Anna Vuoren ohjaamalle retkelle osallistui noin 15 luonnonkukista kiinnostunutta.
Linnoituksen perinteisellä kasviretkellä tiistaina 4.7. oli mukana noin 20 kulkijaa, jotka Anna Vuoren opastuksella astelivat historiaa kukkivilla valleilla pääosin linnoitusniemen pohjoisosissa. Sotatulokkaiden, ikiaikaisten taikayrttien ja tärkeiden ravinto- ja maustekasvien ohella tarjolla oli jälleen kirjava otos ketojen ja niittyjen kasveja. Uusilta paikoilta bongattiin muun muassa koiruohoa eli malia. Linnoituksen alueella on kulttuuri- ja luontopolku, joka mahdollistaa myös omatoimisen tutustumisen Linnoituksen historialliseen kasvimaailmaan.
Riihilahden niityn niittotalkoot järjestettiin lauantaina 12.8. aurinkoisessa poutasäässä. Kahdeksan talkoolaista pisti heinät nurin noin neljässä tunnissa. Työtä tehtiin yhdistyksen oman niittokoneen ohella viikatteilla – tällä kertaa kasvillisuudesta ei paljastunut yhtään ampiaispesää, mutta komeita herhiläisiä liikkui kasvillisuuden seassa koko talkoopäivän ajan saalista etsien. Talkoiden yhteydessä paljaille hiekkamaille levitettiin niittykasvien siemeniä sekä poistettiin vieraslajeja. Lupiineja kaivettiin niityn alueelta joitakin kymmeniä ja lopuksi reunametsikön suojista nypittiin liki 500 jättipalsamia. Talkoilun lomassa kahvi maistui ja vadelmapitko antoi niittäjillekin uutta puhtia!
Riihilahden niityn haravointitalkoot lauantaina 19.8. alkoivat heikossa sateessa, mutta päivän edetessä sää poutaantui. Ensimmäisenä haravoitiin kasaan viikon aikana hyvin kuivunut niitos. Suurin osa heinistä vedettiin pressuilla siirtolavan kyytiin, mutta heinää myös nostettiin muutamille seipäille paikalla kulkevien kauriiden syötäväksi. Kahvitauon jälkeen lavalle kannettiin myös suurten tammien alta kaadetut vaahteran ja tammen taimet. Nyt isot puut tulivat hienosti näkyviin ja pihapiirin maisemakin avautui entisaikojen malliin! Talkoisiin osallistui kaikkiaan kahdeksan henkilöä, jotka jaksoivat huhkia paikalla melko tarkalleen neljä tuntia.
Anolan kedolla talkoiltiin tiistaina 22.8. Sateen uhatessa alue niitettiin jo edeltävänä iltana, ja lopulta kelpo keliä oli tarjolla myös varsinaisena talkoopäivänäkin. Kaikkiaan yhdeksän talkoolaista haravoi niitoksen pressuille ja heinät kuljetettiin perinteiseen maaduttamissäilöön pajupensaikon suojiin – jonka nokkospusikoissa nokkosvieraalla on edelleen lokoisat oltavat. Talkoiden yhteydessä poltettiin edellisvuotiset hakkuutähteet. Loppukeskustelun yhteydessä ihasteltiin ja ihmeteltiin viereistä peltoa, jossa kasvoi hämmentävän muhkeasti tummatulikukkaa, kannusruohoa, valkoailakkia ja ruusuruohoa. Erinomaista niittyä suorastaan!
Syksyiselle sieniretkelle 13.9. lähdettiin sateisena keskiviikkoiltana Pulsan asemalta. Virpi Laamanen, intohimoinen sieniharrastaja ja aiemmin toimineen Etelä-Karjalan sieniseuran puheenjohtaja, johdatteli yhdeksän retkeläisen joukkueen lähimetsään, jonka sammalikoista nousi esiin sieni toisensa jälkeen: nuijamalikka ja kimppujuurekas, vaaleaorakas, löyhkä- ja veriseitikki, mainiot kuusenneulasnahikas ja limanuljaska, pikku- ja haaparousku, kangashapero, nummi- ja kangastatti, isokaulussieni, valko- ja ruostekärpässieni, pulkkosieni ja mesisieni, monta kuukusta ja tuhkeloa sekä joku haarakas ja hiippokin – sekä aika monta muutakin. Ja toki korit täyttyivät myös syötävästä saaliista: kanttarelleista, suppilovahveroista, sikurirouskuista, mustavahakkaista ja lampaankäävistä. Ihan loppuun löytyneen nokirouskun Virpi opasti laittamaan sellaisenaan pannulle. Retken aikana kertyi myös tuhti annos yleistä tietoa sienistä ja niiden keskeisestä merkityksestä metsäluonnolle. Mutta ihan kuivin nahoin ei metsästä sentään selvitty…
Syysmyrsky riepotteli Etelä-Karjalaa, kun sunnuntaina 8.10. oli tarjolla syksyinen retki Taipalsaaren Sarviniemeen. Vain yksi uskalias retkeläinen löysi paikalle sateisen tuulisessa säässä, mutta laavulla tulet paloivat ja makkaraa päästiin paistamaan. Kun sadekin lopulta taukosi, pääsimme pistäytymään Sarviniemen kärjessä vaahtopäitä ihmettelemässä. Paikalta löytyi mukavasti tietoa Saimaan Geoparkista. Mantereesta pitkälle Saimaan syliin työntyvä Sarviniemi on jääkauden tekosia ja kuuluu toiseen Salpausselkään. Lähivesillä on nähty saimaannorppia ja alue on oiva aitiopaikka Saimaan seuraamiseen. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön vuokraamalla alueella on retkeilykatoksia, jotka yhdistyvät esteettömillä kulkusilloilla. Kohteessa on nuotiopaikkoja polttopuineen, patikointipolkuja, uimaranta ja uimakopit. Ilman muuta vierailun arvoinen paikka – ja mieluummin vähemmän tuulisella säällä!
Syysvuosikokouksessa tiistaina 31.10. käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelma saatiin jouhevasti kasaan, luvassa on ainakin 15 tapahtumaa – luentoja linnuista perhosiin, retkiä Ylämaalta Luumäelle ja talkoita perinnebiotoopeista vieraslajien torjuntaan! Luonnonsuojelukeskuksessa pidetyn kokouksen jälkeen yhdeksän kuulijaa vietiin kuvamatkalle valtatie kuuden pientareille. Kesällä 2023 tehty inventointi Lappeenrannasta Imatralle paljasti pientareilta ja liittymistä yli 30 hehtaaria hyvälaatuista niittyä. Niiden lisäksi pientareet tarjosivat harmillisen yltäkylläisesti myös lupiineja sekä rehuvuohenhernettä, kurtturuusua ja muitakin haitalliseksikin luokiteltuja vieraslajeja. Selvityksen tuloksia voi lukea tarkemmin työraportista, jonka linkki tässä: VT6 piennarkartoitus 2023
Toimintavuoden viimeisen tapahtuman pääosassa olivat lohi ja taimen. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöpäällikkönä toimiva Matti Vaittinen kertoi tiistaina 14.11. vaelluskalojen tilasta Etelä-Karjalassa. Rajavesissä lohikalojen tilanne näyttää suorastaan erinomaiselta, helmenä nyt kolmen kosken osalta ennallistettu Hiitolanjoki, jonka poikasmäärät ovat lyöneet tutkijatkin ällikällä. Myös muissa joissa ja jopa Imatran kaupunkipurossa ainakin taimenella menee hyvin. Sen sijaan Saimaan lohen ja taimenen näkymät eivät ole kummoiset. Varsinkin taantuvaa lohikantaa on ylläpidetty jo pitkään kasvatuksin, mutta vesihome viimeisimpänä riesana on tehnyt lohen säilyttämisestä haastavaakin haastavampaa. Marttojen toimitiloissa etäyhteydet olivat hyvässä kunnossa ja kymmenkunta kuulijaa pääsi jouhevasti kyselemään kaloista ja vesien tilasta yleisemminkin.
Ja muutamia vielä vanhempia
Toimintavuosi 2022
Tapahtumavuoteen lähdettiin jälleen verkkoympäristössä, vanhasta muistista mutta turvallisesti etänä. Teemana oli tiistaina 8.2. lähikuvia hyönteisten monimuotoisuudesta: valokuvaaja ja Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Max Söderholm näytti kimalaisia, mehiläisiä, ampiaisia, kukkakärpäsiä, paarmoja ja surviaissääskiä naamasta naamaan uskomattoman hienojen lähikuvien avulla. Kuvat olivat syntyneet kerroskuvaamalla yhteen otokseen kymmeniä, satoja ja jopa yli tuhat erillistä kuvaa. Kovakuoriaisten peitinsiivissä ja pienempien otusten siivissä hohtelivat upeat sävyt, muurahaisleijonan silmä oli oudoimmasta päästä, mutta silti hämmentävintä antia olivat alle millin mittaisten hyönteisten siipien karvat ja pääntakaiset palkeet! Loppuun 18 kuulijaa sai myös nähdä, mistä perhoset ovat saaneet nimensä – värikkäät ja hohtelevat suomut peittävät siipiä kuin kattotiilet. Tunnin esitys avasi ”näkymättömän” hyönteisluonnon monimuotoisuutta uudella tavalla – sekä paljasti, ettei ihan kaikkea vielä tiedetä. Esimerkiksi miksi ampiaisvieras saa yleensä niin äkäisiltä ampiaisilta vip-kohtelun? Esityksessä olivat mukana myös pari vuotta aiemmin palkitut valokuvat mittariperhosten sukuelimistä – hyönteisiä on todellakin karvoihin katsominen, ja sen koon ohella tietysti muoto ratkaisee!
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätvuosikokous oli tiistaina 1.3. Tasihinin talolla pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin niin toimintakertomus kuin tilinpäätös vuodelta 2021. Koronavuodesta huolimatta retket ja muut tapahtumat toteutuivat liki ennakoidulla tavalla, ja vuosi oli myös taloudellisesti hyvä. Heti kokouksen perään Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin tutkija Juha Jantunen kertoi perhoskuvaajan kesästä. Juha vei kuvillaan kymmenkunta kuulijaa matkalle keväästä syksyyn – alkuun päästiin huhtikuisella kangasperhosella ja viimeisenä näytöllä vilahti elokuinen ruostenopsasiipi. Perhosmatkalla käytiin mm. Uukuniemen Suursuolla ja Joutsenon alapitäjän hiekkateiden varsilla, joilla vertailtiin haapaperhosen, häiveperhosen ja pikkuhäiveperhosen eroja niin siipien päältä kuin alta. Öiseenkin perhosmaailmaan tutustuttiin. Perhosbaarin vakiovieraisiin kuuluivat varsinkin yökköset: suruyökkönen, repoyökkönen ja komeat ritariyökköset. Ja toki baarit houkuttelevat muitakin vieraita. Kuvissa seurattiin muun muassa ampiaisten ja perhosten äkäisiä yhteenottoja!
Tiistaina 12.4. Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Kari-Matti Vuori kertoi, miten veteen upotetuilla kuusilla, männyillä ja koivuilla voidaan parantaa vedenlaatua ja vähentää kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. ”Puupohjaisilla uusilla materiaaleilla tehoa metsätalouden vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin” -hankkeessa tutkittiin puuta hyödyntävän uuden biologisen menetelmän tehoa useilla koealueilla Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Pienpuusta kehitettiin uusia vesistökuormitusta pienentäviä rakenteita; risu- ja rankatukkeja sekä -kasetteja, joiden pinnoille kehittyvä biofilmi ja sitä hyödyntävä eliöstö suodatti vedestä ravinteita, humusaineita ja metalleja. Rakenteet pidättivät tehokkaasti myös kiintoainesta. Taloudellisesti vähäarvoisen uppopuuston hallitulla lisäyksellä voidaan parhaimmillaan luoda pysyvä, huoltovapaa ja täysin luonnonmukainen biologinen puhdistamo! Esittäjän ja erittäin mielenkiintoisen esityksen puolesta oli harmillista, että sen kuuli Tasihinin talolla vain kourallinen ihmisiä.
Helatorstain retkikohteena 26.5. oli Pakkalan luonnonsuojelualue Taipalsaarella Saikonkylässä. Ennakkotiedon mukaan Metsähallituksen hallinnoimalla alueella on raivattu puustoa ja paikalla on lampaiden laiduntamaa vanhaa peltoa. Tämä pitikin paikkansa, sillä ensimmäisenä haasteena oli päästä retkikohteelle vankan verkkoaidan taakse – onneksi veräjäkin löytyi! Metsät olivat oikean metsän näköisiä – pääsääntöisesti vanhaa kuusikkoa, jonne oli raivattu monimuotoisuutta tukemaan pienaukkoja, mutta paikoin ohitimme myös kosteampia hieskoivun hallitsemia korpipainanteita ja mäntyjen hallitsemia mäkiä. Isojakin haapoja oli runsaasti, mutta merkkejä liito-oravista ei löydetty. Sen sijaan metsänpohjalta pilkisti monin paikoin lehtokasveja: sudenmarjaa, mustakonnanmarjaa, lehtoarhoa, kevätlinnunhernettä ja jopa valkovuokkoa, jota Etelä-Karjalassa ei kovin usein tule vastaan. Parituntinen hurahti sopivan pilvipoutaisessa säässä nopeasti ja kaikki 16 retkeläistä löysivät tiensä pois metsästä jotakuinkin kuivin jaloin!
Riihilahden niityillä ”esitalkoiltiin” lauantaina 4.6. Parituntisen aikana parturoitiin niityn rehevimpiä osia niin konevoimin kuin viikatteiden voimalla. Reipas kymmenkunta talkoilijaa sai aikaan niitosta siinä määrin, ettei kaikkea ehditty talkoiden yhteydessä poistaa. Toivon mukaan kuivempaa niitosta pääsään poistamaan tulevina viikkoina. Talkoilun päälle oli tarjolla kerrassaan erinomaiset eväät, kahvin ja teen kylkeen jos vaikka minkälaista voileipää ja pullaakin, joten luontoretkelle Niemisensaaren suojeltuun lehmuslehtoon ja saaren eteläosan kärkikallioille päästiin puolilta päivin hyvissä voimin! Aurinko ei valitettavasti näyttäytynyt, joten Saimaan saariston uhanalainen päiväperhonen kalliosinisiipi jäi tällä kertaa näkemättä. Sen sijaan rehevä lehto tarjosi oivan kattauksen metsäkasveja monenlaisista saniaisista lehtojen ruohoihin ja pensaisiin: joukossa oli mm. isoalvejuuri, korpi-imarre, kivikkoalvejuuri, kevätlinnunherne, lehtoimikkä, lehtokuusama, koiranheisi, ja tietysti metsälehmus. Ennakkoon ennustettu saderintama jäi onneksi vaisuksi ja sadetta saatiin vain lyhyen hetken paluumatkalla, jolloin kallioisista kumpareistakin selvittiin kunnialla. Onnistunut retki- ja talkoopäivä kaikkinensa!
Sunnuntaina 19.6. suunnattiin Luonnonkukkien päivän kasviretkellä Hyötiönsaaren suojiin. Liki kaksituntisen ajaksi riitti katseltavaa niin paahteiselta kalliolta kuin lehtometsän suojista, luhtaiselta Saimaan rannalta sekä tienpientareiden tulokkaista. Tienvarresta eteen osui mm. keltanokitkerö ja valkoailakki, lehdon monimuotoista ruohostoa värittivät mm. sini- ja valkovuokko, imikkä ja mustakonnanmarja. Rantakalliolla kasvoi isomaksaruohoa, mutta ennakkoon aavisteltua kalliosinisiipeä ei ajoittain aurinkoisestakaan säästä huolimatta nähty. Sen sijaan tienpientareen aitovirnalla lennähti toinen uhanalainen sinisiipinen, virnasinisiipi. Retken aikana 13 kasvikulkijalle luettiin nimi yli 120 kasvilajille, niiden joukossa aika monta saniaista ja heinääkin. Mahtava retkikohde kerrassaan!
Tiistaina 5.7. parikymmentä retkeläistä lähti matkaan Linnoituksen kasvikierrokselle. Perhospainotteisen alkukeskustelun jälkeen suunnattiin koilliskulmauksen ketorinteelle, mutta jo matkalla tutkailtiin alueen kasvihistoriaa: harmio ja ukonpalko tulivat venäläisten mukana idästä, seinustoilla kasvavasta suopayrtistä tehtiin saippuaa, palsternakka ja piparjuuri olivat tärkeitä hyötykasveja. Minirinteellä säästynyt ukonlaukka sen sijaan on 2000-luvun istutustuliaisia. Paahtuneelta ketorinteeltä kaiveltiin esiin ketoneilikka, kissankello ja monta muuta perinteistä niittykasvia, joiden asemaa vallirinteiden niitto kerran loppukesästä mukavasti turvaa. Heiniäkin tutkailtiin, sillä niitähän retkelle riitti – idänkattara, timotei, nurmipuntarpää, koiranheinä, niitty- ja kylänurmikka, punanata, englanninraiheinä, … Vajaan parituntisen lopuksi kaiveltiin nupukivitien rakosista kaksi vaatimatonta ja helposti huomaamatta jäävää kasvia, punasolmukki ja rentohaarikko. Viimeksi mainittu on lupiinin ja (ruso)amerikanhorsman kanssa vallannut eniten uusia kasvupaikkoja Suomesta viime vuosikymmeninä, joten pienikin voi pärjätä nykymaailmassa!
Anolan kedon niitto- ja haravointitalkoot tiistaina 2.8. sujuivat rutiinilla – ja nopeasti. Suuri osa kedosta oli niitetty jo muutaman päivän ennakkoon, joten heinä oli ehtinyt sopivasti kuivahtaa ja oli köykäistä haravoitavaa. Niittoa myös täydennettiin ensimmäistä kertaa läheisen pellon reunasta. Kolme isoa pressullista heinää raahattiin aiempien vuosien tavoin laitapensaikon suojiin maatumaan. Talkoiden yhteydessä kedolta myös kaadettiin kaksi isohkoa mäntyä, joiden iäksi eräs talkoolainen laski vuosirenkaista 15 ja 25 vuotta – nopeasti ovat puut kasvaneet ketoa varjostamaan! Rungot kerättiin talteen ja oksat kasattiin pellonreunaan vaikkapa syksyistä polttoa odottamaan. Talkoopäiviin osallistui kaikkiaan kahdeksan ihmistä.
Lauantaina 6.8. Riihilahden niityillä niitettiin ja ehdittiin jopa haravoimaankin, sillä eräs luontomies oli täälläkin ennättänyt ulkoiluttaa niittokonetta reippaasti jo edeltävinä päivinä. Muutaman poutapäivän aikana niitos oli ehtinyt hyvin kuivahtaa ja se saatiinkin melkein kaikki pressutettua pois. Haravoitavaa syntyi kuitenkin lisää isoimmalle niittyalalle yhden niittokoneen ja useamman viikatemiehen ja -naisen voimin. Niinpä jatkotalkoiltavaa varmasti riittää viikon päästä. Kaikkiaan talkoopäivään osallistui kymmenen henkilöä, jotka sääennusteiden mukaisesti saivat päivän päätteeksi napakan kuuron niskaansa. Loppukahvittelun lomassa puhuttiin monenlaista luontoasiaa, mm. Riihilahden niityn poikkeuksellisenkin monipuolisesta kultiaislajistosta. Niityltä löytyneelle kimalaispesällekin saatiin lopulta omistajan nimi selville – kaakonkimalainen!
Riihilahden niityn haravointitalkoot 13.8. järjestettiin viikkoa myöhemmin. Kaikkiaan seitsemän talkoolaista harasi hyvin kuivuneen mutta yöllisen sateen kasteleman loppuniitoksen läjiin, jotka kuljetettiin pressuilla vanhojen kasvihuoneiden kivijalkoihin ja osin myös lähimetsän suojiin. Lopuksi viikatemiehet ja -nainen hoitelivat myös viimeisen niittämättömän kohdan, jonka raskaampi niitos vedettiin tuoreeltaan pois alueelta. Kaikkiaan Riihilahden kolmiin talkoisiin osallistui kesän aikana noin 30 ihmistä.
Syksyinen metsä- ja suoretki lauantaina 3.9. johdatti parikymmentä kulkijaa luonnonsuojelualueelle Pulsan kylässä. Parin tunnin aikana eteen osui monta mielenkiintoista ja monenlaisen ympäristön kasvia, esimerkiksi harmio ja valkoailakki, lehtopalsami ja purtojuuri, ratamosarpio ja myrkkykeiso sekä vaivero ja mäntykukkakin. Metsän siimeksessä retkeläiset pääsivät vertaamaan oikean metsän ja metsitetyn pellon kovin erilaisia rakennepiirteitä sekä soiden kirjoa korpimaista rämeisiin. Syötäväksi riitti niin mustikoita, puolukoita, juolukoita kuin variksenmarjojakin, mutta karpalot olivat vielä raakoja. Ennakkoon povatuilta sateilta ei tyystin vältytty, sillä loppumatkalle osui lyhyt kuuro. Pulsan aseman maittavat lopputarjoilut veivät kuitenkin pisaroilta pahimman terän!
Syysvuosikokouksessa keskiviikkona 2.11. käytiin läpi sääntömääräiset asiat, erityisesti seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan ja Kimmo Saarinen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Etelä-Karjalan Marttojen tiloissa pidetyn kokouksen jälkeen Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen apulaisprofessori Markus Kröger kertoi globaalista metsätaloudesta ja sen linkeistä Suomeen. Varsinkin Etelä-Amerikan esimerkeissä nousivat konkreettisesti esiin laajamittainen metsien hävitys ja sen taustalla vaikuttavat tekijät: kullankaivaminen, laiduntaminen ja puuta ahmiva selluteollisuus. Viimeksi mainittuun kytkeytyvät valtavat ja ainakin osin laittomat puuplantaasit ja puuistutukset – geenimanipuloitua eukalyptusta kasvatetaan 3-7 vuoden kiertoajalla ja glyfosaattia ei siellä säästellä. UPM ja Stora Enso nousivat niminä esiin monta kertaa – eivätkä järin hyvässä valossa. Paikalliset vastustavat yhtiöiden toimintaa voimakkaasti ja esityksen kuultua myös perustellusti! Kröger tiesi mistä puhui: hän on kirjoittanut laajalti luonnonvarapolitiikasta, konflikteista, sosiaalisesta vastarintaliikkeestä ja taloudellisista tuloksista, erityisesti rautamalmin louhinnasta ja metsätaloudesta. Hän on myös poliittisen talouden, kehityksen ja globalisaation asiantuntija Latinalaisessa Amerikassa, Intiassa ja Arktisella alueella. Kaikkiaan luentotilaisuuteen osallistui noin 15 henkilöä.
Yhdistyksen toimintavuoden viimeisessä tapahtumassa tiistaina 8.11. vietettiin Ötökkäiltaa Kimmo Saarisen alustamana Tasihinin talolla. Miksi maailma on täynnä pieniä kuusi- ja kahdeksanjalkaisia, miten ötökät vaihtavat muotoa, hankkivat ravintoa ja yrittävät olla pelottavamman näköisiä kuin ovatkaan? Niin, ja mitä ylipäänsä tarkoitetaan sanalla ötökkä? Sehän liittyy niiden kokoon ja jalkoihin… Vastauksia haettiin monenlaisiin ötökkäkysymyksiin: mistä suomalainen ötökkälajisto koostuu, miten kimalainen ylipäänsä kestää ilmassa, ja – mikä on maailman vahvin ötökkä? Herkuleskuoriainen, joka nostaa 850 kertaa oman painonsa! Illan edetessä nousivat esiin niin hyttyset, mäkärät, paarmat kuin pistiäisetkin. Loppuun vielä hieman testattiin, miten hyvin ötökkätietoa oli tallentunut matkaan… Parituntista ötökkäkimaraa seurasi 13 kuulijaa. Toimintavuosi päättyi marras-joulukuun vaihteessa, kun Riihilahden niittyjä kunnostettiin 30.11.-1.12. Kaakkois-Suomen ely-keskuksen myöntämän HELMI-rahoituksen turvin. Kolmen päivän urakoinnin myötä saatiin poistettua ison kasvihuoneen, taimikasvihuoneen ja kanalan betoniset perustukset sekä kasvihuoneen verstas. Myös pienen navetan ja torpan väliselle paahderinteelle vuosien saatossa levinneet rusopajuangervokasvustot saivat kauhakyytiä. Rinteelle ja poistettujen rakenteiden paikalle tuotiin hienoa hiekkaa, jolla maat tasattiin ja samalla luotiin tulevia vuosia varten hyvät olosuhteet niin ketokasvillisuudelle kuin maassa pesiville hyönteisillekin. Kunnostustoimilla luotiin myös paremmat edellytykset perinnebiotoopin jatkohoidolle, niittyjen mahdolliselle laidunnuksellekin, ja ne kohensivat merkittävällä tavalla alueen yleisilmettä ja upean vanhaa miljöötä, Saimaan saaristolaistilojen helmeä 1900-luvun alun rakennuksineen, vanhoine metsineen ja niittyineen. Alla olevan ”ennen”-kuvagallerian tallensi Kimmo Saarinen ja ”jälkeen”-kuvagallerian Timo Nurkka.
Toimintavuosi 2021
Yhdistys starttasi koronavuoteen 2021 turvallisesti verkkoluennon merkeissä, kun Matti Hakulinen luennoi tiistaina 9.2. Saimaan altaan historiasta. Alkuun hän kertasi miljoonien vuosien takaiset tapahtumat, jotka taustoittivat Järvi-Suomen kehitystä. Esityksen pääpaino oli kuitenkin viimeisten 15 000 vuoden aikaisissa hetkissä, kun luja kalliokuori oli hioutunut ja puhdistunut jääkauden jäämassojen liikkuessa. Saimaan allas kuroutui monivaiheisten jääjärvivaiheiden jälkeen Itämeren Ancylusjärven yläpuolelle noin 9 800 vuotta sitten. Sen jälkeen maankuoren epätasainen kohoaminen on vaikuttanut vedenpintojen muutoksiin. Kaakkoon tulviva vesi aukaisi uuden lasku-uoman ensin Ristiinassa noin 6700 vuotta sitten ja sitten Lappeen Kärenlammella noin 6300 vuotta sitten, kunnes lopulta mursi Ensimmäisen Salpausselän Vuoksenniskalla noin 6000 vuotta sitten. Verkkoluentoa seurasi yli 70 kuulijaa alusta loppuun, parhaimmillaan kuulijoita oli mukana liki 80. Mielenkiintoisesta aiheesta voi lukea lisää, sillä Matti Hakuliselta on ilmestynyt Saimaan vaiheista neljä kirjaa: ”Saimaan jääjärvet – sininen hetki yli 10000 vuotta sitten” (2009), ”Suursaimaa – Hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten” (2012), ”Tuhat vuotta Saimaan maailmassa” (2015) ja viimeisimpänä ”Vuoksi, Nevan sivujoki” (2018).
Tiistaina 2.3. aloitettiin yhdistyksen sääntömääräisellä kevätvuosikokouksella, jossa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2020. Kokouksen perään oli Kimmo Saarisen verkkoluento ”Rautateiden vihreät kulkurit”, jossa käytiin läpi ratapenkereiden ja -pihojen karuja kasvuolosuhteita, tavallisimpia rautateitä pitkin matkanneita kasvitulokkaita sekä muutamia mielenkiintoisia paikkoja vanhan Pietarin radan varrelta Riihimäeltä Kouvolaan sekä yhdistyksen kotinurkilta Lappeenrannasta ja Imatraltakin. Kokoukseen osallistui verkossa yhdeksän ja verkkoluentoon 17 kuulijaa.
(23.3. Juha Taskisen luento Saimaa-trilogian kolmesta kirjasta peruuntui koronatilanteen aiheuttamien kokoontumisrajoitusten takia – luento onnistui kuitenkin syksyllä.)
Tiistaina 18.5. otettiin varaslähtö luonnon monimuotoisuuden päivään (22.5.). Virtuaalimatkan monimuotoisuuden ytimeen, Amazonian alueen sademetsiin, tarjosi Turun yliopiston professori Ilari Sääksjärvi aiheena ”Tuntematon maa – Amazonian luonnon monimuotoisuus”. Suomen Luontopaneelin varapuheenjohtaja on selvittänyt erityisesti sademetsien loispistiäisiä ja niiden monimuotoisuutta Andeilla ja Amazoniassa. Mielenkiintoisen ötökkämaailman ohessa 18 kuulijalle avautui näkymiä niin Amazonian alueen huimaan kokoon, sademetsätyyppien moninaisuuteen, alueen mahdollisuuksiin ja uhkakuviin kuin alueen kulttuuriin. Esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa esiin nousi myös muutaman vuoden takainen löytö Suomesta, liekö maailman ainoa huovuttava loispistiäinen! Sen löytää myös YouTube-palvelusta. Luonnon monimuotoisuudesta kannattaa lukea lisää Sääksjärven blogitekstistä.
Kesän retkitoiminta lähti käyntiin lauantaina 5.6. Joutsenon Kuurmanpohjassa. Kohteena oli Tikanhuudon lehmuslehto, ja komeita metsälehmuksia löydettiinkin. Niiden seurassa kasvoi lehtivihreätön orkidea, pesäjuuri, jonka ensimmäiset kukat olivat parhaillaan avautumassa. Paikalle oli kertynyt myös melkoinen joukko hyttysiä, jotka ilahtuivat enemmänkin 14 retkeläisestä. Suokumaantien pohjoispuolen kuusikosta käytiin bongaamassa myös ylivuotisia pesäjuuria, samalla kun joukkue kiipesi komealle kallionkielekkeelle tummaraunioisen etsintään. Tämän pienen saniaisen lähimmät tunnetut kasvupaikat löytyvät Ylämaalta ja Parikkalasta. Retkellä katseltiin enemmänkin tavallisten saniaisten tuntomerkkejä: vieläkö erottaisitte kallioimarteen, metsäimarteen, korpi-imarteen, haurasloikon, metsäalvejuuren, kivikkoalvejuuren, hiirenportaan ja sananjalan?
Luonnonperintösäätion Riihilahden tiluksilla aloitettiin niittotalkoilun merkeissä lauantaina 12.6. Vajaan kymmenen ihmisen joukolla niitettiin käsipelillä kasvillisuudeltaan rehevimpiä kohtia – varsinkin vuohenputket saivat kyytiä. Niittoja täydennettiin vielä seuraavalla viikolla: ammattimaisempaa niitto-osaamista ilmensi kerrassaan suoriin riveihin jätetty niitos! Helteisen viikon aikana mainiosti kuivunut niitos haravoitiin isoihin kasoihin lauantaina 19.6. Vain muutaman talkoolaisen voimin kasoja ei jaksettu siirtää heti pois alueelta; osansa teki liki 30 asteen helle. Riihilahden perinnebiotooppien varsinaiset niitto- ja haravointipäivät järjestetään perinteiseen tapaan elokuussa.
Sunnuntaina 20.6. Luonnonkukkien päivän retkikohteena on Seuratalo Jukolan pihapiirissä sijaitseva keto Luumäen Taavetissa. Aurinkoisen kuumassa säässä paikalle uskaltautui kahdeksan ihmisen joukko. Nurmiröllin hallitsemalta kenttäkedolta löydettiin monta tuttua ketokasvia: huopakeltano, ketoneilikka, ketotuulenlento, kissankello, punasolmukki, pölkkyruoho, ruusuruoho, jne. Harvemmin nähtyjä tai tunnettuja lajeja olivat mm. harmio, heinäratamo, keto- ja kevättädyke sekä pihakurjenpolvi. Osa retkeläisistä jaksoi vielä innostua Taavetin Linnoituksen valleille, joilla ainakin huopakeltanot ja mäkitervakot kukkivat todella komeasti.
Tiistaina 29.6. oli Linnoituksen kasviretken aika. Tällä kertaa reitti suuntautui Vesiportin kautta kaupunginlahden puoleisille keto- ja niittyrinteille, jossa eteen osui kaiken muun ohessa mm. palsternakka ja tummatulikukka. Tutumpien niittykasvien ohessa perehdyttiin myös heinien määrittämiseen: punanata, koiranheinä, nurmipuntarpää, timotei, nurminata, nurmirölli, idänkattara, englanninraiheinä, … Mutta kastikoita ei nähty! Nousu etelävallien kulmaan toi 17 retkeläisen eteen neidonkielen ja myrkkykatkon, joka saatteli aikoinaan Sokrateen viimeiselle matkalleen Haadekseen. Perinteiseen tapaan retki aloitettiin harmiosta ja ukonpalosta, Linnoitusmäen leimallisimmista kasvitulokkaista idästä – sekä tietysti hullukaalista, joka ilahdutti Kristiinan työtupien seinustalla useammankin yksilön voimin.
Anolan kedon niitto- ja haravointitalkoot järjestettiin tiistaina 3.8. Käytössä oli tällä kertaa yksi niittokone ja siimaleikkuri, joilla niitto-operaatio sujui sutjakasti. Kun sääkin oli sopivan pilvinen ja kesän tasoon nähden jopa vilakka, mäkäristäkään ei ollut haittaa! Kymmenen talkoolaista harasi heinät kasaan ja pressun kanssa reunapusikon suojiin noin kahdessa tunnissa. Puskan kätköissä nokkospöheikössä elelee edelleen merkillinen loiskasvi, Cuscuta!
Riihilahden perinnetilan niittotalkoot lauantaina 7.8. Lappeenrannan Niemisensaaressa kokosi paikalle kymmenen talkoolaista. Osa operoi viikatteen kanssa ja yksi ajoi niittokonetta, muutama hävitti jättipalsamia lähimetsän reunasta ja toiset röyhähtäneitä pajuangervoja ja ruusuja pihapiiristä. Pilvipoutainen sää suosi ja mäkäriä oli mukana erittäin kohtuullisia määriä! Alkukesällä tehtyjen niittojen ansiosta talkookahveille päästiin jo puolen päivän maissa. Kahdessa tunnissa ehdittiin niittää kaikki alkukesällä niittämättä jääneet alueet. Haravointitalkoot lauantaina 14.8. järjestettiin aamuisten sateiden perään. Kaikkiaan 11 talkoolaista harasi niitoksen läjiin ja läjät kuljetettiin pressuilla lähimetsän kätköihin. Valmista tuli parissa tunnissa juuri sopivasti ennen seuraavaa saderintamaa. Talkoiden yhteydessä kuvattiin pienimuotoista videota, joka saataneen kaikkien nähtävillä vielä syksyn aikana.
Syksyisen merenrantaretken kohteena lauantaina 18.9. oli Santalahden luontopolku Kotkan Mussalossa. Kuuden retkeläisen joukkue kiersi mukavan leppoisassa syyssäässä 2,1 km rantapolun, jolta avautuvat hulppeat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Polun varrella kohdattiin mm. rapakiveä ja pirunpeltoa, muinaismuistolain suojaamat Syrakin portaat sekä merenrannan kasveja ja lintuja. Reitin puolivälissä laakea avokallio sopi oivasti retkieväiden maisteluun!
Peruuntumisten ja siirtojen jälkeen Juha Taskinen pääsi vihdoinkin tiistaina 26.10. ääneen Lappeenrannan kirjastolla. Reipas 30 kuulijaa pääsi eläväiselle kirja-aikamatkalle 1970-luvun lopulta tähän päivään. Maanviljelystä ja ensimmäisistä norppakuvista liu’uttiin pääteemaan, Saimaa-trilogian kolmen kirjan pariin – Unelma Saimaasta, Paluu Saimaalle ja Jää hyvin saimaannorppa. Niiden ohessa oli aikaa muistella myös muita norppa-aiheisia ja muunlaisiakin teoksia sekä luontoreissuilla syntyneitä luontodokumentteja. Illan aikana käytiin myös Laatokalla ja Etelämantereella, ja lopussa kuvamatka suuntautui Vienan Karjalaan, josta Juha lupasi vielä joskus kirjankin kirjoittaa. Yhdistyksen syysvuosikokous pidettiin Järvimaailma Saimaariumin tiloissa keskiviikkona 27.10. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 olivat jo hyvällä mallilla ja uusi hallituskin saatiin kokoon liki täysimääräisenä. Kokouksen perään geologi Kaisa-Maria Remes johdatteli kuulijat katsomaan erityisesti Järvi-Suomen maisemamaalauksia geologisesta näkökulmasta. Hän avasi maalauksien avulla Saimaa Geopark -alueen kallioperän ja maaperämuodostumien syntyä sekä Saimaan vaiheita. Teoksista hän nosti esiin niin kalliopaljastumia ja -jyrkänteitä, harjuja, drumliineja ja muita jääkauden jälkiä kuin hiekkakuoppiakin – sekä tietysti järvimaisemia ja koskia, erityisesti Vuoksen kuohuja sekä talvi- että kesäasussaan. Erään saksalaisen taiteilijan näkemys kuohuvasta Vuoksesta muistutti kyllä enemmän Niagaran putouksia…