Tapahtumavuoteen lähdettiin jälleen verkkoympäristössä, vanhasta muistista mutta turvallisesti etänä. Teemana oli tiistaina 8.2. lähikuvia hyönteisten monimuotoisuudesta: valokuvaaja ja Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Max Söderholm näytti kimalaisia, mehiläisiä, ampiaisia, kukkakärpäsiä, paarmoja ja surviaissääskiä naamasta naamaan uskomattoman hienojen lähikuvien avulla. Kuvat olivat syntyneet kerroskuvaamalla yhteen otokseen kymmeniä, satoja ja jopa yli tuhat erillistä kuvaa. Kovakuoriaisten peitinsiivissä ja pienempien otusten siivissä hohtelivat upeat sävyt, muurahaisleijonan silmä oli oudoimmasta päästä, mutta silti hämmentävintä antia olivat alle millin mittaisten hyönteisten siipien karvat ja pääntakaiset palkeet! Loppuun 18 kuulijaa sai myös nähdä, mistä perhoset ovat saaneet nimensä – värikkäät ja hohtelevat suomut peittävät siipiä kuin kattotiilet. Tunnin esitys avasi ”näkymättömän” hyönteisluonnon monimuotoisuutta uudella tavalla – sekä paljasti, ettei ihan kaikkea vielä tiedetä. Esimerkiksi miksi ampiaisvieras saa yleensä niin äkäisiltä ampiaisilta vip-kohtelun? Esityksessä olivat mukana myös pari vuotta aiemmin palkitut valokuvat mittariperhosten sukuelimistä – hyönteisiä on todellakin karvoihin katsominen, ja sen koon ohella tietysti muoto ratkaisee!
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätvuosikokous oli tiistaina 1.3. Tasihinin talolla pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin niin toimintakertomus kuin tilinpäätös vuodelta 2021. Koronavuodesta huolimatta retket ja muut tapahtumat toteutuivat liki ennakoidulla tavalla, ja vuosi oli myös taloudellisesti hyvä. Heti kokouksen perään Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin tutkija Juha Jantunen kertoi perhoskuvaajan kesästä. Juha vei kuvillaan kymmenkunta kuulijaa matkalle keväästä syksyyn – alkuun päästiin huhtikuisella kangasperhosella ja viimeisenä näytöllä vilahti elokuinen ruostenopsasiipi. Perhosmatkalla käytiin mm. Uukuniemen Suursuolla ja Joutsenon alapitäjän hiekkateiden varsilla, joilla vertailtiin haapaperhosen, häiveperhosen ja pikkuhäiveperhosen eroja niin siipien päältä kuin alta. Öiseenkin perhosmaailmaan tutustuttiin. Perhosbaarin vakiovieraisiin kuuluivat varsinkin yökköset: suruyökkönen, repoyökkönen ja komeat ritariyökköset. Ja toki baarit houkuttelevat muitakin vieraita. Kuvissa seurattiin muun muassa ampiaisten ja perhosten äkäisiä yhteenottoja!
Tiistaina 12.4. Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Kari-Matti Vuori kertoi, miten veteen upotetuilla kuusilla, männyillä ja koivuilla voidaan parantaa vedenlaatua ja vähentää kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. ”Puupohjaisilla uusilla materiaaleilla tehoa metsätalouden vesiensuojeluun ja vesistökunnostuksiin” -hankkeessa tutkittiin puuta hyödyntävän uuden biologisen menetelmän tehoa useilla koealueilla Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Pienpuusta kehitettiin uusia vesistökuormitusta pienentäviä rakenteita; risu- ja rankatukkeja sekä -kasetteja, joiden pinnoille kehittyvä biofilmi ja sitä hyödyntävä eliöstö suodatti vedestä ravinteita, humusaineita ja metalleja. Rakenteet pidättivät tehokkaasti myös kiintoainesta. Taloudellisesti vähäarvoisen uppopuuston hallitulla lisäyksellä voidaan parhaimmillaan luoda pysyvä, huoltovapaa ja täysin luonnonmukainen biologinen puhdistamo! Esittäjän ja erittäin mielenkiintoisen esityksen puolesta oli harmillista, että sen kuuli Tasihinin talolla vain kourallinen ihmisiä.
Helatorstain retkikohteena 26.5. oli Pakkalan luonnonsuojelualue Taipalsaarella Saikonkylässä. Ennakkotiedon mukaan Metsähallituksen hallinnoimalla alueella on raivattu puustoa ja paikalla on lampaiden laiduntamaa vanhaa peltoa. Tämä pitikin paikkansa, sillä ensimmäisenä haasteena oli päästä retkikohteelle vankan verkkoaidan taakse – onneksi veräjäkin löytyi! Metsät olivat oikean metsän näköisiä – pääsääntöisesti vanhaa kuusikkoa, jonne oli raivattu monimuotoisuutta tukemaan pienaukkoja, mutta paikoin ohitimme myös kosteampia hieskoivun hallitsemia korpipainanteita ja mäntyjen hallitsemia mäkiä. Isojakin haapoja oli runsaasti, mutta merkkejä liito-oravista ei löydetty. Sen sijaan metsänpohjalta pilkisti monin paikoin lehtokasveja: sudenmarjaa, mustakonnanmarjaa, lehtoarhoa, kevätlinnunhernettä ja jopa valkovuokkoa, jota Etelä-Karjalassa ei kovin usein tule vastaan. Parituntinen hurahti sopivan pilvipoutaisessa säässä nopeasti ja kaikki 16 retkeläistä löysivät tiensä pois metsästä jotakuinkin kuivin jaloin!
Riihilahden niityillä ”esitalkoiltiin” lauantaina 4.6. Parituntisen aikana parturoitiin niityn rehevimpiä osia niin konevoimin kuin viikatteiden voimalla. Reipas kymmenkunta talkoilijaa sai aikaan niitosta siinä määrin, ettei kaikkea ehditty talkoiden yhteydessä poistaa. Toivon mukaan kuivempaa niitosta pääsään poistamaan tulevina viikkoina. Talkoilun päälle oli tarjolla kerrassaan erinomaiset eväät, kahvin ja teen kylkeen jos vaikka minkälaista voileipää ja pullaakin, joten luontoretkelle Niemisensaaren suojeltuun lehmuslehtoon ja saaren eteläosan kärkikallioille päästiin puolilta päivin hyvissä voimin! Aurinko ei valitettavasti näyttäytynyt, joten Saimaan saariston uhanalainen päiväperhonen kalliosinisiipi jäi tällä kertaa näkemättä. Sen sijaan rehevä lehto tarjosi oivan kattauksen metsäkasveja monenlaisista saniaisista lehtojen ruohoihin ja pensaisiin: joukossa oli mm. isoalvejuuri, korpi-imarre, kivikkoalvejuuri, kevätlinnunherne, lehtoimikkä, lehtokuusama, koiranheisi, ja tietysti metsälehmus. Ennakkoon ennustettu saderintama jäi onneksi vaisuksi ja sadetta saatiin vain lyhyen hetken paluumatkalla, jolloin kallioisista kumpareistakin selvittiin kunnialla. Onnistunut retki- ja talkoopäivä kaikkinensa!
Sunnuntaina 19.6. suunnattiin Luonnonkukkien päivän kasviretkellä Hyötiönsaaren suojiin. Liki kaksituntisen ajaksi riitti katseltavaa niin paahteiselta kalliolta kuin lehtometsän suojista, luhtaiselta Saimaan rannalta sekä tienpientareiden tulokkaista. Tienvarresta eteen osui mm. keltanokitkerö ja valkoailakki, lehdon monimuotoista ruohostoa värittivät mm. sini- ja valkovuokko, imikkä ja mustakonnanmarja. Rantakalliolla kasvoi isomaksaruohoa, mutta ennakkoon aavisteltua kalliosinisiipeä ei ajoittain aurinkoisestakaan säästä huolimatta nähty. Sen sijaan tienpientareen aitovirnalla lennähti toinen uhanalainen sinisiipinen, virnasinisiipi. Retken aikana 13 kasvikulkijalle luettiin nimi yli 120 kasvilajille, niiden joukossa aika monta saniaista ja heinääkin. Mahtava retkikohde kerrassaan!
Tiistaina 5.7. parikymmentä retkeläistä lähti matkaan Linnoituksen kasvikierrokselle. Perhospainotteisen alkukeskustelun jälkeen suunnattiin koilliskulmauksen ketorinteelle, mutta jo matkalla tutkailtiin alueen kasvihistoriaa: harmio ja ukonpalko tulivat venäläisten mukana idästä, seinustoilla kasvavasta suopayrtistä tehtiin saippuaa, palsternakka ja piparjuuri olivat tärkeitä hyötykasveja. Minirinteellä säästynyt ukonlaukka sen sijaan on 2000-luvun istutustuliaisia. Paahtuneelta ketorinteeltä kaiveltiin esiin ketoneilikka, kissankello ja monta muuta perinteistä niittykasvia, joiden asemaa vallirinteiden niitto kerran loppukesästä mukavasti turvaa. Heiniäkin tutkailtiin, sillä niitähän retkelle riitti – idänkattara, timotei, nurmipuntarpää, koiranheinä, niitty- ja kylänurmikka, punanata, englanninraiheinä, … Vajaan parituntisen lopuksi kaiveltiin nupukivitien rakosista kaksi vaatimatonta ja helposti huomaamatta jäävää kasvia, punasolmukki ja rentohaarikko. Viimeksi mainittu on lupiinin ja (ruso)amerikanhorsman kanssa vallannut eniten uusia kasvupaikkoja Suomesta viime vuosikymmeninä, joten pienikin voi pärjätä nykymaailmassa!
Anolan kedon niitto- ja haravointitalkoot tiistaina 2.8. sujuivat rutiinilla – ja nopeasti. Suuri osa kedosta oli niitetty jo muutaman päivän ennakkoon, joten heinä oli ehtinyt sopivasti kuivahtaa ja oli köykäistä haravoitavaa. Niittoa myös täydennettiin ensimmäistä kertaa läheisen pellon reunasta. Kolme isoa pressullista heinää raahattiin aiempien vuosien tavoin laitapensaikon suojiin maatumaan. Talkoiden yhteydessä kedolta myös kaadettiin kaksi isohkoa mäntyä, joiden iäksi eräs talkoolainen laski vuosirenkaista 15 ja 25 vuotta – nopeasti ovat puut kasvaneet ketoa varjostamaan! Rungot kerättiin talteen ja oksat kasattiin pellonreunaan vaikkapa syksyistä polttoa odottamaan. Talkoopäiviin osallistui kaikkiaan kahdeksan ihmistä.
Lauantaina 6.8. Riihilahden niityillä niitettiin ja ehdittiin jopa haravoimaankin, sillä eräs luontomies oli täälläkin ennättänyt ulkoiluttaa niittokonetta reippaasti jo edeltävinä päivinä. Muutaman poutapäivän aikana niitos oli ehtinyt hyvin kuivahtaa ja se saatiinkin melkein kaikki pressutettua pois. Haravoitavaa syntyi kuitenkin lisää isoimmalle niittyalalle yhden niittokoneen ja useamman viikatemiehen ja -naisen voimin. Niinpä jatkotalkoiltavaa varmasti riittää viikon päästä. Kaikkiaan talkoopäivään osallistui kymmenen henkilöä, jotka sääennusteiden mukaisesti saivat päivän päätteeksi napakan kuuron niskaansa. Loppukahvittelun lomassa puhuttiin monenlaista luontoasiaa, mm. Riihilahden niityn poikkeuksellisenkin monipuolisesta kultiaislajistosta. Niityltä löytyneelle kimalaispesällekin saatiin lopulta omistajan nimi selville – kaakonkimalainen!
Riihilahden niityn haravointitalkoot 13.8. järjestettiin viikkoa myöhemmin. Kaikkiaan seitsemän talkoolaista harasi hyvin kuivuneen mutta yöllisen sateen kasteleman loppuniitoksen läjiin, jotka kuljetettiin pressuilla vanhojen kasvihuoneiden kivijalkoihin ja osin myös lähimetsän suojiin. Lopuksi viikatemiehet ja -nainen hoitelivat myös viimeisen niittämättömän kohdan, jonka raskaampi niitos vedettiin tuoreeltaan pois alueelta. Kaikkiaan Riihilahden kolmiin talkoisiin osallistui kesän aikana noin 30 ihmistä.
Syksyinen metsä- ja suoretki lauantaina 3.9. johdatti parikymmentä kulkijaa luonnonsuojelualueelle Pulsan kylässä. Parin tunnin aikana eteen osui monta mielenkiintoista ja monenlaisen ympäristön kasvia, esimerkiksi harmio ja valkoailakki, lehtopalsami ja purtojuuri, ratamosarpio ja myrkkykeiso sekä vaivero ja mäntykukkakin. Metsän siimeksessä retkeläiset pääsivät vertaamaan oikean metsän ja metsitetyn pellon kovin erilaisia rakennepiirteitä sekä soiden kirjoa korpimaista rämeisiin. Syötäväksi riitti niin mustikoita, puolukoita, juolukoita kuin variksenmarjojakin, mutta karpalot olivat vielä raakoja. Ennakkoon povatuilta sateilta ei tyystin vältytty, sillä loppumatkalle osui lyhyt kuuro. Pulsan aseman maittavat lopputarjoilut veivät kuitenkin pisaroilta pahimman terän!
Syysvuosikokouksessa keskiviikkona 2.11. käytiin läpi sääntömääräiset asiat, erityisesti seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan ja Kimmo Saarinen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Etelä-Karjalan Marttojen tiloissa pidetyn kokouksen jälkeen Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen apulaisprofessori Markus Kröger kertoi globaalista metsätaloudesta ja sen linkeistä Suomeen. Varsinkin Etelä-Amerikan esimerkeissä nousivat konkreettisesti esiin laajamittainen metsien hävitys ja sen taustalla vaikuttavat tekijät: kullankaivaminen, laiduntaminen ja puuta ahmiva selluteollisuus. Viimeksi mainittuun kytkeytyvät valtavat ja ainakin osin laittomat puuplantaasit ja puuistutukset – geenimanipuloitua eukalyptusta kasvatetaan 3-7 vuoden kiertoajalla ja glyfosaattia ei siellä säästellä. UPM ja Stora Enso nousivat niminä esiin monta kertaa – eivätkä järin hyvässä valossa. Paikalliset vastustavat yhtiöiden toimintaa voimakkaasti ja esityksen kuultua myös perustellusti! Kröger tiesi mistä puhui: hän on kirjoittanut laajalti luonnonvarapolitiikasta, konflikteista, sosiaalisesta vastarintaliikkeestä ja taloudellisista tuloksista, erityisesti rautamalmin louhinnasta ja metsätaloudesta. Hän on myös poliittisen talouden, kehityksen ja globalisaation asiantuntija Latinalaisessa Amerikassa, Intiassa ja Arktisella alueella. Kaikkiaan luentotilaisuuteen osallistui noin 15 henkilöä.
Yhdistyksen toimintavuoden viimeisessä tapahtumassa tiistaina 8.11. vietettiin Ötökkäiltaa Kimmo Saarisen alustamana Tasihinin talolla. Miksi maailma on täynnä pieniä kuusi- ja kahdeksanjalkaisia, miten ötökät vaihtavat muotoa, hankkivat ravintoa ja yrittävät olla pelottavamman näköisiä kuin ovatkaan? Niin, ja mitä ylipäänsä tarkoitetaan sanalla ötökkä? Sehän liittyy niiden kokoon ja jalkoihin… Vastauksia haettiin monenlaisiin ötökkäkysymyksiin: mistä suomalainen ötökkälajisto koostuu, miten kimalainen ylipäänsä kestää ilmassa, ja – mikä on maailman vahvin ötökkä? Herkuleskuoriainen, joka nostaa 850 kertaa oman painonsa! Illan edetessä nousivat esiin niin hyttyset, mäkärät, paarmat kuin pistiäisetkin. Loppuun vielä hieman testattiin, miten hyvin ötökkätietoa oli tallentunut matkaan… Parituntista ötökkäkimaraa seurasi 13 kuulijaa.
Toimintavuosi päättyi marras-joulukuun vaihteessa, kun Riihilahden niittyjä kunnostettiin 30.11.-1.12. Kaakkois-Suomen ely-keskuksen myöntämän HELMI-rahoituksen turvin. Kolmen päivän urakoinnin myötä saatiin poistettua ison kasvihuoneen, taimikasvihuoneen ja kanalan betoniset perustukset sekä kasvihuoneen verstas. Myös pienen navetan ja torpan väliselle paahderinteelle vuosien saatossa levinneet rusopajuangervokasvustot saivat kauhakyytiä. Rinteelle ja poistettujen rakenteiden paikalle tuotiin hienoa hiekkaa, jolla maat tasattiin ja samalla luotiin tulevia vuosia varten hyvät olosuhteet niin ketokasvillisuudelle kuin maassa pesiville hyönteisillekin. Kunnostustoimilla luotiin myös paremmat edellytykset perinnebiotoopin jatkohoidolle, niittyjen mahdolliselle laidunnuksellekin, ja ne kohensivat merkittävällä tavalla alueen yleisilmettä ja upean vanhaa miljöötä, Saimaan saaristolaistilojen helmeä 1900-luvun alun rakennuksineen, vanhoine metsineen ja niittyineen. Alla olevan ”ennen”-kuvagallerian tallensi Kimmo Saarinen ja ”jälkeen”-kuvagallerian Timo Nurkka.
