Perhoskevättä kohti
–
Ensimmäiset päiväperhoset lähtivät tänä vuonna lentoon jo maaliskuussa, mutta viime aikoina kylmät pohjantuulet ovat pitäneet perhosia aloillaan. Kevät keikkuen tulevi, ja perhoset myös. Luonto- ja ympäristöterveyden tutkija Juha Jantunen kertoo tiistaina 15.4….

Ensimmäiset päiväperhoset lähtivät tänä vuonna lentoon jo maaliskuussa, mutta viime aikoina kylmät pohjantuulet ovat pitäneet perhosia aloillaan. Kevät keikkuen tulevi, ja perhoset myös. Luonto- ja ympäristöterveyden tutkija Juha Jantunen kertoo tiistaina 15.4. kaakonkulman perhosista ja lajiston muutoksista viime vuosikymmeninä.
Joutsenon Korvenkylän peltomaisemiin sijoittuva linjalaskenta alkoi vuonna 1991. Viikoittaisilla laskentakierroksilla ilmaston lämpeneminen näkyy vahvasti, sillä perhosia lasketaan nyt keskimäärin asteen lämpimämmissä olosuhteissa kuin 1990-luvulla. Monia uusia päiväperhoslajeja on levinnyt alueelle ja monet ovat runsastuneet. Vaan onko joukossa kadonneitakin?
Livetilaisuus järjestetään Kaakkois-Suomen Marttojen tiloissa Valtakadulla. Ja jos luennolla jää jotakin kuulematta, niin Joutsenon päiväperhosista voi lukea lisää kirjasta ”Perhoslaskijan matkassa”. Korvenkylän perhoslinjan havainnot vuosilta 1991-2023 tiivistävää kirjaa on ostettavissa (10 €) luennon yhteydessä.