Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri

Lappi
Navigaatio päälle/pois

Valitus Rovaniemen hallinto-oikeudelle Tukesin tekemästä kaivospiirin muu­tos­pää­tök­ses­tä

Rovaniemen hallinto-oikeus 16.9.2013

Päätös, johon muutosta haetaan

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päätös 15.8.2013

KaivNro         2019

Hakijana        Yara Suomi Oy

Asia                                     Soklin kaivospiirin muuttamista koskeva päätös

 

Päätöksen kohdat, johon muutosta haetaan

Valitus koskee koko päätöstä.

 

Vaatimukset

Päätös tulee purkaa kaivos-, poronhoito- ja luonnonsuojelu- ja hallintolain vastaisena.

 

Perustelut

Kaivoslain 71 §:n 2. momentin mukaan, kaivosviranomaisen on otettava päätöksessään huomioon luonnonsuojelulaki. Hankkeesta tehdyn YVA-selvityksen mukaan alueella sijaitsee luontodirektiivin hävittämiskiellon alaisia lajeja, joiden hävittämiseen tulee hakea joko LSL:n 48 §:n tai 49 §:n  mukaista poikkeuslupaa. Hakija ei ole esittänyt kaivosviranomaiselle em. pykälien mukaisia poikkeuslupia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 26.1.2009 taltio 175 (sivu 17) mukaisesti luonnonsuojelulain 47 §:n määräykset erityisesti suojeltavista lajeista tuli ottaa huomioon valtauksen myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 8.3.2011 taltio 599 (sivu 77) mukaisesti yhtenä asiassa annettujen aikaisempien päätösten kumoamisperusteena oli se, ettei asiassa ollut esitetty luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitettua lupaa saada poiketa saman pykälän 1 momentin mukaisesta kiellosta.  Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Kaivosviranomaisena Tukes ei ole näin tehnyt.

 

STUK:n arviot säteilevien malmien haitallisuudesta toiminnassa

Kuten Säteilyturvakeskuksen lausunnosta 18.2.2013 voidaan todeta, Soklin alueella on luonnon radioaktiivisten aineiden kohonneita pitoisuuksia. Vaikka kaivosyhtiö Yara Suomi Oy ilmoittaa, ettei se aio hyödyntää niitä, ei päätöksiä voida tehdä sen pohjalta. Se tulee olemaan ongelma tuotantoprosesseissa eikä sitä voida näin ollen sulkea pois lupaprosesseista. Kaivospiiripäätöstä ei voida tehdä ennen kuin ollaan varmoja, ettei hankkeesta ole haittaa ihmisten ja eläinten terveydelle ja yleiselle hyvinvoinnille. Ei pidä myöskään vähätellä epäilyjä louhinnan turvallisuudesta. Puhtaalle luontoimagolle voi olla todella suuri ongelma jo pelkät huhut siitä, että säteilevää kaivospölyä on levinnyt alueelle. STUK on antanut lausuntonsa 18.2. ja sen jälkeen STUK on joutunut toteamaan esimerkiksi maalikuussa 2013, että se on yllättynyt Talvivaaran läheisen lammen korkeista uraanipitoisuuksista.

 

Lupapäätöksen puutteita

  • mille YVA-menettelyssä luetelluille vaihtoehtoalueelle kaivospiiri perustetaan?
  • luvassa ei ole kerrottu, milloin valtaus ja ensimmäinen kaivospiirihakemus on aikoinaan tehty ja kuinka usein niitä on uusittu
  • liitteissä ei ollut Lapin ELY-keskuksen lausuntoa täydennetystä Natura-arvioinnista eikä päätöksessä selviä, miten lausunto on otettu huomioon päätöksessä

 

Lakia asiakirjojen julkisuudesta on rikottu

Tästä tulee selvitys myöhemmin.

 

Poronhoitolakia ei ole huomioitu

Poronhoitolaki on järkiään ohitettu kaikissa Lapin kaivoshankkeissa. Soklin kaivoshankkeen osalta poronhoitolain noudattaminen on erityisen tärkeää, koska Kemi-Sompion paliskunnan alueella harjoitetaan vielä ympärivuotista vapaata laidunkiertoa ja porotaloudesta elävä yhteisö on säilyttänyt perinteisen poronhoitoon liittyvän elämäntavan ja yhteisöllisyyden. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toteaa lausunnossaan, että paliskunnan kangasmaiden talvilaitumet ovat erittäin kuluneet. Toteamme, että kaivoshankkeen myötä poronhoidon ahtautuessa entistä pienemmälle alueelle, laitumet kuluvat entisestään ja kaivoshankkeen suorien vaikutusten lisäksi tulee ylilaidunnus huomattavasti vaikeuttamaan poronelinkeinon elinvoimaisuutta alueella.

Kaivoshankkeen aiheuttamat vahingot ovat täysin kestämättömät Kemi-Sompion paliskunnan alueelle. Yhdymme Paliskuntain yhdistyksen kantaan siitä, että kaivostoiminta Soklissa tulisi aiheuttamaan huomattavaa haittaa alueen poronhoidolle, eikä ole olemassa keinoja, joilla haittoja voidaan poistaa niin, ettei poronhoitolain 2 § tarkoittaman huomattavan haitan raja ylity.

 

Rovaniemellä 16.9.2013

Lapin luonnonsuojelupiiri ry:n puolesta

 

Sari Hänninen                                                                                                            Tarja Pasma

puheenjohtaja                                                                                                           sihteeri