Lapin luonnonsuojelupiirin piirisihteeri Anna-Liisa Sippola kirjoitti vuonna 1982 Vuotoksen vaiheista:
Kemijoen alajuoksun voimalarakentaminen ja Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen 1950- ja 1960-luvuilla johtivat Kemijoen lohikannan menettämiseen ja laajoihin ympäristö- ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Jo 1950-luvulla oli lähtenyt liikkeelle huhu Kemijoen yläjuoksulle suunnitellusta laajasta Kemihaaran säännöstelyaltaasta osana Kemijoen rakentamissuunnitelmaa. Allassuunnitelma varmistui kuitenkin vasta vuonna 1972, jolloin perustettiin Kemihaaran altaan suunnittelutoimikunta. Laajan vastustuksen vuoksi tämä suunnitelma muutettiin myöhemmin pienemmäksi Vuotoksen allas-suunnitelmaksi.
Alueen kunnilta ja Lapin suunnittelu- ja päätöksentekoelimiltä pyydettiin lausunnot asiasta useaan kertaan. Lähes kaikki lausunnonantajat muuttivat kantaansa eri lausuntakerroilla. Tekoaltaiden haitallisten vaikutusten tultua yleiseen tietoisuuteen hankkeen keskeiset kunnat ja enemmistö paikallisista asukkaista asettui jyrkästi vastustamaan altaita.
Kansalaistoiminta allashanketta vastaan syntyi 1970-luvulla, kun alueen ihmiset totesivat, ettei heillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa normaalia päätöksentekotietä oman elinympäristönsä hyödyntämis-mahdollisuuksiin tai entisen elinkeinonsa harjoittamiseen. Vuotos-toimikuntiin kuului eri poliittisiin puolueisiin ja elinkeinoryhmiin kuuluvia ihmisiä. Luonnonsuojelijat ja poromiehet olivat toimikunnissa erittäin aktiivisesti mukana. Toimikunnat järjestivät tiedotustilaisuuksia ja keräsivät vuonna 1980 allasta vastustavan kansalaisadressin, jonka allekirjoitti yli 5 100 henkilöä. Muiden mukana sekä Lapin luonnonsuojelupiiri että Suomen luonnonsuojeluliitto vetosivat valtioneuvostoon allashankkeen hylkäämiseksi.
Kesällä 1982 ministeri Esko Ollila esitti Lapin vesistökysymysten nippuratkaisua: Vuotoksen allas tulisi rakentaa ja samalla rauhoittaa toinen pitkään esillä ollut vesistökohde, Ounasjoki. Ministerin paketti sai heti aikaan voimakkaan vastareaktion. Sekä Vuotoksen että Ounasjoen asukkaat ilmaisivat vastustavansa kytkykauppaa. Vuotos-toimikunnat ja luonnonsuojelujärjestöt ryhtyivät entistä aktiivisempaan painostustoimintaan poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan. Vuotos-toimikuntien järjestämässä tilaisuudessa 9.8.1982 Pelkosenniemellä poliitikot saivat kuulla, että osa väestöstä on valmis jopa suoraan vastarintaan, mikäli allasta ryhdytään rakentamaan.
Väestön mielipiteen mittaamiseksi suunniteltiin kansanäänestystä alueella. Uusi kansalaisadressi ja eri instanssien suorittamat mielipidetiedustelut osoittivat kuitenkin selvästi, että enemmistö asukkaista vastusti altaan rakentamista. 15.9.1982 Suomen hallitus teki lopulta periaatepäätöksen, että allashankkeesta luovutaan. Kymmeniä vuosia kestänyt epävarmuus tulevaisuudesta on aiheuttanut alueen elinkeinoelämän taantumisen; erityisesti maa- ja metsätalous ovat kärsineet suurta vahinkoa. Ministeriön nimeämä seurantaryhmä muodostetaan, mutta siinä ei ole lainkaan Pelkosenniemen kunnan edustusta. Seurantaryhmä pohtii keinoja elinkeinoelämän elvyttämiseksi. Vuotos-toimikunnat seuraavat edelleen aktiivisesti alueen kehittämistoimintaa.