Valitus Vaasan hallinto-oikeuteen Pohjois-Suomen AVI:n Kittilän kul­ta­kai­vos­pää­tök­ses­tä

Vaasan hallinto-oikeus 26.7.2013

Päätös johon haetaan muutosta

Pohjois-Suomen AVI:n 26.6.2013 tekemä lupapäätös

Viite              Lupa nro 72/2013/1, PSAVI/100/04.08/2011

Hakija            Agnico Eagle Finland Oy

 

Valitus:  Kittilän kaivoksen toiminnan laajentaminen ja ympäristö- ja vesitalousluvan tarkistaminen

 

Päätöksen kohdat, johon muutosta haetaan

Valitus koskee koko päätöstä.

 

Vaatimukset

Vaadimme, että PSAVI:n tekemä päätös palautetaan uudelleen käsiteltäväksi. Viittaamme liite 1:n yhdeksääntoista yksilöintiin lainvastaisesta kohdasta lupapäätöksessä.

 

Perustelut

Perustelut esitetään oheisessa asiantuntijalausunnossa.

 

Rovaniemellä 26.7.2013

Sari Hänninen

puheenjohtaja

 

Liitteet

 

1)             FT Jari Natusen lausunto luonnonsuojelupiirin perusteluina

 

Liite 1.

Asiantuntijalausunto valituksen perusteluina

Kittilän kultakaivoksen laajennuslupa
psavi_paatos_72_2013_1-2013-06-26   Dnro PSAVI/100/04.08/2011

Täten lausutaan, huomautetaan ja perustellaan seuraavista asioista lupapäätöksessä:

1. Lupaprosessi: Lupaprosessissa on esitetty loputon määrä täydennyksiä ja liitteitä, jotka eivät ole  olleet esimerkiksi teollisuuspäästödirektiivin/asetuksen mukaisesti netissä saatavilla.  Tulee selvittää, onko asiakirjojen olemassa olosta edes kuulutettu.  On kohtuutonta, jos oletetaan asianosaisten arvaavan mitä asiakirjoja viranomaiset ovat käsitelleet.  Sähköpostitse asiakirjojen saaminen vaatii lukuisia kyselyjä, selvityksiä ja arvauksia mitä asiakirjoja viranomaisella voi olla. Kyselyyn asiakirjojen luettelosta ei vastattu AVI:ssa.
2. Hakemuksessa ja luvassa ei tarkasteltu vaikutuksia matkailuun. Saastunut joki, jonka kalakanta kärsii ja sisältää kertyviä syöpävaarallisia haitta-aineita, kuten arseenia, ei ole hyväksi Kittilän matkailulle.
3. Kaivoksen valvonta olisi liian satunnaista, mittausten välissä ja mittauspaikkojen ohi voi valua merkittäviä saastemääriä.
4. Kaivoksen pintavalutuskentät eivät todellisuudessa puhdista mitään vaan konsentroivat saasteita. Pitoisuudet tulee määrittää ennen pintavalutuskenttiä. Saastuneet kentät tulee puhdistaa ja korvata kunnollisessa veden puhdistuksella esimerkiksi käänteisosmoosin, sparro-tekniikan, ettringite -saostuksen, biologisen sulfaatin poiston ja muiden kaivosteollisuuden standardimenetelmien avulla. Nämä poistavat tehokkaasti sulfaattia, metalleja ja arseenia.
5. Kaivoksen vesille on saatava suljettu kierto ja vesien on oltava myös rikastushiekkakentillä riittävän puhtaita, jotta niille ei kerry saastunutta huokosvettä.
6. Sulfaatin määrä on liian korkea. Täydennyksen 31.5.2012 liitteessä 11 huippupitoisuutena väitetään YVAn perusteella  280 mg/litra, ja keskipitoisuuden jäävän alle 100 mg/litra. Kun jo 2011 oli mitattu 350 mg/litra ja aikaisemmin  1 gramma/litra, 50 % lisäys näihin tarkoittaisi 500-1500 mg/litra sulfaattipitoisuuksia. Edelleen on oletettavissa, että todelliset pitoisuudet ovat korkeampia joen pohjalla ja vaikuttavat pahemmin mätimuniin ja pohjaeliöihin. Yli  50 mg/litra pitoisuudet vaarantavat kalojen, kuten lohikalojen lisääntymisen.  Se tulee aiheuttamaan happikatoa ja happamoitumista, rikkivedyn ja metyylielohopean muodostumista  suvanto- ja syvännealueilla, sekä virtaan yhteydessä olevissa lammissa tai järvialueella alajuoksulla. Loukisesta on asiakirjojen perustella raportoitu heikko happitilanne.  Metyylielohopea nostaa  kalojen elohopeapitoisuutta.
7. Arseenin ja antimonin luparajat ovat kertaluokkia liian korkeat, ne aiheuttavat pilaantumista sekä vaaraa ihmisella ja ympäristölle.
8. Jopa kertaluokkia liian korkeat ammonium-typen pitoisuudet ovat myrkyllisiä – erityisesti lievästi emäksisessä pH:ssa.
9. Alumiinin pitoisuudet ovat ainakin kertaluokan liian korkea. Se voi saostua kalojen kiduksiin kun emäksinen kaivosvesi sekoittuu jokiveteen.

10. Raudan ja mangaanin päästöt ovat pahimmillaan ainakin kertaluokan liian suuria ja niille pitää asettaa raja-arvot

11. Kiintoaineen pitoisuudet ovat ainakin kertaluokan liian suuria. Pintavalutuskenttien käyttö johtaa kiintoainepulsseihin suuren virtauksen sattuessa. Kiintoaineesta piti ja pitää selvittää pienhiukkasten/nanopartikkelien vaikutukset.

12. Asetuksen 868/2010 aineilla nikkeli, kadmium, elohopea, ja lyijy tulee olla laatunormiluokkaa olevat luparajat. Sekoittumisvyöhykken perustaminen keskelle matkailukunnan lohijokea olisi kohtuuton toimenpide. Laatunormit nikkelille ja lyijylle tulee asettaa 4-2013 hyväksytyn prioriteettiainedirektiivin mukaan. Jos näin ei menetellä, asia on korjattava viimeistään Suomen vahvistaessa direktiivin kansallisesti.

13. Kaivoksen vesistä tulee selvittää mittauksin uskottavasti kaikki asetuksen 889/2006 luvanvaraiset aineet, konsultin arvaus asiasta ei riitä. Olemassa olevien tietojen perusteella luparajat tarvitaan ainakin aineille koboltti, sinkki, seleeni, fluoridi, molybdeeni, titaani kupari, boori ja barium. Mm. talliumin, berylliumin, ja hopean ”määritysrajat” ovat erittäin suspekteja ja tiedot näyttävät puuttuvan esim. tinasta, vanadiinistä ja telluurista. Kaivos on toimittanut tietoa myös mineraaleissa olevista bromidista, strontiumista, piistä, lantaanista, ceriumista, yttriumista, natriumista, kalsiumista, magnesiumista, ja kloridista, joita voi olla vesissä vaikuttavia määriä. Piin esiintyminen ja vaikutukset  tulee selvittää mahdollisina kvartsi-pienhiukkasina tai kuituisina silikaatteina kuten tremoliitti- tai aktinoliittiasbesteina.

14. Uraanin vesistöön laskettavat pitoisuudet ovat kohtuuttomia ja voivat aiheuttaa paikallista pilaantumista ja kertymistä laskupaikan lähellä. Lisäksi uraanin pitoisuuden voidaan arvioida nousevan perustuen sivukiven suotoveden pitoisuuksiin. Uraanin laatunormin tulisi olla puhtaassa lohijoessa matkailualueella 0.01 mikrogrammaa litra, johon voidaan lisätä joen tausta-arvo.

15. Vesiin laskettavilla aineilla tuli ja tulee olla ympäristövaikutusselvitys sekä yksin että yhdessä muiden aineiden kanssa.

16. Rikastuskemikaalien ja öljyn pitoisuuksia pitää valvoa kaikkien vesissä vaarallisten aineiden suhteen ja niille tuli asettaa luparajat.

17. Kaivoksen 31.5.2012 liitteissä 16 kerrotaan laskettavan ilmaan 10 mg/m3 tai suurempia pienhiukkaspitoisuuksia kaivoksen lupanormien puitteissa. Luvassa ja hiukkasten pitoisuuksissa tulee huomioida EU:n työsuojelunormit sekä muu lainsäädäntö pienhiukkasista sekä esimerkiksi nikkeliä, arseeni tai kadmiumia sisältävistä hiukkaspäästöistä sekä niiden seuranta. Edelleen tulee myös huomioida kaivoksen ympäristössä mahdollisesti nousseet sammaleen arseeniarvot.

18. Kalojen, vesilintujen ja pohjaeläinten raskasmetalli-, uraani-, ja arseenipitoisuuksia tulee seurata kattavasti. Mittauksia tulee tehdä useista kalajeista mitaten lihan ja selkäruodon lisäksi myös sisäelimiä, erityisesti pohjakalan eli mateen maksasta ja eri lajien kiduksista. pienhiukkasten/nanopartikkelien sekä alumiinin saostumisen havaitsemiseksi.

19. Kaivannaisjätteen loppusijoitussuunnitelman tulee  sisältää ongelmajätteiden luontoon leviämisen estäminen. Muovikelmu ja/tai maakerros sekä metsitys ei ole pysyvä ratkaisu. Ratkaisuntuli ja  tulee olla sellainen, ettei kaivannaisjäte asetuksen 170/2013 ja vesipuitedirektiivin laatunormien vastaisia pitoisuuksia synny suotovesissä, tai vesien käsittelyyn tulee olla uskottava suunnitelma koko ajaksi kun vesiä muodostuu, olkoon se satoja tai tuhansia vuosia. Tähän mennessä liukoisia ja liukenevia aineita sisältäviä jätteitä on arvioitu vahentuneiden kaatopaikka- tai PIMA- normien mukaan, uusi asetus edellyttää suotovesiltä kertaluokkia parempaa puhtautta ja varmuutta.

Sulfaatti ja pitoisuudet

Kaivoksen ilmoittama sulfaatin määrä on pahoin aliarvioitu mittaustuloksiin verrattuna ja on liian korkea. Täydennyksen 31.5.2012 liitteessä 11 huippupitoisuutena väitetään YVAn perusteella 280 mg/litra, ja keskipitoisuuden jäävän alle 100 mg/litra. Kun jo 2011 oli mitattu 350 mg/litra ja aikaisemmin 2010  1 gramma/litra. 50 % lisäys näihin tarkoittaisi 500-1500 mg/litra sulfaattipitoisuuksia. Edelleen on oletettavissa, että todelliset pitoisuudet ovat korkeampia joen pohjalla ja vaikuttavat pahemmin mätimuniin ja pohjaeliöihin.

a)    Yli  50 mg/litra pitoisuudet vaarantavat kalojen, kuten lohen lisääntymisen.

b)    Se tulee aiheuttamaan happikatoa ja happamoitumista, rikkivedyn ja metyylielohopean muodostumista  suvanto- ja syvänne alueilla, sekä virtaan yhteydessä olevissa lammissa tai järvialueella alajuoksulla. Loukisesta on asiakirjojen perustella raportoitu heikko happitilanne.  Metyylielohopea nostaa  kalojen elohapea pitoisuutta.

AEF ja konsultti esittävät liitteessä, että koska lupaehtojen mukaan vesiä saa laskea 2.4 % Seurujoen virtaamasta, niin pitoisuus joessa olisi 2.4 % lasketusta pitoisuudesta. Tämä voisi olla totta merkittävän sekoittumisvyöhykeen jälkeen. Kuitenkin Pöyry tarkkailuraportissa 2011, sivulla 7 todetaan Seurujoessa sulfaattipitoisuuksia 300-350 mg/L, mikä on lähes 10 % keskimääräiseksi laskettavan sulfaatin pitoisuudeksi ilmoitetusta 4000 mg/l. Syyksi ilmoitetaan kevättalvella jäätyneet pintavalutuskentät huhti- ja kesäkuussa.  On aivan ilmeistä, että pintavalutuskentät poistavat marginaalisesti aineita, mutta suuremman virtauksen aikana, kuten kesäkuussa aikaisemmat saasteet lähtevät liikkeelle. Jos huhtikuussa kentän jäätyminen oli syynä tämä voi tarkoittaa, että laskettavan sulfaatin pitoisuus oli yli 10 grammaa litra? Sivun 8 taulukon perusteella sulfaatti oli korkealla myös lokakuussa 2010, ja 2011, sekä noin joulukuussa 2010. Korkein sulfaattipitoisuus on noin huhtikuussa 2010, jolloin maksimipitoisuudeksi ilmoitetaan 1 g/litra ja pitoisuudet ovat olleet korkeita kaikissa pisteteissä.  Oletettava maksimipitoissuus kuukausikeskiarvona voi siis olla 7- 25 % laskettavaksi keskipitoisuuksi ilmoitetusta määrästä.

Kiintoaine

Vuoden 2011 tarkkailun perusteella kaivoksen laskeman kiintoaineen PVK1 pitoisuus vuosikeskiarvoja on korkea 12 mg/litra. 2011 tarkkailun sivulla 8 todetaan talvella korkeita kiintoainepitoisuuksia Seurujoessa ”Seurujoessa vedenottamon kohdalla 27.1. todettu kiintoainepitoisuus 11 mg/l ja sameus 7,7 FTU ja Ukonnivan kohdalla 8.12. kiintoainepitoisuus 13 mg/l ja sameus 2,1 FTU ”
Kiintoaineen liukenevia pitoisuuksia ja veteen aiheuttamaa pienhiukkas-/nanopartikkelikuormaa ei ole selvitetty. Koska määrä päästönä on kymmeniä ja oletattavasti suurimillaan satoina milligrammoina litra.

Mahdollisesti kiintoaineen, sulfaatin, metallin ja suolojen pitoisuus on suurempi joen pohjalla, mittaukset vaikuttavat olevan tehty noin puolisyvyydestä.

Ammonium-typpi

2011 kerrottiin keskimäärin lasketun ammonium typpeä 5 176 μg/l  PVK4:ltä ja 2 360 μg/l PVK1:ltä; sivu 9 ja taulukko 2. Taulukoissa esitellään koko vuoden keskiarvoja luokkaa 200 μg/l .  Korkein ammonium typen pitoisuus joessa oli 1700 μg/l  ja kevättalvella oli myös pitoisuus 810 μg/l  ja useita luokkaa 500 μg/l  pitoisuuksia.

Kokonaistyppi

Useissa tapuksissa kokonaistyppi oli suurempi kuin ammonium ja nitraatti+nitriitti typen summa. Erotus voi olla esimerkiksi syanidin poistossa syntyvää tiosyanaattia ja syanaattia, jotka ovat vesistöissä haitallisia tai vaarallisia aineita. Ylimääräinen typpiyhdiste ja sen vaikutukset tulee selvittää. Esimerkiksi 14.4. tätä oli 960 μg/l   pisteessä Seu UN ja 29.6. Seu vo 1200 μg/l.

Antimoni

Raportissa 2011 pintavalutuskentältä 1 laskettiin antimonia keskimäärin 146 μg/l  ja pvk4:ltä 3 μg/l. Seurujoessa antimonin pitoisuudet olivat useissa mittauksissa 5-8.5 μg/l  välillä, alajuoksulla Loukisessa mitattiin arvo 3.1 μg/l. 2009-2010 jokeen laskettin suuria antimonimääriä.

Kaivoksella on erittäin suuria merkittävästi antimonia sisältävia vesitilavuuksia, joita käsitellään m.m. pohjaltaan suojaamattomilla pintavalutuskentillä. Asetuksen 341/2009 laatunormi pohjavedelle on 2,5 mikrog/litra.

Antimoni on myrkyllistä ihmiselle. Se aiheuttaa sydänvauroita ja ihottumaa eritisesti lämpimissä olosuhteissa. Antimonin takia vesille tulee asettaa uinti-, löyly- ja pesuvesikäyttörajoitus tai antaa uskottava selvitys miksi näin ei tehdä.

Kaivoksen selvityksen (liite 13 31.5.2012) perusteella lähellä purkupaikkoja antimonin pitoisuus voi ylittää juomaveden laatuvaatimuksen 5 μg/l. Kaivos väittää, ettei Seurujoen vettä käytetä talousvetenä. Erityisesti koska Kittilä on suosittua retkeily- ja vaellusaluetta, tämä on ongelma. Pohjoisen puro- ja jokivesiä kerrotaan yleisesti voivan käyttää juomavetenä ainakin keitettynä tai bakteereja tappavalla kemikaalilla käsiteltynä. Tämän vuoksi kaivoksen vesien laskukohdat tulee merkitä riittävällä etäisyydellä varoittaen vaarasta, niin, että merkinnät näkyvät selvästi myös joella vesitse kulkeville. Alueet tulee myös aidata niin, että eläimet eivät pääse juomaan vettä. Kestävä ratkaisu on puhdistaa vedet.

Arseeni

Raportissa 2011 pvk1:ltä  laskettiin arseenia keskimäärin 9 μg/l  ja pvk4:ltä 12  μg/l . Seurujoesta mitattiin 4.7 μg/l  arseenia päästöjen seuraksena., mittauspiste ei näytä kuvaavan päästökohtaa ja maksimipäästöä.

Raportissa kerrotaan, että talousveden raja on 10 mikrog/litra ja Ruotsin ja Kanadan arvo 5 mikrog/litra.  Kaivoksen aiheuttamat arvot ovat kohtuuttomia, koska arseeni on ihmiselle syöpävaarallinen ja kertyy m.m. kaloihin.  Kaivoksen tiedoista ei löydetty seurantaa kalojen arseenipitoisuudesta. Seuranta on aloitettava välittömästi. Mahdollisesti kohonneista arseeni arvoistajohtuvat vahingot on korvattava.

Tulisi myös selvittää johtuvatko Leppäjoen korkeat arseeni- ja alumiinipitoisuudet kaivoksesta. Se sijaitsee vallitsevan tuulen alla kaivoksesta nähden ja vesivuotojen lisäksi se voi saastua kaivoksen merkittävistä pölypäästöistä.

Arseenipöly

Tulee selvitttää johtuuko Metlan sammalkartoituksessa noin Kittilän kohdalla 2010 näkyvä vaaleampi korkeamman arseenin alue kaivoksen pölypäästöistä. Vastaava näkyy Harjavallan ja

Talvivaaran ympärillä kupari- ja nikkelikartoissa

http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/raskasmetalli/kartta-arseeni.htm

 

Pohjavesi

Kaivoksella on erittäin suuria merkittävästi arseenia sisältävia vesitilavuuksia joita käsitellään pohjaltaan suojaamattomilla pintavalutuskentillä. Asetuksen 341/2009 laatunormi pohjavedelle on 5 mikrog/litra.

Arseenin vaikutus muihin veden käyttäjiin

On ilmeistä, että lähellä purkupaikkoja arseenin pitoisuus voi ylittää 10 mikrogrammaa litra. Erityisesti koska Kittilä on suosittua retkeily- ja vaellusaluetta, tämä on ongelma.  Pohjoisen puro- ja jokivesiä kerrotaan yleisesti voivan käyttää juomavetenä ainakin keitettynä tai bakteereja tappavalla kemikaalilla käsiteltynä. Tämän vuoksi kaivoksen vesien laskukohdat tulee merkitä riittävällä etäisyydellä varoittaen vaarasta niin, että merkinnät näkyvät selvästi myös joella vesitse kulkeville. Alueet tulee myös aidata niin, että eläimet eivät pääse juomaan vettä.

Pienikin nousu arseeninpitoisuudessa aiheuttaa kohonneen syöpäriskin. Minera-raportissa toukokuu 2013 Luikonlahden rikastamon haitoista THLn tutkijat laskevat noin 1.2 /10 000 kasvaneen syöpäriskin lähinnä 30- 80 mikrog/kg arseenia sisältävän kalan syönnistä. Koska arseeni kerääntyy kaloihin on oletettavaa, että ainakin paikallisten kalojen laatu heikkenee.

Koska haitat ovat kohtuutomia ja joen merkitseminen ja todennäköinen kalojen saastuminen pitkälläkin vesistössä vaarantaisi Kittilän matkailumaineen, vedet tulee puhdistaa kunnolla kaikita haitta-aineista.

Alumiini

Vuoden 2011 tarkkailussa kaivoksen päästöistä on seurannut useita yli 100 μg/l  alumiinin huippupitoisuuksia. Samassa raportissa todetaan pitoisuuksien olevan havaittujen eliöille haitallisten pitoisuuksien tasolla.

Alumiini ja pH:n muutos emäksisen jäteveden sekoittumisvyöhykkeessä voi aiheuttaa vaarallisen shokkireaktion ja saostumista kalan kiduksissa.  Jokeen nousevat vealluskalat voivat myös paeta alajuoksulle, jos joesta purkautuu haitta-aineita.

Mangaani

Mangaania raportissa 2011 pvk1:ltä  laskettiin keskimäärin 1030 μg/l  ja pvk4:ltä 1600  μg/l. Purkupaikan lähistöllä korkeimmilla päästöillä pitoisuudet ovat merkittävästi keskiarvoja korkeampia. Tällöin voidaan olettaa, että pitoisuudet ovat ainakin paikallisesti eliöille haitallisella tasolla, joka australilaisen tiedon perusteella voi olla 1000-2000 μg/l (mincos gov taulukko 3.4.1). Seurujoesta mitattiin korkeimmillaan 610  μg/l  mangaania päästöjen seuraksena, mutta aivan ilmeisesti tämäkäänei edusta korkeimpia pitoisuuksia joessa.
Mangaanipäästössä tulee huomioida myös yhteisvaikutus sulfaatin, alumiinin ja raudan kanssa vesistön happamoitumisessa.
Mangaanipäästölle tulee asettaa maksimi raja-arvo, joka on korkeintaan 1 000 μg/l.

Rauta

Rautaaa raportissa 2011 pvk4:ltä  laskettiin keskimäärin 2964 μg/l. Purkupaikan lähistöllä korkeimmilla päästöillä pitoisuudet ovat välttämättä merkittävästi keskiarvoja korkeampia. Vesitöstä mitattiin useita yli 1000 μg/l ja sitä lähellä olevia pitoisuuksia. Ympäristöministeriön monisteessa 159 mainitaan useilla alueilla käytössä oleva laatunormi 300 μg/l.

Rauta voi aiheuttaa happamoitumista. Erityisesti tulee estää yhteisvaikutus vesistöjen pohjille kertyvän sulfaatin kanssa.

Rautapäästölle tulee asettaa maksimi raja-arvo, joka on korkeintaan 300 μg/l. Tämä myös johtuen aikaisemmasta kuormituksesta.

Nikkeli

Tarkkailuraportissa 2011 kerrtotaan nikkelin keskimärääisen laskupitoisuuden olevan 20 μg/l, keskiarvo tulisi laskea virtauspainotteisena todellisen kuormituksen selvittämiseksi. On myös huomattava, että keskiarvo kaikissa full water scan tuloksissa on yli 21 mikrog/litra, kuivatusvesissä moninkertaisesti. Loukisesta mitattattu arvo osoittaa, että mittaustiheys ei ole riittävä päästöhuippujen havaitsemiseksi.

Koska päästöt vaihtelevat, on oletattavaa, että laatunormin ylittäviä päästöjä voi esiintyä ja nikkelille tulee määrittää sekoittumisvyöhyke purkupaikkojen yhteyteen.

Huhtikuussa 2013 hyväksytyssä prioriteettiaine direktiivissä nikkelin keskiarvolaatunormi on 4 μg/l  ja maksimipitoisuuden laatunormi 34 μg/l . Luvan tulisi lähteä ajanmukaisten EU-normien noudattamisesta. Mikäli nikkelin määrä ei merkittävästi laske, tulee vedet puhdistaa kunnolla viimeistään, kun Suomi vahvistaa asetuksen, vaihtoehtona olisi sekoittumisvyöhykkeen määrittäminen jokeen.
Ympäristön kannalta järkevimpänä menettelynä vaaditaan vesin puhdistamista välittömästi.

Vesille on joka tapauksessa asetettava laatunormien ylityksien estävät raja-arvot myös nikkelille.

Sinkki

Vuoden 2011 tarkkailussa vesistöstä mitattiin 54 μg/l . Sinkki on vesistöissä haitallinen pieninä mikrogrammapitoisuuksina. Sivukiven suotovesissä on erittäin korkeita sinkkipitoisuuksia, jotka aiotaan pumpata prosessijäteveden sekaan (31.5.2012 lliite 22).

Nikkelin, kadmiumin, lyijyn ja elohopean laatunormit

Konsultti LVT arvioi täydennyksen 31.5.2012, liitteessä 25, etteivät laatunormit ylity vesistössä. LVT on käyttänyt tarkkailussa kadmiumille ja lyijylle asetuksesn 868/2010 vasteisesti liian korkeita määritysrajoja 2 ja 15 mikrog/litra ja päättelee perustuen teoriaan että päästö on alle 2,4 % Seurujoen virtaamasta, että pitoisuuksien täytyy olla alle oikeiden rajojen 0.1 ja 7.5 μg/l. Tämä on direktiivin ja lain vastainen oletus, koska vedet eivät sekoitu välittömästi. Jos vesistöön lasketaan 1,99 μg/l kadmiumia pitoisuus on ensin tämä ja laskee vasta sekoittumisvyöhykkeen jälkeen sekoittumissuhteessa. Samoin kun kuivatus- ja prosessivesissä on keskimäärin (ja kuivatusvesissä aina moninkertaisesti full metal scan perusteella) yli 21 μg/l nikkeliä, seuraa tästä että todennäköisesti ainakin jollain alueella vesistössä laatunormi ylittyy.
Pintavalutuskenttä voi osoittaa jonkinlaista metallin poistoa, mutta käytännössä kysessä on kuormituksen siirto suuremman virtauksen tilanteeseen/myöhempään ajankohtaan. Lisäksi kenttä on talvella jäässä eikä toimi.

Poikkeuksellisesti kaivoksella on myös korkeita liukoisen elohopean määriä (31.5.2012 liite 24 s 7), joten elohopea tulee mita tarkoin vesistä asetuksen mukaisella tarkkuudella:

”CIL-hiekan liukoisuustestitulosten mukaan seleenin, elohopean ja sulfaatin liukoisuusmäärät ylittävät pysyvälle jätteelle määrätyt raja-arvot, antimonin liukoisuusmäärä ylittää tavanomaiselle jätteelle määrätyt raja-arvot ja arseenin liukoisuusmäärä ylittää ongelmajätteelle asetetut raja-arvot.”

PSAVI:lla on ollut käytäntö, että päästöpitoisuudeksi katsotaan pitoisuus ennen pintavalutuskenttää.
Ahventen elohopeapitoisuuden päättely hauen avualla on spekulaatiota. Myös elohopea tulee mitata asetuksen mukaisella tavalla.

Kaivoksen päästöarvot tuli ja tulee laskea virtamapainotteisen keskiarvona arvoista ennen pintavalutuskentää. Vesissä esiintyville aineille, kuten nikkeli ja kadmium tulee olla lainmukaiset mittaukset, laatunormit ja sekoittumisvyöhykkeet.

Luvanvaraiset aineet, jotka eivät ole tarkkailussa

Konsultti LVT arvioi täydennyksen 31.5.2012, liitteessä 25, ettei kaivoksella esiinny 1022/2006 luvanvaraisia aineita lukuunottamatta selvitettyjä vesipuitedirektiivin aineita.

”Muista asetuksen 1022/2006 tarkoittamista haitallisista aineista Kittilän kaivoksen päästövesitarkkailussa ei ole analyysituloksia. Arvion mukaan niitä ei synny eikä niitä käytetä Kittilän kaivoksella.”

Tämä sillä perusteella, ettei aineita ole mitattu LVT tekemässä päästötarkkailussa.  Esimerkiksi antimoni on kuitenkin luvanvarainen aine 1022/2006 (889/2006), ja useiden muidenkin aineiden esiintyminen on asiakirjojen perusteella ollut kaivosyhtiön tiedossa.

On varsin hyvin asiaan perehtyneen konsultin ja kaivoksen tiedossa, ettei väite pidä paikkaansa.

Kaivoksen full metal scan-ohjelmasta täydennys 31.5.2012 liittet 14a-d, käy ilmi seuraavia arvoja.

Luvanvaraiset aineet:

Prosessijätevesi (RIMMI) nikkeli 9-81  μg/l, antimoni 15-130  μg/l ,uraani 0,41- 1,7 μg/l, barium 24-48 μg/l,  boori 21-87 μg/l, koboltti 3-25 μg/l , molybdeeni 7-15 μg/l, seleeni 17-33 μg/l, tiosyanaatti (k.o. pitoisuutena vesistöissä vaarallinen) 15-29 mg/litra, fluoridi 0,5 ja 0,74 mg/l, ammonium-typpi 8,7- 20 mg/litra (vaarallinen pitoisuus), sulfaatti 0.37-8,3 g/l (vaarallinen pitoisuus), mangaani jopa 8,7 mg/l (vesissä vaaralllisena pitoisuutena)

Kuivatusvedet (MK) nikkeli 23-250  μg/l, antimoni 72-220  μg/l , uraani 0,33- 1,0 μg/l, barium 24-40 μg/l,  boori 20-64 μg/l , koboltti 4-26 μg/l , molybdeeni 5-6 μg/l, fluoridi 0,22 ja 0,47 mg/l, ammonium-typpi 0,22- 6,7 mg/litra (vaarallinen pitoisuus), sulfaatti 0.24-0,69 g/l (vaarallinen pitoisuus), mangaani jopa 1,14  mg/l, titaani 15 ja 69 μg/l, alumiini 31-650 μg

Kuivatusvedet (Lo2) nikkeli 72-230  μg/l, antimoni 110-1200  μg/l, uraani 0,68- 1,6 μg/l, barium 18-27 μg/l,  boori 21 μg/l , koboltti 5-13 μg/l , molybdeeni 6-9 μg/l, fluoridi 0,34 – 4,6 mg/l, ammonium-typpi 0,34- 6,6 mg/litra (vaarallinen pitoisuus), sulfaatti 0.098-0,420 g/l (vaarallinen pitoisuus), alumiini 31 μg

Sivukivikasa-Suotovesi (SISU): kadmium 10 ja 14 μg/l, nikkeli 300-750  μg/l, antimoni 570-640  μg/l, uraani 1,98- 6,3 μg/l, barium 33-44 μg/l,  boori 27-53 μg/l , koboltti 87-250 μg/l , kupari 8-39 μg/l, molybdeeni 7 μg/l, seleeni 26 ja 27 μg/l, fluoridi 0,21 mg/l, ammonium-typpi 17- 32  mg/litra (vaarallinen pitoisuus), sulfaatti 0,93-1,4 g/l (vaarallinen pitoisuus), mangaani 9,7 – 14,8  mg/ l,alumiini 43 μg/l, sinkki 51, 1290 ja 1660 μg/l

Merkitys selvitettävä:
Prosessijätevesi (RIMMI) metyyli-isobutyyliketoni(MIBK) + metyyli-isobutyylikarbinoli(MIBCK) 130-190 μg/l, metyyli-isobutyylikarbinoli(MIBCK) 88 μg/l,  bromidi 110 mg/l, strontium 0,36-1,133 mg/l,  jodidi 6-93 μg/l, tiosulfaatti 0,7 ja 28 mg/l, kokonaispii 0,64- 6,8 mg/l

Kuivatusvedet (MK): Öljyhiilivedyt C5-40 kokonaispitoisuus 78-1700 μg/l,  muut hiilivedyt 67-160 μg/l, strontium 0,39-0,61 mg/l,  jodidi 7-17  μg/l, kokonaispii 5,5- 10,7 mg/l

Kuivatusvedet (Lo2) Öljyhiilivedyt C5-40 kokonaispitoisuus 63 ja 370 μg/l, kokonaispii 5,8 – 8,4 mg/l

Sivukivikasa-Suotovesi (SISU): strontium 0,72-0,74 mg/l ,kokonaispii 3,1 – 3,3 mg/l,

Luvanvaraiset aineet, joiden pitoisuudet on selvitetty liian epäherkästi

Jos liitteiden full water scan on ainoa selvitys niin seuraavien jopa alle μg/l  pitoisuuksina ympäristölle vaarallisten aineiden pitoisuuksia ei ole uskottavasti selvitetty prosessi-, kuivatus- tai suotovesissä.

Väite, ettei niitä esiinny merkittävasti ei vaikuta perustuvan mitattuihin tosiseikkoihin vaan väärin valittuun määritysrajaan.

Asetuksen 868/2010 määritysrajalliset aineet, mittauksessa tulisi nähdä 30% rajapitoisuudesta lyijy: raja 7,5 ; mitattu 15 μg/l ; elohopea raja 0,05 ; mitattu 0,2 μg/l ; kadmium raja 0,1 ; mitattu 2,0 μg/l (havaittu 10 ja 14 μg/l SISU)

Aine ja mitattu määritysraja: Beryllium 5 μg/l , hopea, 10 μg/l , kromi 10 μg/l (RIMMI: kromi-6?),  tallium 25 μg/l, seleeni 10-20  μg/l (havaittu silti osassa)

Kaivannäisjätteen jätehuoltosuunnitelma

Kaivosalueelle on tarkoitus varastoida erittäin suuria määriä häviämättämiä ongelmajätteitä (Täydennys 31.5.2012 liite 24 s 7)

NP-hiekalle tehtyjen liukoisuustestien mukaan antimonin ja sulfaatin liukoisuusmäärät ylittävät pysyvälle jätteelle määrätyt raja-arvot (Vn:n asetus 202/2006 kaatopaikoista). CIL-hiekan liukoisuustestitulosten mukaan seleenin, elohopean ja sulfaatin liukoisuusmäärät ylittävät pysyvälle jätteelle määrätyt raja-arvot, antimonin liukoisuusmäärä ylittää tavanomaiselle jätteelle määrätyt raja-arvot ja arseenin liukoisuusmäärä ylittää ongelmajätteelle asetetut raja-arvot.

Täydennyksen liitteeesä 20 kuvataan myös jätteiden ”kuivasäilytystä” ja 1.5 mm. muoviin peitettyjä ongelmajätteitä, s.13. Mahdollisesti 0,4 mg/l WAD-syanidipitoisuus ei ole enää lainmukainen.

NP-hiekan valaminen betoniin kaivostunneliin voi olla jossain määrin kestävä ratkaisu. Sen sijaan CIL ja NP hiekan varastointi altaissa tiiviistä suojarakentaista huolimatta tulisi johtamaan aikaa myöten myrkyllisten suotovesien vapautumiseen. Alueen metsittäminen voi estää eroosiota mutta tulee myös nopeuttamaan pintakerroksen rikkoutumista kasvien juusten läpäistessä sen.
Jo nykyisellään sivukivikasat vuotavat erittäin saastunutta kadmium, nikkeli ja arseenipitoista vettä, joka on asetuksen 170/2013 vastaista, kaivoksen kivenlajittelujärjestelyt eivät ole estäneet tätä. Suotovesille täytyy olla pysyvä ratkaisu. Jos muuta suunnitelmaa ei esitetä, myös sivukivet tulee valaa betoniiin.

Kaivannaisjätteiden luokituksessa ja haittojen arvioinnissa tulee huomioida kaikki ympäristölle vaarallisten aineiden liukoiset pitoisuudet ja hiekan huokosveden pitoisuudet. Erityisesti uuden kaivannaisjäteasetuksen 170 /2013 mukaan asetuksen 868/2010 laatunormit eivät saa ylittyä.

Ongelmajätteiden muovipakkaus luontoon on joidenkin vuosikymmenien ratkaisu, joka johtaa suotovesien vapautumiseen. Kaikkien ongelmjätteiden valaminen betoniin tulee selvittää.

Kaivannaisjätesuunnitelmassa tulee olla kattava ja uskottava järjestelmä kaikkien suotovesien hallitsemiseksi. Kaivokselle tulee määrätä vakuus, joka mahdollistaa suotovesien hoidon ja tarkkailun satojen tai tuhansien vuosien ajan, mikäli jätteitä ei uskottavasti kiinteytetä ja stabiloida.

Vantaalla 26.7.2013

Jari Natunen

Biokemisti, FT